Kolmas kerta toden sanoo

Meillä on ollut kiva tapa valmistaa toisillemme synttäripäivänä ihana aamiainen, joka sisältää toisen lemppariherkkuja. Henkan kohdalla se tarkoittaa pekonia ja minun…no, pekonia. Ja aika usein myös valkohomejuustoa. Ja kaikkea muuta hyvää kuten kananmunia, paahtoleipää maapähkinävoilla yms. yms.

Olin suunnitellut tänäkin vuonna tapani mukaan jo hyvissä ajoin mitä Henkan synttäriaamiaiseen voisi kuulua. Olin ottanut reseptejä talteen pitkin vuotta ja lopullinen menu hahmottui noin viikkoa ennen h-hetkeä. Vaan kuinkas sitten kävikään kun syntymäpäivä alkoi kolkutella ovella. Norovirus kaatoi herran sänkyyn, ja vaikka pahin oli kyseisenä keskiviikkona jo ohi, ei tuhti ja rasvainen aamiainen ollut vielä hyvä idea. Niinpä päätimme siirtää synttäriaamiaisen seuraavalle sunnuntaille, jolloin voisimme nauttia kaikessa rauhassa kiireettömän aamiaisen.

Joko arvaatte mitä sitten tapahtui? Jepjep, oli lauantaiaamu kun meikäläinen tunsi mahassaan kummia tuntemuksia, joita seurasi vellova pahan olon aalto. Nytkö se iski sitten minuunkin. Ja kas vain, sen sijaan että olisimme herkutelleet yhdessä ihanaa sunnuntaiaamiaista, tärisin minä taudin jäljiltä heikkona sohvalla ja odottelin että yöllä noussut kuume laskee ja saan jotain syötyä tyhjänä kramppaavaan vatsaani. Hemmetti, ei tämän näin pitänyt mennä.

Tiedättekö muuten mikä on hauskuuden, onnellisuuden ja kaikkien muidenkin positiivisten tuntemusten huippu? – Istua lauantaiaamuna kirjanpidon kurssilla vatsataudissa. Been there, done that. Elämäni huippuhetki todellakin.

Mutta se siitä noroviruksesta. Synttäriaamiainen saatiin kuin saatiinkin järjestettyä vihdoin viime sunnuntaina. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Aamiaiselle kaavaillun lämminsavulohisalaatin söimme pois aiemmin, sillä sen ainekset uhkasivat mennä vanhaksi, mutta muuten jääkaapin perälle jemmaamassani ostoskassissa oli vielä kaikki kunnossa, ja niin näki Henkan tämän vuoden synttäriaamiainen vihdoin päivänvalon. Oli sitä jo odotettukin.

Päätin ehdottomasti ainakin leipoa jotakin kivaa, sillä halusin että mieheni saa herätä vastakeitetyn kahvin tuoksun lisäksi ihaniin uunista kantautuviin leipomusten tuoksuihin. Niinpä väsäsin meille pieniä juustocroissantteja helpolla reseptillä, jonka jaan teille hieman myöhemmin. Tottahan toki tarjolla oli myös sitä paistettua pekonia sekä uusia lemppareitani pekoninrasvassa paistettuja valkoisia papuja, joita maustoin hieman ruohosipulilla sekä chilikastikkeella.

Tein myös hauskoja yllätyskananmunavuokia, joiden ohje tulee niin ikään blogiin myöhemmin. Tarjolla oli myös karjalanpiirakoita, taco-tuorejuustoa, kinkkua ja edamia, joiden yhdistelmän opin eräältä ystävältäni. Aina ei tarvitse olla munavoita (vaikka se onkin ihanaa etenkin tryffelillä maustettuna), vaan välillä voi kokeilla jotain muutakin. Etenkin juuri tacon makuinen tuorejuusto on aika kiva kaveri karjalanpiirakan kanssa. Kokeile vaikka!

Ostin ehkä hieman itsekkäästi myös omaa lemppariani valkohomejuustoa sekä ihanaa makean chilin makuista juustoa (samaa sarjaa pippurisen mustapekan ja valkosipulisen pikkusiskojuuston kanssa), jonka olemassaolon olin ehtinyt jo vallan unohtaa. Juustojen kaveriksi kaivoin kaapista suolakeksejä ja hapankorppua.

Tottahan toki keitin myös ison pannullisen kahvia ja valitsin kaupasta maukasta mehua palanpainikkeeksi. Itse hörpin myös joka-aamuisen porejuomani vitamiinipillereiden kanssa. Ja koska aamiaisella voi todellakin olla jälkiruokaa, löysi jääkaappiin ostamamme laskiaispullat myös tiensä vatsaamme.

Tuhti aamiainen piti nälän loitolla tosi pitkään ja seuraavan kerran söimmekin vasta illalla pieniä suupaloja aamiaiselta jääneitä jämiä. Okei, minä olin käynyt napsimassa jo aiemmin hieman valkohomejuustoa suuhuni mukamas salaa ja ihan vähän vain, vaikka tottakai Henkka huomasi jääkaappia kaivellessaan, että juustosta oli kadonnut mystisesti ainakin kolmannes. Eikä ollut kuulemma kovin vaikea arvata kenen suuhun..

Previous Post Next Post

2 Comments

  • Reply Huli/Meanwhile in Longfield.. perjantai, helmikuu 15, 2013 at 09:25

    Synttäriaamupalat, ja aamupalat ihan muutenkin, ovat parhaita! Meillä näitä pidetään kotosalla aika usein ja aina menee loppupäivä kamalassa hymyssä (tai siis ihanassa hymyssä). 🙂

    • Reply Martina perjantai, helmikuu 15, 2013 at 12:25

      Mietin juuri tätä aamupalaa tehdessäni, että tällaisia aamiaisia olisi kiva järkätä useamminkin. Meillä se ei vaan lauantaisin onnistu, sillä minä säntään heti aamusta tallille, eikä sinne voi mennä kovin täydellä vatsalla ja sen jälkeen on jo liian myöhäistä. Sunnuntaisin taas täytyy kiirehtiä raksalle, joten silloinkin aikaa on rajoitetusti. Mutta sitten uudessa kodissa.. Taas yksi toteutettava asia ajalle ”sitten kun talo on valmis”. 🙂 Kaikki on nykyään ”sitten kun talo on valmis”.

    Leave a Reply