Rakkaudesta Helsinkiin: Katajanokka

Lähdimme äidin kanssa tutustumaan Katajanokkaan vähän sillä mielin, että onkohan täällä nyt mitään kivaa tai edes mitään uutta nähtävää. Meille molemmille on tullut Katajanokasta tähän asti mieleen lähinnä Viking Linen terminaali ja ruma Stora Enson pääkonttori. Ja no joo, on siellä se Wanha Satamakin, se on sentään ihan kiva. Mutta siinäpä se. Kovin pienin odotuksin siis suuntasimme Kappelin kahvitauolta Kauppatorin läpi Katajanokan suuntaan. Vaan voi pojat ja tytöt kuinka väärässä olimmekaan luullessamme, ettei Katajanokalta löydy mitään uutta ja ihanaa! Vaikka se Viking Linen terminaali on ehkä liiankin tuttu, löytyi niemen pohjoisosista toinen toistaan upeampia paikkoja. Ja niin saimme jälleen kysyä itseltämme: Miksi emme ole tulleet tänne koskaan aiemmin?

Aloitetaan kuitenkin siitä kahvitauosta. Äippä vei minut nimittäin Kappelin kahvilaan, sillä olin joutunut myöntämään hänelle aiemmin, etten ole koskaan käynyt siellä. Mikäs se sellainen ruokabloggaaja on, joka ei ole vieraillut yhdessä kotikaupunkinsa legendaarisimmista kahviloista! Nyt asiaan tuli muutos, sillä parkkeerasimme itsemme ikkunapöytään sillivoileivän sekä ihanan mehevän suklaakakkupalan kanssa. Olisimme muuten menneet terassille, mutta Espan lavalla soittava bändi musisoi niin kovaa, etteivät kaksi muutenkin huonokuuloista ihmistä olisi kuullut toisiaan senkään vertaa kuin normaalissa hiljaisissa olosuhteissa. Ja kun se omituinen musiikki ei ollut muutenkaan ihan meidän makuumme…Näin kauniisti sanottuna.

Ja kun nyt kerran Kappelista puhutaan, niin laitanpa tähän nyt myös tällä viikolla syömäni Kappelin herkut. Kävin nimittäin heti uudestaan Kappelin kahvilassa treffatessani erästä ystävääni. Sekä katkarapuleipä että Kappelin nimikkoleivos olivat oikein maukkaita ja kahvilan ikkunapöydässä oli mukava vaihtaa kuulumisia ja juoruilla niin, että aika suorastaan lensi ja yhtäkkiä kello oli mennyt monta tuntia eteenpäin.

Stora Enson pääkonttori.

Mutta se siitä, nyt takaisin minun ja äidin turistikierrokseen. Kappelilta lähdimme kävelemään aurinkoisessa ja hiostavassa säässä kohti Katajanokkaa ja nappasimme mennessämme Kauppatorilta litran mansikoita evääksi.

Sormet mansikasta punaisina kuvasin ohimennessämme Stora Enson pääkonttorin, joka on ehkä yksi vihatuimmista rakennuksista Helsingissä. Tuo sokeripalaksikin kutsuttu ruma möhkäle ei vaan mitenkään sovi Katajanokan muuten niin kauniisiin maisemiin, eikä etenkään tuohon koristeellisen Uspenskin katedraalin kainaloon. Voi Alvar Aalto minkä teit suunnitellessasi näin ruman rakennuksen..

Stora Enson pääkonttorin edessä möllöttää vanha vesiposti, joka on jätetty siihen muistoksi niiltä ajoilta, kun höyryveturi vielä tarvitsi sitä. Vuoteen 1980 asti Katajanokalta oli nimittäin junayhteys Länsisatamaan. Vanha vesiposti sijaitsi niin keskellä vilinää, ettemme meinanneet huomata sitä ensin lainkaan, vaikka se seisoikin ihan siinä edessämme. Äiti olikin aivan varma, että satamassa möllöttävä risteilylippuja myyvä puuhökötys on etsimämme vesiposti, ennen kuin tajusimme vesipostin olevan edessämme seisova jättimäiseltä suihkulta näyttävä putkikasa.

Sokeripalan vieressä sijaitsee entinen rahapaja, joka on nykyään ulkoasiainministeriön käytössä, sillä rahapaja on siirretty Vantaalle. Vanha rakennus on kovin huomaamaton ison Stora Enson rakennuksen vieressä, enkä ollut kiinnittänyt siihen lainkaan huomiota lukuisilla matkoillani kohti Viking Linen terminaalia. Olen taas kulkenut aivan sokeana silmät maassa, sillä muutkin ennen terminaalia sijaitsevat yksityiskohdat (lue: jättimäiset rakennukset) ovat jääneet täysin vaille risteilylle rientävän Martinan huomiota.

Entisen rahapajan vieressä tököttää uudehko vuonna 2000 tehty patsas nimeltä Urbaani puu. Meidän mielestämme se on aika ruma ja erottuu taustastaan aika huonosti. Ei muuta sanottavaa..

Rahapajasta seuraava rakennus terminaalille päin on Tulli- ja Pakkahuone, joka muistuttaa kovasti saman suunnittelijan (Gustaf Nyström) käsialaa olevaa Kauppahallia.

Ja rivissä seuraavana komeilee Warranttitalo, joka toimi aikanaan varastorakennuksena, ja se olikin yksi Pohjoismaiden suurimmista sellaisista. Nykyään rakennuksessa sijaitsee hotelli Grand Marina ja möhkälemäinen rakennus hallitsee Katajanokan terminaalin puoleista maisemaa.

Grand Marinan naapurissa sijaitsee vanhat makasiinirakennukset, joissa toimii nykyään ainakin Suomen Elokuvasäätiö sekä messukeskus Wanha Satama, joista jälkimmäinen olikin meille molemmille entuudestaan tuttu. Niinpä nappasimme siitä vain pikaisesti kuvan ja suuntasimme kohti Viking Linen terminaalia, sillä ihme kyllä, sekin kuului Sunnuntaikävelyllä Helsingissä -kirjan Katajanokan reitille.

Viking Linen terminaali. Tämä on niin tuttu paikka etten halua edes muistaa kaikkia siellä vietettyjä hetkiä.

Terminaalille kävellessämme huomasimme merellä siintävän melkoisen tummia pilviä ja kaukainen jyrinä saikin minut hihkumaan riemusta ja huutamaan ”JES!”, juuri kun äiti kertoi hieman huonompia uutisia erään melko kaukaisen sukulaisemme voinnista. Koska olemme kamalia ihmisiä, repesimme molemmat röhönauruun tajuttuamme riemun purkautumiseni osuneen aivan väärään kohtaan äidin kertomuksen kannalta. Ja sitten jatkoimme sukulaisen voinnin päivittelyä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Oikeasti se oli aika surullinen uutinen, mutta jatketaan matkaa, sillä en halua jakaa täällä toisten sairaskertomuksia..

Viking Linen terminaalin edessä makoilee vanha ankkuri, joka oli minulle tuttu siltä osin, että olen istunut sen edustalla juomassa pussisiideriä ennen risteilyalukselle nousemista. Nyt nautimme pussista vain mansikoita ja luimme ankkurin vieressä olevasta kyltistä sen olevan vuonna 1855 uponneen venäläisen sotalaiva Hesekielin ankkuri. Se on muuten aika valtava ankkuri. Yritimme nostaa sitä, muttemme saaneet jättimäisistä muskelilihaksistamme huolimatta liikutettua sitä milliäkään.

Terminaalilta kävelimme Katajanokan vankilalle ja istahdimme sen muurien sisältä löytyvälle viehättävälle puistomaiselle viheriölle syömään mansikat loppuun ja nauttimaan nykyään hotellina toimivasta rakennuksesta huokuvasta mukavan lämpimästä tunnelmasta. On ehkä hieman omituista, että vanhan vankilarakennuksen tunnelma oli meistä niin ihana, mutta niin vaan oli. Viivyimmekin pitkän tovin muurien sisäpuolella ja kiersimme lopulta koko rakennuksen ympäri kirmaten lopuksi äkkiä pakoon muurin raosta, ennen kuin vartijat huomaavat pakomme. Voi ääliöt taas, hotelliravintolan terassilla istuneet vieraat pitivät meitä varmaan aivan tärähtäneinä katsoessaan vipeltämistämme.

Seuraavaksi suuntasimme Katajanokan perimmäiseen nurkkaan, joka sijaitsi ilmeisesti Tukholmassa, sillä minulle tuli aivan ruotsimainen fiilis kun ihastelin upeaa Merikasarmin rakennusta. Nykyään ulkoasiainministeriön omistuksessa oleva rakennus on valtava, kaunis ja tunnelmaltaan hieman Tukholman Kuninkaanlinnaa muistuttava, tosin sillä erotuksella, että Merikasarmi on mielestämme upeampi. Rakennuksen ihanuutta lisäsi minun silmissäni myös sen takaa parhaillaan nousevat tummat ukkospilvet. Jee, vihdoin se ukkonen tulee tänne! On sitä jo odotettukin.

Jäänmurtajien edessä oleva Tavi on rajavartiolaitoksen paatti.

Merikasarmin vieressä möllöttävät jäänmurtajat olivat minusta aluksi tosi pelottavan näköisiä jylhine merestä nousevine olemuksineen. Sydämeni suli kuitenkin viimeistään siinä vaiheessa kun näin tienposkessa hieman vinksallaan olevat värikkäät postilaatikot, joissa oli jokaiselle jäänmurtajalle omansa. Äidin mielestä Sisun postilaatikko oli hauskin, mutta minun mielestäni Urhon vanha laatikko oli vielä sitäkin suloisempi. Jäänmurtajien vieressä oli myös Rajavartiolaitoksen alus, joka on minun mielestäni edelleenkin vähän pelottava, sillä sen luota ei löytynyt värikästä postilaatikkoa.

Vähän matkan päästä melkein meren päältä löytyi vanha merimiina (tai ehkä vain merimiinaa imitoiva vaaraton möhkäle), joka on asetettu siihen Itämeren miinanraivaajien muistoksi. Miinojen raivauksessa kuoli 28 miestä ja vammaantui 35. Aika vaarallista hommaa se miinanraivaus.. Miinan luota löytyi kyseisenä päivänä myös Merivoimien siihen asettama seppele, jonka meinasin laittaa päähäni ennen kuin tajusin, ettei se taida olla kovin sopivaa käytöstä.

Kun jatkoimme matkaamme rantaa pitkin lähemmäs Helsingin keskustaa, törmäsimme Katajanokan kasinoon, joka oli kukkaistutuksineen oikein mukavan näköinen koreillessaan siinä rannassa. Rakennuksen viehättävä ulkonäkö sai kuitenkin pienen mielenkiintoa herättävän kolauksen luettuamme opaskirjastamme, että kasinolla oli Venäjän vallankumouksen aikaan ollut hieman verisempi meininki kuin nykyään. Siellä teloitettiin nimittäin lukuisia tsaarin armeijan upseereita samalla kun rakennuksen katolla liehui musta pääkallolippu.

Nykyään Katajanokan kasino toimii ravintolana ja ravintolan vieraat voivat ihailla rakennuksen pihalla olevaa veistosta, joka kuvaa upseeria valloittamassa kukkulaa. Teoksen nimi on Kukkula 13 ja siinä mahtaileva upseeri oli mielestämme ihan komea, mutta hieman liian pienikokoinen makuumme. Jätimme sen siis siihen valloittamaan sitä kukkulaa, jota ei edes näkynyt missään. Tyhmä upseeri.

Katajanokan rannalta suuntasimme takaisin hieman syvemmälle kaupunginosan uumeniin, josta löysimme Asunto-osakeyhtiö Eol:n rakennuksen, jossa on aikoinaan sijainnut Osuusliike Elannon ensimmäinen leipämyymälä. Myymälä avasi ovensa vuonna 1907 ja se sulkeutui vasta 1990-luvun lopulla.

Samalla kadulla sijaitsee myös Tallbergin talo, joka aloittaa näyttävän viisi korttelia pitkän jugendtalojen sarjan, joka muistuttaa mielestämme hyvin paljon Huvilakatua. Äiti jopa suunnitteli muuttavansa sinne viettämään vanhoja päiviään, jolloin hän veisi lapsenlapsensa rannan leikkipuistoon sekä Kälyn ja Insinöörin koiran viereiseen koirapuistoon. Samalla hän voisi itse katsella jäänmurtajia, jotka olivat äidin mieleen heti alkuun, vaikka minä pelkäsinkin niitä hieman.

Ennen kuin kipusimme viimeiselle kohteellemme Uspenskin katedraalille, kävimme moikkaamassa vielä Katajanokan puistossa hengailevaa Vedenkantaja-patsasta. Taidekoulun opettaja Viktor Malmbergin tekemä veistos oli hieman viallinen, sillä tyttöparalta puuttui kokonaan paita. Olisi pitänyt arvata, että se on miehen tekemä..

”Portaat vievät ylös jumalan luokse”, totesin tätä kuvaa ottaessani, ja äiti luuli lausahduksen olevan jonkun viisaan ihmisen hieno ajatus. Ja niinhän se olikin. Minun hieno lausahdukseni.

Uspenskin katedraali oli jo sulkenut ovensa siltä päivältä, mutta hyvin me saimme aikamme kulumaan ihaillen sen upeaa ulkomuotoa rakennuksen viereltä käsin. Onpa se tosiaan upea! Kaukaa katsoessa ei ymmärräkään miten valtavan kokoinen ja kauniin koristeellinen kirkko on, vaikka toki se on näyttävä näky jo kaukaakin. Suosittelen kuitenkin käymään ihan kirkon vieressä mikäli et ole siellä koskaan käynyt. Korkealla kukkulalla sijaitsevan katedraalin pihapiiri on nimittäin melko vaikuttava paikka.

Paikan jylhyyttä korosti se, että koko reissun ajan odottamamme ukkonen oli noussut päällemme ja jyrähti ensi kerran kunnolla välähtävien salamoiden kera juuri kun olimme päässeet Uspenskin katedraalin luokse. Taivaan revetessä yllämme tuli väkisinkin sellainen olo, että jumalalla on nyt jotakin asiaa meille. Aika hurjaa, tai oikeastaan minusta se oli hauskaa ja hihkuinkin jälleen innoissani, samalla kun äiti pyöritteli päätään ja kummasteli miksi ihmeessä minä pidän ukkosesta niin paljon.

Koska tummat pilvet enteilivät rankkasadetta, lähdimme kipuamaan alas katedraalilta ihaillen vielä matkalla sen idyllistä pihaa. Äiti taittoi minulle ruusupuskasta keltaisen ruusun, johon minä tokaisin, että salama iskee kohta päähäni, sillä jumala näki, että sen pihalta varastettiin kukka. Ruusu oli kuitenkin todella kaunis ja halusinkin antaa äidille vastalahjan. Harmi vaan että olimme jo betoniviidakossa, eikä kukkia niin vain löytynytkään. Nappasinkin lopulta todella törkeästi eräästä kukkaistutuksesta äidille pari valkoista kukkaa. Nyt hänenkin päähänsä iskisi salama, sillä jumala näki tämänkin varkauden. Nonni. Mitä menimmekään tekemään.