Riminin paras pubi

Saanhan muistella vielä hieman Italian matkaamme, saanhan? Vaikka reissusta onkin kulunut jo ihan liian monta vuotta, haluan kirjoittaa loman aikana kantabaariksemme muodostuneesta Lord Nelson Pubista, joka ainakin googlen mukaan porskuttaa yhä menemään Riminin pääkadulla.


Allekirjoittanut näyttää sitten muuten tältä päästessään Italiaan lähtevään lentokoneeseen. Kuvittele riemupetteri-ilmeen kaveriksi innostunut hihitys ja koe myötähäpeää yhdessä matkatoveri-Henkan kanssa.

Lord Nelson Pub oli tosiaan ehdoton kantabaarimme Riminissä. Se sijaitsi aivan ensimmäisen hotellimme vieressä, eikä toisen viikonkaan hotellilta ollut niin pitkä matka lempparipubiin, etteikö sitä olisi jaksanut tallustaa. Nelsonissa tuli istuttua monta kertaa päiväkaljalla sudokuja tehden, välipalaa haukaten, illallisen jälkeisellä drinkillä sekä yöpalapizzalla.


No nyt taisi kyllä tulla virhe..

Ensikosketus Lord Nelson Pubiin tapahtui hyvin hatarissa tunnelmissa. Aamun mahapöpön ja koko päivän junassa istuskelun jäljiltä oloni oli nimittäin tooodella heikko. Pöpön lisäksi oloani heikensi myös se, etten ollut uskaltanut syödä temppuilevaan vatsaani mitään aamun parin säälittävän Rooman hotellissa nautitun vesimelonipalan jälkeen. Junamatkasta Riminiin oli nimittäin selvittävä kunnialla, joten nautin suosiolla pelkkiä nesteitä koko matkan ajan, etten vaan ärsyttäisi pipiä mahaani enempää.


En liten leipä

Jotakin oli siis syötävä heti Riminiin päästyämme, joten sisäänkirjautumisen jälkeen taapersimme hotelliltamme lähimpään pubiin, josta saa ruokaa. Ja Lord Nelson Pubihan se siinä kadun kulmassa möllötti. Yritin ottaa jotakin mahdollisimman turvallista, kevyttä ja pientä syötävää, joten päädyin leipäosastoon. Leipä ei kuitenkaan todellakaan ollut mikään pieni sämpylä, vaan kunnon satsi kanaa, salaattia, öljyä sekä artisokkaa. Hyvin se kuitenkin upposi ja pysyi vielä sisälläkin. Jeii! Tuon ihanan leivän jälkeen tunsin taas eläväni. Ah, kiitos Lord Nelson.

Leipien lisäksi Lord Nelson Pubista löytyi vaikka minkälaista syötävää laidasta laitaan. Oli simpukoita, salaatteja, pizzoja, leipiä, liharuokia ja jälkkäreitä. Myös juomaosasto oli kattava ja alkuillasta juoman ostaneet saivat hakea seisovasta pöydästä veloituksetta pikkunaposteltavaa palan painikkeeksi.

Drinkin kanssa pöytään kannettiin popparia ja suolapähkinöitä. Ja kahvin tilanneille tuli kaupan päällisiksi pientä makeaa.


Atkinsin dieetti.

Eräs mieleenpainuvimmista ja eniten ikävöimistäni ruoista oli meidän Atkinsin dieetiksi kutsumamme jättilautasellinen lihaa. Salaattipedin päällä pötkötteleviä erilaisia lihoja sisältävä annos oli tarkoitettu kahdelle ja se olisi riittänyt isommillekin proteiinihirviömiehille. Lisukkeeksi otimme vielä vähän lisää salaattia ja Atkinsin dieetin kruunasi isot tuopit olutta. Liha-annos oli hirmuisen herkullinen ja jos joskus vielä löydän itseni käppäilemästä nälkäisenä Riminin kaduilla, suuntaan ehdottomasti Lord Nelson Pubiin vetämään ihanan lihakasan naamariini.

Lord Nelson Pubin pizzojen öljyn määrästä olen kertonut aiempien, muistaakseni ainakin pizzoja käsittelevän Italia-postauksen yhteydessä (löytyy sivupalkissa möllöttävän Italia -tunnisteen alta). Salamipizza kirjaimellisesti lainehti öljystä, eikä muissakaan lätyissä oltu ajateltu painonvartijoita. Vaan sehän ei meitä lomailijoita haitannut, vaan herkuttelimme useammankin öljypizzan hyvällä ruokahalulla kahden viikon aikana.

Eräs mielenkiintoinen asia ainakin pubin takaosassa sijaitsevassa naisten vessassa oli se, ettei siellä ollut lainkaan lukkoa. Hämmentävää, mutta päätin etten anna sen häiritä, sillä eihän kukaan edes tunne täällä minua, ja alkuhämmästyksen laannuttua totuinkin jännittäviin vessahetkiin nopeasti. Useasta pubissa vierailusta huolimatta kukaan ei tullut kertaakaan nykimään ovea kriittisellä hetkellä, vaan vessassa yskimiseni sekä hyräilemiseni kuultiin, aivan kuten oli tarkoituskin. Vinkkinä mainittakoon myös, että vessapaperirullan voimakas vetäminen on hyvä äänitehoste sillä hetkellä, kun kuulee jonkun tulevan siihen vessan odotustilaan, vai mikä se nyt onkaan nimeltään.. Vessan eteinen? Perinteinen oven alta vilkkuva jalka ei täällä onnistunut, sillä ovea oli ihan lattian rajasta oviaukon yläosaan asti, mutta metelöiminen piti ovenkahvan kiskojat loitolla. Kerronko vielä tarkemmin vessakokemuksistani?

Itse asiassa kerron, lue tai älä lue. Kuten olen jo maininnut, on minulla tapana katsella oikein kunnolla ympärilleni yleisissä vessoissa. Reissatessa näkee jos jonkinlaista naistenhuonetta (niin hyvässä kuin pahassakin) ja vähänkin hienommissa ravintoloissa on vessassa käytävä puuteroimassa nenää, vaikkei olisi edes tarve. Chez Dominiquessa oikein odotin vessassa käyntiä, jotta pääsen kurkkimaan mihin ratkaisuihin siellä on päädytty. Kuopiossa taas vietin Henry’s Pubin naistenvessassa luvattoman pitkän tovin seinäkirjoituksia lueskellen, ja erään Riminin ravintolan wc:stä otin jopa kuvan, niin suloinen se oli pienine koriste-esineineen ja kukka-asetelmineen. Että morjensta vaan, olen Martina ja taidan olla vessafriikki. Tähän on hyvä lopettaa tällä kertaa.

Previous Post Next Post

2 Comments

  • Reply Veera tiistai, heinäkuu 17, 2012 at 21:01

    Kuinka hauskaa! Mä olin Lord Nelsonissa kaksi kesää töissä 90-luvun lopulla.

    • Reply Martina torstai, heinäkuu 19, 2012 at 11:06

      Voi miten hauska sattuma! 🙂

    Leave a Reply