Monthly Archives

tammikuu 2013

Puglia – Rantoja, lämpöä, upeita maisemia ja herkullista ruokaa

Italialainen ilta. Ruokaa. Viiniä. Bläk Members Club. Perjantai-ilta. Kuvia. Ääntä. Italiaa kaikilla aisteilla.

..ja muutahan ei sitten tarvitakaan siihen, että Martina hihkuu innoissaan. Mennään jo!

Tarkennetaanpa hieman: Saimme Rantapallon kautta kutsun Italian Suurlähetystön isännöimään iltaan, jossa tutustuttaisiin Puglian maakunnan eli Italian saappaan kengänkoron ruokakulttuuriin, nähtävyyksiin, viineihin ja kaikkeen mitä eteläisellä Italialla on tarjota. Kaikki tietävät jo Toscanan, Pohjois-Italian kohteet Alpeista Milanon kautta Piemonteen, puhumattakaan Garda-järvestä, Veronasta ja Venetsiasta. Myös Rooma ja Lazio ovat tuttuakin tutumpia, samoin Sisilia. Mutta mitä tiedät Etelä-Italian maakunnista?

Niinpä. Etelä-Italia on jäänyt aivan suotta tunnetumpien maakuntien varjoon ja täytyy myöntää etten ollut itsekään noteerannut Puglian maakuntaa sen kummemmin, vaikka suuri Italia-fani olenkin. Vaan toisin on nyt, Bläk Members Clubilla vietetyn illan jälkeen suorastaan palan halusta tutustua Pugliaan mieluiten ihan paikan päällä. Kerron kohta hieman lisää Puglian maakunnasta, mutta palataan sitä ennen hetkeksi Italia-iltaan ja sen upeisiin puitteisiin.

Kuvausolosuhteet olivat erittäin haasteelliset, joten antakaa anteeksi kuvien oudot värit (sinertävässä valossa on melko hankala kuvata). Osan kuvista muutin suosiolla mustavalkoisiksi.

Ilta oli siinäkin mielessä hyvin mielenkiintoinen että pääsimme käymään Bläk Members Clubilla, jonne kaltaisillamme taviksilla ei ole normaalisti mitään asiaa. Koiton talon kahdeksannessa kerroksessa sijaitsevalla VIP-klubilla viettää normaalisti iltaa vain kaupungin kerma, eli he jotka on hyväksytty klubin jäseneksi ja jotka ovat valmiita maksamaan jäsenyydestä tuhansia euroja. Jäsenten nimet pidetään salassa, mutta esimerkiksi kaikenmaailman Kurrien ja Leppilampien on huhuttu kuuluvan Bläkin asiakaskuntaan.

Ja olihan se aika hulppea paikka. Tyylikkäät sisätilat ja iso kattoterassi takaavat sen, että hienompikin herra tai leidi viihtyy klubilla. Muutama erillinen loossi/huone takaavat yksityisyyden sitä haluaville ja erästäkin huonetta kiersi niin kutsuvan näköiset sohvat, että minun olisi tehnyt mieli ottaa siellä päiväunet, vaikken ollut edes väsynyt.

Don Pasta kokkasi sormi teipattuna, soitti samalla musiikkia ja siemaili punaviiniä hymyillen ja välillä mikrofoniin höpöttäen. Hauska ukkeli.

Vessafriikkinä minun oli pakko käydä tutustumassa myös paikan käymälään, sillä olin kuullut että Bläkissä vessapaperikin on mustaa. No ei ollut ainakaan tänä iltana (ehkä mustaa paperia säästellään todellisia VIP-asiakkaita varten eikä tuhlata meihin tavallisiin kuolevaisiin), mutta muuten unisex-vessa oli täyttä luksusta. Sisustus oli vähintään yhtä tyylikäs kuin muu klubi, ellei jopa tyylikkäämpi.

Kädet pyyhittiin valkoisiin pehmeääkin pehmeämpiin froteepyyhkeisiin, jotka heitettiin käytön jälkeen koriin, joka näytti ihan roskikselta ja siksi jouduinkin hetken miettimään mihin tyrkkään käyttämäni pyyhkeen. En minä osaa toimia näin hienoissa käymälöissä.. Vessasta löytyi myös kokoelma erilaisia naisten ja miesten hajuvesiä, ja tottakai minun piti suihkaista yhtä kalliin näköistä tuoksua itseeni. Kerrankos sitä käydään luksusklubin vessassa. Täytyyhän siitä ottaa kaikki irti.

Ilta oli kokonaisuudessaan tyylikäs ja ihanan italialainen. Nautin suunnattomasti kun kävelin kutsuvieraiden seassa, joista ainakin puolet puhui keskenään italiaa. Kuuntelin heidän puhettaan ja yritin ymmärtää edes muutaman sanan. Hetken minusta jopa tuntui kuin olisin ollut Italiassa. Ympärillä oli italialaisia, taustalla soi italialainen musiikki ja edessä oli italialaista ruokaa sekä viiniä. Ihanaa!

Antipastoja

Lihat odottavat vuoroaan

Ihanaa oli myös se, että pääsin käyttämään hieman Italian kieltä pyytäessäni tiskin takana ylväänä seisovalta tarjoilijalta meille lasilliset valkoviiniä. Toisin kuin viimeksi Italiassa lomaillessani sain mieheltä vastauksen englannin sijaan italiaksi ja jopa ymmärsin mitä hän sanoi. Jee!

Tiesittekö, että yksi haaveeni on kiertää läpi kaikki Italian maakunnat, maistella kullekin alueelle ominaisia makuja, tutustua historiaan, nähtävyyksiin, kulttuuriin ja kullekin alueelle tyypillisiin ominaispiirteisiin. Uskon nimittäin että muillakin vähemmän tunnetuilla maakunnilla on paljon annettavaa, vaikka toki haluan koluta kaikki suositutkin Italian matkakohteet läpi. Nyt tutustutaan siis hieman tarkemmin Pugliaan, joka tunnetaan myös nimellä Apulia.

Puglia sijaitsee Etelä-Italiassa ja on tarkemmin ottaen saapasmaan kengänkorko. Maakuntaa ympäröivät Joonianmeri ja Adrianmeri ja Puglialla onkin yli 800 kilometriä rantaviivaa, mikä on maan kolmanneksi eniten heti Sisilian ja Sardinian jälkeen. Etenkin Joonianmeren kauniit hiekkarannat ovat kehuttuja ja Puglian matkakohteet tarjoavatkin paljon vesiurheilumahdollisuuksia niitä kaipaaville.

Suurimmat kaupungit ovat maakunnan pääkaupunki Bari, jonka satamassa pysähtyy myös Välimeren risteilyaluksia, etelän Firenzenä tunnettu barokkikaupunki Lecce sekä Brindisi, josta löytyy niin sataman merellisiä maisemia kuin vanhoja kauniita kaupunginosiakin. Minun täytyisi Pugliassa lomaillessani käydä kurkistamassa myös miltä kaupungissa nimeltä Martina Franca näyttää. Nimi velvoittaa.. Melkein harmittaa ettei tallillamme asustava Franka-heppa ole varsinaisesti suosikkini, muuten tuon kaupungin nimi olisi vieläkin hauskempi.

Pugliassa sijaitsee myös Ostunian valkoinen kaupunki, jonka rakennukset maalataan vuosittain puhtaanvalkoisiksi ja Ostunia näyttääkin kuulemma mereltä katsottuna suorastaan hohtavan valkoiselta. Se olisi hauska nähdä. Hauskaa olisi nähdä myös Alberobellon suipot kivitalot eli trullit ja kahdeksankulmainen Castel del Monten linna, joka on valmistunut kauan aikaa sitten 1200-luvulla.

Puglia sopii etenkin omatoimisille matkailijoille ja maakuntaan suuntavan kannattaakin vuokrata auto, jolla voi kierrellä kaupungista toiseen ja ihastella nähtävyyksiä omaan tahtiin. Puglian bussiliikennekin toimii hyvin mikäli autoilu vilkkailla Italian teillä ei houkuttele.

Orecchiette-pastaa

Kuten kaikilla muillakin Italian maakunnilla, myös Puglian keittiöllä on omat erikoisuutensa. Merkittävin niistä lienee orecchiette-niminen pasta, joka on saanut korvaa tarkoittavan nimensä pyöreän ryppyisestä muodostaan. Yksinkertaisimmillaan orecchiette syödään tomaatin, parmesaanin ja basilikan kanssa. Me pääsimme maistamaan tätä yhdistelmää Bläk Members Clubilla ja täytyy sanoa, että yksinkertainen ruoka toimi jälleen kerran varsin loistavasti.

Puglialla on myös omat viininsä sekä oliiviöljynsä, jotka ovat tietenkin maan parhaita, ainakin puglialaisten mielestä. Ja kyllä meidänkin mielestä tilaisuudessa maistamamme valko- ja punaviinit olivat oikein kelpo kamaa.

Joko matka Pugliaan alkaa kuulostaa houkuttelevalta? Niinpä. Ja ajatelkaa, näin etelässä säätkin suosivat ja Pugliassa on lämmin jo silloin kun me vielä värjöttelemme epävakaisissa kevätsäissä. Turistejakin on paljon vähemmän kuin esimerkiksi kaikkien tuntemassa Toscanassa, joten mikset viettäisi leppoisia lomapäiviä Puglian rauhassa jo tänä kesänä? Jos meillä ei olisi taloprojekti pahasti kesken niin olisin siellä jo.

Lue lisää Pugliasta Rantapallon sivuilta tämän linkin takaa.

Suklaafondant

Sulaa suklaata sisältävä suklaafondant on yksi kaikkien aikojen lempijälkiruoistani. Parasta fondant on kylmän jäätelön kera, ja mitä löysempi sisus leivonnaisessa on, sitä paremmin se maistuu Martinalle.

Olin kuullut että fondantin teko on vaikeaa, sillä oikea ajoitus on todella tärkeää sopivan sulan sisuksen aikaansaamiseksi. Tarkka minuuttimäärä riippuu uunista ja vuoasta, ja vain testaamalla selviää, mikä on sopiva paistoaika kulloinkin vallitsevissa olosuhteissa. Meilläkin meni ensimmäiset leivonnaiset hieman yli, mutta virheistä oppii, ja nyt tiedämme tarkalleen oikean minuuttimäärän meidän vuoillemme ja uunillemme.

4 kpl

– 50 g voita
– 50 g tummaa suklaata
– 1 dl sokeria
– 2 kananmunaa
– 0,5 dl vehnäjauhoja

– Kaveriksi jäätelöä ja marjoja. Esimerkiks vaikka.

Sulata voi ja suklaa varovasti vesihauteessa, mikrossa tai pienessä kattilassa pienellä lämmöllä. Vaahdota sokeri ja kananmunat ja lisää vaahtoon sitten vehnäjauhot. Kääntele voi-suklaaseos joukkoon, mutta vältä sekoittamasta liikaa enää tässä vaiheessa.

Kippaa taikina neljään uuninkestävään vuokaan. Mulla oli keraamisia muffinssivuokia, mutta oikea fondant-vuoka olisi tietysti aika kiva. Paista leivonnaisia 200-asteessa noin 10 minuuttia. Tai siis sen verran minun uunillani ja minun vuoillani tarvittiin, jotta saatiin jähmeät, mutta keskeltä vielä ihanan löysät suklaaleivokset.

Kokeilemalla selviää kuinka monta minuuttia sinun uunisi ja vuokasi vaativat, mutta 10 minuuttia on aika hyvä ohjenuora. Kiertoilmauunissa lämpötila voi olla vähän alhaisempi eli noin 185 astetta. Voit tehdä yhden testifondantin ja törkkiä sitä lusikalla kahdeksasta minuutista alkaen. Kun sisus on vielä selvästi löysää, mutta reunat jähmettyneet, ota leivos pois uunista. Muista että se kypsyy vielä uunista ottamisen jälkeenkin.

Meillä ensimmäiset fondantit menivät hieman yli oltuaan 200-asteisessa uunissa 12 minuuttia. Ne näyttivät täydellisiltä juuri uunista ottamisen jälkeen, mutta koristelujen ja kuvausten jälkeen sisus oli jähmettynyt hieman liikaa. 10 minuuttia on siis meidän olosuhteissamme optimi, vaikka täytyy sanoa, ettei se liikaa jähmettynyt fondantkaan pahaa ollut. Ei tietenkään, sillä siinähän on suklaata, eikä mikään missä on suklaata ole koskaan pahaa.

Indonesialainen keitto

Selaillessani tuossa päivänä eräänä Appelsiineja ja hunajaa -blogia pysähdyin erään reseptin kohdalle. Maapähkinävoita. Indonesia. Mausteita. Ihana tuoksu. Tätä on pakko kokeilla! Sainpahan samalla hyvän syyn ostaa kaappiin pitkästä aikaa maapähkinävoita. Olen yrittänyt vieroittaa itseäni siitä vain keksimällä tilalle uuden addiktion (joka on tällä kertaa kookosöljy), mutta kyllähän sitä nyt yhden purkin voi ostaa. Ihan vain ruoanlaittoon, ei lusikalla suoraan purkista syötäväksi (eipä, kas näin Martina huijaa taas itseään).

Keitosta tuli juuri niin ihanaa kuin kuvittelinkin ja mausteinen keitto maistui aivan ihanalle kylmänä pakkaspäivänä. Siitä tuli jopa niin hyvää, että nuolin antaumuksella soppakauhan ja kaavin kattilan pohjalta viimeisenkin keittopisaran pikkulusikalla suuhuni. Meinasin myös huijata Henkkaa sanomalla keiton olevan pahaa, mutta vaikka olisin näin saanut itse enemmän keittoa, halusin toki että Henkkakin pääsee maistamaan näin herkullista ruokaa. Vaikkei siinä olekaan lihaa.

Kas tässä minun ihan hieman vain muuteltu versioni ihanasta indonesialaisesta keitosta:

– 3 porkkanaa
– 1 sipuli
– 1 punainen chili
– 1 yksikyntinen valkosipuli (tai pari kynttä)
– öljyä (mulla oli mausteinen öljy, mutta ihan tavallinen rypsi- tai oliiviöljykin käy)
– kasvisliemi (mulla oli kasvisliemikuutio jonka tyrkkäsin noin litraan vettä)
– inkivääriä (mulla oli jauhetta, mutta tuorekin käy)
– pari ruokalusikallista soijakastiketta
– pari desiä maapähkinävoita
– kourallinen kaffirlimetin lehtiä (tai kahden limetin raastettu kuori)
– koristeeksi lehtipersiljaa tai korianteria

Raasta porkkanat ja kuullota raastetta kattilan pohjalla öljyn kanssa. Pilko sipuli, valkosipuli ja chili ja lisää ne kattilaan. Tulisen ruoan ystävät pilkkovat chilin siemenineen kaikkineen, mutta vähemmän tulisesta pitävät poistavat siemenet ja chilin sisältä löytyvät vaaleat kohdat ennen pilkkomista. Voit myös käyttää vain puolikkaan chilin.

Anna sipuleiden ja chilin pehmetä hetki kattilassa porkkanaraasteen kera ja lisää sitten maapähkinävoi sekä ruokalusikallinen soijakastiketta. Mausta inkiväärillä ja heitä myös kaffirlimetin lehdet (tai limetin raastettu kuori) joukkoon. Lisää sitten kasvisliemi, sekoita kunnolla ja anna pulputtaa miedolla lämmöllä puolisen tuntia.

Maista keittoa ja lisää tarvittaessa soijakastiketta ja muita mausteita. Mulla kattilaan meni vielä noin ruokalusikallinen soijakastiketta sekä Santa Marian More-sarjan Green harissa -mausteseosta. Tässä välissä voit noukkia myös kaffirlimetin lehdet pois keitosta, jos käytit niitä etkä raastettua limen kuorta. Lopuksi soseutin keiton vielä sauvasekoittimella sileäksi, vaikka alkuperäisessä ohjeessa niin ei tehtykään.

Tuoksut tätä ruokaa tehdessä olivat tosiaan ihan uskomattomat ja mausteinen keitto maistuisi varmasti ihanalta reippaan hiihto-, juoksu-, ratsastus- tai kävelylenkin jälkeen silloin kun pakkanen saa posket punoittamaan ja viima nipistelee nenää. Ja tiesittekös muuten, että keitto on täysin vegaaninen! Vaikkei meillä vannotakaan kasvissyönnin nimeen, niin haluan toki silti tarjota myös kasvissyöjille ruokaideoita, ja tässäpä olisi yksi varsin hyvä sellainen.

Avokadopasta

En muista minkään reseptin nousseen koskaan yhtä suosituksi kuin the avokadopasta, joka on viime aikoina raivannut tiensä oikeaksi reseptien kuningattareksi. Siihen on voinut törmätä lähes kaikkialla ja lopulta minunkin oli pakko kokeilla ihan itse, miksi pasta on saavuttanut niin järjettömän suosion etenkin ruokabloggaajien, mutta myös muiden kansalaisten keskuudessa.

Ja nyt minä ymmärrän. Se on todellakin ihan törkeän hyvää, mahdottoman helppo ja nopea valmistaa eikä sen syömistä vaan voi lopettaa ennen kuin kaikki on syöty vihoviimeistä tippaa myöten pois. Ah, ihana avokadopasta! Olet kaiken ympärilläsi pyörivän hehkutuksen ansainnut.

– valkosipulin kynsi
– puolikas chili
– lime
– 2 avokadoa
– basilikaa
– lehtipersiljaa
– 1 dl pecorinoa raasteena
– 1 dl parmesaania raasteena
– 400-500 g spaghettia
– öljyä
– suolaa ja pippuria

Poista chilistä siemenet ja pilko se mahdollisimman pieneksi silpuksi. Pilko myös valkosipuli yhtä pieneksi. Laita chili- ja valkosipulisilppu tarjoilukulhoon ja purista limestä mehut päälle. Halkaise avokadot ja poista niistä kivet. Avokadon tulee olla ehdottomasti täysin kypsää. Minä kypsyttelin hedelmiäni vajaan viikon omassa pussissaan huoneenlämmössä, sillä kaupasta ei tälläkään kertaa löytynyt kypsiä avokadoja.

Kuutioi avokadon puolikkaat kuoressaan ja kaavi sitten lusikalla tarjoilukulhoon. Hienonna yrtit ja lisää nekin kulhoon. Heitä perään vielä juustoraasteet, loraus öljyä ja suola sekä pippuri. Sekoita hyvin ja maista. Tässä vaiheessa sörsselissä saa olla ihan reippaasti makua, muuten lopputuloksesta tulee helposti mauton. Älä siis pelästy jos seos maistuu liian suolaiselta. Siltä sen pitääkin maistua.

Keitä spaghetti, valuta se ja lisää desi keitinvettä tarjoiluastiassa olevan avokadokastikkeen sekaan. Kippaa spaghetti astiaan ja sekoita niin että kastike tarttuu pastan pintaan. Tarjoile heti. Raasta valmiin annoksen päälle vielä parmesaania ja viimeistele koko homma rouhaisemalla hieman mustapippuria päällimmäiseksi.

Ja sitten ei muuta kuin syömään! Tämä resepti on mitoitettu neljälle, mutta me vetelimme sen onnessamme kahteen pekkaan. Näin hyvän pastan syömistä ei vaan voi lopettaa ennen kuin viimeinenkin spaghetti on imaistu suuhun. Jopa lihansyöjä-Henkka piti avokadopastasta valtavasti eikä ymmärtänyt ideaani, kun kysyin olisiko annos kenties kaivannut pari pekonisiivua kylkeen? Ei todellakaan, tämä oli hyvää juuri tällaisena.

Välimerellinen lohisalaatti

Keksin tämän salaatin puolivahingossa kun joulusta ylijääneet kylmäsavulohet piti tuhota ennen kuin ne tuhoutuisivat itsestään. Jääkaapissa sattui olemaan myös kaikenlaisia muita kivoja jämiä, joista kokosin maukkaan Välimeri-tyyppisen salaatin.

– jääsalaattia
– kylmäsavulohta
– keitettyjä kananmunia
– maustamatonta jogurttia
– tsatsikijahetta (Kreikasta) tai samanmakuista dippijauhetta
– parmesaania
– (tryffeli)öljyä
– suolaa ja pippuria

Laita ensiksi kananmunat kiehumaan. Mun makuun täydellisiä tulee kun lisää kananmunat kiehuvaan veteen, keittää 8 minuuttia ja tyrkkää sitten kylmän veden alle. Näin keltuainen jää juuri sopivan löysäksi, muttei kuitenkaan valuvaksi. Henkka pitää hieman kypsemmistä kananmunista, sellaisista jotka saa helposti viipaloitua leivän päälle, mutta koska minä kokkasin, tein kananmunista itsekkäästi juuri sellaisia mistä itse tykkään eniten.

Huuhtele jääsalaatti ja revi se pienemmiksi palasiksi. Kasaa salaatinlehtien päälle kylmäsavulohta ja keitetyt kananmunat lohkottuina. Sekoita tsatsikijauhe jogurttiin ja käytä sitä kastikkeena. Rouhaise pippuria ja suolaa salaatin päälle tähdäten erityisesti kananmuniin. Raasta parmesaania sekaan ja lorauta hieman hyvää oliiviöljyä päälle. Minä käytin syvästi rakastamaani tryffeliöljyä, sillä se on hyvä kaveri kananmunien kanssa. Ja Martinan kanssa. Minun täytyy ihan oikeasti saada äkkiä jostain uusi pullo tryffeliöljyä Henkan Italiasta tuoman öljyn tilalle, sillä se alkaa jo vedellä viimeisiään. Maksoi mitä maksoi.

Ranskalainen sipulikeitto

Ranskalaiseen illalliseemme kuului itseoikeutetusti myös perinteinen ranskalainen sipulikeitto. Olen syönyt kyseisestä keitosta eritasoisia versioita, ja ilmeisesti aina sieltä heikommasta päästä, sillä keitto ei ole onnistunut millään lailla säväyttämään minua. Päätin silti kokeilla sen tekemistä itse, ja onneksi kokeilin, sillä nyt olen kovin ihastunut sipulikeittoon. Ilmeisen onnistunut kokeilu siis.

En voinut mitenkään uskoa, että sipulista ja lihaliemestä tehty litku voisi olla niin hyvää kuin tämä soppa oli. Äärimmäisen yksinkertaisista aineksista tuli todella maukasta ruokaa ja ihmettelimme molemmat miten muutamasta arkisesta raaka-aineesta voi saada aikaiseksi jotain näin ihanaa. Nerokasta, hyvä ranskalaiset!

– 400 g sipulia
– 60 g voita
– 1 rkl vehnäjauhoja
– 1 l lihalientä
– 100 g gryuere-juustoa
– suolaa ja pippuria
– patonkia tai muuta vaaleaa leipää

Kuori sipulit ja viipaloi ne renkaiksi. Mittaa kattilan pohjalle voi ja kuullota sipuleita siinä tovi. Ripottele päälle vehnäjauhot, sekoita ja lisää lihaliemi. Kuumenna kiehuvaksi ja anna kiehua miedolla lämmöllä noin puoli tuntia. Mausta suolalla ja pippurilla. Pippuria saa mielestäni laittaa ihan reilusti että se varmasti maistuu.

Kaada keitto uunin kestäviin vuokiin ja asettele paahdetut leipäviipaleet päällimmäiseksi. Raasta leipien pinnalle reilusti gryuere-juustoa ja rouhaise hieman mustapippuria päälle ennen kuin tyrkkäät kulhot kuumaan uuniin. Ota kulhot pois kun juusto on sulanut ja vähän myös ruskistunut. Nauti heti, mutta varo, se on aika poppaa.

Välimeren risteily, osa 10 : Kotimatka

Menimme viimeisenä risteilyiltana ajoissa nukkumaan, sillä seuraavasta päivästä oli tulossa rankka. Herätyskello soi joskus tosi aikaisin ja kotona olimme vasta puolenyön maissa. Koko päivä meni siis matkustaessa, joten mahdollisimman pitkät yöunet oli fiksu veto. Aamulla herätyskellon soidessa olisi tehnyt mieli jäädä vielä nukkumaan, mutta yhden torkun jälkeen ponkaisin kuitenkin reippaasti ylös.

Olimme laittaneet edellisenä iltana kaikki valmiiksi aamua varten. Vaatteet odottivat tuolilla ja pöydillä oli enää vain aamulla tarvitsemamme kosmetiikka. Kaiken muun olimme pakanneet matkalaukkuihimme, jotka oli kuljetettu yön aikana pois ja ne odottaisivat meitä satamassa laivasta poistuttuamme. Nopeiden aamutoimien jälkeen menimme aamiaiselle, vaikka pelkäsinkin hieman etten saa niin aikaisin mitään syötyä. Älkää käsittäkö minua väärin, sillä rakastan aamupalaa. En vain yleensä kykene syömään sitä heti herättyäni, vaan työpäivisinkin hotkaisen aamiaiseni yleensä vasta työpaikalla konetta avatessani.

Ulkona oli vielä pimeää, vain sataman valot loistivat heijastuen märästä maasta. Yöllä oli satanut ihan reippaasti vettä ja laivan ulkokansikin oli aivan märkä. Aamiaista nauttiessamme katselin kun Civitavecchian satamaan tuli toinenkin isompi risteilyalus. Sehän on Ruby Princess! Tuolla paatilla seilasimme puolitoista vuotta sitten Karibialla. Mikä sattuma että kaikista maailman laivoista juuri se tuli viereemme satamaan.


Ruby Princess ja Martina Turks & Caicosilla.

Tunsin jopa jonkinlaista haikeutta tuttua alusta katsellessani. Tuolla yläkannella olimme katsomassa auringonlaskua kun näimme valtavan valaan pyrstön pärskähtävän aluksemme vieressä. Ja tuossa kohdassa suunnilleen vietimme viimeistä iltaa Karibialla lötkötellen rentoina aurinkotuoleissa katsellen samalla jälleen yhtä kaunista auringonlaskua. Syytän tunnekuohusta viimeisen reissupäivän aiheuttamaa yleistä haikeaa olotilaa kun ihana kauan odotettu loma lähestyi vääjäämättä loppuaan. Henkkaakin oli jo ikävä, eikä yhteisten lomamuistojen tulva yhtään auttanut asiaa.

Ennen aamiaiselta poistumista vaihdoimme vielä muutaman sanan tutun suomalaispariskunnan kanssa, joille olimme jättäneet jo edellisenä iltana yhdet jäähyväiset. Myös toinen pöytäseurueemme pariskunta tuli vastaan vielä illalla Helsinki-Vantaan lentokentällä, vaikka olimme aivan eri lennoilla. Hauska sattuma.

Aamiaisen jälkeen kävimme vielä hytissä ja siirryimme sitten meille määrätylle kokouspaikalle, jossa meidän tuli odottaa oman ryhmämme lähtöaikaa. Matkustajat jaettiin nimittäin ryhmiin ja jokaisella oli oma laivastapoistumisaikansa. Näin vältetään ruuhkat ja jonot, jotka olisivat vääjäämättömiä mikäli koko risteilyaluksellinen matkustajia yrittäisi purkautua samaan aikaan laivasta ulos. Meidän poistumisaika sattui olemaan juuri sopiva Roomaan lähteviä junia ajatellen, joten olimme oikein tyytyväisiä järjestelyyn, varsinkin kun lähtöä kontrolloiva setä antoi meille luvan poistua laivasta jo ennen varsinaista poistumisaikaamme.

Tosiaan, jonoja ei ollut missään ja olimme yhdessä hujauksessa ulkona aluksesta. Kävelimme suoraan satamarakennukseen, jossa meidät ohjattiin tietyn numeron kohdalla nököttävien matkalaukkujemme luokse, jotka erottuivat tummanpuhuvasta joukosta helposti värikkyytensä ansiosta. Musta matkalaukku olisi ehkä eniten mieleeni, mutta viininpunainen erottuu paremmin lentokentän hihnalta, varsinkin kun olen valinnut siihen mahdollisimman ruman matkalaukkuvyön. Kukaan muu ei yhdistäisi näitä värejä, joten aina kun näen viininpunaisen laukun sinikeltaisella vyöllä, voin olla varma että se on minun. Rumaa mutta kätevää, sanoisinko.

Satamasta kävelimme juna-asemalle Civitavecchian vasta heräillessä sateen raikastamaan aamuun. Ostimme junaliput automaatista ja onnistuimme lopulta löytämään myös toimivan leimauskoneen lipuillemme. Ennen junaan nousemista kävimme vielä aseman vessassa, joka oli melkoisen pelottava ja olinkin aika varma, että saan vähintään jonkun pöpön tai pahimmassa tapauksessa kuolen repsottavien katkaisimien aiheuttamaan sähköiskuun. No ei se mitään, ei se enää tässä vaiheessa haittaa kun loma on jo melkein ohitse. Mahdollinen pöpökin iskisi varmaan vasta Suomessa, joten rohkeasti vain tuhruiseen vessaan ja juosten ulos, jottei sähköisku ehdi iskeä rikkinäistä seinäpainiketta painanutta turistia.

Junamatka Roomaan sujui torkkuessa ja perillä Terminissä kävelimme tutulle bussipysäkille, jossa nousimme lentokenttäbussin kyytiin. Tässä vaiheessa oli jo hieman nälkä, joten otimme Suomesta ostetun suolapähkinäpurkin esiin ja aloimme rouskuttaa. Samaisia pähkinöitä on naposteltu vielä reissun jälkeenkin tallimatkalla, joten suolapähkinät matkasivat mukanamme ensin Suomesta Välimerelle ja sitten vielä takaisin Suomeen. Että niin tärkeistä matkaeväistä oli kyse. Paitsi että kyllä ne olivat tärkeät, ilman suolapähkinäpurkkia olisi hyttiimme ilmestyneiltä pyyhe-eläimiltä nimittäin puuttunut silmät. Ja se olisi ollut todella vakava asia.

Rooman lentokentällä menimme tottuneesti lippuautomaatille, mutta sepä ei löytänytkään lentojamme vaan kehotti meitä siirtymään tiskille. Ounou, nytkö ne koko reissun ajan poissa pysytelleet ongelmat alkaisivat.. Meillä oli nimittäin ihmeellisen hyvä tuuri koko matkan ajan. Monessa asiassa olisi voinut tulla ongelmia, mutta tällä kertaa mikään ei ollut meitä vastaan ja saimmekin ihmetellä moneen kertaan, miten helposti asiat hoituvat.

Nyt Rooman kentällä kohtasimme tosiaan ensimmäisen vastoinkäymisen kun lippuautomaatti ei löytänytkään lentojamme ja olimme jo hetken varmoja, ettei meillä olekaan lentolippuja kotiin (olisiko se oikastaan edes haitannut..?). No, turhaan huolestuimme, sillä ei senkään kanssa tullut lopulta sen suurempia ongelmia. Marssimme vain tiskille lentokenttätädin luokse, täti otti laukkumme, tarkisti passimme ja täräytti lentoliput kouraan. Hyvää matkaa!

Ennen koneeseen nousua tarkoituksenamme oli tehdä vielä muutamia tuliaisostoksia. Maajussin morsian olisi halunnut ostaa miehelleen tuliaiseksi viinipullon, mutta se olisi kuulemma otettu Amsterdamin kentällä pois, joten viini jäi kauppaan. Höh. Minä taas olisin halunnut viedä Italian kurssin kaverilleni Italia-kynän, mutta kentällä ei myyty turistikrääsää. Höh. Tuliaisostosten epäonnistumisen aiheuttamaan harmitukseen auttaa jäätelö, ja sitä kentältä sentään löytyi.

Ennen gelaton lusikoimista nappasimme Mäkistä hampurilaiset ja jälkiruoaksi söisimme viimeisen kerran ihanaa italialaista irtojäätelöä. Ja kylläpä se maistuikin taas hyvälle. Minä valitsin jännän kuuloisen greippisorbetin (hyvää!) sekä zabaglione-jäätelön (vielä parempaa!) ja tällä kertaa sain jätskiherralta vastauksen italiaksi, vaikka puhuin hänelle sekä italiaa että englantia. Jee, kyllä minusta vielä joskus tulee kunnon italialainen!

Paluulennolla meillä oli niin pitkä välilasku Amsterdamissa, että ehdimme käydä tutustumassa hieman itse kaupunkiinkin pelkän lentokentällä haahuilun sijaan. Kerron siitä lisää myöhemmin omassa postauksessaan. Nyt ollaan nimittäin Rooman kentällä nousemassa Alitalian pieneen rupuiseen koneeseen, jossa turvaohjeita selostava ääni katoaa kesken lentoemäntien viuhtomisen ja emännät näyttävät hurjan pelottavilta viiksineen ja yhteenkasvaneine kulmakarvoineen (okei, liiottelen ehkä vähän, mutta pelottavia he olivat silti). Epäonnistuneen turvaohjeiden esittämisen jälkeen kapteeni kertoi tiedossa olevan töyssyisen matkan, ja sitä se toden totta olikin.

Suoraan edessämme oli ukkospilvi, johon italialainen kapteeni ohjasi koneemme nousun ollessa vielä kesken. Katselin kaikessa rauhassa ikkunasta ulos kun jo hetken aikaa tärissyt koneemme otti syöksyn suoraan alaspäin. Osa matkustajista kiljui ja refleksit käskivät tarraamaan tuolin käsinojista kiinni, vaikka olisihan se turvavyökin estänyt pomppaamisen penkistä ilmaan. Vähän ajan päästä syöksy toistui ja kieltämättä se tuntui aika mukavasti vatsanpohjassa. Ukkospilvessä poukkoileva lentokone – Paras huvipuistolaite ikinä!

Amsterdamista Suomeen lensimme tasaisella KLM:n koneella, jossa meille tarjoiltiin leipää ja muffinssia. Alitalian koneessa sai sen sijaan valita joko suolaisen tai makean vaihtoehdon.

Suolainen vaihtoehto näytti tältä eikä maistunut juuri millekään. Makea vaihtoehto näytti olevan joku keksi. Ei kovin houkuttelevan näköinen sekään..

Amsterdamissa vietettyjen tuntien jälkeen viimeinen lento Helsinkiin tuntui jo aika puuduttavalta. Takana oli koko päivä matkustamista, kello läheni puoltayötä ja väsytti, mutta uni ei kuitenkaan tullut. Onneksi lento kesti vain pari tuntia ja sitten olimme vihdoin Suomessa. Takana oli mitä parhain reissu Välimerellä ja viikko kesäisissä tunnelmissa teki todella hyvää syksyisessä Suomessa tarpovalle bloggaajalle. Vaan oli kotiinkin kiva palata, etenkin kun siellä odotti Henkka, Henkan tekemät herkkuleivät (ruisleipää, tottakai) ja oma sänky, jossa nukuin kuin tukki pitkälle seuraavaan aamuun.


CruiseDirect.com Home Page
Varaa oma risteilysi oheisen linkin takaa CruiseDirectilta! Sitä mekin ollaan käytetty ja homma toimii pomminvarmasti. Suoraan CruiseDirectiltä varattuna risteily on myös huomattavasti edullisempi kuin matkatoimistolta ostettuna. Varaa risteily, lennot ja majoitukset itse niin säästät selvää rahaa ja unelmasta voi tulla totta!

Mätisuupala

Lukiessani saamaamme mätikirjaa otin ylös monta kokeilemisen arvoista reseptiä. Kirjaa tutkiessani minulle tuli aivan pakottava tarve syödä mätiä mahdollisimman pian. Mieluiten ihan heti. Seuraavalla kauppareissulla ostoskoriin lennähtikin purkillinen kirjolohen mätiä, kuminajuustoa sekä hapankorppua ja niin ensimmäinen kirjasta bongattu resepti pääsi testattavaksi. Ja voi miten hyvältä pienet suupalat maistuivatkaan.

– kuminajuustoa (tai Västerbottenia)
– hapankorppua
– kirjolohen mätiä
– mustapippuria

Leikkaa hapankorpun päälle siivu juustoa ja lusikoi mätiä sen päälle. Mausta mustapippurilla. Valmis. Aika yksinkertaista vai mitä? Vaan eipä tämmöistäkään yhdistelmää olisi tullut kokeiltua ilman luotettavalta taholta (tässä tapauksessa kirjasta) saatua vinkkiä.