Monthly Archives

kesäkuu 2012

Kairo

Minun ja Henkan matkailuun liittyy jokin outo kirous. Aina kun olemme olleet jossain reissussa, ei aikaakaan, kun kohteessamme tapahtuu jotakin ikävää. Tukholman reissun jälkeen sillä kadulla, jolla hotellimme sijaitsi räjähti pommi, Roomaa riepotteli valtavat sadevesimassat ja Egypti meni kokonaan sekaisin käyntimme jälkeen. Kohta meiltä varmaan kielletään matkustelu kokonaan, kun tunnumme saavan aina vain pahaa aikaiseksi.

Tosiaan, kuten joku varmaan muistaakin, vietimme Egyptissä löhöloman vuoden 2010 keväällä. Tuolloin blogini oli vielä ihan puhtaasti ruokablogi, mutta nyt kun olen tuonut ruokajuttujen rinnalle enemmän myös muihin aiheisiin liittyviä postauksia, ajattelin kertoilla hieman menneiden lomamatkojen seikkailuista muustakin kuin ruokabloggaajan näkökulmasta. Ruokajutut löytyvät blogin arkistosta esimerkiksi Egypti-tunnuksen alta.

Kerrottakoon nyt vielä ennen kuin lähdemme päiväretkelle Kairoon, ettei ruokajuttujen määrä blogissani ole suinkaan vähentynyt, vaikka kirjoittelen myös muista aiheista. Ehei, vaan postausten määrä on kasvanut, ja sehän on vain hyvä juttu, vai mitä? Siinä missä kirjoitin ennen viikossa noin 2-3 postausta ruoasta, kirjoitan nykyään niiden lisäksi myös muista aiheista muutaman postauksen, niin että postaustiheys on noussut 4-7 postaukseen viikossa. Ruokajuttujen määrä on ja pysyy siis vakiona. Niiden lisäksi julkaistut postaukset muista aiheista ovat vain ekstraa. Ei siis syytä huoleen ruokaintoilijat, blogi pysyy ruokapainotteisena, vaikka rinnalle on tullut myös muita aiheita.

Noniin, ja sitten lähdetään bussilla kohti Kairoa. Kevään 2010 Egypti oli rauhallinen ja bussimme körötteli Hurghadasta maan pääkaupunkiin kaikessa rauhassa ilman poliisisaattueita, joita käytettiin ainakin jossain vaiheessa turvaamaan turistien kulku. Bussimme nappasi meidät kyytiin aamuyöstä, jolloin olimme ehtineet nukkua muutaman tunnin ja pakata hotellin tarjoaman aamupalapussin evääksi.

Mietimme kannattaako meidän mennä nukkumaan ollenkaan kun lähtö oli melkoisen aikaisin. Kannatti mennä, sillä päiväretki oli melko raskas ja suosittelenkin miettimään tarkoin, jaksavatko perheen pienimmät tulla mukaan, vai olisiko joku muu retki lapsiperheille sopivampi. Jos hyväkuntoinen aikuinenkin väsähti päivän päätteeksi, saattaa raskas, mutta toki myös hyvin antoisa Kairon retki olla pienelle lapselle liikaa.

Väsynyt ja näköjään myös nahkansa käräyttänyt Martina aamupalalla bussissa. Henkka on kiltti päästäessään minut aina ikkunapaikalle. Hän pystyy kuulemma kurkkimaan minun ylitsenikin jos haluaa nähdä jotain ikkunasta ja tottahan se varmaan onkin, sillä minä olen pätkä ja Henkka pitkä. Toisaalta minulla on kyllä aika valtavan kokoinen pää, jonka takaa ei niin vain kurkitakaan..

Koska olimme vasta heränneet ja meillä oli nälkä, ahmimme eväspussiemme sisällön heti bussiin päästyämme. Osa matkustajista säästi pussukoidensa sisällön Kairon laitamilla sijaitsevalle taukopaikalle, mutta minä pelkäsin, että siinä vaiheessa huoneenlämmössä hengailleet eväät eivät olisi olleet enää vatsan ystäviä. Taukopaikalla mussutinkin vain mukaan ottamiani karkkeja ja sipsejä.


Yöllä linja-autossa yksi väsynyt matkustaja..

..huuruisesta ikkunasta katsoo Saharan maisemia..


..laskee vastaantulijat (0) aavikot kun ohi vilahtavat..

Bussi seikkaili aavikon halki kohti Kairoa suurimman osan matkustajista nukkuessa kyydissä. Ne jotka olivat hereillä, saattoivat ihailla aavikon pimeydessä palavia tulia, joiden merkitystä en enää muista (Ne liittyivät ehkä jotenkin kaasuun tai öljyyn? Tai sitten beduiinien uhrimenoihin..) sekä Punaisella merellä seilaavia rahtialuksia, joita näkyi yhä enemmän ja enemmän mitä lähemmäs Suezin kanavaa tulimme. Aavikon auringonnousu oli myös näkemisen arvoinen, ja vaikka torkuin tyynyni kanssa onnellisena osan matkasta, ehdin ihailla mukavasti myös eksoottisia aavikon maisemia.


Taukopaikan maisemia.

Aamun valjettua pysähdyimme taukopaikalle, jossa sai nauttia evästä, ostaa naposteltavaa tai juotavaa ja verrytellä hieman istumisesta puutuneita jäseniä. Täällä huomasin ensimmäisen kerran, että maailman toiseksi saastuneimman kaupungin Kairon ilma on todella paljon sakeampaa kuin Hurghadassa, ja oppaamme kertoikin päivän Kairossa vastaavan tupakka-askin polttamista. Kuinka terveellistä. Koska kaikkia kiinnostaa varmaan ihan sikana, kerron, että niistin vielä seuraavanakin päivänä mustia asioita nenästäni.


Niili


Kairo

Ensinäkemältä Kairo näytti rumalta, likaiselta ja köyhältä, mutta lähemmäs keskustaa tullessamme näimme myös rikkaiden asuttamia alueita, jotka näyttivät paljon hulppeammilta kuin keskeneräiset rakennukset kaupungin laitamilla. 80 prosenttia Kairon rakennuksista on rakennettu laittomasti, puolesta niistä puuttuu vesi sekä viemärit ja viidenneksestä myös sähkö. Ei mitään ihan luksusasumista siis..

Ensimmäinen kohteemme oli Egyptiläinen museo, jossa on vaikka mitä aarteita. Tutankhamonin hauta-aarteet ja naamio ovat niistä varmasti kuuluisimmat. Museossa ei saanut kuvata ja turvajärjestelytkin tuntuivat äkkiseltään tiukoilta. Ennen museoon pääsyä piti nimittäin läpäistä parikin turvatarkastusta metallinpaljastimineen. Näennäisestä turvallisuudesta huolehtimisesta huolimatta metallinpaljastimen älämölö tuntui olevan yhtä tyhjän kanssa, sillä vaikka se piippasi noin joka toisen museovieraan kohdalla, eivät vartijamiehet reagoineet asiaan mitenkään. Päinvastoin he näyttivät nukkuvan pöytiensä takana. Tiedä sitten ovatko turvatoimet tiukentuneet nyt kun meno Egyptissä on hieman villimpää.

Museon jälkeen suuntasimme retkeen kuuluvalle lounaalle valtavaan ravintolakompleksiin jossain Niilin varrella, missä oli paljon paikallisia viettämässä vapaapäivää. Paikalla oli kameleita ja muita elukoita ilahduttamassa lapsia, musiikkia ja monta eri ulkoilmaravintolaa. Me menimme niistä yhteen ja nautimme siellä maittavan paikallisen lounaan. Tässä vaiheessa yritimme unohtaa viereisessä Niilissä roskaläjien seassa kelluneen kuolleen aasin ruhon ja nauttia ruoasta. Minä ainakin onnistuin siinä, sillä paikallinen ruoka oli hyvin maittavaa.


”Hyvää ruokahalua!”, toivottaa aasi.

Kauppa.

Lounaan jälkeen piipahdimme vielä jossakin hienossa kaupassa, josta emme ostaneet mitään, vaikka olisi siellä kieltämättä ollut ihan kivoja matkamuistoja. Vastaavia tavaroita sai kuitenkin Hurghadastakin, joten emme jaksaneet alkaa raahata täältä mitään mukanamme.

Seuraavaksi oli vihdoin retken kohokohdan vuoro: Pyramidit! Valtavat kukkulalla sijaitsevat pyramidit hallitsivat kaupungin horisonttia, sikäli mikäli näkyivät saastepilvien lävitse. Möhkäleet voi kuulemma erottaa jopa lentokoneesta, mutta me emme tiedä siitä mitään, sillä istuimme molempiin suuntiin joko väärällä puolella konetta tai paikalla, jossa ei ole ikkunaa. Niin meidän tuuria.


Siellä ne häämöttää..

Kun bussimme oli kivunnut pyramidien luokse, kertoi oppaamme, että meillä on mahdollisuus päästä käymään toiseksi suurimman Khefrenin pyramidin sisällä. Että kädet ylös nyt vaan kaikki jotka haluavat sinne. Mietittyäni ehkä sekunnin ja vilkaistuani Henkan innostunutta ilmettä nostin käteni ilmaan, mikä ei ollut ehkä se kaikista järkevin veto ahtaan- ja suljetunpaikankammoiselta Martinalta. Mutta pitäähän pyramidin sisään mennä jos siihen kerran tarjoutuu mahdollisuus. Viis siitä että pelottaa niin maan perhanasti.

Pyramidin sisällä olevaan hautakammioon johti ahdas haudanryöstäjien kaivama käytävä, jossa joutui paikoittain menemään kyykkykävelyä kaksinkerroin, niin matala käytävä oli. Pyramidissa oleva huono kostea ilma ja ahdas käytävä saivat ahtaanpaikankammoni heräämään, ja taistelinkin koko matkan pienoista paniikkia vastaan. En viihtynyt itse hautakammiossa kovinkaan kauan, sillä halusin jo turvalliseen ulkoilmaan, mutta sen mitä alkavalta paniikiltani muistan, oli pyramidi ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.


Enkö onnistukin näyttämään yllättävän rauhalliselta? Tässä mä vaan kävelen kaikessa rauhassa tätä käytävää pitkin ahtaassa pyramidissa, eikä muka pelota yhtään…

Pyramidin sisään ei saanut ottaa kameraa, mutta sisällä kuulimme, että kännykkäkameralla saa kyllä kuvata. Koska minä kannan luonnollisesti koko elämääni laukussani, löytyi sieltä myös yksi kappale kamerallisia kännyköitä, jolla räpsimme muutaman huonokuntoisen kuvan kivimöhkäleen sisältä. Ulos pyramidista päästyäni valtasi mieleni mahdottoman mukava voittajafiilis, sillä olin voittanut ahtaanpaikankammoni ja tunkenut itseni täysin järjenvastaisesti pyramidin sisään, ja selvinnyt siitä ihan ilman paniikkia. Hyvä minä! Jos olisin tiennyt mahdollisuudesta etukäteen, en olisi varmaankaan uskaltautunut sinne, mutta nyt kun tieto pyramidin sisällä käymisestä tuli niin yllättäen, selvisin siitä kuin paraskin haudanryöstäjäbeduiini.


Kheopsin pyramidi on isoin..


..vaikka Khefrenin pyramidi näyttää isommalta. Tämä johtuu siitä, että Khefren rakennutti pyramidinsa korkeammalle kohdalle kuin Kheops, minkä lisäksi se nousee jyrkemmässä kulmassa, mikä saa pyramidin näyttämään korkeammalta.  Jyrkkyyden ansiosta Khefrenin pyramidin huipulla on vielä jäljellä alkuperäistä sileää kalkkikivipäällystettä, sillä kuka hullu tuonne nyt kiipeäisi sitä keräämään.

Pienin kolmesta pyramidista on Mykerinoksen, mutta se ei näköjään mahtunut samaan kuvaan näiden kahden isomman kanssa. Kheopsin, Khefrenin ja Mykerinoksen kolmikon lisäksi alueella on myös hyvin paljon pienempiä kuningattarien pyramideja.

Nämä kuvat havainnollistavat hieman pyramidien kokoluokkaa. Ne ovat valtavia, eivätkä kuvat tee oikeutta niiden upeudelle. Kauempaa pikkuruiselta näyttävät kivet ovat oikeasti melkein minun korkuisia ja pistää hieman mietityttämään, miten tyypit ovat aikojen alussa saaneet rakennettua nämä valtavat kivihökötykset tuollaisista jättikivistä. Ei ihme että sen ajan Egyptissä selkävaivat olivat yleisiä ja pyramidien rakentajien haudoista onkin löytynyt melkoisen vääntyneitä luurankoja.

Tuo tyylikkäästi vyötäisillä roikkuva neuletakki on muuten mukana sen takia, että tietyissä paikoissa naisten oli hyvä peittää polvensa ja hartiansa. Siksi jalassani on myös pitkät housut, vaikka päivä olikin helteinen. Tuota mustaa väriä olisi toki voinut harkita kahdesti.. Oppaan mukaan myös joissain busseissa voi ilmastointi olla turhan kovalla, joten mukaan kannattaa ottaa varmuuden vuoksi myös sukat. Meidän bussissamme oli onneksi lämpötila kohdallaan, sillä sen lisäksi että voi tulla vilu, saattaa liian tehokas ilmastointi aiheuttaa myös flunssaa. Ja sehän ei ole kivaa varsinkaan lomalla.

Pyramideja ihasteltuamme vei bussi meidät vielä näköalapaikalle, jossa oli aivan liikaa ihmisiä ja liian vähän aikaa ottaa kuvia. Saimme kuitenkin räpsittyä muutaman matkamuiston ennen kuin menimme moikkaamaan pyramidien vieressä makoilevaa Sfinksiä.


Sfinksi


Paikallinen taksitolppa.

Pitkän päivän päätteeksi bussissa istuvalle joukkiolle tyrkättiin mäkkihampurilaiset käteen ja suunta otettiin kohti etelässä sijaitsevaa Hurghadaa. Matkalla bussissa näytettiin elokuvia, keskellä aavikkoa jostain ilmestyi korillinen naksuja naposteltavaksi bussimatkalaisille ja illan vaihtuessa yöksi pääsimme ihailemaan myös aavikon auringonlaskua. Pimeyden laskeutuessa taisin torkahtaa, sillä havahduin yhtäkkiä siihen, että olimme ihmisten ilmoilla lähellä hotelliamme.


Hän ei oo oikea pyramidi, niin ystävänsä hälle sanoivat..

Rankan päivän jälkeen uni jatkui makeana hotellin pehmeissä lakanoissa ja pyramidin sisällä seikkaillut bloggaaja nukahti tyytyväinen hymy huulillaan ylpeänä omasta rohkeudestaan ja iloisena siitä, että on yhä elossa. Olisihan se pyramidi voinut vaikka romahtaa kesken vierailuni! Hyvin todennäköistä, onhan se kököttänyt siinä romahtamatta ihan vain muutaman vuoden..

Proteiinia!

Välillä ihmisellä on pömppö olo. Tiedättekö, sellainen kun nahka tuntuu liian kireältä, olo on nuutunut ja turvonnut eivätkä mitkään vaatteet tunnu hyvältä päällä. Jotkut sanovat niitä myös läski-päiviksi ja veikkaan, että niitä tulee jokaiselle painoindeksiin tai rasvaprosenttiin katsomatta aina silloin tällöin. Tai ainakin jokaiselle naiselle, miehistä en tiedä, sillä he harvoin valittavat kiristäviä housuja tai puristelevat peilin edessä makkaroitaan ja itkevät sitä, kuinka lihavia he ovatkaan. Eivät miehet tee sellaista ja siinä he ovat naisia viisaampia. Harva niistä makkaroita puristelevista naisistakaan on oikeasti ylipainoinen, mutta kun on pömppö olo niin on pömppö olo, eikä sille voi mitään.

Minulle pömppö olo tulee useimmiten loman jälkeen, pidemmän herkutteluputken päätteeksi tai silloin kun en ole päässyt liikkumaan tarpeeksi. Kun pömppis iskee haluan siitä nopeasti eroon ja yksi keino, joka keventää ainakin minun oloani nopeasti on ruokavalio, jossa proteiinia on paljon ja hiilareita vähän. Enkä nyt puhu karppaamisesta, sillä sellaiseen en jaksa ryhtyä, mutta hiilareiden vähentäminen osittain ja/tai hetkellisesti helpottaa ainakin minun pömppistäni nopeasti. Ja koska kevyt olo on hyvä olo, syön arkisin mielelläni proteiinipitoisia ruokia ja sikäli mikäli treeniohjelmassani ei ole kovin rankkoja rutistuksia, voin vähentää hiilareitakin ihan reilusti.

Blogeissa esitellään harvoin ihan tavallisia arkiruokia, eli niitä jotka väsätään minuutissa työpäivän jälkeen ja haarukoidaan saman tien naamariin sen tarkemmin edes katsomatta miltä annos näyttää, sen kuvaamisesta tai tarkemmasta analysoinnista puhumattakaan. Mutta nyt siihen on tullut muutos. Olen kuvannut viime aikoina myös niitä ihan tavallisia, tylsiä ja simppeleitä arkiruokiani, jotka haarukoin ylhäisessä yksinäisyydessäni vain tarkoituksenani saada muriseva maha hiljenemään.

Ja koska ajattelin, että jotakuta saattaisi jopa kiinnostaa arkiset proteiiniruokani aion nyt julkaista räpsimäni kuvat pienten selostusten kera. Ehkä muutkin proteiinin ystävät saavat näistä vinkkejä omiin arkisiin tankkaushetkiinsä. Kas tässä siis kurkistus arkisiin protskuruokiini, olkaa hyvät. Kuten tulette huomaamaan, eroavat nämä kuvat melkoisesti blogin totutusta linjasta, sillä kuten jo sanoin, tavallisia arkikyhäelmiä ei ole tullut aiemmin ikuistettua.


Arkisista ruoista tyypillisin on salaatti pihvin kera. Kuvassa komeileva annos on kuitenkin harvinaisempaa herkkua, sillä siinä on kastikettakin päällä.


Seesamilohen valmistaminen on hieman monimutkaisempaa kuin peruspihvin paistaminen ja salaatin pilkkominen, mutta koska se on todella hyvää, ajattelin liittää siitäkin kuvan tähän. Resepti löytyy täältä.


Tämä päivä on tainnut olla urheilupäivä, sillä kanan ja kikherneiden kaverina on mustekalan musteella värjättyä pastaa. Tosin tässäkin proteiinin osuus on melko suuri verrattuna pastan määrään.


Salaattipedin päällä makoilee rypsiporsaan pihviä, halloumia ja iso keko raejuustoa. Pihvin vieressä piilotteleva musta kökkö on palanutta jotain, jonka rapsutin paistinpannun pohjalta lautaselle ja suuhuni. Hyi, niin ei saa tehdä. Mutta kun se on niin hyvää ja niin kiellettyä..


Tässä salaatin päällä pötköttelee rikottu lohifilee. Ei kovin monimutkaista tai mielikuvituksellista, mutta hyvää, terveellistä ja pömppiksen karkoittavaa.


Ja kas, taas pihviä ja salaattia! Tällä kertaa mukana on myös fetaa, mistä päättelisin tämän olevan Henkan tekosia. Hän kun muistaa napata juustohyllyltä aina fetaa, toisin kuin hajamielinen tyttöystävänsä.


Pakastekasviksia, siemeniä sekä vuohenjuustoa. Saattaa näyttää pahalta, mutta kuuluu tämän postauksen annosten parhaimmistoon. Hunajan puuttuessa lorautin vuohenjuuston päälle leipäsiirappia, ja voi jumantsuikka, sehän sopi juuston kaveriksi kuin nakutettu! Suosittelen ja taidan tehdä tätä taas pian itsekin.


Tämä taitaa sitten olla simppeliyden huipentuma. Pihvi ja sinihomejuustoa. Ja muuta ei sitten tarvitakaan.


Viimeisenä, muttei vähäisimpänä poseeraa edellisen annoksen hieman monimutkaisempi versio, jossa pihvin ja juuston taivaallisen liiton alapuolelle on tungettu myös hieman paistettua kesäkurpitsaa. Toimii.

Rakkaudesta Helsinkiin: Kaivopuisto

Minun ja äitini turistiseikkailu Helsingissä jatkuu. Kaartinkaupungin jälkeen köpöttelimme hulppean Venäjän suurlähetystön ohitse Kaivopuistoon, missä meitä odotti monta kaunista rakennusta ja maisemaa sekä kesäisen merelliset tuulet.

Kaivopuisto on tullut tutuksi silloin joskus juniorina, kun minä ja muut silloiset pikkukakarat valtasimme pussikaljoinemme, -siidereinemme ja -ofelioinemme puiston ainakin vappuisin ja koulun päättäjäispäivinä. Myös Kaivohuone tuli tutuksi siellä järjestettyjen abi-bileiden ansiosta ja olenpa remunnut puistossa myös AMK:n fuksiaisissa tarzaniksi pukeutuneena. Voi jösses. Niihin muistoihin en halua upota sen enempää, sillä nyt ollaan sivistyneellä päiväkävelyllä, niin kuin kunniakkailla vanhoilla naisilla on tapana.

Nuoruuden remuamisissa tutuksi tuli siis lähinnä itse puisto ja Kaivohuone, mutta nyt seikkailimme äidin kanssa hieman muuallakin Kaivopuiston alueella. Itselleni ihan uusi tuttavuus oli ainakin puiston takaa löytyvä alue, joka oli täynnä suurlähetystöjä, museoita ja muita upeita rakennuksia.


Kaivohuone


Muumitalo olikin galleria, Cygnaeuksen galleria.


Marmoripalatsista en tajunnut ottaa kunnollista kuvaa, vaikka kuvasinkin sen portilla istuvat rumat ilvespatsaat, jotka näyttävät ahmoilta. Ne taiteillut Gunnar Finne ei tainnut olla hereillä kun koulussa opetettiin Suomen eläimistöä..


Tästä etenkin äiti piti erityisen paljon. Harmi että jumalan valo häikäisee niin, ettei kirkkoa näy kuvassa kunnolla.

Opaskirjamme mukaan tässä Kleinehenin huvilassa kummittelee Valkea Rouva, jonka on sanottu olevan talon ravintoloitsijana toimineen Louis Kleinehenin edesmennyt puoliso. Ja totta tosiaan, rakennusta ihmetellessämme huomasimme eräässä ikkunassa päivystävän valkeakaulahuivisen naisen. Ihan selvä kummitus. Moi vaan valkohuivinen nainen, satuit kurkistamaan ulos ikkunasta juuri sopivalla hetkellä, kun olin kertomassa äidille talon kummitustarinaa.

Puiston nurkasta löytyi vain pari vuotta vanha patsas, jonka esittelylaatassa lukee ”Äidin rakkaus on suurin”. Niin on, kiitos äiti. Otin tietysti kuvan äidistä patsaan vieressä, mutta koska en ole pyytänyt äipältä lupaa hänen naamansa näyttämiseen täällä, julkaisen nyt vain kuvan patsaasta ilman äitiä.


Tämä on siis patsas, vaikka äitini onkin vähintään yhtä kultainen.

Kaivopuistosta matkamme jatkui rantaa pitkin Caruseliin, jossa nautimme hieman välipalaa katsellen samalla ikkunapöydässä aurinkoisia merimaisemia. Kaikista hienosti rakennetuista ja yrteillä koristelluista hienoista suolaisista makupaloista eniten meitä houkutti ruma nakkipiilo. Otimme sellaisen puoliksi.


Nakkipiilo.


Ja vähän makeaa palan painikkeeksi.

Makealta puolelta valitsimme unelmanpehmeän kakkupalan, jossa oli muistaakseni passionhedelmää, tai jotain muuta vastaavaa raikasta etelän hetelmää. Söimme tämänkin herkun puoliksi ja kehuimme sitä kilpaa ääneen. Turistikaksikko suosittelee. Suosittelemme myös käymään Caruselin vessassa, jonka koppien seinissä on ihania maisemakuvia Helsingistä. Vessafriikki taas asialla, hei, kuinka voin auttaa?

Oli lämmin juhannus

Noniin kaverit, juhannus alkaa olla ohi tältä vuodelta. Toivottavasti kaikilla on ollut kivaa. Minä vietin keskikesän juhlaa ihan täällä kotosalla rauhallisissa merkeissä hyvän ruoan, äidin kanssa tehdyn kävelyretken, juhannussaunan ja rennon oleilun merkeissä. Pieni lepohetki teki hyvää kahden viikon tiukan ratsastusputken päätteeksi, varsinkin kun olen saanut tällä viikolla ystäväksekseni myös pienen kesäflunssan.

Aloitin juhannusaaton reippaasti siivoamalla kämpän ja alkamalla valmistella ruokia illaksi. Kun kämppä oli siisti rojahdin parvekkeelle syventämään rusketusrajojani, lukemaan kirjoja ja lepäämään huonosti nukutun yön jäljiltä. Inhottavat yskäkohtaukset nimittäin herättivät minut monta kertaa yöllä, enkä oikeasti tiedä kovin montaa ärsyttävämpää asiaa, kuin keskellä yötä iskevä yskäkohtaus, joka ei tunnu loppuvan millään. No, onneksi aamulla ei tarvinnut herätä aikaisin, joten yölliset heräilyt eivät haitanneet niin paljon kuin ne olisivat haitanneet työpäivää edeltävänä yönä.

Tosiaan, olin valmistellut meille neljän ruokalajin illallisen, joka koostui eri ruokakulttuurien klassikoista. Illallinen alkoi lasillisilla margaritaa ja afrikkalaisilla tapaksilla, joihin kuului muun muassa popcornia. Jos nyt rehellisiä ollaan, niin en tiedä, ovatko afrikkalaiset tapakset mitään suuria klassikoita, mutta poikkeus vahvistaa säännön vai mitä? Muut ruokalajit olivat nimittäin niin klassisia kuin voi olla, vai mitä sanotte italialaisesta pestopastasta, viskiglaseeratuista ribseistä ja crepes suzettesta. Kaikkien ruokien reseptit tulee blogiin myöhemmin, sillä en viitsi tukkia niillä tätä postausta. Jos on toivomuksia siitä, minkä reseptin julkaisen ensimmäiseksi, niin kertokaapa ihmeessä.

Juhannusilta venyi pikkutunneille kun innostuimme kuuntelemaan illallisen jälkeen musiikkia niin koneelta kuin pihaltakin, jossa eräs naapureistamme soitti harmonikkaa. Miten suloista! Suomen kesäyön tunnelmaa parhaimmillaan.

Seuraava aamu valkeni pilvisenä ja pelkäsinkin hieman, miten äitini ja minun juhannuspäivälle suunnitellun Helsinki-kävelyn käy jos alkaa sataa. No mutta, emmehän me ole sokerista, tuumin kun nappasin sateenvarjon mukaan laukkuun ja asettelin juhannusseppeleen päähäni. Yksi kesäsade ei lannistaisi minua eikä äitiäni, joka kasteli itsensä taannoin litimäräksi ryöppyävän räystään alla. Hullu mikä hullu. Valitettavasti se kulkee suvussa..

Säiden jumalat olivatkin meille melko armollisia, sillä pisaroita alkoi tipahdella vasta taipaleemme loppupäässä, kun olimme kierrelleet jo hyvän tovin Punavuoressa ja Kampissa, eksyneet kerran, käyneet syömässä Salvessa ja matkatessamme jo kohti kävelyn päättävää kuohuviinidrinkkiä Hotelli Tornin näköalabaarissa. Iltasella kun Henkka tuli töistä kotiin kävimme juhannussaunassa ja rääpimme aatolta jääneitä ruokia.

Tänään olen hellinyt kipeää kurkkuani syömällä pakastimessa jäädyttämääni limua. Kylmä tekee hyvää kipeälle kurkulle, toisin kuin eilinen vesisateessa kävely märät kengät jalassa. En silti vaihtaisi hetkeäkään pois hauskasta turistireissustamme juhannuksen hiljentämässä pääkaupungissa, ja sitäpaitsi, voihan olla että flunssa olisi pahentunut muutenkin. En kuitenkaan palellut eilen, vaikka kastuinkin hieman.

Kirjoitan kävelyretkestämmekin myöhemmin oman postauksensa, tai parikin, sillä matkallamme oli taas monta toinen toistaan hauskempaa nähtävyyttä. Eksyminen ankealle teollisuusalueelle huumevieroituksen kulmille oli myös luku sinänsä (hyvin ahdistava sellainen), joten pysykää mukana kaverit. Nyt ajattelin käpertyä vielä hetkeksi sohvan nurkkaan lukemaan kirjaa ja odottelemaan että Henkka tulee ruokakaupan kautta kotiin. En malta odottaa että näen mitä herkkua hän on ostanut meille täksi illaksi. Olo on kuin joulupukkia odotellessa, jotain hyvää ruokaa on tiedossa, mutta en tiedä vielä mitä. Sitä odotellessa toivottelen mukavaa lomaa niille onnellisille, jotka viettävät sitä nyt! Itsehän raahaudun huomenna taas töihin..

Crim Rolls

Viimeistä viedään! Helatorstain makumatkalta on nimittäin esittelemättä enää jälkiruoka. Afganistanilaiset leivosrullat eli Crim Rollsit maistuivat mummolalta ja kotisuomelta mansikkahilloineen ja kardemummineen, mutta vaihtamalla hillon vaikkapa johonkin eksoottisempaan hedelmähilloon, oltaisiin oltu ehkä oikeasti vähän lähempänä Afganistanin makumaailmaa. Mutta kun me pidämme mansikkahillosta, ja kun sitä sattui olemaan jääkaapissa, niin me käytimme nyt sitä. Ja siitä tuli hyvää.

– paketti voitaikinaa
– 1-2 dl vispikermaa
– 3-5 rkl hilloa
– 0,5 tl kardemummaa
– tomusokeria koristeluun

Sulata valmis voitaikina ja kauli levyt ohuemmiksi. Tai kauli alusta alkaen itse väsäämäsi voitaikina ohuehkoksi levyksi. Tee foliosta sormen paksuisia rullia ja kiedo voitaikinaa foliorullien ympärille. Minä laitoin taikinan yksinkertaisesti vain näin… :

…mutta siistimpiä rullia tulee, jos teet taikinasta pitkän ohuehkon nauhan ja kieputat nauhaa folion ympärille siistiin riviin niin, että foliorulla peittyy. Ymmärsittekste? Siis vähän niin kuin kieputtaisit narua sormen ympärille.

Paista rullia 225-asteisessa uunissa noin vartin verran. Anna jäähtyä kunnolla. Minä tein rullat valmiiksi jo aamulla ja annoin niiden jäähtyä rauhassa koko päivän, kunnes illalla koitti odotettu rullien täyttämishetki.

Rullat täytetään siis kermavaahdolla, joka on maustettu kardemummalla. Laita lautaselle reilu kasa hilloa, asettele kermavaahdolla täytetty leivosrulla hillon päälle ja koristele koko komeus tomusokerilla. Me otimme ylijääneen kermavaahdon kipossa mukaan syöminkeihin, sillä minä ainakin olen niin hulluna kardemummaan, että lätkäisin onnessani sillä maustettua kermavaahtoa ison kasan Crim Rolls-annokseni päälle. Kuvan ottamisen jälkeen tietenkin, ettei kermavaahto-övereistäni jää todistusaineistoa..

Rakkaudesta Helsinkiin: Kaartinkaupunki

Kuten taisin jo mainita, olemme innostuneet leikkimään äitini kanssa turistia kotoisassa Helsingissämme, joka sattuu olemaan tämänhetkinen kotikaupunkini ja äitikin on asunut pääkaupunkiseudulla vaivaiset 30 vuotta. Silti tiedämme ja tunnemme maamme pääkaupungin asioita, historiaa ja nähtävyyksiä hävettävän vähän, mutta nyt siihen tulee muutos. Sunnuntaikävelyllä Helsingissä -kirjan innoittamana olemme päättäneet alkaa kierrellä Helsingissä ja ihan oikeasti tutustua tähän muka niin tuttuun, mutta silti liian vieraaseen pääkaupunkiimme. Kävelykengät jalkaan ja menoksi!

Ensimmäinen kävelyretkemme Helsingissä alkoi Kaartinkaupungista. Olen seikkaillut kyseisessä kaupunginosassa melko paljon, sijaitsihan edellinen työpaikkanikin niillä seuduilla. Silti minulta on mennyt ohi monta pientä ja isoakin yksityiskohtaa, joita pysähdyimme ihmettelemään nyt. Miksi sitä kulkeekin kotiseudullaan aina laput silmillä ja katse maassa, vaikka ympärilleen katselemalla voisi kokea ihan samanlaisia elämyksiä kuin ulkomailla vieraita kaupunkeja tutkiessa. Helsingissäkin on oikeasti niin kauniita paikkoja, että ne vetävät todellakin vertoja pääkaupunkikollegojensa maisemille.

Kierroksemme alkoi Sundmanin talolta, jonka edessä eräs hölmö turisti poseeraa iso virne naamallaan. Tuonne ravintolaan haluan vielä joskus syömään. Vinkki, vinkki Henkka ja kaikki muut miljoonat ihmiset, jotka haluavat yllättää minut ja ostaa minulle lahjoja. Hmm, ei Henkkakaan varmaan varsinaisesti pala halusta lahjoa minua, mutta se sattuu olemaan hänen velvollisuutensa muutaman kerran vuodessa..


Rikhardinkadun kirjasto.


Kirjaston sisällä. Milloinkohan viimeksi olen käynyt kirjastossa?


Kantaravintolamme ulko-ovi.

Rikhardinkadun kirjasto oli kaunis ja sen alakerrassa sijaitsevassa taidelainaamossa oli kiva ihmetellä taideteoksia ja ”taideteoksia”. Kirjastoa vastapäätä sijaitsee kantaravintolamme, jossa käymme noin kolme kertaa päivässä (tai sitten olen käynyt siellä vain kerran, en ole ihan varma miten se nyt meni..).


Juuren puoti


Tosi söpöjä karkkipusseja


Lisää Juuren puodin aarteita


Ostoskorit


Tuliaisostokset

Juuren puoti houkutteli astumaan sisään ja napsimaan muutaman kuvankin, niin söpö se oli. Hyllyillä oli ihania purkkeja ja pulloja täynnä vaikka mitä herkkuja, tiskissä oli lihoja ja juustoja ja koreista löytyi söpöjä namupusseja. Ostoskoritkin olivat ostosKOREJA. Miten söpöä. Täältä oli pakko napata yksi päärynäisiä karamelleja sisältävä pussi tuliaiseksi. Kyllähän nyt kartta ja kamera kädessä hortoilevien turistien pitää tuliaisia ostaa, vaikka olisivatkin matkalla vain kotikaupungissaan.

Pyydän jo valmiiksi anteeksi minun ja äitini huonoa huumoria kuvaavaa keskustelunpätkää, jonka kävimme Topeliuksen patsaan edessä. Se meni jotakuinkin näin: ”Mikä patsas toi on?”, ”Topeliuksen näköjään”, ”Olikse joku pedofiili vai miks tossa on noin paljon lapsia?”, ”Oli varmaan. Yök.”. Anteeksi Topelius, tiedämme kyllä että olit hieno mies.


Tämän oksan viereen pyysin äitiäni asettumaan, jotta saisin kuvan kahdesta vanhasta karahkasta.


Katariinan työpaikka oli meille molemmille tuttu, ihan siis vain ulkopuolelta, joten sitä emme ihmetelleet yhden kuvan ottamista pidempään.

Lääkärien talon kulmalla tornia kannatteleva sammakko tuotti pettymyksen. Äiti olisi nimittäin halunnut suudella sammakkoa prinssin toivossa, mutta se oli mokoma liian korkealla, emmekä hyvästä ideastamme huolimatta päättäneetkään kiivetä sen luokse. Olisi varmaan pitänyt, se oli aika söpö sammakko.

