Sisko

Sanotaan, että jos haluaa oikein kovasti jotain, sen saa lopulta jos tahto on tarpeeksi kova. Neuvotaan myös varomaan mitä toivoo, sillä toive voi vielä toteutua. No, pieni Martina ei ehkä olisi allekirjoittanut tätä, sillä se mitä Martina toivoi eniten, oli oma isosisko. Ja Martinalle sanottiin ettei sellaista voisi enää saada. Sen pitäisi olla jo olemassa.

Kului vuosia ja Martina kasvoi isommaksi. Toiveet isosiskosta haudattiin kun tietämys maailmanmenosta lisääntyi. Juu, ei Martina todellakaan voisi saada enää isosiskoa. Onneksi on isoveli ja pikkuvelikin putkahti maailmaan muutama vuosi sitten.

Kului taas vuosia, tuli vanhempien avioero ja Martina aloitti bändiharrastuksen. Eräänä iltana bänditreeneistä kotiin tullessaan, oli koko Martinan perhe ovella vastassa kummalliset ilmeet kasvoillaan. Mitä nyt on tapahtunut? Ei kuulemma mitään vakavaa, ei tarvitse pelästyä.

Jotain kuitenkin oli selvästi meneillään, sillä sekä äiti, isoveli että pikkuveli olivat ihan omituisia. He alkoivat kysellä toisiltaan kuka kertoisi uutisen. No kertokaa nyt joku äkkiä, älkääkä vain toljottako siinä noin kummallisen näköisinä! Lopulta he saivat sovittua, että pikkuveli kertoo mistä on kyse.

“Mulla on sisko”, sanoi pikkuveli virnuillen. Nojoo, niin on, tässähän minä olen, sinun isosiskosi. Oliko se nyt muka joku uutinen? ”Niin tai siis kaksi siskoa ja sullakin on sisko. Isosisko.” Siinä vaiheessa Martina putosi kärryiltä. Miten niin isosisko? Mistä sellainen on yhtäkkiä ilmestynyt? Eihän sen pitänyt olla mahdollista. Nyt en todellakaan ymmärrä.

Lopulta Martinalle kerrottiin tarina, joka meni suunnilleen näin:

Kun iskä oli nuori, seurusteli hän erään nuoren naisen kanssa. Iskä ja nainen erosivat ja iskä tapasi äidin. Iskä ja äiti menivät naimisiin ja lopun tiedämmekin.

Mutta sitä emme tienneet mitä sille naiselle kävi. Se nainen nimittäin huomasi olevansa raskaana. Yhdeksän kuukauden kuluttua syntyi tyttölapsi, jonka nainen kasvatti yhdessä uuden miehensä kanssa. Nainen ja mies menivät naimisiin, saivat vielä kaksi lasta ja elivät onnellisena perheenä, kunnes myöhemmin heitäkin kohtasi avioero.

Kun nainen kuuli, että Martinan iskäkin on eronnut, päätti hän ottaa yhteyttä iskään. He tapasivat, iskä tapasi vanhimman tyttärensä ja pian myös Martina sai tavata kauan kadoksissa olleen isosiskonsa.

Sitä hetkeä Martina ei unohda koskaan. Martina saapui iskän kotiin ja näki sohvalla istuvan pienen ja kauniin olennon. Siskon. Se oli kuin keijukainen pitkine kiharine hiuksineen, valkoisine vaatteineen ja se näytti ihan tutulta, vaikka olikin vieras. Martina näki siinä itsensä.

Iskän ja naisen tarinakin oli onnellinen. He rakastuivat toisiinsa uudelleen, menivät naimisiin ja häitä saapui juhlimaan koko Martinan perhe äidistä lähtien. Ja niin ovat iskä ja nainen edelleen yhdessä, Martinalla on sittenkin isosisko ja kaikki on oikeastaan tosi hyvin.

Niin kuin saatoitte jo arvatakin, on tämä tarina tosi.

Previous Post Next Post

8 Comments

  • Reply Hanna tiistai, toukokuu 14, 2013 at 09:29

    Vaikka olen ollut sun elämässä mukana, kun tämä ihmeellinen tarina on käynyt toteen, niin silti menee kylmät väreet kun tätä lukee – niiin ihania elämän sattumia ja onnellisia mullistuksia <3 🙂

    • Reply Martina tiistai, toukokuu 14, 2013 at 11:42

      Elämä on kyllä ihmeellinen, ja jotenkin vasta ajan myötä alkaa tajuta, miten mieletön tämä siskojuttu on ollut. 🙂

  • Reply Mari tiistai, toukokuu 14, 2013 at 11:19

    Ihana, ihana tarina. Ja että vielä totta. Mahtavaa! Ja toi biisi on hyvä 🙂 Ja mitä teit bändissä ? Soitit vai lauloit?

    • Reply Martina tiistai, toukokuu 14, 2013 at 11:48

      Kaikilla perheillä on omat omituisuutensa ja meillä se on ehdottomasti tämä hauska kuvio. Jotenkin koko juttu sai kruununsa kun iskä ja siskon äiti menivät naimisiin. Ihanaa että rakkaus syttyi uudelleen vuosikymmenien jälkeen. 🙂

      Tyttöbändissämme soitin kitaraa, vaikken oikeastaan tykännyt siitä. Minä vaan satuin olemaan ainoa, jolla oli kitara ja joka osasi soittaa sillä muutaman soinnun. 😀 Siirryin myöhemmin kosketinsoittajaksi veljeni bändiin ja koskettimia soitan edelleenkin omaksi ilokseni. Tai siis soittaisin jos ne mahtuisivat jonnekin. Uudessa kodissa soittimelle on jo mietitty paikka, enkä malta odottaa että pääsen kokeilemaan osaanko enää mitään.

  • Reply tatjaana tiistai, toukokuu 14, 2013 at 21:11

    Vau, mikä juttu! Milloin isäsi sai tietää siskostasi? Kuinka paljon hän on sinua vanhempi? Oletteko läheisiä? Minä halusin myös joskus, että minulla olisi isoveli. Pikkusisko minulla on, vuosi ja viisi kuukautta nuorempi ja läheinen, vaikka emme olekaan koskaan kertoneet toisillemme kovin intiimejä asioitamme. Kiva kuulla Sinusta jotain muutakin kuin ruokaohjeita. Ihailen ruuanlaittotaitoasi ja sitä, että jaksat kokeilla ja tehdä uusia ja taas uusia kokeiluja ja ne myös onnistuu. Mukava lukea sivujasi.
    Tatjaana

    • Reply Martina keskiviikko, toukokuu 15, 2013 at 11:16

      Kiitos Tatjaana. Kiva kuulla, että myös muut aiheet kuin ruoanlaitto kiinnostavat. Kirjoittelen tänne nimittäin mielelläni myös muista aiheista, ja tämä siskojuttu oli ihan pakko päästä kertomaan. Tarina on niin uskomaton. Iskä sai tietää siskostani silloin kun hänen esikoistyttärensä oli jo 23-vuotias, vaikka ilmeisesti hänellä oli ollut jokin aavistus asiasta jo ennen sitä. Minä olin tuolloin 16-vuotias, eli minulla ja siskollani on ikäeroa 7 vuotta. Siitä huolimatta häntä on luultu usein nuoremmaksi kuin minä. Siskoni on niin pieni, nätti ja nuorekas. 🙂

  • Reply alex tiistai, toukokuu 14, 2013 at 22:21

    Ihana tarina Martina! Tässä taas kerran todistettiin, että joskus todellisuus on tarua ihmeellisempää!

    • Reply Martina keskiviikko, toukokuu 15, 2013 at 11:17

      Sinäpä sen sanoit, todellisuus todellakin on tarua ihmeellisempää ainakin tässä tapauksessa. Me ollaan joskus naureskeltu, että meidän perheen kuviot vetävät vertoja jopa Kauniiden ja Rohkeiden juonikäänteille. 😀

    Leave a Reply