Texmex-piirakka

Kun mietin reseptiä taannoiseen Blogiringin Soyappétit-kampanjaan, oli meksikolainen keittiö erittäin varteenotettava vaihtoehto reseptin kehittelyyn. Päädyin kuitenkin lopulta intialaiseen mukavan mausteiseen curryyn, mutta ajatus meksikolaisista mauista yhdistettynä soijaan ei jättänyt minua rauhaan. Niinpä tein maukkaan texmex-piirakan, johon käytin jopa kahta soijatuotetta: Pohjaan tyrkkäsin soijajauhoja ja täytteeseen soijarouhetta.

Koska olin reipas ja lomalla, päätin tehdä samaan syssyyn itse myös salsaa ja guacamolea. Ensiksi mainittu pääsi piirakan täytteeksi mausteisen soijarouheen, chilikastikkeen sekä juustoraasteen kanssa ja guacamolea lusikoin piirakkapalan viereen raikkaan vihersalaatin kaveriksi. Tämä oli oikein onnistunut soijakokeilu ja mikäli vaihtaisin soijarouheen jauhelihaan, saisin varmasti Henkankin ihastumaan maukkaaseen texmex-piirakkaan.

Piirakkapohja:

– 150 g vehnäjauhoja
. 50 g soijajauhoja
– 100 g voita tai margariinia
– loraus vettä

Nypi voi tai margariini jauhojen sekaan. Lisää vettä sen verran, että massasta tulee taikinamaista. Levitä taikina sitten voideltuun piirakkavuokaan ja laita jääkaappiin ainakin puoleksi tunniksi odottamaan. Pistele pohja sitten haarukalla ja paista 200-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia.

Täyte:

– 2 dl soijarouhetta
– 2 dl vettä
– mausteita (mulla oli tacomaustetta ja chilijauhetta)
– tabascoa tai muuta chilikastiketta (mulla oli Blair’sin Chipotle slamia)
– salsaa (joko itsetehtyä tai valmista purkkikamaa kaupasta)
– juustoraastetta
– korianteria

Valmista soija pakkauksen ohjeen mukaan kiehuttamalla vedessä. Mausta haluamillasi mausteilla.

Levitä piirakkapohjaan chilikastiketta ja heivaa sitten soijarouhe sekä salsa päälle. Koristele halutessasi paprikarenkailla. Ripottele juustoraastetta päälle ja paista 200-asteisessa uunissa 20-30 minuuttia kunnes juusto sulaa ja ruskistuu hieman. Pilko valmiin piirakan päälle korianteria ja tarjoile se vihersalaatin sekä guacamolen kanssa.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply