Rakkaudesta Helsinkiin : Kamppi

Juhannuspäivänä pyörimme äidin kanssa Punavuoren lisäksi myös Kampin alueella. Vaikka Vanha Ylioppilastalo ja Kolmen sepän patsas eivät taidakaan ihan virallisesti sijaita Kampissa, pääsevät ne nyt silti mukaan tähän Kamppi-postaukseen. Ei toisia saa syrjiä vaan sen takia, että ne sattuvat olemaan väärällä puolella Mannerheimintietä.

Kolmen sepän patsas on ehkä yksi Helsingin tunnetuimmista patsaista, mutta harvemmin sitäkään on tullut pysähdyttyä ihmettelemään sen tarkemmin. Nyt voin kuitenkin leikkiä viisasta ihmistä ja kertoa teillekin, että patsas on päräytetty paikalleen vuonna 1932 ja sen on tehnyt herra nimeltä Felix Nylund, joka asui viimeiset vuotensa Kauniaisissa. Erittäin tärkeä tieto tuo viimeinen. Muistakaa se kaikki kauniaislaiset.

Vanha ylioppilastalo valmistui vuonna 1870 Helsingin ylioppilaskunnan juhlarakennukseksi, ja häpeäkseni myönnän, etten ole tarkastellut sitäkään kovin läheltä, vaikka rakennus on sijainnut työmatkanikin varrella. Muut yhtä sokeana kulkevat, pysähtykääpä ensi kerran Wanhan kohdalla, ja moikatkaa sen julkisivua vartioivia patsaita. Ilmarinen ja Väinämöinenhän ne siinä hengailevat pulut päässään.

Yrjönkatu 24:ssa pulputtaa pienoinen suihkulähde, joka on saanut aiheensa suomalaisesta kansantarustosta. Siinä paha tursas uhkaa kaunista vedenneitoa ja patsaan nimi onkin erittäin mielikuvituksellisesti Tursas ja vedenneito. Patsaan takana sijaitsee muuten Le Bonk, jonka kattoterassi täytyy käydä joskus testaamassa..

Monelle helsinkiläiselle lienevät tutut myös Forumin ja Lasipalatsin välissä olevat pronssilaatat, joissa on metsäneläinten jalanjälkiä. On karhun, hirven, ahman, teerin, villisian ja monen muun elukan jälkiä ja meidän piti äidin kanssa tietysti pomppia katsomaan jokainen laatta, joita ilmestyi koko ajan vaan enemmän ja enemmän näköpiiriimme. Tuolla on vielä yksi. Ja tuolla! Tossa on kaksi, ja nähtiinkö me hei tämä jo? Lapset innostuu niin pienestä.. Laattoja on kaiken kaikkiaan 20 kappaletta ja teoksen nimi on Hiljaisuuden jalanjäljet.

Nämä kaksi rumaa Kampintorilla möllöttävää hökötystä eivät olekaan spurgujen majoja, tärkeitä hökötyksiä joko veden, sähkön tai jonkun muun sellaisen kannalta, vaan taideteos nimeltä Kohtauspaikat. On pienempi kohtauspaikka ja isompi kohtauspaikka, ja täytyy myöntää etten ihan ymmärrä tämän taideteoksen hienoutta. Eikä mikään ihme, sillä sen on suunnitellut joku ruotsalainen.

Sen sijaan tämän taideteoksen ymmärrän ja se oli mielestäni yksi Kampin hauskimmista. Patsaan nimi on Ihminen nousee roskalaatikosta ja se muistaa erään herra Arvo Kustaa Parkkilan elämäntyötä. Parkkila oli alkoholisti, joka nousi roskalaatikosta raitistuakseen ja paneutuakseen sen jälkeen hyväntekeväisyystyöhön, saaden paljon hyvää aikaiseksi. Hyvä hyvä Parkkila, kannatti nousta sieltä laatikosta, nyt sinulla on oma patsas ja tällaiset seppelepäiset juhannusneidot käyvät kättelemässä sinua harva se päivä.

Kauppakeskus Forumin sisältä löytyviin taideteoksiin emme paneutuneet sen tarkemmin, vaikka niistäkin löytyi lisätietoja matkaoppaanamme toimineesta Sunnuntaikävelyllä Helsingissä -kirjasta. Kuvasimme kuitenkin tämän Seppälän edustalla vettä pulputtavan Nereidin kun se sattui osumaan matkamme varrelle.

Ehdottomasti tärkein kohteemme Kampissa oli Hotelli Torni ja sen vessa. Kävimme seisomassa (lue:panikoimassa) Tornin hississä jo ennen kävelykierrostamme, kunnes osasimme lukea opasteesta, että näköalabaari aukeaa vasta parin tunnin päästä. Okke, tehdään siis ensiksi kävelykierros ja koetaan Torni vasta sen jälkeen. Niinpä tallustimme retkemme päätteeksi uudelleen Torniin ja tällä kertaa hissi lähti käskystämme liikkeelle.

Ostimme tiskiltä bellinit ja istuimme hetken sisällä, kunnes päätimme siirtyä sateisesta säästä huolimatta ulkoterassille. Katetulla terassilla tarkenikin ihan hyvin istuskella ja katsella maisemia, vaikka toki se olisi ollut kauniilla säällä varmasti vielä kivempaa. Katselimme maisemia joka suuntaan ja bongailimme tuttuja rakennuksia hyvän tovin, kunnes oli aika käydä tsekkaamassa ehkä näköalabaariakin tunnetumpi naistenvessa, jota olin odottanut innoissani koko päivän. Vessafriikki mikä vessafriikki.

Tässä vessassa on varmasti paremmat maisemat kuin missään muualla, sillä pöntöllä istuskelija voi ihailla maisemia kahteenkin eri suuntaan. Aika kiva. Täällä voisi viettää aikaa vaikka kuinka kauan, mutta veikkaan etteivät muut baarin naisasiakkaat olisi ilahtuneet, jos olisin linnoittautunut näköalavessaan moneksi tunniksi. Niinpä hihkuin siellä innoissani muutaman minuutin ja loikin sitten yhtä tärkeää kokemusta rikkaampana ulos. Tornin näköalavessa, check! Ja niin oli koko juhannus pelastettu.

Previous Post Next Post

2 Comments

  • Reply Aili Inkeli tiistai, heinäkuu 31, 2012 at 00:20

    Ihania vessakuvia!! 😀
    Kyllä oli upeaa tallustella Helsingin katuja pitkästä aikaa! Nautin suunnattomasti ydinkeskustassa viettämistäni 4 vrk:sta kuin myös kuudesta ”ulkopuolisesta” päivästä. Ja kuten aiemmin sanoin, pääsin tunnelmaan jo ennen matkaa blogisi kautta.
    Erikseen pitää mainita: ravintola Kynsilaukka ei petä koskaan! Nam.

    • Reply Martina tiistai, heinäkuu 31, 2012 at 14:14

      Ihanaa kuulla että Helsingin reissusi sujui hyvin! Hyvä kun muistutit, minunkin pitäisi vierailla pitkästä aikaa Kynsilaukassa. Se on aivan mahtava paikka etenkin kaltaiselleni valkosipulifanille. 🙂

    Leave a Reply