Fish & Chips

Mitä sinulle tulee mieleen sanoista brittiläinen ruokakulttuuri? Minun mieleeni pätkähtää ensimmäisenä kuva english breakfastista, ja heti perään sanomalehtitötterössä hengaileva fish & chips -annos. Myös Jamie Oliverin pärskähtelevä puhetyyli näkyy silmissäni, samoin skottiruutuihin sonnustautunut säkkipillin soittaja, mutta se ei enää liittynytkään ruokaan..

Fish & chipsien tekeminen itse on jännittänyt kaltaistani arkajalkaa, sillä kuumalla öljyllä läträäminen ei ole leikin asia. Mutta kun olimme onnistuneet paistamaan Henkan kanssa churroja onnistuneesti ilman rasvapaloa, uskalsin tarttua rasvakattilaan myös ystäväni E:n kanssa Euroviisuiltana. Ennakko-odotuksista huolimatta emme saaneet aikaiseksi tulipaloa, vaan rapean rapsakoita ranskalaisia sekä taikinakuoren alla kypsyneitä kuhapaloja. Remouladen olin valmistanut jo aiemmin.

Fish & Chips
2 annosta

– 250 g nahattomia kuhafileitä
– 4-6 kiinteää perunaa
– kananmuna
– 1 dl vehnäjauhoja
– 1 dl olutta
– tilkka etikkaa
– suolaa ja cayannepippuria
– reilusti öljyä paistamiseen

Pese perunat ja pilko sormen paksuisiksi tikuiksi. Laita perunatikut kylmään veteen odottamaan.

Valmista sitten friteeraustaikina. Erottele kananmunan keltuainen ja valkuainen. Sekoita keltuainen, vehnäjauhot ja olut keskenään. Vatkaa valkuainen vaahdoksi ja sekoita se taikinaan. Mausta suolalla, cayannepippurilla ja tilkalla etikkaa.

Pilko kuhafileet sopivan kokoisiksi paloiksi ja suolaa ne kevyesti.

Kuumenna öljy noin 170-asteiseksi ja kuivaa odotellessasi perunat talouspaperilla. Friteeraa perunat kaksi kertaa öljyssä, jotta niistä tulee ihanan rapeita. Ensimmäisellä kerralla perunat saavat olla kuumassa öljyssä hieman yli viisi minuuttia ja toisella kerralla niin kauan, että ne ruskettuvat ja muuttuvat pinnalta rapsakoiksi.

Friteeraa sitten kalat. Pyörittele kalapalat ensin friteeraustaikinassa ja kypsennä niitä muutama minuutti kuumassa (n. 170-astetta on hyvä tässäkin) öljyssä. Kun taikina on rusketttunut nosta kalat reikäkauhalla talouspaperin päälle ja mausta suolalla. Tarjoile perunoiden ja remoulade-kastikkeen kanssa.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply