Illallinen paljain varpain

Kävimme testaamassa Henkan kanssa eräänä torstai-iltana Käpylän Park Hotelin yhteydessä sijaitsevan Ravintola Puiston. Ennen kuin päästään syömään, niin antakaa kun kerron hieman siitä, miten vaikeaa naisen elämä voi joskus olla.

Olen kova suunnittelemaan asioita ja niinpä minulla on aina mietittynä valmiiksi, minkä asun laitan kaikkiin vähänkin erityisempiin tapahtumiin, kuten vaikkapa ravintolaillallisille. Niinpä olin nytkin päättänyt hyvissä ajoin laittavani Ravintola Puiston illalliselle kaapissa käyttämättömänä lojuneen turkoosin kesämekon. Hengailinkin kaikessa rauhassa kotona punaista kukkaa hiuksiini asetellen, kunnes kello oli sen verran, että kohta pitäisi lähteä kävelemään junalle päin. Heitin siis mekon päälleni huomatakseni, että kankaassahan on ihan perhananmoiset tahrat, jotka eivät tietenkään suostuneet poistumaan paikalta, vaikka yritin hinkata niitä puhtaaksi.

No ei se mitään, onhan tuossa vaatekaappi täynnä asuja. Täytyisi vaan valita jokin, mikä sopisi punaisiin asusteisiini, tulipunaisiin kynsiin sekä harmaaseen meikkiin. Vaan tämäpä olikin sellainen päivä kun mikään vaate ei ole kiva (paitsi se turkoosi mekko olisi ollut ilman niitä tahroja). Sovitin hiki päässä vaikka kuinka montaa asukokonaisuutta, mutta kaikissa tuntui olevan joku vika. Lopulta hyväksyin kuitenkin simppelin yhdistelmän mustaa ja mustaa. Vaihdoin vielä viime hetkellä ballerinat korkokenkiin, vaikka tiesin että joutuisin kävelemään hieman pidempiä matkoja. Ihan sama, onhan sitä ennenkin kävelty korkkareilla muun muassa lähes tulkoon koko Ibizan saaren ympäri ja sen jälkeen vielä tanssittu ties missä korokkeilla aamuun asti. Kyllä minä nyt yhden Käpylän reissun näillä kävelen. Meinasin ottaa ballerinat laukkuun varalle, mutta jätin ne kuitenkin kotiin, sillä kyllä minä pärjään ilmankin. Virhe.

Kun olin treffannut Käpylän asemalla Henkan ja lähdimme kävelemään kohti ravintolaa, kuului kengästäni naps. Se meni rikki, ja vieläpä niin, ettei sillä mitenkään pystynyt edes esittämään kävelemistä. Nonni, tässä sitä nyt sitten ollaan. Koti on jo liian kaukana, ne ballerinat jäi ottamatta mukaan eikä tässä ole mitään kauppaa, josta voisin napata uudet kengät itselleni. Ei auta muu kuin viettää paljain jaloin tämä ilta. Niinpä koppasin kengät käteeni ja kipitin nolona ravintolaan ilman kenkiä mustaksi likaantuneet jalkapohjat vilkkuen. Olin jo varautunut selittämään surkean tilanteeni itku silmässä leuka nyyhkytyksestä väpättäen, mikäli he eivät päästäisi kengätöntä asiakasta sisään, mutta ei ravintolan väki mitään sanonut. Ohjasi vaan pöytään ja ojensi hymyillen ruokalistan.

Loppujen lopuksi paljain varpain vietetty ilta oli hauska kokemus, vaikken kehdannutkaan nousta kesken ruokailun vessaan, vaan odotin, että saimme syötyä loppuun ja hiipparoin sitten Henkan vierellä kengättömänä vessan kautta bussipysäkille. Bussiin nousu ilman kenkiä tuntui myös todella hölmöltä ja toivoin vain, ettei missään olisi lasinsiruja. Matkalla pysäkiltä kotiin oli edessä vielä pitkä ja kivinen tie, ihan kirjaimellisesti, sillä asfalttitie oli katkaistu niin, että jouduin uhraamaan jalkapohjani pisteleville pikkukiville. Auts, auts, auts. Henkka olisi voinut muuten ottaa minut reppuselkään, mutta minihameeni ei ollut paras vaihtoehto reppuselässä kulkemiselle.

Lopulta päästiin kuitenkin kotiin juuri ennen rankkasateen alkamista. Se tästä olisi vielä puuttunutkin, että kastumme läpimäräksi kun yksi tollo on rikkonut kenkänsä, eikä voi juosta sadetta pakoon, sillä kivet pistelee eikä silloin näkisi mahdollisia lasinsiruansoja. Kotona vielä perusteellinen jalkapesu ja tuhojen tarkistus: Yksi hiertymä/haava, ei yhtään lasinsirua. Ja hei, eikös sitä sanotakin, että paljain jaloin kulkeminen tekee hyvää vähän niin kuin kaikelle? Pikkukivien tarjoama jalkapohja-akupunktiokin paransi varmasti monta muhimassa ollutta vaivaa. Hmm, en kyllä siltikään aio ottaa tavaksi ilman kenkiä kulkemista. Toivottavasti kenkäni ovat samaa mieltä kanssani.

Ravintola itsessään oli kiva, siisti ja ilmeisen rento, kun asiakkaan kengättömyyskään ei tuntunut haittaavan. Ruoka oli hyvää ja annokset olivat isoja. Tuntui että annoksissa oli panostettu enemmän makuun kuin ruoan ulkonäköön, mikä ei sinänsä ole ollenkaan huono juttu, sillä makuhan on tärkeintä. Annokset olisivat voineet olla meidän molempien mielestä pienemmät, sillä etenkin alkuruoasta jäi harmittavan paljon syömättä, vaikka se hyvää olikin. Niin isoa majoneesikasaa ei vaan voinut syödä, sillä sen jälkeen olisimme olleet jo aivan täynnä eivätkä pää- ja jälkiruoka olisi enää mahtuneet mahaan.

Hassua oli myös se, että alku- ja pääruokien kaveriksi tilaamamme viinit kannettiin pöytään alkudrinkin kanssa samaan aikaan, niin että pöytämme oli täynnä viinilaseja ja punkku sai odotella melko pitkän tovin kunnes pääruoka tuotiin pöytään. Ei tämäkään minua haitannut, mutta hieman kummalliselta se tuntui kun pöytä oli täynnä viinilaseja.

Alkuruokana oli jaloviinagraavattua lohta, uppomuna, majoneesia ja vihersalaattia. Annos oli todella herkullinen, mutta kuten jo mainitsin, hirmu isokokoinen. Tämä olisi riittänyt yksinään sammuttamaan nälkäni, mutta koska edessä oli vielä kolme ruokalajia, oli minun jätettävä osa syömättä.

Seuraavaksi pöytään kannettiin sitrussorbettia, mikä oli aika yllättävä veto, sillä olen törmännyt suunpuhdistajina toimiviin välisorbetteihin aiemmin vain todella hienoissa ravintoloissa. Koska Puisto-ravintolaa ei oikein voi verrata Chez Dominiqueen, oli sorbetti yllätys, mutta tarkennetakoon että ehdottoman positiivinen sellainen. Yritystä ainakin löytyy.

Pääruoka-annoskin oli valtava, mutta koska se oli niin herkullista, oli sitä pakko syödä vielä vähän lisää, vaikka olinkin jo aivan täynnä.

Jälkiruoaksi piti olla mansikkasalaattia valkosuklaamoussen kera, mutta tarjoilija ilmoitti sen olevan loppu. Voi harmitus, odotin herkulliselta kuulostavaa jälkiruokaa kovasti, eikä sen tilalle tarjottu mustikkapiirakka kuulostanut yhtä houkuttavalta. Hyvää piirakkakin toki oli, mutta olisin halunnut maistaa mansikkasalaattia. Ensi kerralla sitten. Ensi kerralla otan myös varakengät mukaan.

Previous Post Next Post

6 Comments

  • Reply Kaisu torstai, syyskuu 13, 2012 at 11:31

    Hei,
    sulla on mahtavia juttuja ja ihanan paljo kuvia. Olen seurannut n. vuoden blogiasia mutta en ole aiemmin saanut aikaiseksi kommentoitua. Varsinki helsinki -postauksista olen pitänyt valtasti ja toki kaikista muistakin. Ja sulla on hyvä huumori, uppoaa minuun ainakin! 🙂

    Kiitos hyvistä lukuhetkistä ja jatka samaan malliin!

    • Reply Martina torstai, syyskuu 13, 2012 at 14:00

      Heippa Kaisu ja kiitos paljon kivasta kommentista! Tällaisista viesteistä tulee aina tosi hyvä mieli, vaikka häkellynkin välillä jos minua kehutaan. 🙂 Kiva kuulla että pidät jutuistani ja on mukava muutenkin tietää, että siellä ruudun toisella puolella on Kaisu-niminen kaveri lukemassa hassuja höpötyksiäni. Kivaa päivän jatkoa!

  • Reply Anna perjantai, syyskuu 14, 2012 at 16:09

    Voi Martina, tää oli taas kerran ihan paras postaus 😀 Voin vaan kuvitella sut hiipimässä ravintolassa paljain varpain! Ilahdun joka kerta kun huomaan Blogilistalta, että olet päivittänyt blogia, sillä tiedän että tulen aina yhtä hyvälle tuulelle vaikka itsellä olis kuinka huono päivä 🙂

    • Reply Martina perjantai, syyskuu 14, 2012 at 18:20

      Kiitos Anna! Mulla taitaa olla vähän herkkis päivä, sillä meinasi tulla ihan liikutuksen kyynel silmään näin kivasta kommentista. Voi minua, taaskaan ei ole helppoa.. 🙂

      Paljain varpain hiippailu oli muuten yllättävän vapauttava kokemus. Tunsin itseni pikku riiviöksi istuessani siellä pöydässä ilman kenkiä, ja kun pääsin kotiin, tuli voittajafiilis kun selvisin ravintolaillasta kengättömänä. Hauskaa, mutten silti taida ottaa tavaksi.

  • Reply Yxs kohtalotoveri tiistai, syyskuu 18, 2012 at 19:11

    Ihana stoori ja kyllä samanlaisia kokemuksia on meillä muillakin. Eiks oo tavallaan myös kiihottavaa olla paljain varpain tilanteessa jossa ei ehkä sais… Musta ainakin tuntui siltä, kun kerran jouduin kans tahtomattani sellaiseen tilanteeseen.

    • Reply Martina keskiviikko, syyskuu 19, 2012 at 14:31

      Kiva kuulla etten ole ainoa joka on hiipparoinut ilman kenkiä jossain missä yleensä pitäisi olla kengät jalassa. Siitä tuli kieltämättä vähän sellainen riiviökakara olo. ”Tässä mä vaan hymyilen nätisti hienossa ravintolassa niin kuin kaikki olisi ok, vaikka pöydän alta pilkottaa katupölystä likaantuneet paljaat varpaat”. 🙂

    Leave a Reply