Tiramisu

Minulla olisi nyt hieman noloa tunnustettavaa. Niin suuri Italia-fani kuin olenkin, ja niin paljon kuin italialaista ruokaa rakastankin, niin yksi ruoka, jota kohtaan en ole tuntenut erityistä vetoa on tiramisu. Olen suorastaan vältellyt tuota italialaista klassikkoa ja tilannut aina ihan mitä tahansa muuta jälkiruokaa kuin tiramisua.

Kun tiedostin tämän hassun käyttäytymiseni aloin miettiä mistä tiramisun välttely johtuu. Tajusin syöneeni kerran kauan aikaa sitten niin pahaa tiramisua, että siitä lienee jäänyt traumat alitajuntaan. Tuo kyseinen tiramisu oli niin kammottavaa, että jouduin jättämään sen syömättä. Ja se on kuulkaa harvinaista että Martina jättää lähes koko jälkkäriannoksen lautaselle. Veikkaan että jokin jälkiruoan aineosa oli pilaantunutta tai sitten valmistusprosessissa oli tapahtunut tosi iso virhe. Niin pahaa se tiramisu oli.

Kun ymmärsin tiramisu-ongelmani juontavan juurensa tuohon epäonniseen jälkiruokahetkeen, halusin päästä siitä eroon. Ensin minun piti kohdata tiramisu Tony’s Delissä, mutta koska jälkiruoka ei mahtunut tuhdin aterian päätteeksi edes siihen kuuluisaan toiseen mahaan, päätin tehdä tiramisua myöhemmin itse. Ja näin myös tein ja hyväähän siitä tuli. Tadaa, tiramisu-ongelma on siis tätä nykyä historiaa!

Tiramisu

– 4 kananmunaa
– 1 dl sokeria
– 400 g mascarponea
– n. 5 dl vahvaa kahvia
– 1 dl marsala-viiniä
– taloussuklaata
– Savoiardi-keksejä
– tummaa kaakaojauhetta

Keitä ensin kahvi, kippaa se laakeaan kulhoon ja anna jäähtyä kunnolla. Mausta kahvi marsalalla.

Erottele kananmunien valkuaiset ja keltuaiset omiin kulhoihinsa. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Lisää keltuaisten joukkoon sokeri ja vatkaa seos vaahdoksi. Kippaa sitten mascarpone keltuaissokeriseokseen ja vatkaa jälleen.

Nostele valkuaisvaahto varovasti keltuais-mascarponevaahtoon. Levitä tarjoilukulhon pohjalle vaahtoa ja raasta kerros taloussuklaata päällä. Dippaa savoiardi-keksit nopeasti kahvissa ja asettele kerros niitä tarjoiluastiaan vaahdon ja suklaaraasteen päälle.

Levitä keksien päälle uusi mascarponevaahtokerros, raasta sen päälle taas suklaata ja lisää dipattu keksikerros päälle. Jatka tätä kunnes astia on täynnä. Jätä päällimmäiseksi mascarponevaahtokerros ja ripottele sen päälle tummaa kaakaojauhetta. Anna tekeytyä jääkaapissa vähintään pari tuntia, mieluiten yön yli.

Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply