Naposteltavat,  Reseptit,  Yleinen

Prosciutton uudet kaverit

Italialaiset tykkäävät kääriä kaikenlaisia asioita prosciuttoon eli ilmakuivattuun kinkkuun. Oma lempparini on ollut jo pitkään prosciuttoon käärityt cantaloupemelonin siipaleet, mutta nyt ikilempparini on saanut kaksi uutta haastajaa.

Joululahjaksi saamastani Basta! -kirjasta löytyi monta prosciuttoa sisältävää antipastoa ja päätin kerrankin tehdä jotain muuta kuin tuttua ja turvallista prosciutto e melonea. Käärinkin prosciutton sisään sekä mozzarellaa että persikkaa ja ihastuimme yhdistelmiin niin, että rankkasimme persikan ja prosciutton yhdistelmän ehkäpä koko illallisen parhaaksi mauksi, vaikka tarjolla oli muun muassa sisäfilepihviä ja muita ihania herkkuja. Suolainen prosciutto ja makean mehukas persikka ne yhteen soppii. Todellakin.

Ei prosciutton ja mozzarellankaan yhdistelmä huono ollut varsinkaan kun piilotin kääröihin myös hieman rucolaa ja maustoin ne öljyllä ja mustapippurilla. Tarkoituksena oli kokeilla myös viikunan käärimistä prosciuttoon, mutta kaupastapa ei löytynytkään viikunoita. Kokeillaan sitä yhdistelmää siis joskus myöhemmin.

Prosciuttoa ja persikkaa

– prosciuttoa
– persikkaa
(- mustapippuria)

Kiehauta persikat nopeasti kattilassa, kuivaa ja anna jäähtyä hieman. Pilko hedelmät sitten lohkoiksi, kuoret voit jättää paikoilleen tai ottaa pois. Ihan miten haluat. Me söimme persikat kuorineen, sillä olen laiska kokki ja kuorin asioita vain jos on pakko. Eikä kuorien olemassaoloa edes huomannut herkkuja napostellessa. Kääri jäähtyneet persikkalohkot prosciuttoon, mausta halutessasi ripauksella mustapippuria ja ylläty miten hyvältä kääröt maistuvat. Nam!

Prosciuttoa ja mozzarellaa

– prosciuttoa
– mozzarellaa
– rucolaa
– oliiviöljyä
– mustapippuria

Pirskottele öljyä prosciuttoviipaleille ja laita kinkun päälle hieman rucolaa sekä sopivan kokoinen pala mozzarellaa. Kääri rullalle ja rouhaise mustapippuria päälle.

On tärkeää että mozzarella on hyvälaatuista kamaa, mieluiten puhvelimozzarellaa. Vaikka minä käytän muuten melko paljon kevyttuotteita etenkin arjessa, niin mozzarellaa en osta ikinä kevytversiona. Tein sen virheen kerran enkä todellakaan tee sitä toiste. Olen mieluummin ilman mozzarellaa kuin pureskelen mautonta kumipalloa.

Kommentit pois päältä artikkelissa Prosciutton uudet kaverit