”Katso ravaavaa hevosta, se on aitoja ylittävä ratsu..”

Halusin tehdä tämän jo viime vuonna. Nimittäin ottaa kesälle kaksi viikon kestävää esteratsastuskurssia. Viime kesänä kävin vain yhdellä, ja kun ratsastuskoulullani alkoi toinen tasoiseni kurssi, harmitti minua kovasti kun en ollut siellä mukana. Esteratsastus on yksi parhaista asioista mitä maailmassa on, ja tänä kesänä saan pomppia esteitä sydämeni kyllyydestä. Jes!

Ensimmäinen kurssi oli viime viikolla, ja koska tiedän täällä käyvän jonkun verran myös heppaihmisiä, ajattelin kirjoittaa päiväkirjamaisen jutun kurssista. Saattaahan aihe kiinnostaa muitakin (vai kuinka moni tietää mitä esteratsastustunneilla ylipäätään tapahtuu?) ja jos ei muuta, niin palaan ainakin itse mielelläni myöhemmin muistelemaan kurssin sisältöä. Minun piti tehdä tästä vain yksi postaus, mutta ei liene yllätys etten osannut taaskaan hillitä kirjoitushalujani, ja tekstiä tulikin lopulta jopa kolmen postauksen verran. Hups.. No nyt on ainakin heppapostauksia niitä toivoneille!

Koska tiesin viimekesäisen kurssin perusteella viikosta tulevan raskaan, olin suunnitellut kaiken mahdollisimman hyvin valmiiksi. En sopinut mitään muuta menoa koko viikolle (eipä siinä juuri muuta olisi ehtinytkään tehdä, kun olin päivät töissä ja illat tallilla), ostin palautusjuomaa valmiiksi joka päivälle, huolehdin että kaapista löytyy Mobilatia ja polvituet mahdollisesti kipeytyviä jalkoja varten ja hoidin muutenkin kaiken tarvittavan kuntoon edellisenä viikonloppuna. Varoitin myös Henkkaa siitä, että minä en ihan totta ehdi tehdä tällä viikolla mitään muuta kuin käydä töissä, ratsastaa, syödä ja nukkua. Blogijututkin ajastin hyvissä ajoin valmiiksi.

Edellisenä viikonloppuna pesin ja puhdistin ratsastusvarusteeni ja tarkistin että minulla on joka päivälle uusi treenipaita puhtaana. Kuuman kosteassa maneesissa turvaliivi päällä tulee nimittäin hiki jo alkuverkoissa (tai oikeastaan jo ennen tuntia esteitä kantaessa) ja pyykkiä en ehtisi tällä viikolla juurikaan pestä.

Olin suunnitellut jopa ruoat valmiiksi kalorilaskurin avulla, sillä halusin turvata sen, että saan riittävästi energiaa ja oikeanlaista sellaista, jotta jaksan painaa läpi rankan mutta antoisan viikon. Aamulla söisin puuroa erilaisten proteiinilisien, marjojen ja muiden lisukkeiden kanssa, päivällä söisin kunnon lämpimän ruoan hiilareineen, iltapäivällä pari tuntia ennen ratsastusta olisi rahkavälipalan vuoro, juuri ennen tuntia vähän urheilujuomaa, kentän laidalle mukaan vesi- tai urheilujuomapullo, ratsastuksen jälkeen palkkaria ja illalla vielä ravitseva iltapala. Välissä vähän hedelmiä, vihanneksia, pähkinöitä ja muuta terveellistä purtavaa tarpeen mukaan sekä paljon vettä. Helteellä mielellään kivennäisvettä.

Toivoin ettei viikosta tulisi kovin kuuma, sillä muistan vieläkin viime kesän helteiset ratsastuspäivät, jolloin olin tunnin jälkeen aivan puhki ja litimärkänä hiestä. Yäk. Voin kertoa että Henkan tarjoama avoautokyyti kotiin oli aika kiva yllätys erään todella hikisen tunnin jälkeen. Viileämmällä säällä jaksaa paremmin, joten kerrankin minä toivoin että aurinko ei paistaisi. Ja kuinka ollakaan, Suomessa useamman viikon viihtyneet helteet laantuivat juuri parahiksi kun kurssi alkoi.

Vihdoin siis koitti maanantai eli kurssin ensimmäinen päivä. Olin todella innoissani ja vähän minua jännittikin kun saavuin tallille. Keitäköhän muita kurssilla olisi? Viimeksi ainakin meillä oli tosi kiva porukka, toivottavasti on nytkin. Minkäköhän hevosen opettaja on minulle antanut? Saisinko jonkun lempparini vai kenties jonkun haasteellisemman tapauksen? Tai jonkun ihan uuden tuttavuuden?

Kuinka monta putoamista kurssillamme tapahtuu tällä kertaa? Olisiko nyt minun vuoroni muksahtaa maahan? Toivottavasti kukaan ei ainakaan satuta itseään, viimeksi yksi tyttö joutui jättämään tunnin kesken satutettuaan itsensä pudotessaan huonossa asennossa maneesin hiekkaan. Kaikkea voi sattua kun on kyse esteratsastuksesta, joten pieni jännitys on ihan aiheellista. Enemmän olin kuitenkin vain innoissani. Vihdoin saan hypätä esteitä viitenä päivänä putkeen ja oppia toivottavasti ihan hemmetisti uutta.

Myös Maajussin morsianta saattoi jännittää, sillä hän ponnisti tuntia ennen estetuntiani hevosen selkään ensimmäistä kertaa mammaloman jälkeen. Niin joo, ja oman lisämomenttinsa jännitykseen toi myös se, että hain ensimmäistä kertaa Maajussin morsiamen autolla tallille (kerrankin näin päin), ja kuten hyvin tiedätte, en ole mikään maailman paras kuski. Ei se mitään jos törttöilen liikenteessä itsekseni, mutta nyt kyydissäni oli myös pienen maajussipojan äiti. Kallista lastia ei sovi vahingoittaa, joten sain olla supertarkkana ajaessani.

Saavuttuamme ehjinä tallille ryntäsimme heti katsomaan tuntilistalta mitkä hevoset meille on annettu. Maajussin morsian tosin tiesi jo ratsastavansa omalaatuisella Terttu-tammalla, jonka supertasaiset askeleet sopivat hyvin vasta vähän aikaa sitten synnyttäneelle ratsastajalle. Minulle taasen oli annettu tallin uusi poni Sami, jonka olin nähnyt kerran tunnillamme jonkun muun ratsastamana, mutta omakohtaiset kokemukset kuvankauniista ponista puuttuivat. Jännää hypätä ihan vieraalla hevosella.

Tunnustelin alkuverkkojen aikana ponin tapaa liikkua, ja totesin sen pian melkoisen mutkittelevaksi kaveriksi. Suoraan käveleminen on ihan yliarvostettua, laukkaa voi vaihdella miten sattuu ja kesken kaiken voi siirtyä raviinkin jos huvittaa. Niin siis Samin mielestä. Jos ja kun minä olin eri mieltä, ja muistutin asiasta raipan näpäytyksellä, oli Samin mielestä ihan ok heittää pieni pukki, eli potkaista takajaloilla ilmaan niin, että ponin peräpää nousee ja ratsastajan tasapaino joutuu koetukselle. Voi Samia, tästä ponista ei ainakaan persoonallisuutta puutu.

Esteetkin meni vähän niin ja näin. Vaikka vauhtia oli muuten riittämiin, alkoi poni hyytyä ennen estettä. Jos en reagoinut tarpeeksi nopeasti ponin hitauteen, oli tuloksena töksähtävä hyppy ihan liian läheltä estettä niin että puomit lentelivät ja meikäratsastajalla oli täysi työ pysyä mukana hypyssä. Lopputunnista homma alkoi sujua jo vähän paremmin, kun aloin oppia miten hidastelevaa hevosta ratsastetaan. Kaahaavat esteratsut ovat minulle tutumpia, joten oli hyvin opettavaista hypätä välillä tahmeammalla hepalla.

Ensimmäinen tippuminenkin nähtiin heti kun Herkku-heppa päätti reiluna kaverina vetää päänsä alas huomattuaan ratsastajansa tasapainon horjahtavan eräällä esteellä. Ja siinähän se tasapaino sitten viimeistään katoaa lopullisesti, kun hevonen päättää avittaa painovoimaa, ja niin sai Herkku jälleen kerran ratsastajansa muksahtamaan maahan. Sen se polle kyllä osaa, viime kesän kurssilla nähtiin nimittäin myös vastaavanlainen Herkku Show. Onneksi ratsastajaa ei sattunut, vaikka pää kolahtikin tantereeseen siihen malliin, että kuulimme hurjan rutinan, joka kuului onneksi vain kypärästä. Onneksi kypärä on helppo vaihtaa uuteen. Rikki mennyttä päätä ei niin vaan vaihdetakaan..

Ensimmäinen kurssipäivä on nyt siis pulkassa. Katsotaan minkä verran vauhtia ja vaarallisia tilanteita on vielä edessä. Seuraava estekurssipostaus ilmestyy blogiin varmasti jo ihan parin päivän päästä, joten jatketaan heppailua taas pian!

Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply