Suklaaherkkupalat

Jaan teille nyt sellaisen reseptin että voi morjens! Heikompaa saattaa hirvittää, varsinkin jos ei ole tottunut kovin makeaan elämään, mutta onneksi ohje on muokattavissa myös vähemmän makeaan suuntaan jos se tuntuu tällaisena aivan liian överiltä. Suklaaherkkupalojen valmistaminen on todella helppoa ja reseptiä voi varioida mielin määrin oman maun mukaiseksi. Tämä tässä on vain ehdotus ja vaikka itse sanonkin, niin aika hyvä sellainen:

– 2 levyä taloussuklaata
– 1 levy valkosuklaata
– cashewpähkinöitä
– Omar-karkkeja

Sulata puolet taloussuklaasta ja kaada sula suklaa laakeaan vuokaan niin, että sitä on astian pohjalla noin sentti tai enemmän. Ripottele suklaan päälle pienemmiksi paloiksi rouhitut pähkinät, Omarit ja valkosuklaapalat. Sulata loput taloussuklaasta ja peitä pähkinät ja muut kaverit sillä. Anna massan jähmettyä jääkaapissa yön yli ja leikkaa se sitten terävällä veitsellä reilun kokoisiksi suupaloiksi. Jos suklaa tuntuu vaikealta leikata, anna sen olla hetki huoneenlämmössä niin, että suklaa pehmenee hieman, ja on näin helpommin leikattavissa. Aivan taivaallisen hyvää, sanon minä.

Ohjetta voi tosiaan muunnella vaikka kuinka paljon. Käytä taloussuklaan sijaan tummaa suklaata tai tee koko homma valkosuklaasta tai mistä tahansa lempparisuklaastasi. Suklaapalojen sisuksiin voi jemmata melkein mitä vain erilaisista pähkinöistä kuivattuihin hedelmiin tai mihin tahansa karkkiin, mitä karkkihyllystä löytyy. Itse rakastan maitosuklaan ja salmiakin jumalaista liittoa, joten voitte olla varmoja, että meikäläisen seuraaviin suklaaherkkukokeiluihin tulee sisältymään salmiakkikarkit. Vielä pitäisi päättää mikä salmiakkinami saa kunnian olla ensimmäinen suklaaseen hautautuja.

Previous Post Next Post

6 Comments

  • Reply tatjaana maanantai, syyskuu 17, 2012 at 09:32

    Muistathan kolmannen New York postauksen?
    Tatjaana

    • Reply Martina maanantai, syyskuu 17, 2012 at 11:57

      Muistan, se on tulossa huomenna! 🙂

  • Reply Sirkkutäti tiistai, syyskuu 18, 2012 at 10:16

    Joo, tuli taas vesi kielelle, kun luin tuon suklaajuttusi. Itsekin kehittelin joskus vastaavanlaista herkkua, laitoin siihen muistaakseni vaahtokarkkeja, M&M:n suklaarakeita yms., ja hyväähän se oli. Tätä omar-vaikutteista herkkua täytyy kokeilla myös. Ja kiva lukea sun matkajuttujasi milloin koti-Helsingistä tai Nykistä, pääsee kuvien ja elävän tekstin myötä itsekin ”siivellä” matkailemaan. Ja itse olen samaa mieltä, että kävellen näkee ja kokee kaiken paljon aidommin, oli se kohde missä tahansa!

    • Reply Martina tiistai, syyskuu 18, 2012 at 13:40

      Oo, vaahtokarkkeja suklaaherkkupaloihin, mikä ihana idea! 🙂

      Tulevan syksyn ja talven mittaan pääset muuten mukanani myös muun muassa Turkuun ja Välimeren risteilylle. Turun reissu on jo takana ja sielläkin tuli käveltyä useampi tunti kamera ojossa. Myös Välimeren kohteissa liikun varmasti paljon kävellen, sillä kuten sanoit, siten pääsee aistimaan parhaiten kunkin paikan tunnelmaa.

  • Reply Veera Bianca torstai, syyskuu 20, 2012 at 21:32

    HALLELUJAH!!!!!!!!!!!!!!! TÄMÄN ON OLTAVA MAUKKAIN ASIA MAANPÄÄLLÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • Reply Martina perjantai, syyskuu 21, 2012 at 13:23

      Sitä se onkin! Ja samalla ehkäpä myös makein asia maan päällä. 🙂

    Leave a Reply