Salaatit,  Yleinen

Kesäsalaatti

Lueskelen aina innoissani Pirkka-lehden sekä Yhteishyvän ruokaosiot (ja kaikki muutkin kyseisten lehtien sivut jos nyt totta puhutaan), sillä niistä löytyy usein kivoja ideoita ruoanlaittoon. Tämä mansikkaa ja fetaa yhdistelevä salaatti on Pirkan inspiroima ja se maistuu niin ihanan kesäiseltä, ettei sateiset ilmat haittaa enää yhtään kun haarukoi näitä makuja suuhunsa. Fetan ja mansikan yhdistäminen voi kuulostaa hieman oudolta, varsinkin kun seassa on raparperiakin, mutta uskokaa minua kun sanon, että yhdistelmä todellakin toimii. Kokeile vaikka:

– 200 g raparperia
– 0,5 dl sokeria
– 0,5 kurkkua
– 250 g mansikoita
– 200 g fetaa
– salaattisekoitus
– saksanpähkinöitä
– mustapippuria

Pilko raparperit ja paahda niitä sekä sokeria pannulla kunnes raparperi on pehmennyt. Viipaloi kurkku, mansikat ja feta. Kippaa lautaselle salaattisekoitusta, kurkkua, raparperia, mansikoita, fetaa ja päällimmäiseksi saksanpähkinöitä. Pyöräytä hieman mustapippuria koko komeuden päälle ja lorauta myös hieman öljyä sekaan mikäli tahdot. Minä jätin öljyn pois, sillä mehukkaat mansikat pitivät huolen siitä, ettei salaatista tullut kuiva, vaan kesäisen maukkaan mehukas. Slurps.

Kommentit pois päältä artikkelissa Kesäsalaatti