Yleinen

Maakuntaruokia

Turkuun matkatessamme aloimme miettiä mitä maakuntaruokia Suomi pitää sisällään. Homma lähti siitä kun pohdimme, onko Turulla vastaavaa perinneruokaa kuin esimerkiksi Tampereella mustamakkara ja Kuopiossa kalakukko. Emme keksineet että olisi, korjatkaa ehdottomasti jos olemme väärässä.


Maailman pienin kalakukko.

Listasimme lopulta kaikki tietämämme eri kaupunkien maakuntaruoat ja keksimme niitä yllättävän vähän. Emme ole laskeneet listalle mukaan esimerkiksi karjalanpaistia tai poronkäristystä, sillä ne eivät tietääkseni tule mistään tietystä suomalaisesta kaupungista. Lisäyksiä varmasti kovinkin puutteelliseen listaan otetaan mielellään vastaan.

– Tampere: Mustamakkara (no se verinen Tapola)

– Kuopio: Kalakukko (muikkukukko lienee se perinteisin)

– Kotka: Posso (se sellainen munkin tapainen)

– Lappeenranta: Vety ja Atomi (täytetyt lihapiirakat)

– Lemi: Särä (sisältää lammasta ja perunaa, ainoana mausteena suola)

Listan ruoista olen maistanut kaikkea muuta paitsi särää. Asia pitää korjata, joten lemiläiset, varokaahan vaan! Tulette saamaan vieraaksenne erään erittäin nälkäisen bloggaajan.. Ja nyt sitten kertokaahan mitä kaikkea listaltamme puuttuu. Suomalaisten kaupunkien perinneruokia ei voi olla näin vähän. Eihän?

Kommentit pois päältä artikkelissa Maakuntaruokia