Välimeren risteily, osa 3: Messina, Sisilia

Ensimmäinen päivä maissa! Eikä ihan missä tahansa maaperällä vaan kauniilla Sisilian saarella, jonne olen aina halunnut päästä käymään. Olin tosin kuullut, ettei pydähtymispaikkamme Messina ole kovin kummoinen paikka, sillä siellä ei ole paljon tekemistä tai nähtävää, mutta se ei Italia-fania haitannut. Minä olen onnellinen ihan missä tahansa saapasmaan rupukylässäkin.

Ennen rantautumista olimme kuitenkin päättäneet osallistua laivalla muutamaan ohjattuun tapahtumaan. Suuntasimmekin buffet-ravintolassa nautitun aamiaisen jälkeen neloskannelta löytyvään Schooner Bariin, jossa italialainen Emanuela piti pienen italian alkeiden oppitunnin.

Opimme sanomaan perus Buongiornot, Graziet ja Mi chiamo Martinat, ja vaikka alkeiden pitäisikin olla hallussani, opin silti puolituntisen aikana muutaman uuden sanan, sekä sen, miten käsiä pitää heiluttaa kun kysytään ”Miksi?” tai sanotaan ”En ymmärrä”. Hauskoja nämä italialaisten käsieleet, niitä pitää opetella lisää, jotta voin sitten seuraavalla Italian matkallani sulautua paikallisten joukkoon ja viuhtoa käsilläni menemään kuin paraskin italiana. Ehkä sen roomalaisen jäätelökiskan mieskin vastaa minulle sitten englannin sijaan italiaksi, jos heilutan oikein paljon käsiäni jäätelöä tilatessani.

Mitenköhän muuten italialaisten käsillä puhuminen onnistuu jos he kantavat käsissään jotakin? Miettikää vaikkapa hienoa cocktail-tilaisuutta, jossa ihmiset seurustelevat keskenään juhlavaatteissa shampanjalasit käsissään. Lentelevätkö italialaisten spumantet ilmojen halki heidän alkaessa viuhtoa käsillään puheen mukana, vai osaavatko he pitää tällaisissa tilanteissa tassunsa kurissa? Tuli vaan mieleen. Onko kenelläkään omakohtaista kokemusta? Päähän mäjähtäneitä shampanjoita Luigin ja Giorgion innostuttua puhumaan jalkapallosta?

Italian tunnin jälkeen ryntäsimme allasalueelle, jossa piti ohjelmalehtisen mukaan olla ohjattu venyttely aamuauringon loisteessa. Vaan sielläpä ei näkynytkään ketään vaikka kuinka kuikuilimme. Höh. No, täytyy venytellä jumissa olevat hartiat auki myöhemmin hytissä.

Nyt mennään kuitenkin ylemmälle kannelle ihailemaan Messinaa, jonne olimme juuri saapuneet. Tuon kirkontornin kohdalla on varmaan Piazza Duomo suihkulähteineen ja tuolla kaukana korkealla näkyy muutama hieno rakennus, joista olisi varmasti upeat näköalat merelle. Messinan kattomaisemat ovat muutenkin niin valloittavat aamuauringossa kylpiessään, että vanhoja punasävytteisiä kattoja tuli tuijoteltua melko pitkä tovi.

Ennen kuin pääsimme jalkautumaan Messinan kaduille, kävimme vielä tsekkaamassa aamutrivian. Paikalle ilmestyi meidän lisäksemme kaksi vanhempaa pariskuntaa, jotka muodostivat yhden joukkueen, sekä eräs saksalainen pappa, jonka otimme meidän joukkueeseemme. Tällä kokoonpanolla vietetyistä aamuisista tietovisoista tuli lähes joka-aamuinen perinne, ja vaikka saksalaisvahvistuksemme tiesikin vastaukset moniin sellaisiin kysymyksiin, joista meillä ei ollut aavistustakaan, hävisi joukkueemme neljän hengen vanhusjoukkueelle joka ikinen aamu.

Selitimme tapahtuneen sillä, että voittajajoukkueella oli kielietu sekä yhteensä paljon enemmän elinvuosia takanaan. Emmehän suinkaan suostuneet myöntämään olevamme huonompia ja tyhmempiä kuin he. Vanhusjoukkue kirjoitteli vastauksiamme tarkistaessaan viestejä lappuihimme ja kehotti meitä osallistumaan vammaisten kilpailuihin, jos kerran olemme niin tyhmiä ettemme ymmärrä edes puolia kysymyksistä. Kuulostaa raa’alta, mutta juuri tällaisesta huumorista pidän ja nauroimme heidän letkautuksilleen vielä paljon myöhemminkin. Hauskoja pappoja ja mammoja.

Tietovisahäviön jälkeen suuntasimme vihdoin maihin, mikä tapahtui helposti ja nopeasti ykköskannella hyttikorttia vilauttamalla ja astelemalla sitten suoraan satamalaiturille ja Messinan rantakadulle. Meillä ei ollut mukanamme kaupungin karttaa, mutta päätimme hortoilla kohti pääaukiota ja ihailla samalla kauniita rakennuksia sekä aistia aitoa sisilialaista tunnelmaa. Tästä minä pidän.

Messina on Sisilian kolmanneksi suurin kaupunki, mutta nähtävää siellä ei tosiaan ihan hirveästi tuntunut olevan. Kaupunki on kuitenkin kaunis ja miksipä siellä ei voisi vain hortoilla päämäärättömästi ilman nähtävyydeltä toiselle juoksemista. Messina sijaitsee kapean Messinan salmen äärellä ja sieltä näkee vastapäisellä rannalla salmen toisella puolella sijaitsevan Italian mantereen. Sijaintinsa vuoksi Messinaa kutsutaan portiksi Sisiliaan.

Messina on kokenut kovia sotien ja maanjäristysten ravisteltua sitä. Vuoden 1908 maanjäristyksessä ja sitä seuranneessa tsunamissa kaupunki tuhoutui lähes kokonaan ja jopa 60 000 ihmistä kuoli. Tämän jälkeen kaupunki rakennettiin uudelleen, kunnes vuoden 1943 pommituksissa se kärsi taas valtavista tuhoista. Voi Messina-parkaa, koko ajan joku haluaa rikkoa sen..

Tärkeimmät Messinan nähtävyydet sijaitsevat Piazza Duomolla, joka on saanut nimensä, tattadaa: Duomon mukaan! Duomolla tarkoitetaan Messinan katedraalia, joka on niin ikään rakennettu kahdesti uudelleen maanjäristyksen ja pommitusten tuhottua sen. Katedraalin kellotornissa on yksi maailman suurimmista astronomisista kelloista sekä kultaisia hahmoja, jotka heräävät henkiin joka päivä kello 12.00.


Lueskelin kaikessa rauhassa täyteen kirjoiteltua puistonpenkkiä kun katseeni kinnittyi näihin hieman tutumpiin nimiin. Duudsonit!

Me tulimme aukiolle hortoilemaan puoli kahdentoista maissa, joten ehdimme ihastella kaikessa rauhassa katedraalia, sen pientä puutarhaa ja kellotornia sekä aukiolla nököttävää suihkulähdettä Fontana di Orionea. Kävinpä ostamassa aukion laidalla sijaitsevasta turistikrääsäliikkeestä myös perinteisen matkamuistomagneetin, joka nököttää nyt pakastimemme ovessa. Jääkaapin oveen kun pääsevät vain magneetit, jotka on hankittu minun ja Henkan yhteisiltä matkoilta.

Matkamuistoliikkeessä ihmettelimme noin joka toisessa esineessä möllöttävää hassun näköistä ukkoa, jolla on keskellä pää ja ympärillä kolme raajaa. Myöhemmin meille selvisi, että ukko on Sisilian symboli, jonka kolme jalkaa kuvastavat saaren kolmiomaista muotoa. Hänen nimensä on Trinacria ja hän on vähintäänkin omituisen näköinen, ellei jopa pelottava.

Kellotornin puolenpäivän häppeninkiä odotellessamme huomasimme aukion laidalla hevosvaunut. Tokihan hoposia oli päästävä moikkaamaan ja lopun voittekin varmaan arvata. Hetken päästä kaksi heppatyttöä istui vaunuissa paraatipaikalla odottamassa kellotornin henkiin heräämistä. Sen jälkeen köpsöttelisimme vajaan tunnin verran kotoisassa kavioiden kopseessa pitkin Messinan katuja.

Englantia puhuva oppaamme kertoisi meille ja vaunuissa meidän kanssa nököttävälle vanhalle pariskunnalle Messinan historiasta ja sen nähtävyyksistä. Turistikierros hevosvaunuilla maksoi jonkun verran, mutta onhan avoimissa vaunuissa mukavampi tutustua helteiseen kaupunkiin, kuin laahustaa jalkaisin pitkin sen kuumia ja mäkisiä katuja. Niin, tai oikeasti taisimme kyllä mennä kyytiin ihan vain niiden heppojen ansiosta. Ketä mä tässä yritän huijata.

Mutta nyt siihen showhun, sillä kello löi juuri 12. Aukiolle kantautui ensin hurja leijonan karjunta samalla kun tornissa ylimpänä nököttävä kultainen leijona heilutti päätään sekä kädessään olevaa lippua karjumisensa tahdissa. Kovaäänisten karjahdusten jälkeen oli kukon vuoro heilutella päätään ja kiekua muutaman kerran. Eläinten osuuden jälkeen alkoi tornista soida ihana Ave Maria ja sen kultaiset enkelihahmot aloittivat tanssinsa ja kävivät kumartamassa yhtä hahmoista, joka esitti vissiin jotain tärkeää pyhimystä. Tämä hetki oli yksi koko reissun ihanimmista. Ave Maria on kaunis kappale ja mikäs sen parempi paikka kuunnella sen säveliä kuin hevosvaunut sisilialaisen aukion laidalla. Ihanaa.

Kellotornin vaiettua taas vuorokaudeksi hoputti hevosvaunujen kuljettaja heposensa käynnin kautta raviin ja niin sitä mentiin pitkin Messinan katuja pysähdellen välillä erilaisten rakennusten eteen, jotta oppaamme ehti kertoa nähtävyyksistä tarpeeksi. Kävimme myös suljettuna olleessa kirkossa tai mikä lie hökötys se nyt olikaan. Sori vaan, en enää millään muista mikä se oli nimeltään, googlekaan ei sitä kertonut, emmekä tajunneet pyytää oppaaltamme mukaan kierroksen karttaa, jossa talo oli merkittynä. Buu, olen huono turisti.

Oppaallamme oli avain suljettuun rakennukseen ja tuntui tosi hassulta mennä pimeään ja hiljaiseen vanhaan hökötykseen, ihastella siellä vain neljän hengen voimin kaunista alttaria ja kiivetä sitten vielä yläkerroksiin katselemaan kuolleiden ihmisten luita ja muumioita. Ei siellä pelottavaa ollut, vaikka niin olisi voinut kuvitella, vaan jotenkin ihanan rauhaisaa ja ehkä ihan vähän aavemaista. Sillä lailla juuri sopivasti ettei pelota, mutta tekee kuitenkin mieli olla hiljaa.

Vajaan tunnin kestäneen Messinan kierroksen jälkeen tervehdimme vielä meitä kuljettaneita hevosia, eli lässytimme niille kuin mitkäkin urpot, silittelimme niiden pehmeitä turpia ja nauroimme kun ne yrittivät hamuilla meiltä herkkuja, joita meillä ei ollut. Hevosvaunujen kuljettaja tunnisti meidät heti hevosihmisiksi ja näytti meille peukkua, kun oppaamme tulkkasi hänelle meidän todella harrastavan ratsastusta. Kyllä hevosihminen aina hevosihmisen tunnistaa ja vanha sisilialainen setä tuntui heti hengenheimolaiselta, vaikkei yhteistä kieltä löytynytkään.

Vaunuajelun jälkeen istahdimme kahvilaan, jossa halusin ehdottomasti maistaa sisilialaista jälkiruokaleivonnaista nimeltä cannolo. Pyysin leivonnaiseni italiaksi ja taisin saada taas vastauksen englanniksi. Mutta ei se mitään, pääasia että kahvilan setä ymmärsi mitä hapuilevilla italiankielisillä sanoillani tarkoitin. Pian edessäni olikin putkilomainen taikinakuori, jonka sisältä pursusi kermainen ricottatäyte, pinnalla oli tomusokeria ja kaiken makeuden kruunasi pähkinärouhe. Leivonnaisen taikina maistui hieman tippaleivältä ja sen täyte oli suussasulavaa. Cannolo oli makuuni ehkä hieman turhan makea liki 30-asteen helteessä, mutta hyvää se silti oli ihan ehdottomasti. Kannattaa kokeilla.

Istuimme hiljaisen kahvilan ulkopöydässä kaikessa rauhassa ja mietimme ketkä ohikulkevista miehistä ovat mafian jäseniä ja ketkä eivät. Minä olin aivan varma, että eräs ohi hiippaillut huonoryhtinen vanha pappa puku päällään oli joku iso mafiapomo. Ja se hassu rähjäinen ukko, joka keskusteli kahvilan sedän kanssa, oli ihan varmasti pyytämässä suojelurahaa. Ja kohta pärähtäisi soimaan Kummisedän tunnari ja me kaikki olisimme keskellä mafiameininkiä.

Kahvilassa vietetyn tuokion jälkeen kävelimme vielä hetken rantakatua ja kuvasimme risteilyalustamme, kunnes astelimme takaisin laivaan metallinpaljastimen läpi. Sain esittää pienen pyörimistanssin laivayhtiön työntekijälle, sillä vaikka kuinka poistin kellon, aurinkolasit ja kaikki, piippasin paljastimessa silti. Kun setä oli todennut piippauksen johtuvan varmaan kengistäni asiaa kuitenkaan tarkistamatta, pääsimme jatkamaan matkaamme kohti aurinkokantta, maista ostamani puukko ja muut tappovälineet taskussani. No ei vaan, huono vitsi, metallisomisteiset kenkäni ne tosiaan olivat kun piippasivat.

Aurinkokannella lojuimme hetken lämpimässä iltapäivän auringossa hankkimassa rusketusrajoja ja lukemassa kirjaa. Altaalla soi menevä lomamusiikki lattarirytmeineen sekä italialaisine klassikkobiiseineen ja pian olisi aika päivittäisen altaalla järjestetyn tanssitunnin. Tällä kertaa se oli salsaa, ja sen sijaan että olisin mennyt ketkuttelemaan itseäni salsan tahtiin (tai minun tapauksessani epätahtiin) makasin laiskana aurinkotuolillani ja kurkin toisella silmällä iloisesti salsaavia lomalaisia. Se yksi kovin tosissaan yrittävä vanha mummo oli lempparini, vaikka moni nuorempi heiluttikin lanteitaan letkeämmin. Mummolla oli kuitenkin kaikista eniten asennetta, mikä on mielestäni tärkeämpää kuin oikeaoppinen askeleiden ottaminen.

Koska tämäkin postaus alkaa jälleen lähennellä romaanin mittoja, pätkäisen matkakertomukseni tällä kertaa tähän. Seuraavissa kahdessa osassa hengailemme vain ja ainoastaan laivalla Messina-päivän illan sekä ensimmäisen meripäivän merkeissä, joten ainakin lisää laivaesittelyä on luvassa.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply