Monthly Archives

heinäkuu 2013

Wanha Mylly

1700-luvulla rakennetun Herttoniemen kartanon pihapiirissä sijaitsee upean puutarhan ja muiden vanhojen rakennusten lisäksi vanha pehtorin tupa. Vanha talo kammareineen ei tosin ole enää tilanhoitajan käytössä vaan siinä toimii ihastuttava Wanha Mylly -niminen ravintola.

Minulta on mennyt ohi oikeastaan koko Herttoniemen kartanon olemassaolo, joten Wanha Myllykin oli aivan uusi tuttavuus kun astuimme sinne sisään kaverin polttareissa. Tänne täytyy tulla kiertelemään joskus paremmalla ajalla uudestaan, sillä paikka näytti jo pikaisen silmäyksen perusteella ihanan kauniilta ja idylliseltä keitaalta keskellä Itä-Helsingin ghettoa. (No okei, ei Herttoniemi ole todellakaan sieltä pahimmasta päästä, mutta Itä-Helsinkiä kuitenkin.) Täällä viettäisi mielellään kauniin kesäpäivän.

Sirkuskoulun väsyttämät temppuilijat nauttivat tosiaan lounaan Wanhan Myllyn peräkammarissa ja miljöö oli niin ihastuttava, että hetkittäin vain istuin, katselin ympärilleni ja ihailin ikkunasta aukeavaa maisemaa. Palvelu oli ystävällistä, muttei sujunut aivan täydellisen sujuvasti. Annettakoon se kuitenkin anteeksi, olihan meitä melko iso porukka paikalla, ja siihen nähden homma toimi ihan hyvin.

Minä otin kesähurmoksessani uusia perunoita sisältävän annoksen. Siinä oli ikilemppariani korvasienikastiketta, joka on yksi harvoista ruoista, joita en uskalla valmistaa itse. Myrkytysvaara on liian ilmeinen meikäläisen ”Ei se ole niin justiinsa” -asenteella, joten korvasieniruokia pitää tilata aina kun niitä on saatavilla. Tai sitten vaan opettelen ryöppäämään sieniä.. Uusien perunoiden ja korvasienikastikkeen lisäksi lautasella oli ihanan pehmeää graavilohta. Tämä annos maistui ihan kesälle.

Muutkin kuuluivat kehuvan omia annoksiaan, joten ruokapuoli tuntuu olevan kunnossa. Etenkin hampurilaisia ja ribsejä kehuttiin kovasti ja myös juomapuoli sai kiitosta. Wanhassa Myllyssä on kuulemma otettu hyvin huomioon myös erikoisruokavaliot ja ruokalistat on saatavilla useilla eri kielillä, sillä tämähän on aivan ihanteellinen paikka myös ulkomaalaisille vieraille. Ravintolassa järjestetään myös paljon perhejuhlia ja yritystilaisuuksia, mitä en ihmettele yhtään kun katsoo näitä puitteita.

Kun mahat olivat täynnä pääruokaa kurkistin vielä jälkiruokalistaakin ihan vaan varalta, jos siellä sattuisi olemaan jotakin kiinnostavaa. Ja olihan siellä! Minun oli ihan pakko tilata sitruunainen Limoncellolla viimeistelty sorbettiannos, joka täydensi upeasti kesäisen ruokahetken. Nam.

Wanhassa Myllyssä vietetty lounas oli myös hetki, jolloin meikätyttö paljastui ruokabloggajaksi. Oli hyvin hämmentävää kuulla, että minulle ennen tätä polttaripäivää tuntemattomina pysytelleet ihmiset ovat lukeneet blogiani. Oikeasti, näillä keltaisilla sivuilla käy muitakin kuin vain kavereitani! Se tuntuu edelleen tosi hassulta, vaikka kyllähän minä jo kävijämääriä tarkastelemalla voisin päätellä, että tänne eksyy tuntemattomiakin lukijoita. Sitä vaan ei tule kovin usein ajatelleeksi ja siksi hämmennyn edelleen aina kun tajuan kuinka moni ihminen tätä lukee. Kiitos kun jaksatte käydä lukemassa höpinöitäni!

Asento! Lepo!

Viime viikosta tuli osittain vahingossa ja osittain tahallisesti lepoviikko liikunnan osalta. Se lienee hyvä asia, sillä parin viikon takainen esteratsastusputki otti aika koville ja tyttö oli sen jäljiltä tosi väsynyt. Olin myös intoutunut urheilemaan viikonlopun aikana oikein kunnolla, joten viikko piti aloittaa levolla.

Juoksin tosiaan edellisen viikonlopun aikana yhteensä 15 kilometriä (perjantaina kymppi ja sunnuntaina 5 km), lauantaina tein reippaan kävelylenkin palautellakseni perjantain kympistä toipuvaa kroppaani ja teinpä viikonlopun aikana pari punttitreeniäkin, ettei touhu mene pelkäksi aerobiseksi treenaamiseksi. Kävellessäni maanantaiaamuna rapun portaat alas totesin, että nyt tämän tytön jalat tarvitsevat parin päivän levon. Penikoita ja reisiä kiristi sen verran, että oli parempi olla rääkkäämättä kinttuja nyt sen enempää.

Maanantaina aloimme miettiä nykyisen kotimme vuokraamista (mikäli vuokrakaksio Helsingistä kiinnostaa, ota yhteyttä [email protected]) ja kiertelimme kauppoja. Tarkoituksena oli ostaa minulle uusi läppäri, mutta Gigantin surkea palvelu sai meidät astelemaan ulos kaupasta ja hakemaan läppärin myöhemmin Verkkokauppa.comista. Ei siis uutta läppäriä vielä, mutta toivottavasti pian kuitenkin, niin sujuvat nämä blogihommatkin taas vähän mukavammin. Tällä nykyisellä koneella kun tuntuu olevan ihan liikaa ongelmia ja tekniset ongelmat ovat yksi harvoista asioista, jotka saavat tämän tytön hetkessä raivon partaalle.

Kävimme nappaamassa myös ison kasan siivousvälineitä mukaamme Tarjoustalosta, sillä pian meillä on kaksi kotia kuurattavana. Nykyinen tulevaa vuokralaista varten ja valmistuva omakotitalo meitä itseämme varten. En ole koskaan odottanut siivousurakkaa yhtä innolla, sillä se tietää sitä, että muutto kolkuttaa jo ovella. Jännää!

Tiistaina hemmottelin itseäni hieronnalla. Päätin heinäkuisen esteratsastuskurssin aikana, että nyt tämä tyttö on kyllä ansainnut vähän hemmotteluakin, ja mikä olisi parempi keino pitää huolta itsestään kuin käydä hierojalla. Kroppa kaipaa vähän huoltoakin kaiken treenaamisen välissä, jotta se jaksaa paahtaa eteenpäin jatkossakin. Kun kodin vieressä olevalla hierojalla sattui olemaan heinäkuun loppuun asti kesätarjous voimassa, ja kun kaverikin oli suositellut kyseistä paikkaa, oli päätös sinetöity. 45 minuutin niska-hartiahieronta kiitos!

Hieronta oli yhtä aikaa sekä kamalaa että ihanaa. Etenkin hartioiden seudulta löytyi aika kovia jumituksia ja niiden avaaminen tuntui hassusti samaan aikaan sekä mukavalta että epämukavalta. Hierontapöydällä maatessani tuntui kuin olisin alkanut leijua kattoa kohti ja minun oli pakko avata silmät tarkistaakseni nostaako hieroja pöytää, vaikka nostoääntä ei kuulunut. Ei nostanut, mutta hauska leijaileva olo jäi ja jatkui koko kotimatkan ajan. Taisi lähteä möhnät liikkeelle kun tuli niin hassu olo.

Kotona jatkoin itseni hemmottelua napsauttamalla saunan päälle ja levittämällä sen lämpenemistä odotellessani kasvoilleni syväpuhdistavan naamion. Tein vielä pari herkkuleipää a la Martina, eli paahdetut ruisleivät, joista toisen päälle levitin ison kasan maksamakkaraa ja toiseen tuli paksu kerros maapähkinävoita. Nam, minä tykkään, Henkka ei.

Saunan jälkeen tottelin hierojan kehotusta ja hörpin vettä koko illan melko reippaasti. Jatkoin myös viikonloppuna aloittamaani kodin kaappien läpikäymistä muuttoa silmällä pitäen. Tänään vuorossa oli siivous- ja lääkekaappi, sillä eilen ostamamme muovikassillinen siivoustarvikkeita nökötti edelleen eteisen lattialla ja halusin saada tavarat paikalleen. Popitin Haloo Helsinkiä täysillä ja pysähdyin kuuntelemaan bändin nimikkobiisiä. “Nyt Itämeren tyttärellä on hyvä olo, sydän hellä. Nyt mieli lentää korkealla, tän betonisen taivaan alla. Haloo Helsinki! Haloo Helsinki! Maailman karuin kaupunki, on tänään kauniimpi..” Jätin mielessäni hyvästit Helsingille ja jatkoin kaappien siivoamista. Pian minusta tulee järvenpääläinen. Huisia!

Mausteet siistiin riviin. Asento!

Keskiviikkona otin edelleen hieman rennommin etteivät hierojan käsittelemät lihakset joutuisi heti turhan kovaan rääkkiin. Jatkoin kaappien läpikäymistä ja pesin parvekkeen. Mieli kaipasi lenkkipolulle, mutta juiliva penikka ja eilinen hieronta olivat eri mieltä pakkomielteen kanssa, joten pakotin itseni pysymään sisällä. Tein kuitenkin pienen punttitreenin, sillä en vaan osannut olla täysin treenaamatta. Ihan niin kuin se parvekkeen kuuraaminen ei olisi riittänyt päivän liikunnaksi. Hohhoijaa. Mutta liikutaan nyt sitten kun kerran tekee mieli.

Torstaina piti taas ottaa liikunnan kannalta rennommin, sillä seuraavana päivänä olisi kehonkoostumusmittaus, ja ennen sitä pitää pidättäytyä vuorokauden ajan treenaamiselta. Torstaisessa puistojumpassa olisi ollut pilatesta ja minun olisi tehnyt tosi kovasti mieli mennä jumppaamaan. Onneksi talohommia riitti ja sain aikani kulumaan mainiosti ilman jumppaakin.

Niin mummolta kuin puistojumppa saattaakin kuulostaa, on minusta ihanaa liikkua luonnossa. Ympärillä siintää kauniit jokipuiston maisemat, jokaisella hengityksellä saa keuhkoihin raikasta ilmaa ja mieli lepää kun loppuvenyttelyissä katselee ohi lipuvia pilviä. Niin ja toki myös ohikulkevat ihmiset katsovat niska vinossa mitä tuo akkalauma tuolla pomppii, ohiajavasta autosta töötätään ja koira nostaa kinttua viereisessä pusikossa. Kas sellaista on puistojumppa. Ja tänäkin torstaina se jäi väliin. Nyyh. Mutta taloprojekti on nyt kaikista tärkein.

Sitäpaitsi tänään oli taas se päivä vuodesta kun kaikki maailman lentomuurahaiset lähtevät koloistaan ja ilma on sakeana lentävien öttiäisten parvia. Yäk. Meinasin jättää kauppareissunkin väliin tämän joukkovaelluksen takia, mutta kävelin sitten kuitenkin reippaasti Alepaan ja neppailin samalla päälleni kopsahtelevia lentomurkkuja maahan. Puistopilates lentävien kavereiden kanssa ei ehkä sittenkään kuulostanut kovin houkuttelevalta, joten kaivoin pesuaineet esiin ja aloin kuurata keittiötä. Taustalla soi taas vaihteeksi Haloo Helsinki!

Perjantaina oli aika tarttua seuraavaan kesätarjoukseen kun minä ja Henkka suuntasimme Ruoholahteen kehonkoostumusmittaukseen. Olin haaveillut kattavasta kehonkoostumusmittauksesta jo jonkin aikaa, ja kun heinäkuun loppuun asti sai kovasti kehutun InBody-mittauksen alennettuun hintaan, oli tämäkin päätös sinetöity. Nyt katsotaan kirjaimellisesti mistä tämä tyttö on tehty.

Lihamestarin lautanen.

Yritin huijata tuloksiani lihaksikkaammaksi syömällä lounaaksi Roslundin lihamestarin lautasen, jossa oli neljää sorttia toinen toistaan herkullisempia lihoja. Jospa laite luulisi mahassani olevia ribsejä, kanankoipea, kassleria ja entrecoteta lihakseksi ja antaisi tulokseksi superbodaajan tittelin. Joo, no ei se ihan niin mennyt.

InBody-mittaus kertoo jopa pelottavan yksityiskohtaisesti kehon koostumuksen. Se mittaa muun muassa puolierot raajoista, kehon nestetasapainon, viskeraalisen eli pahan sisäelinrasvan määrän, rasvaprosentin ja lihasmassan erikseen jokaisesta raajasta sekä keskivartalosta, vyötärö-lantiosuhteen ja vaikka mitä. Tosi mielenkiintoista siis, mutta en voi väittää etteivätkö tulokset olisi hieman jännittäneet etukäteen. Mitä jos kehostani paljastuisi jotakin todella omituista, kuolettavan epäterveellistä tai jos suhteellisen pieni kroppani onkin pelkkää läskiä? Se saattaisi vähän masentaa.

Mittaus tapahtui nopeasti ja näppärästi. Käsistä ja taskuista otettiin pois kaikki ylimääräinen (kello, lompakko yms., korvakorut ja kaulakoru saivat jäädä), kengät ja sukat otettiin pois ja sitten mentiin seisomaan mittauslaitteen päälle. Käsiin otettiin laitteessa kiinni olevat kahvat ja käsivarret täytyi pitää irti vartalosta. Ja sitten vain odotettiin hetki kun kone suoritti mittailujaan.

Kaikki mittaustulokseni olivat normaalin rajoissa ja etukäteen pelkäämäni viskeraalisen rasvan määrä oli hyvällä tolalla, eli tarpeeksi alhainen. Huh, en nimittäin tiedä miten olisin muuttanut elintapojani vielä terveellisemmäksi jos arvo olisi huidellut jossain missä sen ei pitäisi olla. Eniten minua yllätti ehkä se, miten tasapainossa kroppani on. Raajoissa ei ollut oikeastaan lainkaan puolieroja, ja kädet, keskivartalo ja jalat olivat keskenäänkin balanssissa. Parannettavaakin tietysti löytyi ja mittaus antoi mukavasti motivaatiota treenaamiseen ja ruokavalion terveellisenä pitämiseen. Hauskinta oli nähdä kirjaimellisesti mistä kroppani on tehty, vaikka aika hyvin minä sen näköjään tiesin muutenkin.

Pehva on tehty suklaasta.

Mittauksen jälkeen huolehdin sielunhoidosta leipomalla ja laittamalla kaiken kuntoon huomista ystävän kanssa vietettävää perinteistä Kesäpäivää varten. Ihmettelin hieman outoa väsymystä, joka lisääntyi perjantai-iltaa kohti pakottaen minut pitämään lepotaukoja kesken leipomisen. Taikinan maistelukaan ei oikein huvittanut, mikä on ainakin näin jälkeenpäin ajateltuna todella kummallista. En kuitenkaan ymmärtänyt minkään olevan pielessä ennen kuin heräsin yöllä aivan jäätävään pahoinvointiin.

Ja siinähän se viikonloppu sitten menikin vatsataudissa ja sen nostamassa kuumeessa makoillessa. Kesäpäivä jäi väliin ja katselin ikkunasta upeaa kesäsäätä harmitellen huonoa tuuriani. Koko lauantai meni jonkinasteisessa koomassa, kuume aiheutti inhottavaa nivelsärkyä ja kun tälle tytölle ei maistu ruoka, on pöpö silloin melkoinen. Yleensä saan syötyä normaalisti tavallisessa flunssassakin, mutta nyt telkkarista tulevien ruokaohjelmienkin katsominen ällötti.

Lienee sanomattakin selvää, että tällä viikolla myöskään viikonloppuna ei urheiltu. Lepo lienee ihan tervetullutta, mutta jo toinen vatsatauti tänä vuonna on todella persiistä. Meinasin ensin otsikoida tämän postauksen nimellä “Hyvän olon viikko”, mutta joo, sitä se ei todellakaan ollut. Alkuviikko ehkä vielä olikin, mutta pahan olon viikonloppu torpedoi kivalta kuulostavan otsikon käytön. No mutta, tuli ainakin levättyä jos ei muuta, ja onneksi pahoinvointi ei osunut ratsastuspäivälle eikä lomalle. Aina pitää keksiä jotain positiivistakin.

Lisää positiivista: Tällä viikolla tuli vihdoin kauan odottamani ukkonen! Jee!

Parmesaania, valkosipulia ja sitruunaa

Eli Martinan lempimakuja. Namnam. Ja mikä parasta, tämä ruoka on myös oikein terveellinen vaihtoehto arki-iltaan. Tarkoitukseni oli tehdä tämä broilerista, mutta koska lähikaupasta löytyi kalkkunaa alennettuun hintaan, otin sitä ja sepä olikin oikein mukavaa vaihtelua. Sitruunalla ja valkosipulilla marinoidut kalkkunanfileet kuorrutettiin parmesaanilla ja tarjoiltiin kevätsipulilla piristetyn pinaattisalaatin kera. Ihanan kesäistä, kevyttä ja raikasta, mutta myös täyttävää ja maukasta. Juuri sellaista mitä kesäisen arkiruoan pitääkin olla.

– 4 broileri- tai kalkkunaleikettä
– 2 sitruunaa
– 1 dl öljyä
– yksikyntinen valkosipuli (tai muutama kynsi)
– Lime&Pepper -mausteseosta (tai suolaa ja pippuria tai sitruunapippuria)
– pinaattia
– kevätsipulia

Raasta ensin sitruunoiden kuori. Halkaise sitruunat ja purista niiden mehu kannelliseen kulhoon. Pilko valkosipuli pieneksi ja lisää se sekä öljy sitruunamehun kanssa samaan kulhoon. Sekoita ja lisää mausteita. Kas tässä on marinadi.

Laita broileri- tai kalkkunaleikkeet marinadiin ja sulje kannellisessa kulhossa jääkaappiin marinoitumaan. Voit marinoida lihan myös pakastepussin sisällä mikäli sopivaa kulhoa ei löydy.

Kun liha on ollut marinoitumassa vähintään tunnin, lämmitä uuni 200-asteeseen. Paista lihan pinnat kiinni kuumalla pannulla ja kippaa ne sitten uunivuokaan ja kaada marinadi päälle. Kuorruta parmesaanilla ja lisää tarvittaessa mausteita.

Kypsennä lihoja uunissa noin 20-30 minuuttia. Valmista sillä välin salaatti. Huuhtele pinaatti ja pilko kevätsipuli pieneksi. Asettele simppeli salaatti lautaselle odottamaan broiskua tai kalkkunaa. Kippaa uunivuoan pohjalle valunutta lientä annoksen päälle salaatinkastikkeeksi ja nauti raikkaan veden kanssa.

Rakkaudesta Helsinkiin: Etelä-Helsingin kirkot

Olemme tehneet äidin kanssa tänä vuonna tavallisten eri kaupunginosissa tehtyjen kävelykierrosten lisäksi myös teemallisia Helsinki-kierroksia. On ollut patsaskierros, Kruunuvuoren aavekaupunki ja nyt kävimme kiertelemässä Etelä-Helsingin kirkkoja. Osa kirkoista jäi odottamaan seuraavaan kertaan ja muutama aiemmilla kävelyillä nähty kirkko jäi tällä kertaa väliin (mm. Tuomiokirkko ja Pyhän kolminaisuuden kirkko), mutta aika kiva määrä erilaisia kirkkoja me saatiin käytyä läpi.

Treffasimme keskustassa eräänä aurinkoisena lauantaina, joka tosin kääntyi sateiseksi reissumme loppupuolella. Olimme molemmat oikein kesäisellä tuulella ja naureskelin kun olimme valinneet yllemme toisistamme tietämättä samanhenkiset kesämekot. Siniset hameenhelmat liehuen päräytimme sporalla Uspenskin katedraalille ja niin sai kirkkokierros alkaa.

Kävimme Uspenskin katedraalilla jo Katajanokan kierroksellamme, mutta koska kirkko ei ollut tuolloin auki, päätimme kivuta kirkkomäelle uudestaan niin että pääsisimme tutustumaan myös sen sisätiloihin. Kirkossa oli lauantaipäivänä meneillään joku tilaisuus, jonka luonteesta emme ihan ottaneet selvää, sillä ortodoksiset jumalanpalvelukset eivät ole meidän alaamme. Iso kasa nuoria ihmisiä siellä kuitenkin jonotti alttarille, joten olisiko ollut jonkinlainen konfirmaatio kyseessä? Vai käyvätkö ortodoksit riparilla?

Uspenskin katedraalin nimi tulee slaavinkielisestä sanasta uspenie, joka tarkoittaa sanalla sanoen kuolemista. Kiva. Nimi symboloi Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukahtamista, ja tätä tapahtumaa muistellaan aina 15.elokuuta. Uspenskin katedraali on koko Pohjois- ja Länsi-Euroopan suurin ortodoksinen kirkko ja melkoisen upea se onkin nököttäessään korkealla mäen päällä. Kaunis kirkko, ehdottomasti.

Viimeksi kun kävimme Uspenskin katedraalin luona, yllätti valtava ukkoskuuro meidät juuri kun olimme kirkon pihassa. Naureskelimme sen olevan merkki Jumalalta, ja hassu sattuma oli, että nyt palattuamme taas Uspenskin katedraalin luokse, iski Helsinkiin myöhemmin päivällä aivan samanlainen raju ukkoskuuro. Haluaakohan joku ylempi voima nyt kertoa minulle jotain vai mistä on kyse..?

Seuraavaksi talsimme kohti Saksalaista kirkkoa, joka oli harmiksemme kiinni, aivan kuten moni muukin kierroksemme kirkko. Tavallaan harmi, vaikka toisaalta ihastelen kirkkoja mieluummin ulkoapäin. Sisältä ne ovat kuitenkin lopulta aika samanlaisia. On alttari ja penkit ja urut.

Saksalainen kirkko edustaa uusgotiikkaa ja se rakennettiin vuonna 1864. Saksalaisen seurakunnan keskuksena toimivaan kirkkoon tulivat aikoinaan merimiehet rauhoittumaan ja saamaan sielunhoitoa. Nykyään Saksalainen kirkko on suosittu vihki- ja konserttikirkko.

Saksalaisen kirkon jälkeen tiemme vei Tähtitorninkadulle, jossa sijaitsee omituinen Lähetyskirkko. Kirkko ei ole minusta lainkaan kirkon näköinen, vaikka siinä on risti ja patsaskin. Naapuritaloissa kiinni oleva hökötys sulautui liian hyvin maisemaan ja kiersimme koko korttelin ympäri ennen kuin tajusimme mikä alueen rakennuksista on kirkko.

Lähetyskirkko oli valmistuessaan vuonna 1900 Helsingin seitsemäs kirkko, ja sen lisäksi että siellä siunattiin lähetystyöntekijät, toimi kirkko alusta alkaen myös jumalanpalvelusten, pyhäkoulun ja muiden kirkollisten tilaisuuksien tapahtumapaikkana. Nykyään se on suosittu vihkikirkko, mitä en ihan ymmärrä, sillä minusta tämä oli ihan hölmö kirkko. Tiedä sitten olisiko se ollut sisältä söpömpi?

Seuraavaksi suuntasimme Pyhän Henrikin katedraalille, joka on Helsingin katolisen seurakunnan pääkirkko. Lähes koskemattomana pysynyt kirkko oli päässyt lahoamaan rakenteistaan pahasti, ja vuonna 2009 sen huomattiin olevan vaarassa romahtaa. Kirkko korjattiin kuitenkin pikaisesti ja heti seuraavana vuonna se oli taas kunnossa.

Saavuimme kirkolle sen takaosasta päin, joten huomasimme takapihalla nököttävän kauniin patsaan, jota emme olleet aiemmin nähneet, vaikka olemme kulkeneet tästä useasti ohi. Kävimme ihastelemassa lasivitriinin suojassa olevaa naikkosta ja pyysimme häntä avaamaan kirkon oven meille. Ja tyyppihän totteli!

Astelimme kirkon etupuolelle, ja vaikka ovi näytti olevan kiinni, kävimme kokeilemassa avautuvatko ovet meille vai onko rotumme syytä tääääää.. Raskas ovi aukesi vasta toisella yrityksellä ja niin pääsimme tutustumaan kirkon sisätiloihinkin. Ensin mietimme pelottaako meitä olla tyhjässä kirkossa, mutta ei se pelottanut. Tunnelma oli oikeastaan aika ihana ja rauhallinen. Tämä oli kiva kirkko!

Tässä välissä pidimme pienen kahvipaussin kun huomasimme Merikadulla kävellessämme söpön pienen kahvilan. Astuimme sisään Sokerileipuri Aleniukseen, jossa oltiin juuri jäämässä kesälomalle. Valikoima oli tästä syystä melko suppea, mutta kahviahan me oltiin tultu juomaan ja sen kaveriksi kelpasi paremmin kuin hyvin pala vitriinistä löytyvää banaanisuklaakakkua, joka on kuulemma leipomon ostetuin kakku.

Ja hyvää kakku olikin! Vielä vaikuttuneempi olin kuitenkin syötävän söpön vaaleanpunasävyisen kahvilan sisustuksesta ja tunnelmasta. Kerrassaan ihana paikka, totesimme kun istahdimme ikkunapöytään kauniin kukkavalaisimen viereen herkuttelemaan ja katselemaan ikkunasta aukeavaa merimaisemaa. Tätä suosittelemme mielellämme muillekin.

