Rakkaudesta Helsinkiin : Kruununhaka

Niin keskeisellä paikalla kun Kruununhaka onkin, täytyy minun jälleen myöntää nolona, etten ole juuri kierrellyt tässäkään kaupunginosassa aiemmin. Kruununhaka on saanut nimensä siellä 1700-luvulla laiduntaneista kruunun tykistön hevosista. Kaupunginosassa sijaitsee muun muassa kantakaupungin lyhin katu sekä vanhin talo, ja siellä on niin paljon upeita rakennuksia, kauniita kortteleita sekä vanhaa tunnelmaa, että alueella haahuilee mielellään.

Jos näitä tekemiämme kävelyretkiä voi mitenkään laittaa järjestykseen, niin Kruununhaka on ollut tähän astisista kierroksista yksi lemppareistani. Ei retkiä tosin voi laittaa paremmuusjärjestykseen, sillä jokainen on ollut erilainen ja omalla tavallaan upea kokemus. Kaikista paikoista on löytynyt omanlaisensa tunnelma sekä jotakin yllättävää ja mieleenpainuvaa nähtävää tai koettavaa.


Brummerin talo

Tutustumisretkemme Kruununhakaan alkoi Senaatintorin läheisyydestä Aleksanterinkatu 18:sta ja Aleksanterinkatu 14:sta. Ensimmäiseksi mainitussa osoitteessa sijaitsee kantakaupungin vanhin rakennus, sinisävytteinen Sederholmin talo, joka toimii nykyään Helsingin kaupunginmuseon näyttelytilana. Sinne saa mennä sisään jos haluaa. Aleksanterinkatu 14:ssa on suloinen Brummerin talo, jossa on asunut aikoinaan myös marsalkka Mannerheim. Mannerheimilla taisi olla hyvä maku asuntojen suhteen, sillä meistäkin se oli kyseisen kadunpätkän söpöin talo.

Ritarihuoneella kokoontuivat aikoinaan ritari- ja aatelissääty, kun taas alemmat säädyt kokoontuivat Säätytalolla. Ritaritalo on rumempi (vaikka hienohan sekin on) kuin alempien kastien Säätytalo, kuten tulette kohta huomaamaan. Hahaa, siitäs saitte arvon korkeat herrat, onko kivaa kokoontua rumemmassa talossa kuin alhaiset maan matoset? Ritarihuoneella järjestetään nykyään näyttelyitä, kokouksia sekä konsertteja, ja sen kanslian yhteydessä on sukututkimuskirjasto. Georg Theodor Chiewitzin suunnittelemaa Ritarihuonetta pidetään Suomen tärkeimpänä uusgotiikkaa edustavana rakennuksena.

Säätytalo on äidin lempparitalo kaikista tähän asti Helsingissä nähdyistä ja kyllä vaan se upea onkin. Tutkailimme pitkän tovin sen upeaa päätykolmiota, joka on Suomen suurin yhtenäinen veistos. Emme ihan ymmärtäneet veistoksen sanomaa, vaikka opaskirjamme kertoikin sen kuvastavan Suomen kansan historiaa ja Porvoon valtiopäiviä. Meidän mielestämme siinä ennemminkin mainostettiin legginsejä, puhuttiin äidin suvusta ja sen reunoilla oli liiskaantuneita vähäosaisia, jotka roikkuivat hädissään teoksen ulkopuolella.

Päätykolmion alapuolella olevia vaakunoita ihmettelimme niin ikään tovin, kunnes äiti tunnisti sieltä Savon vaakunan, vaikka epäilikin hieman onko sellaista olemassa. Minäkin tunnistin vaakunoista vasemman puoleisen ja kajautin hoksaukseni ylpeänä ilmaan: Se on Karjala! Olutpullossa on tuo sama merkki! Meitsi on niiiin sivistynyt!

Snelmanninaukiolta löytyi Suomen Pankki, jota lähestyimme ensin takaviistosta niin, että pääsimme kauhistelemaan rakennuksen rumuutta oikein kunnolla. Ei se edestäpäin sitten ollutkaan niin ruma, mutta hävisi kuitenkin sata-nolla vastapäiselle Säätytalolle rakennusten kauneuskilpailuissa.

Säätytalon ja Suomen Pankin välittömästä läheisyydestä löytyi myös Kansallisarkisto, joka on niin ikään komea rakennus, mutta joka jäi kieltämättä hieman upean Säätytalon varjoon. Ja siitähän minulla ei näköjään olekaan kuvaa.

Säätytalon takapihalta löysimme vielä koristeellisen suihkukaivon, joka kuvasti ilmeisesti oksennustautia, sillä noiden otusten suusta tuli koko ajan nestettä. Ai että meillä on taas hyvä huumori ja valitettavasti se pahenee vielä tämän postauksen edetessä.. Teitä on nyt varoitettu.


Vai niin!!

En tiedä mitä kaupunginosaa Uspenskin katedraalin ja Presidentinlinnan välissä oleva alue virallisesti on, mutta laitetaan nämä Rakkauden sillan lukot nyt tähän juttuun, sillä ei Kruununhaka ainakaan kovin kaukana ole sillasta, johon on kiinnitetty tuhoton määrä ikuista rakkautta symboloivia lukkoja. Löysin sieltä myös tuttuja nimiä, ja luulenpa, että Annalla ja Henkalla on hieman selitettävää.. Muita samannimisiähän kun ei voi olla olemassa.

Pohjoisrannasta löytyi taas yksi äidin lemppareista, nimittäin komea ja koristeellinen Standertskjöldin talo. Siis mikä? Standertskjsrtj…talo. No lue tosta. Talon on suunnitellut sama jantteri, joka suunnitteli myös Ateneumin. Theodor Höijer on hänen nimensä.

Posjoisrannassa on myös kaupungin halutuimmaksi asuintaloksi äänestetty vaaleanvihreä linnamainen rakennus. En tiedä onko sillä jotakin erityistä nimeä, mutta sen osoite on Pohjoisranta 10. Upea talo se onkin, varsinkin kauempaa Tervasaaresta katsottuna, mutta kyllä minusta tuo viereinen vaaleanpunainen talokin on vähintään yhtä hieno.

Liisankadun ja Maurinkadun kulmassa on Vanhat Miehistökasarmit, joiden tiloissa toimii nykyään Sotamuseo. Ei paljon kiinnosta.

Meinasin mennä Kreikan suurlähetystöön ehdottamaan hyvää diiliä, kun näin Kreikalla olevan näin hulppean suurlähetystön. Jos antaisitte tän meille ja muuttaisitte Jakomäkeen yksiöön, niin pääsisitte alkuun velkojen maksussa. Eivät ne kuunnelleet minua, eivätkä päästäneet edes sisään, vaikka huutelin kadulla että Kalispera!

Missään ei kerrottu tämän Liisanpuistikossa sijaitsevan patsaan tarinaa, joten päättelimme ihan itse näppärillä pikku aivoillamme, että sen täytyy olla munasillaan kosineiden muistomerkki. Aivan selvästi! Meistä tulisi loistavia taidekriitikoita tai jotain sellaisia vastaavia tärkeilijöitä. Äiti, vaihdetaanko alaa?

Munasillaan kosineiden muistomerkin takana on Elisabethin talo, joka edustaa upeine torneineen jugend-tyyliä. Aika kaunis.

Maneesikadulta löytyi heppatytön lemppari, nimittäin vanha 1830-luvulla ratsutallina toiminut rakennus. Siellä ne venäläissotilaiden hevoset majailivat joskus muinoin.. Nykyään Vanhassa ratsutallissa järjestetään maanpuolustuskursseja.

Snellmanninkadun päässä Siltavuorenpenkereellä sijaitsee upeat Fysiologian ja Anatomian laitokset, jotka näyttävät hienolta hieman kauempaa Snellmanninkadulta tarkasteltuina. Rakennuksen seinällä majailee viisauden symboli Minervan pöllö. Ihan yhtä hyvin siinä voisi olla myös minun kuvani, olenhan aivan älyttömän viisas kaveri, kuten olette varmasti huomanneet..

Äiti kielsi minua kirjoittamasta tätä blogiin, mutta koska olen kapinallinen lapsi ja varoitin teitä jo aiemmin yhä huononevasta huumorista, kerron teille kielloista huolimatta mitä meninkään tokaisemaan huomattuani Siltavuorenpenger-kyltin sekä Tiikeri-kyltin allekkain. Suustani pääsi nimittäin: ”Joo-o, olihan se Jammu aikamoinen tiikeri”. Hyi minua. Vakavilla asioilla ei saisi vitsailla. Mennään eteenpäin, unohtakaa mitä sanoin.

Kristianinkadulla sijaitsee kantakaupungin vanhin puutalo. Ruiskumestarin taloksi kutsuttu rakennus on entisöity museoksi ja se on todella söpö nököttäessään kaikessa vanhuuden arvokkuudessaan siinä muiden isojen talojen juuressa.

Läheltä Ruiskumestarin taloa löytyy kantakaupungin lyhin katu. Välikatu on vain 25 metriä lyhyt ja siitä on rumat maisemat Merihakaan.

Äidin reissun kohokohta oli tämän jossain todella omituisessa biisissä mainitun hautaustoimiston löytyminen. Tästäkin saimme muutamia huonoja vitsejä aikaiseksi, joille rätkätimme tietenkin kuin mitkäkin ääliöt. Äiti kielsi minua kertomasta niitäkin, ja tällä kertaa olenkin sitten kuuliainen lapsi ja tottelen äitiä. Muuten hän ei ehkä enää lähde kanssani kävelylle..

Minä taasen innostuin niin ikään Liisankadulla sijaitsevasta suklaapuodista, mutta koska minulla oli ketoosikokeilu meneillään, jouduin kävelemään puodin ohi tyhjin käsin. No chocolate today, mutta minähän palaan ihan varmasti paikalle kunhan dieetti on ohi, ja ostan koko puodin tyhjäksi!

Siltavuorenrannassa sijaitsee Provianttimakasiini, joka toimi venäläisten sotilaiden ruokavarastona. Nykyään se on Kansallisarkiston käytössä.

Samalla kadulla sijaitsee myös vanhassa pommisuojassa oleva Väestönsuojelumuseo, joka on hyvin huomaamaton ja mekin kuljimme sen ohi huomaamatta lainkaan museosta kertovia kylttejä. Jouduimme kävelemään takaisin päin kunnes huomasimme pienen oven kadun laidalla. Vanhan pommisuojan katolle on jätetty vanha sodanaikainen ilmahälytyssireeni. Tuonne ne ihmiset juoksivat turvaan sireenin pärähtäessä soimaan. Aika hurjaa ajatella minkälaista elämä on ollut silloin. Ei käy kateeksi.

Kruununhaan kierroksemme päättyi Kaisaniemen puolella olevaan Kasvitieteelliseen puutarhaan, jossa kiertelimme hetken katselemassa puutarhan vehreyttä. Menimme puu- ja pensasmajoihin lymyilemään, kiipesimme puun oksalle ja leikimme tarzania, kuten kunnon normaalisti käyttäytyvien aikuisten kuuluukin tehdä hienossa puutarhassa.

Tämä puu on kuulemma kauniista ulkomuodostaan huolimatta myrkyllinen. Noita siitä roikkuvia papanoita ei siis pidä syödä, varoitteli tietäväinen äiti.

Tätä penkillä liikkumattomana makaavaa jannua sen sijaan ei ilmeisesti oltu varoitettu myrkkypuusta, sillä löysimme hänet pian ohitettuamme puun. Pitikö syödä myrkkypapanoita, noin siinä sitten käy.

Previous Post Next Post

4 Comments

  • Reply Yaelian lauantai, elokuu 25, 2012 at 23:01

    Hienoja kuvia! Just noilla samoilla seuduilla seikkailin kuun alussa,kameran kanssa.Kruunuhaassa on kyllä tosi komeita rakennuksia:)

    • Reply Martina sunnuntai, elokuu 26, 2012 at 19:10

      Kiitos. Noille seuduille täytyy mennä seikkailemaan vielä uudestaankin, niin kauniita rakennuksia ja mukava tunnelma siellä oli. Niin ja pitäähän minun palata suklaapuotiin nyt kun dieettikokeiluni on ohi. 🙂

  • Reply Huli/Meanwhile in Longfield.. sunnuntai, elokuu 26, 2012 at 10:46

    Toi suklaapuoti on muuten just se jossa oltiin suklaabrunssilla. Aivan ihanan herkullinen paikka. 😛
    http://meanwhileinlongfield.wordpress.com/2012/05/11/suklaabrunssi-chjoko-hki/

    Ja jos mä joskus muutan keskustaan, olisi Kruununhaka se paikka josta asunnon tahtoisin.

    • Reply Martina sunnuntai, elokuu 26, 2012 at 19:08

      Ainiin se suklaabrunssi! Sinne täytyy kyllä päästä. 🙂

    Leave a Reply