Leivät,  Reseptit,  Suolaiset herkut,  Yleinen

Rosmariinifocaccia

Tallustin eräänä kauniina päivänä iloisesti hyräillen keittiöön. Nostin kaapista jauhot ja muut leivontatarvikkeet esille, ripustin päälleni essun, kietaisin hiukset kiinni ja aloin vaivata taikinaa. Nautin sormien jauhoon upottamisesta ja leivoin taikinaani kaikessa rauhassa katsellen välillä hymyillen ulos. Vein taikinan saunaan kohoamaan, tuoksuttelin rosmariinipuskaa, istahdin hetkeksi sohvalle kahdestaan mukavan leppoisien ajatusteni kanssa ja jatkoin pian taas taikinani työstämistä.

Jonkin ajan päästä nostin uunista herkullisen tuoksuisen rosmariinifocaccian, jota maistoin tuoreeltaan heti kun se oli jäähtynyt tarpeeksi. Pinnalla rouskui merisuolakiteitä ja rosmariini toi leipään ihanaa yrttistä makua. Myöhemmin illalla kun Henkka tuli kotiin leikkasin focacciasta neliön muotoisia paloja, asettelin ne kokoamalleni antipastotarjottimelle ja laitoin leipäpalojen viereen kulhon, jossa on hyvää oliiviöljyä sekä balsamiviinietikkaa dippailua varten. Viereen vielä lasillinen hyvää punaviiniä ja ei voisi ihmisellä juuri parempi olo olla.

Rosmariinifocaccia

– 350 g vehnäjauhoja
– pussi kuivahiivaa
– ripaus tavallista suolaa
– 2,5 dl vettä (lämmitä hiivaa varten vähän yli kädenlämpöiseksi)
– 3 rkl öljyä
– merisuolaa
– rosmariinia

Sekoita jauhot, hiiva ja ripaus suolaa keskenään isossa kulhossa. Tee jauhojen keskelle kuoppa ja kippaa kuoppaan vesi sekä 2 ruokalusikallista öljyä. Sekoita hyvin ja vaivaa taikinaa sitten jauhotetulla alustalla.

Öljyä kulhon reunat ja laita taikinapallo takaisin kulhoon. Peitä kulho keittiöliinalla ja jätä kohoamaan tunniksi.

Vaivaa kohonnutta taikinaa hetki ja levitä se sitten leivinpaperoidulle uunipellille. Voitele taikinan pinta öljyllä, töki siihen sormella kuoppia ja levitä pinnalle merisuolaa ja rosmariinia. Painele suola ja rosmariini kämmenellä taikinaan kiinni ja jätä koko homma peitettynä vielä noin puoleksi tunniksi kohoamaan.

Paista leipää 225-asteisessa uunissa puolisen tuntia, leikkaa valmis focaccia sopivan kokoisiksi paloiksi ja tarjoile öljyn ja balsamiviinietikan kanssa. Myös punaviini on enemmän kuin paikallaan.

4 kommenttia

  • Aili Inkeli

    Meinasin tehdä focacciaa jo eilen, mutta oli vähän turhan kuuma päivä leipomiseen. Mitä mieltä olet, voisiko vehnäjauhoja korvata edes osaksi vaikka graham- tms. jauhoilla? Vai meneekö siinä koko idea poskelleen ja tulos ei ole enää focaccia? Miten minä olenkin niin kyllästetty ja aivopesty ajatuksella ”vehnäjauho on vain turhia kaloreita” :\ Mimmoisia vehnäjauhoja muuten käytit tähän?

    • Martina

      Minä käytin ihan tavallisia vehnäjauhoja, mutta miksipäs ei osaa voisi korvata myös muilla jauhoilla. Terveellisempäähän se on niin. 🙂

      • Aili Inkeli

        Tein kuin teinkin focacciaa sitten sunnuntaina. Erotuksena ohjeeseesi otin kuuman veden suoraan hanasta (joo-o!) ja paistolämpötila oli lähes 250 eli tosi nopea huraus. Ai niin, tökin minä pintaan myös kalamataoliivin puolikkaita, kun niin teki mieli. Oli hyvää! Kiitos innoituksesta!