Syyskuun 11. päivä

Syyskuun 11. päivä vuonna 2008 oli yksi elämäni käännekohdista. Päivä valkeni aivan tavallisena syksyisenä torstaina ja edessä oli työpäivä aivan normaaliin tapaan. Vaan illallapa odottikin jännät paikat, sillä olimme sopineet erään miehen kanssa treffit Cantina Westin eteen kello 18 tarkoituksenamme syödä hevospihvit ja nähdä toisemme ensimmäistä kertaa livenä. Olimme käyneet netissä pitkiä keskusteluja usean viikon ajan ja tiesin siis jo melko hyvin minkälaisia ajatuksia miehen mielessä liikkuu. Olin nähnyt hänestä myös muutaman kuvan, mutta eiväthän ne kerro ihmisestä koko totuutta. Siksi minua jännittikin melkoisesti.

Kärvistelin koko pitkän päivän töissä perhosten lennellessä mahassa ja työpäivän jälkeen kipitin sydän jännityksestä pamppaillen Cantina Westin eteen odottamaan. Vilkuilin vaivihkaa tiellä käveleviä ihmisiä, enkä ollut lainkaan varma tunnistanko miestä, sillä enhän minä tiedä edes minkä pituinen hän on. Valokuvat eivät olleet sitä kertoneet ja hiljaa mielessäni toivoinkin, että mies olisi ainakin minun pituiseni, mieluummin pidempikin. Hetken päästä uppouduin lukemaan ravintolan seinässä olevaa ruokalistaa tarkistaakseni onhan hevospihviä vielä saatavilla. Sitten huomasin hahmon pysähtyvän viereeni. Missä vaiheessa se siihen ehti?

Mies kysyi minulta ”Löytyykö mitään?” ja minä tokaisin urpona että ”heppaa”. Kas niin oli ensimmäiset sanat Henkan kanssa vaihdettu ja minä tunsin itseni ihan ääliöksi. Olisin nyt sanonut ihan mitä tahansa muuta, edes kokonaisen lauseen tai jotain yhden vammaisen sanan sijaan. No, meni jo, eiköhän mennä syömään sitä heppaa.

Jännitys kaikkosi lähes tulkoon heti pöytään istuuduttuamme, sillä huomasin heti Henkan olevan mukava, rento ja puhelias. Niin ja minua selvästi pidempi. Heppa oli hyvää, ilta mukava ja ravintolaillallisen jälkeen istahdimme vielä hetkeksi Iguanaan drinkille jatkamaan jutustelua. Siitä se sitten pikku hiljaa lähti ja nyt neljän vuoden kuluttua olemme edelleen yhdessä, rakennamme omakotitaloa ja olemme ehtineet kokea jo vaikka mitä seikkailuja, ylämäkiä, alamäkiä ja kaikkea mitä normaaliin elämään kuuluukin.

11.9.2012 ensitapaamisestamme oli siis kulunut 4 vuotta. Sen kunniaksi varasimme pöydän Cantina Westistä ja tilasimme tarjoilijalta samaiset hevospihviannokset kuin silloin ensimmäiselläkin kerralla. Heppa oli edelleen hyvää (joskin kympin kalliimpaa kuin neljä vuotta sitten), punaviinillä oli mukava kilistellä yhteiselle taipaleellemme ja syömisen jälkeen vyöryimme Espan läpi kohti kotia. Hyvää vuosipäivää meille!

Previous Post Next Post

4 Comments

  • Reply Huli/Meanwhile in Longfield.. torstai, syyskuu 20, 2012 at 08:32

    Onnea Teille! <3

    • Reply Martina torstai, syyskuu 20, 2012 at 13:49

      Kiitos! 🙂

  • Reply Aili Inkeli perjantai, syyskuu 21, 2012 at 20:05

    Yhteisellä aterialla on hyvä aloittaa yhteinen matka. Lämpöiset onnittelut sinulle ja Henkalle!
    Ja hyvää Välimeren matkaa keskelle sateista syksyä!

    • Reply Martina maanantai, lokakuu 1, 2012 at 14:52

      Kiitos kovasti! Välimeren risteily oli ihana kesäinen paussi syksyn kiireiden keskelle ja seuraavia vuosipäiviä on hyvä alkaa hahmotella jo nyt. Hevospihvin merkeissä täytynee juhlistaa tärkeää päiväämme aina silloin tällöin vielä jatkossakin. 🙂

    Leave a Reply