”Kaikkia meitä jännittää kun on ratsuja radalla..”

Estekurssi jatkuu! Viimeksi startattiin viisi päivää kestävä kurssi käymällä läpi maanantain tunti ja nyt katsotaan mikä oli meininki kahtena seuraavana päivänä.

Maanantain ja tiistain välisenä yönä heräsin inhottavaan hammassärkyyn, joka äityi niin pahaksi, ettei auttanut muu kuin ottaa puhelin käteen, heittää burana nassuun ja toivoa, että päivystysaika hammaslääkärille irtoaisi nopeasti. Sain ajan seuraavalle aamulle ja päätin, että vaikka kuinka särkisi, niin menisin illalla tallille kirjaimellisesti vaikka hammasta purren ja veren maku suussa. En todellakaan aio antaa yhden kipeän hampaan pilata hartaasti odottamaani estekurssia.

Tylsä juttu että hammasepisodi sattui juuri tälle viikolle, kun ei muutenkaan olisi aikaa millekään ylimääräiselle. Mutta hei, kyllähän nyt yksi juurihoito mahtuu kiireiseenkin aikatauluun! Mikäs sen mukavampi tapa aloittaa päivä kuin perusteellinen hampaan ronkkiminen. No, onneksi hammas saatiin kuntoon, kipu poistui särkylääkkeellä ja pystyin taas keskittymään kunnolla olennaiseen, eli ratsastukseen (okei, ja niihin töihinkin).

Tiistain tunnilla jatkoin harjoituksia Sami-ponilla. Ennen estetuntiamme sillä ratsasti supertaitava Suski, jonka jäljiltä poni oli kuin eri hevonen ja alkuverryttelyt menivät meiltä oikein mallikkaasti. Siihen se mallikkuus sitten kuitenkin jäi kun aloimme hypätä.

Kehuin eilisen tunnin jälkeen Samia siitä, että poni meni kiltisti yli kaikista esteistä, vaikka lähestymiset oli mitä oli. Moni heponen olisi jo kieltäytynyt hyppäämästä, mutta Sami ponnisti nätisti yli vaikka melkein paikaltaan. No, se oli eilen se, tänään olikin paljon hauskempaa mennä esteiden ohi kuin niiden ylitse.

Ei siis mennyt ihan putkeen tämäkään tunti minun ja Samin osalta. Päivän onnistumisiin lukeutui alkuverkkojen lisäksi yksi hyvin mennyt esteiden väli (eli kaksi onnistunutta hyppyä, joiden välissä oli hyvä laukka), ja siihen se sitten jäikin. Älkää kuitenkaan ymmärtäkö minua väärin, pidin kovasti tästäkin tunnista ja haasteellisella hepalla hyppääminen on parhaimmillaan todella opettavaista. Se yksi onnistunut esteiden väli pelasti koko tunnin, sillä pitkän säätämisen jälkeen pienikin onnistunut hetki tuntui tosi hyvältä. Ei me ihan toivoton parivaljakko olla, vaikka homma onkin vielä vähän hakusessa.

Keskiviikkona sain tosiaan kipeän hampaani hoidettua, ja sillä samalla sekunnilla kun kipu lähti pois, iski minuun ihan mieletön väsymys. Hammassärky oli onnistunut viemään sen verran energiaa, että kun helpotus vihdoin tuli, tuli samalla myös iso väsy. Mutta ei se haittaa, kyllä minä viimeistään tallilla piristyn, ja ensi yönä tulee varmasti nukuttua niin sikeästi, että pahimmat univelat kuittautuvat sillä pois.

Näin hieno esteponi minua odotti keskiviikkona.

Keskiviikon tunnille mennessä sai taas vähän jännittää hevosvalintoja, sillä opettaja sanoi vaihtavansa mielellään tässä vaiheessa hevosia. Omaa lempparia olisi voinut toivoa, mutta päätin jättää toivevihkon rauhaan ja ottaa sen hevosen mikä annetaan. Ja minulle annettiin yllättäen Lady -niminen pieni valkoinen poni, joka hyppää kyllä hyvin ja vauhdikkaasti, mutta jolla on myös tapana vetää liinat kiinni juuri ennen estettä, niin että ratsastaja saattaa löytää itsensä maneesin hiekasta tai esteen päältä.

Yritin miettiä matkalla tallille minkä hevosen opettaja olisi mahtanut antaa minulle, ja täytyy sanoa ettei Lady käynyt mielessäkään. Ratsastin sillä kerran kaksi vuotta sitten ja totesin tuolloin ponin olevan liian pieni minulle. Jalkani tulivat aivan liian pitkälle alas ja pelkäsin että pieni poni lyyhistyy alleni. Nyt lyhyemmillä estejalustimilla jalkani jäivät ylemmäksi ponin kylkeen kiinni, mutta melko pieneltä poni tuntui silti. Ei kuitenkaan niin pieneltä kuin muistin.

Tällä kertaa hyppäsimme jo hieman korkeampia esteitä ja Lady selviytyi niistä hienosti ja vauhdikkaasti. Ketterää ponia oli helppo kääntää tiukastikin ja tahmeamman Samin jälkeen tuntui kivalta kun poni piti itse laukkaa yllä, eikä hyytynyt joka välissä. Lady myös lähestyi esteitä vauhdilla ja innokkaasti, joten kieltäytymistäkään ei tarvinnut pelätä.

Tai ei tarvinnut kunnes eteen tuli okseri, eli hieman isompi este, jossa on kahdet puomit peräkkäin normaalin yhden pystysuuntaisen puomirivin sijaan. Lähestyminen oli edelleen innokas, mutta juuri kun olisi pitänyt ponnistaa esteen yli, teki Lady äkkijarrutuksen ja pysähtyi esteen eteen. Ja minähän olin jo menossa iloisesti esteen yli.

Luulin putoavani ja katsoin edessä olevaa estettä sillä silmällä, että tuohon puomien päälle minä nyt sitten muksahdan. Olin jo irti satulasta ja menossa ponin kaulan oikealta puolelta alas, kunnes tajusin että auts, putoaminen voi sattua, en minä haluakaan muksahtaa. Sain pysäytettyä putoamisen jotenkin reisilläni ja ehkä käsienkin avulla (älkää kysykö miten se tapahtui, kaikki meni niin nopeasti etten ehtinyt tajuta muuta kuin sen, etten haluakaan pudota). Samalla Lady liikahti jotenkin niin, että minun oli helppo istahtaa sen kaulalle ja hilata siitä itseni takaisin satulaan.

Ja sitten ei muuta kuin uudestaan esteelle! Lähestyimme estettä taas vauhdikkaasti ja poni tuntui innokkaalta. Mutta ei, taas juuri ennen estettä se pisti liinat kiinni ja töksäytti vauhdin siihen. Tällä kertaa osasin varautua mahdolliseen äkkipysähdykseen ja pysyin hyvin kyydissä. Ei muuta kuin poni ympäri ja uusi lähestyminen esteelle. Samanlaisia kieltäytymisiä tuli monta putkeen, mutta lopulta Lady päätti lopettaa pelleilyn ja hyppäsi esteen. Minä olin tuossa vaiheessa jo niin poikki etten meinannut pysyä kyydissä hurjalta tuntuneessa hypyssä, mutta selvisimme kuitenkin koko radan loppuun asti ja pääsimme lepäämään hetkeksi. Huh.

Näin väsyneitä me oltiin tunnin jälkeen.

Tämä päivä tuntui olevan ponien show, sillä eräs toinen poni päätti päräyttää esteen ohi niin, että ratsastajalla oli täysi työ pysyä kyydissä. Satulassa pysyi kuitenkin hänkin, mutta vanha estepelko nosti päätään niin, että hyppääminen tuntui kuulemma sen jälkeen melko jännittävältä. Kun oli tämän poniratsukon vuoro hypätä useamman esteen rata, pyysi opettaja ratsastajaa laulamaan, jotta hän ei unohda hengittämistä kaiken jännittämisen keskellä. Ja siellä se hassu poni sitten kipitti kovaa vauhtia esteradalla laulava ratsastaja selässään. Miten hauska näky!

Kuka vielä väittää että ratsastus on tylsää? Näitä meidän tunteja on varmasti ollut hauska katsoa sivustakin, niin paljon hassuja tilanteita olemme saaneet aikaiseksi. Ja kaikesta tästä oppii ihan valtavasti. Minulle on ainakin ollut tosi opettavaista taistella persoonallisten ponien kanssa nämä päivät. Katsotaan miten loppuviikko sujuu. En ihmettelisi yhtään jos se ensimmäinen putoaminenkin tapahtuisi nyt. Olen selvinnyt niin monesta täpärästä tilanteesta kuin ihmeen kaupalla, että jossain vaiheessa hyvän tuurin on loputtava. Sitä odotellessa jatketaan harjoituksia ja palataan pian kurssin viimeisiin tunteihin!

Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply