Helsinki,  Rakkaudesta Helsinkiin,  Yleinen

Rakkaudesta Helsinkiin: Patsaskierros keskustassa

Viime kesänä päivänvalon nähnyt Rakkaudesta Helsinkiin -sarja jatkuu taas kun minä ja äiti olemme jalkautuneet kylmän talven jälkeen Helsingin kaduille. Ensimmäinen turistikierros on jo tehty ja seuraava on suunnitteilla. Jos laskin oikein, julkaisin viime vuonna peräti 15 Rakkaudesta Helsinkiin -postausta, eli tässä olisi nyt postaus numero 16.

Ideanahan on se, että minä ja äiti taaperramme pitkin Helsinkiä kunnon turisteina kartan ja kameran kanssa. Oppaanamme toimii usein Pauli Jokisen Sunnuntaikävelyllä Helsingissä -kirja ja erilaisten nähtävyyksien, niihin liittyvien tarinoiden ja maisemien lisäksi koluamme retkillämme myös Helsingin kahviloita, sillä kahvipaussista on tullut tärkeä osa jokaista turistikierrostamme.

Kesän ensimmäisellä kävelyllä seikkailimme jo tutuiksi tulleilla seuduilla keskustassa, Kruununhaassa ja Kaisaniemessä, mutta tällä kertaa keskityimme sekalaisten nähtävyyksien sijaan pelkkiin patsaisiin. Vaikka seutu oli tuttua, tuli osa patsaista aivan yllätyksenä eteemme ja saimme taas kerran huomata, että vaikka olemme kävelleet tuhat kertaa jotain tiettyä tietä pitkin, on sen varrella oleva kookaskin patsas saattanut jäädä kokonaan huomaamatta. Niin sitä vaan kulkee sokeana, vaikka ihan niillä tutuillakin kulmilla olisi hyvä pitää silmät auki. Ties mitä kivoja yksityiskohtia sieltä löytyykään.

Juhlistimme vuoden ensimmäistä turistikierrostamme lampsimalla heti alkajaiseksi jätskikiskalle, josta nappasimme mukaamme kesän ensimmäiset jätskitötteröt. Äidille päärynäjäde ja minulle Fazerinan makuinen pallo. Nam.

Jätskit kourassa tallustimme kierroksemme ensimmäiselle patsaalle, joka sijaitsee Kauppatorilla. Kyseessä on Keisarinnan kivi, jossa maapalloa symboloiva pallo sekä kaksipäinen kotka hengailevat korkealla obeliskin päällä. Patsas sijaitsee keskeisellä paikalla kohdassa, jossa Keisarinna Aleksandra ja keisari Nikolai I nousivat maihin tullessaan katsomaan vuonna 1833 Helsingin rakennustöitä. Pronssisen maapalloa kuvaavan palleron päällä hengaileva kaksipäinen kotka on Venäjän keisarisuvun symboli. Kotka revittiin alas vuonna 1917 ja palautettiin paikalleen vasta vuonna 1971.

Seuraavaksi kävelimme kenties Helsingin kuuluisimman patsaan ohi. Havis Amanda, eli tuttavallisemmin Manta lakitetaan vappuisin ja se herätti aikoinaan suurta kohua, sillä maassamme ei oltu vielä totuttu alastomia naisia kuvaaviin patsaisiin. Mantan veistänyt Ville Vallgren käytti kuuluisan patsaansa mallina kahta 19-vuotiasta pariisilaiskaunotarta. Havis Amanda on valittu kansanäänestyksellä pääkaupunkimme toiseksi suosituimmaksi patsaaksi vuonna 2008. Suosituin patsaskin selviää tämän kierroksen aikana. Joko arvaat mikä se on?

Patsaista puheen ollen, minä halusin kuvata kierroksellamme myös patsaiden takapuolet, sillä ne jäävät yleensä aivan liian vähälle huomiolle. Kaikki tietävät kyllä miltä Havis Amanda tai Mannerheimin patsas näyttävät edestäpäin, mutta entäs se toinen puoli? Taiteilija on nähnyt ihan yhtä suuren vaivan viimeistellessään patsaan ”väärää” puolta, joten minusta patsaiden pehvoille pitää antaa niiden ansaitsema huomio. Niinpä tässä postauksessa näytetään patsaista myös niiden takapuoli. Pitäkää vaan pöljänä, sillä sitähän minä olenkin.

Esplanadin puiston läpi kuljettuamme oli kahvipaussin aika, sillä seuraava patsas möllöttää juuri sopivasti Kluuvikadun Fazerin kahvilan edessä. Massiivinen Fazerin kukko on yksi niistä patsaista, joihin en ole kiinnittänyt mitään huomiota, vaikka Fazerilla on tullut kahviteltua kerran jos toisenkin. Fazer antoi kukon Helsingin kaupungille konditorian satavuotispäivänä. Siinä voi hyvällä mielikuvituksella nähdä kukon lisäksi myös jonkin satuolennon tai vaikkapa valaan selkänikaman, niin kuin eräs patsaalla samaan aikaan kanssamme ollut mies kertoi asian hänen mielestään olevan. Ja kieltämättä möhkäle kyllä muistuttikin jonkin ison eläimen selkänikamaa jopa enemmän kuin kukkoa, jota patsas siis virallisesti esittää.

Kahvilassa otimme tällä kertaa vain suolaista naposteltavaa, sillä makeat herkuthan oli jo nautittu jäätelön muodossa. Antipastoleipä ja kana-caesarleipä olivat molemmat oikein herkullisia tapauksia ja herkulliselta näyttivät myös kaikki ihanat suklaaherkut, joita puodissa oli myytävänä. Slurps.

Mutta missä on Aleksanterin pää?

Kahvihetken jälkeen saimme vetää vesiperän peräti kaksi kertaa putkeen, sillä reitillemme kuuluvat Aleksanteri I:n patsas sekä Viisas hiiri -patsas oli molemmat poissa paikaltaan. Aleksanterin pään oli vienyt eräs joutsen Töölönlahdella (älkää kysykö, tämä on taas minun ja äidin tyhmää huumoria) ja Viisas Hiiri oli joutunut väistymään remontin tieltä. Opaskirjamme kertoi hiiripatsaan olevan huomaamattomassa paikassa, joten olimme varautuneet etsimään sitä kissojen ja HIIRIEN (ehe, ehe..) kanssa Kansalliskirjaston portailta. Niin, etsisimme hiiripatsasta varmaan vieläkin, ellei eräs ohikulkenut nainen olisi ystävällisesti kertonut hiiren olevan tällä hetkellä tavoittamattomissa. Ties missä Bahamalla se parhaillaan lomailee..

Seuraavaksi kävimme katsastamassa Helsingin ainoan fiktiiviselle hahmolle tehdyn muistomerkin. Komisario Palmun muistolaatta nököttää Rauhankadulla siinä talossa, jossa komisario kirjojen mukaan asui. Aika ruma talo muuten, vieressä olisi ollut paljon hienompi.

Ja sitten on vuorossa se Helsingin suosituimmaksi valittu patsas! Kyseessähän on ihana minunkin lempipatsaisiini lukeutuva Äidinrakkaus Kaisaniemen varsapuistikossa. Heppapatsas on Emil Cedercreutzin 1928 vuonna tekemä teos ja onhan se aika ihana. Tämän minä voisin ottaa meidän pihalle.

Kaisaniemen puistosta löytyy lukuisia patsaita, joista kivoimmat olivat nämä kaksi puuhun veistettyä teosta, joiden nimiä tai tarinoita emme tiedä, mutta keksimme sellaiset toki itse.

Tämä naispatsas on Viktor Janssonin vuonna 1931 tekemä Convolvulus-niminen teos. Sen mallina on toiminut Janssonin tytär Tove Jansson, jonka saatamme ehkä kenties tuntea myös joistain Muumi-tarinoista…Never heard.

Kaisaniemen puistossa on hengaillut vuodesta 1895 asti myös Fredrik Paciuksen muotokuva, joka on ensimmäinen Suomessa valettu julkinen muistomerkki. Pacius ei pääse kovin korkealle muotokuvien komeuskilpailussa, sillä nuo silmäpussit ovat aika jäätävät.. Olisitte nyt antaneet herran nukkua edes hetken kesken patsaan veistämisen.

Tämä hirvi nuuhkii ilmaa ja arvelemme sen haistaneen Luonnontieteellisen museon edessä möllöttävän lajitoverinsa. Tämä Kaisaniemen hirvi on selvästi naispuolinen ja Luonnontieteellisen museon edessä oleva terhakkaampi hirvi (jonka näemme myös pian) on hänen miesystävänsä. Mutta miksi he asuvat niin kaukana toisistaan? Saattakaamme hirvipariskunta yhteen!

Kaisaniemen puiston perukoilta hiekkakentän pohjoispuolelta löytyy tuntemattoman vapaamuurarin patsas, joka on tiettävästi vanhin säilynyt hautamuistomerkki. Kivenjärkäleen alle haudatun herran nimi on Fredrik Granatenhjelm, ja hänestä ei tiedetä muuta kuin se, että Fredrik oli tosiaan vapaamuurari. Hautakivessä lukee arvoituksellinen teksti, jonka suomennos kuuluu näin: ”On yhdentekevää tietääkö maailma kuka tässä lepää. Jumala tietää hänen tekonsa ja kurjat siunaavat hänen muistoaan.” Siitä voi kukin omalla mielikuvituksellaan päätellä herra vapaamuurarin tarinan.

Toisessa päässä Kaisaniemen puistoa, eli aivan puiston eteläpäädyssä möllöttää Ida Aalbergin patsas, joka on ruma kuin mikä. Jos (tai siis tietenkin KUN) minun muistokseni tehdään joskus patsas, älkää tehkö siitä tuollaista rumaa möhkälettä. Kiitos.

Kaisaniemen puiston koluamisen jälkeen piipahdimme kuolaamassa vaatteita eräässä vaateliikkeessä ja jatkoimme sitten matkaa etsimään Kiasman luona olevaa Triangle Blocks -teosta, jonka päällä saa kuulemma skeitata. Löysimme kyllä skeittaajia (skeittareita?), mutta emme mitään taideteosta muistuttavaa hökötystä. Ehkä sekin oli viety pois tieltämme. Joku oli varmaan saanut vihiä siitä, että olimme taas lähdössä liikenteeseen ja vienyt kaikki mahdolliset taideteokset pois ulottuviltamme ennen kuin pääsemme pilkkaamaan niitä.

Baanalla oli muutama muukin.

Koska emme löytäneet Triangle Blocksia, jatkoimme matkaamme seuraavalle patsaalle Mannerheimintien toiselle puolelle. Päätimme koukata Baanan kautta Luonnontieteelliselle museolle, sillä kumpikaan meistä ei ollut aiemmin käynyt talsimassa Baanalla. No, ei siitä sen enempää, nousimme heti ensimmäisistä portaista ylös katsomaan Kaisaniemen hirven miesystävää, joka näyttää tältä:

Aika komea.

Hirven luota jatkoimme matkaamme ruotsinkielisen työväenopisto Arbiksen eteen, jossa ihmettelimme Gunnar Finnen tekemää Pyhä Yrjänä ja Lohikäärme -patsasta. Opaskirjan mukaan taiteilijan Johan-poika on veistänyt päät taideteoksessa olevalle kahdeksanpäiselle lohikäärmeelle, mutta vaikka me kuinka laskimme ja etsimme emme löytäneet kuin seitsemän lohikäärmeen päätä. Missä se kahdeksas on? Oikeastaan me kyllä keksimme puuttuvalle päälle teorian, mutta se on vähintään yhtä häiriintynyt kuin aiemmin mainitsemani puuttuvan Aleksanterin pään arvoitus, joten jätetään se nyt tällä kertaa kertomatta ja jatketaan matkaa takaisin Mannerheimintien itäpuolelle.

Ennen tienylitystä moikataan kuitenkin vielä Kansallismuseon karhua, joka istuu tyytyväisen näköisenä portaiden yläpäässä. Karhu on varmaan juuri käynyt hunajapurkilla tai syönyt jotain muuta yhtä hyvää (tähänkin meillä on omat vaihtoehtomme, mutta päätin kerrankin noudattaa äidin sensurointikehotuksia), sillä otsolla on melkoisen muikea ilme sen nököttäessä siinä tyytyväisenä.

Kuinka moni on noteerannut tämän ihastuttavan huvilan suunnilleen Kansallismuseota vastapäätä Finlandia-talon kupeessa? En minäkään, mutta nytpä tiedämme, että söpön värisessä talossa asui aikoinaan Aurora Karamzin, joka oli 1800-luvun seurapiirien kermaa ja ilmeisesti rikas kuin mikäkin maailman omistaja.

Auroralla oli myös Camille-koira, jonka rouva hautasi talonsa takapihalle, eli siihen kohtaan, jossa nyt nököttävät Finlandia-talon lipputangot. Ja siellä lipputankojen vieressä on edelleen pieni kulunut Camille-koiran muistolaatta.

Jatkoimme matkaamme vielä Oopperalle asti, kunnes käännyimme takaisin ja kävelimme Töölönlahden rantaa pitkin Rautatieasemalle ja sieltä junalla ja bussilla kotiin. Näimme vielä kolme teosta, joista ensimmäinen suunniteltiin pystytettäväksi hienolle paikalle Mannerheimintien ja Arkadiankadun kulmaan. Kaupunki kuitenkin tyrmäsi patsaan hankkijan aikeet ja Larin Parasken patsas tyrkättiin Hakasalmen puistoon. Ja mikäs kyyrymamman on siinä istuskellessa. Ympärillä on kaunis puisto ja takana Urho Kekkonen, kuten kuvasta näkyy:

Siinä se Kekkosen kalju kiiltää.

Osoitteesta Mannerheimintie 15 löytyy Sokerityttö -niminen patsas, jossa söpö koiruli on saamassa tytöltä sokeripalan. Ei koirille saa antaa sokeria, soo soo sokerityttö! Patsas on pystytetty paikkaan, jossa on toiminut vuosikausia sokeritehdas ja se paljastettiin Suomen Sokerin 200-vuotisjuhlassa.

Viimeinen patsas tai oikeastaan moderni taideteos on Oopperan käärme, joka on oikeastaan aika ruma. Kivikehikko möllöttää Hesperian puistossa ja se osallistui vuonna 2000 Helsingin kulttuurikaupunkivuoden puistonäyttelyyn.

Tosiaan, seuraavia retkiä on alettu jo suunnitella ja nyt on hyvä hetki esittää toivomuksia, mikäli haluat että pöljä kaksikkomme käy tutustumassa tarkemmin johonkin tiettyyn kolkkaan pääkaupungissamme. Vinkkaa ihmeessä myös jos tiedät jonkun huippumestan, josta uskoisit meidän pitävän. Ajatuksenamme on käydä kesän aikana ainakin Haagassa ja Alppiruusupuistossa, kiertää Etelä-Helsingin kirkot ja saatammepa käydä jälleen myös iki-ihanassa Kaivopuistossa, Hietaniemen hautausmaalla ja eräässä kummituspaikassa, josta kerron lisää sitten kun olemme käyneet siellä.

8 kommenttia

  • tatjaana

    Kiitos mukavasta patsaskierroksesta! Paljonko syömänne leivät Fazerilla maksoivat? Entän jäätelötötteröt? Mielelläni esittäisin toiveita, mutta koska en tunne Helsinkiä, niin valitse Sinä. Tulemme Helsinkiin 8.6. Oppaanamme on miniämme, joka on paljasjalkainen helsinkiläinen. Lonkkavaivojeni takia en pysty kävelemään kovin pitkiä matkoja, mutta Fazerilla voitaisiin piipahtaa ja kauppatorilla. Jos on hyvät ilmat, niin kenties Suomenlinnassa. Onko kauppatorin lähellä jotain mielenkiintoista?
    Tatjaana

    • Martina

      Tervetuloa Helsinkiin! Toivottavasti säät suosivat. Kauppatorin ja Esplanadin alue on mukavaa jo itsessään, ja tosiaan Kauppatoriltahan pääsee näppärästi lautalla Suomenlinnaan, jota suosittelen ehdottomasti. Myös Senaatintorin ympäriltä löytyy hienoja vanhoja rakennuksia ja muita kivoja paikkoja, hurmaavalle Katajanokalle on pienenpieni kävelymatka eikä Kaivopuistokaan ole kaukana. Kaikista näistä löytyy oma kierroksensa joko blogin sivupalkissa olevan Helsinki-tunnisteen alta tai kirjoittamalla Hae tästä blogista -kenttään hakusana, kuten vaikkapa Katajanokka. Fazerilla leivät ja kaksi kahvia maksoivat yhteensä vähän alle kaksikymppiä ja jäätelöt olivat muistaakseni pari-kolme euroa kappale.

    • Martina

      Nonni, tyhmää on taas huijattu. Opaskirja kertoi tekstin olevan venäjäksi, enkä sitten edes yrittänyt lukea sitä huomatakseni tekstin olevan ruotsia. Hyvä että olit tarkka! Otin venäläisväitteen pois, ei ole reilua haukkua toista venäläiseksi ilman syytä.. 😀

  • Riitta Åkerfelt

    Majuri, vapaamuurari Fredrik Granatenhjelmistä (1708-1784) on tekstiä Rolf Martinsenin toimittamassa Zachris Topeliuksen kirjassa Sydän on hyvä. Kirjoituksia Helsingistä. Kustantaja Helsinki-Seura 2003 ISBN 951-9418-13-X. Kirjasta saa muutenkin kiinnostavaa Helsinkiä koskevaa tietoa 1840- ja 1850-luvuilta. Lukuiloa!