Vatsat täynnä kakkua ja kahvia astelimme Mikael Agricolan kirkolle, joka on vaikuttavan näköinen etenkin mereltä päin katsellessa, mutta lähempää tarkasteltuna se on oikeastaan aika kolkko möhkäle. Tornin korkea piikki erottuu kauas ja koska se oli sotien aikaan liian hyvä maamerkki vihollisten pommittajille, tehtiin piikistä sellainen, että sen voi laskea tarvittaessa kirkon sisään. Tätä nykyä mekanismi on poissa käytöstä. Hyvä vaan niin piikki ei pääse vahingossa putoamaan jonkun epäonnisen seurakunnan jäsenen päälle..

Tämäkin kirkko oli harmiksemme kiinni, joten jatkoimme matkaa kohti Punavuorta ja taas yhtä todella huomaamatonta kirkkoa. Vai mitä sanotte, oletteko huomanneet Punavuoren aukion reunalla nököttävän Metodistikirkon? Me emme olleet, vaikka tuttu paikkahan tämä aukio muuten on. Kerrostalon alakerrassa on jokin ruokapaikka ja kirkon torninkin erottaa vain vaivoin, mutta kyllähän talon seinässä lukee ihan isollakin ”Metodistikirkko”. Ovi oli kiinni, eikä meitä kyllä olisi edes kiinnostanut tutkia tätä kirkkoa tarkemmin. Ihan tylsä tapaus.

Seuraavaksi kävelimme lempikirkolleni, eli upealle Johanneksen kirkolle. Uusgotiikkaa edustava kirkko on Suomen suurin kivikirkko ja niin upea näky, että se pysäyttää kerta toisensa jälkeen. Kuviin en tietenkään saanut vangittua Johanneksen kirkon upeutta sitten millään, mutta uskokaa kun sanon, että tämä jos joku on ihana kirkko.

Kirkossa oli parhaillaan meneillään vihkiminen, joten emme tunkeneet sinne sisään, vaikka olisimme kieltämättä sulautuneet kesämekoissamme melko hyvin hääporukkaan. Tai äiti kyllä ehdotti että käveltäisiin suoraan alttarille katsomaan minkälainen sulhanen sieltä tulee, tai jos vaikka bestman olisi parempi, mutta päätimme kuitenkin olla häiritsemättä toisten tärkeää päivää. Tämä ei oikeastaan edes harmittanut meitä, sillä olemme käyneet kirkossa muun muassa eräässä ihanassa joulukonsertissa, joten tiesimme jo miltä se näyttää sisältäpäin.

Viimeinen kierroksemme kirkko oli Ruttopuistossa nököttävä Vanha kirkko, joka oli myöskin kiinni. Äiti on käynyt siellä sisällä, ja minäkin olen nähnyt miltä kantakaupungin vanhimmassa kirkossa näyttää, sillä tämän kesän floppiohjelma Kuninkaalliset häät kuvataan Vanhassa kirkossa. Kyllä, erehdyin katsomaan muutaman ensimmäisen jakson, mutta sitten riitti sekopäisten muumibiisin tunnarilla toisilleen lässyttävän pariskunnan ja muiden sankareiden touhut.

Emme ihmetelleet Vanhaa kirkkoa sen pidempään sillä taivaanrannasta kuin varkain nousseet synkät pilvet päättivät päästää koko sisältönsä niskaamme, ja yhtäkkiä kaunis kesäpäivä oli muuttunut vedenpaisumukseksi ja ukkosmyräkäksi. Siispä sateenvarjot auki ja Riviera Maisoniin sekä Sokokselle ihastelemaan kivoja astioita, ja sen jälkeen vielä Amarilloon syömään. Tämä oli kiva päivä, vaikka hieman minua mietityttääkin mitä ne Uspenskin katedraalin henget haluavat minulle ukkosmyrskyillään kertoa..

Seuraava sadekuuro iski kun olin jo kotona. Aika paljon vettä.

Gazpacho

Tämä oli siinä mielessä aika hölmö kokkailu, etten voinut itse syödä tekemääni kylmää tomaattikeittoa. Kokkailin ison kasan gazpachoa kevään pahimpaan siitepölyaikaan, jolloin suuni ei yleensä kestä raakaa tomaattia vaan allergiaoireilee ärsyttävästi. Keiton makua tarkistaessa tunsinkin tutun kirvelyn suussani ja jouduin jättämään keiton syömättä.

Tai no, en sitten kuitenkaan malttanut ihan kokonaan olla syömättä tätä. Seuraavana päivänä, kun Euroviisut oli jo ohitse, eikä keiton jälkeen tarvinnut syödä enää muita makuja, vetäisin lautasellisen gazpachoa allergialääketujauksen kyytipojaksi. Melko tuliselta soppa maistui (mitä se ei siis oikeasti ole, allerginen suuni vain reagoi tomaattiin kivulla), mutta hyvää ja ihanan kesäisen kevyttä se oli silti. Allergialääke onnistui pelastamaan suuni pahimmalta rikkimenemiseltä, joten uskalsin syödä soppaa uudestaan seuraavanakin päivänä. Minun syömisiänihän eivät allergiat määrittele!

Jep, tosi terve suhtautuminen allergioihin, mutta niin kauan kun mikään ruoka-aine ei aiheuta suun kirvelyä kummempia oireita, aion pistää ajoittaiselle tomaattiallergialleni kampoihin niin hyvin kuin pystyn. Siedätyshoitoa, kaverit, siedätyshoitoa..

Gazpacho

– 2 viipaletta vaaleaa leipää
– 1,5 dl oliiviöljyä
– yksikyntinen valkosipuli
– n. kilo tomaatteja
– kurkku
– vihreä paprika
– 2 dl vettä
– 1 rkl balsamiviinietikkaa
– suolaa ja pippuria

Revi leipä pienemmiksi palasiksi ja laita palat kulhoon. Kaada päälle oliiviöljy ja hienonnettu valkosipuli. Anna muhia noin vartti tai kauemminkin niin että öljy imeytyy leipään ja leipä pehmenee mukavasti.

Kalttaa ja pilko odotellessasi tomaatit. Pilko myös paprika ja kurkku. Laita osa pilkotusta kurkusta ja paprikasta sivuun koristelua varten. Heivaa loput leipien kanssa samaan kulhoon ja sörssää sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa tasaiseksi massaksi.

Lisää keittoon vesi, balsamiviinietikka, suola ja pippuri ja sekoita. Anna tekeytyä jääkaapissa pari tuntia tai seuraavaan päivään. Koristele valmis annos sivuun laittamillasi kurkun ja paprikan palasilla ja tarjoile keitto hyvän leivän kanssa.

Kadriorg

Kun olin vielä matkatoimistossa töissä, tarjosi Tallink Silja firmamme työntekijöille tutustumismatkan Tallinnaan silloisilla uusilla Star ja Superstar -aluksillaan. Laivoihin tutustumisen sekä syömisen ja juomisen lisäksi myös Tallinnaan oli järkätty pientä ohjelmaa Kadriorgin palatsiin ja sitä ympäröivään puutarhaan tutustumisen muodossa. Bussikyyti vei akkalaumamme paikalle, jossa tutustuimme ensin oppaan johdolla linnan sisätiloihin ja sitten omatoimisesti kauniiseen Kadriorgin puutarhaan.

Venäjän tsaari Pietari Suuri rakennutti palatsin ja sitä ympäröivän puiston vaimolleen Katariina I:lle vuonna 1718 ja kyllä kelpasi Katariinan siellä hengailla. Aika upeasta paikasta on nimittäin kyse. Jos kaipaat vaihtelua Tallinnan matkoihisi niin käypä tutustumassa Kadriorgiin jonakin kauniina kesäpäivänä. En napannut palatsin sisältä yhtäkään kuvaa, sillä en ajatellut vielä tuolloin tekeväni paikasta blogipostausta, ja olikohan kuvaamista muutenkin rajoitettu jotenkin. En muista, siitä on jo niin pitkä aika. Puutarhasta nappasin sentään muutaman kuvan, joten katsellaan niitä nyt samalla kun te sisäistätte pienen vinkkipostaukseni seuraavaa Tallinnnan matkaanne silmällä pitäen. Muista Kadriorg jos haluat nauttia hetken jostakin kauniista.

Muksis

Viimeistä estekurssipostausta viedään. Torstaina Nikke oli aloittanut ansaitun kesäloman, joten hevoseni vaihtui ja sain viime perjantailta tutun Rio-riiviön. Rio kipitti meidän tuntia edeltäneellä alkeiskurssilla, joten menin katsomaan kun pikkupirpanat laukkasivat ensimmäistä kertaa. Pienet ratsastajat olivat ihanan hellyyttäviä ratsastaessaan ponejaan tomerat ilmeet kasvoillaan ja hihitellessään hieman mennessään. Ja kun laukkaharjoituksen vuoro tuli, hiljeni porukka jännityksestä ja keskittymisestä. Katsomossa olevia äitejä taisi kuitenkin jännittää kaikista eniten.

Ensimmäiset laukka-askeleet ovat pienelle ratsastajalle iso juttu. Minäkin muistan vielä tarkkaan ensimmäisen laukkani Diora-tammalla. Leijailin koko loppupäivän ja tunsin olevani ihan oikea ratsastaja nyt kun olin kokeillut kaikkia askellajeja. Ymmärsin siis täysin mitä pienten alkeiskurssilaisten mielessä liikkui. Tämän päivän he tulisivat muistamaan lopun ikänsä.

Jokainen pieni ratsastaja sai kokeilla laukkaamista omalla vuorollaan. Kun ensimmäinen lyhyt laukkapätkä oli otettu sulivat jännittyneet ilmeet onnelliseen hymyyn, ja tunnin päättyessä pikkuiset kinusivat vielä kolmatta laukkakierrosta. Yksi tyttö muksahti liian innokkaasti laukkaavan ponin selästä maahan, mutta reippaasti hän kiipesi takaisin pienen valkoisen ponin selkään. Rio pieni pirulainen päästi pienen pukin nostaessaan laukan, mutta hänen tomera ratsastajansa pysyi hienosti kyydissä töyssyisemmästä menosta huolimatta. Jos minä olisin jonkun näiden pikkuvipeltäjän äiti olisin varmasti tosi ylpeä.

Noniin, sitten oli aika lopettaa alkeistunti ja meidän esteryhmä astui kentälle. Hyppäsimme taas mukavan isoja esteitä, harjoittelimme lähestymisiä, kääntämistä ja lopuksi hyppäsimme useamman esteen radan. Ihan viimeiseksi hyppäsimme vielä kaksi estettä, joista jälkimmäisen muistan varmaan aina.

Tässä vaiheessa äiti ja anoppi voivatkin sitten lopettaa lukemisen. Kävi nimittäin niin, että toin Rion hieman huonosti esteelle, poni kompastui puomiin ja meni rähmälleen esteeltä laskeutuessaan. Minä ehdin tajuta vain sen, että nyt me kaadutaan, hiekka pöllyää ja poni möyryää polvillaan maassa. Hienosti Rio kuitenkin pääsi ylös ja minäkin pysyin koko homman ajan kyydissä. Siinä me sitten seistiin uralla ihmetellen mitä äsken tapahtui. Minä putsasin hiekkaa Rion leuasta, valmistauduin uusintakierrokseen ja hengittelin syvään. Oli vähän päässyt sykkeet nousemaan ja hengittäminenkin taisi tuntua toissijaiselta kaatuvan hevosen selässä.

Saimme tulla saman esteen vielä uudelleen ettei kummallekaan jää traumoja, ja olo oli kieltämättä hyvin helpottunut kun hyppy oli takanapäin ja pysyimme tällä kertaa pystyssä. Tarkistin ponin jalat tunnin jälkeen enkä löytänyt niistä ruhjeita, joten Rio selvisi pelkällä säikähdyksellä. Omassa kädessäni oli ilmeisesti joku lihas hieman venähtänyt ja se kipeytyi iltaa kohti, mutta kylmähoito, lihasrelaksantti ja särkylääke ovat kavereita.

Perjantaina hyppäsimme rataa ja ainakin pienen ponin selästä käsin esteet tuntuivat vielä vähän isommilta kuin aiemmin. Tai sitten syy oli Poksun hyppytyylissä. Sain siis kurssin viimeiselle tunnille pienen pilkullisen Poksu-ponin, joka on tullut minulle melko tutuksi kevään ja kesän aikana. Poksu innostuu esteistä ja lähestyy niitä vauhdilla, mutta toisinaan se saattaa livahtaa esteen ohitse juuri sillä hetkellä kun pitäisi hypätä. Tällä kertaa Poksua ei onneksi huvittanut jekkuilla, vaan poni hyppäsi kiltisti kaikki esteet ja selviytyi niistä hienosti kuumasta säästä ja näinkin painavasta ratsastajasta huolimatta. Hieno poni.

Ja jotta vauhdikas kurssimme saisi arvoisensa lopun, piti tälläkin tunnilla nähdä vielä yksi ratsastajan putoaminen. Tällä kertaa kyseessä oli perus poniputoaminen, kun Sami-poni stoppasi esteen eteen ja ratsastaja liukui kuin hidastetussa filmissä sen kaulaa pitkin maahan aivan kuin liukumäkeä olisi mahallaan laskenut. Ei sattunut, mutta nauratti senkin edestä, etenkin kun kaveri oli saanut ikuistettua hienon putoamisen filmille. Tai kameran muistikortille. Mille ikinä..

Huima ratsastusputki päättyi tosiaan omalta osaltani vasta lauantaina kun kidutin itseäni vielä 1,5 h esteistuntatunnilla. Kuuma sää ja rankka viikko vaativat veronsa, enkä pystynyt tekemään kaikkea mitä piti, vaan jouduin lintsaamaan välillä. Yritin kyllä parhaani, mutta en vaan mitenkään pystynyt kaikkeen. Reisilihakset tuntuivat aivan tyhjiltä ja voimattomilta. Samoin oikeastaan koko kroppa. Kotiin päästyäni en saanut mitään aikaiseksi vaan torkuin sohvalla kuin halvaantuneena monta tuntia ennen kuin pääsin ylös. Kyllä nyt oli tästä tytöstä imetty viimeisetkin mehut pihalle. Ihana tunne kun tietää todella tehneensä jotain. Tämän rutistuksen jälkeen pari lepopäivää olivat paikallaan.

Poksu ja Nikke.

Lemon curd

Kirpsakan makea lemon curd on oiva käyttökohde muusta ruoanlaitosta yli jääville keltuaisille. Keltainen sitruunatahna sopii oivallisesti muun muassa macaronsien väliin, paahtoleivän päälle, maustamaan kermavaahtoa, jäätelön kanssa tai vaikka suoraan lusikalla syötäväksi. Jälkimmäistä en toki tunnusta tehneeni, en ainakaan kovin kovaan ääneen. (Okei, ihan vähän maistoin vaan..).

Lemon curd

– 4 keltuaista
– 2 dl sokeria
– 2 sitruunaa
– 50 g margariinia

Laita keltuaiset ja sokeri kulhossa vesihauteeseen ja vatkaa kunnes saat aikaan kuohkeaa vaahtoa. Raasta sitruunoista kuori ja purista mehut ensin erilliseen kulhoon. Lisää sitten sitruunan mehu ja kuoriraaste vaahtoon vähän kerrallaan koko ajan sekoittaen.

Ota kulho pois vesihauteesta ja kun seos on jäähtynyt hieman lisää sen sekaan margariini. Vatkaa hetki niin että margariini sekoittuu tahnaan. Valmis!