Kaartinkaupungin ehdoton ja ainakin minulta kadoksissa ollut helmi on Erottajan paloasema, joka on rakennettu vuonna 1891. Se on vanhin yhä käytössä oleva paloasema, ansaitusti jossakin äänestyksessä kauneimmaksi valittu ja upea kuin mikä. Tuolla ylhäällä tornissa päivysti aina 1920-luvulle asti herra vartiomies kyttäämässä Helsinkiä vaarantavia tulipalon alkuja. Pieni Martina-lapsikin on ollut tornissa joskus kummitätinsä kanssa, mutten muista vierailusta muuta, kuin sen että tornissa tuuli kovasti ja siellä vierailun jälkeen menimme syömään Fazerin kahvilaan niin isot jätskiannokset, että minua alkoi yskittää kaikki se kylmyys kurkussani.

Kas tässä on aikoinaan pahennusta herättänyt koulu, nykyinen Designmuseo. Pahennusta koulu herätti aikanaan siksi, että samaa koulua kävivät sekä tytöt että pojat. Aika paheksuttavaa, hyi sentään. Toivottavasti olivat edes eri luokilla.

Kaartinkaupunki oli suhteellisen nopeasti kierretty ja seuraavaksi suuntasimme Kaivopuistoon, Ullanlinnaan ja Eiraan. Saanen esitellä ne teille hieman myöhemmin.


Ei kukaan sitten viitsinyt kertoa näille kavereille ergonomiasta?

Jälkiruokaa grillistä

Kun olimme ostamassa grillattavia viime lauantaina Käpylän Mustapekassa, välähti päähämme, että pitäähän meillä olla myös jälkiruokaa. Ihme kyllä supersuunnittelija-Martina ei ollut ottanut jälkkäriä ollenkaan huomioon illan menua suunnitellessaan, joten jälkiruoka sävellettiin pikaisesti kaupan hyllyjen välissä. Nopeasti keksitty jälkkäri ei ollut mitenkään kovin monimutkainen tai vaikea tehdä, mutta sitäkin herkullisempi. Kas näin se syntyi:

– purkillinen persikan puolikkaita
– purkillinen ananasrenkaita
– vanilja-valkosuklaajäätelöä (Aino)
– valkosuklaalevy

Homma toimi niinkin yksinkertaisesti, että persikat ja ananakset grillattiin samalla kun jäätelö oli hieman pehmenemässä huoneenlämmössä. Paketista saa helpommin kaivettua jäätelökasoja lautasille, kun jäde ei ole aivan jääkylmää. Kuumien persikoiden kolosiin laitettiin sulamaan pala valkosuklaata ja heitinpä minä myös ananaksen päälle valkosuklaapalan, vaikka se Henkan mielestä pilasikin ananaksen rinkulamaisen ulkonäön. Ihan sama, maku on tärkeämpi, ja mitä enemmän valkosuklaata, sitä parempi maku.

Taisin tyrkätä lopulta enemmänkin valkosuklaapaloja annoksiin, vaikka kuvassa niitä onkin vain kaksi kappaletta. Osa valkosuklaasta myös katosi grillausvaiheessa Martinan suuhun, mutta ei kerrota sitä kenellekään.

Vaikka hedelmäinen grillijälkkäri on äärimmäisen yksinkertainen, halusin jakaa sen myös teille, sillä itse en ainakaan ole ennen tullut ajatelleeksi, että grillissä voi valmistaa myös jälkiruokaa. Muidenkin hyvien grillijälkkäreiden ohjeita otetaan vastaan kiitos! Olen nimittäin jo ehtinyt ristiä tämän kesän grillikesäksi, vaikkei meillä olekaan aikaa ja mahdollisuutta grillata niin usein kuin haluaisimme. Oikeasti varsinainen grillikesä koittaa vasta sitten, kun saamme talon valmiiksi ja sen pihalle oman grillikatoksen. Pidetään tätä kesää nyt kuitenkin vaikkapa sitten harjoittelukesänä sitä todellista grillikesien kuningasta odotellessa.

Grillataan!

Jee, me päästiin vihdoin grillin ääreen testaamaan Santa Marialta saamiani grillituotteita. Valtasimme eilen illalla Henkan vanhempien keittiön sekä grillinurkkauksen ja valmistimme maittavan grilli-illallisen, sekä annoimme samalla talon väelle ansaitun lepotauon ruoanlaitosta passittamalla etenkin Henkan äidin istumaan rauhassa alas kuohuviinilasi kädessä. Menussa oli ainakin broileria, porsasta, nautaa, maissia, kasvisvartaita, katkarapuja, juustoa ja erilaisia kastikkeita lisukkeeksi, eli ihan hitosti kaikkea. Syömässä olivat Henkan ja minun lisäkseni Henkan vanhemmat sekä Henkan veli avovaimoineen.

Tällä kertaa testiin pääsivät marinointipussi kanalle, inkiväärimarinadi, Allround BBQ-kastike, Glaze, Hickory-grilliöljy, valkosipuli-yrttimausteseos, sekä kuivamarinadit eli BBQRubit, joista toinen oli maustettu chilillä ja toinen inkiväärillä sekä limellä. Lihat ja lähes kaikki muutkin grilliherkut ostimme Käpylän Mustapekasta. Aioli ja juusto olivat Henkan äidin tuomisia Espanjasta.

Päästyämme Keravalle hevosvoimia täynnä olleen päivän jälkeen (Henkka oli päivällä jossain autotapahtumassa ja minä ratsastamassa tallin uudella söpöllä ponilla) tyrkkäsimme lihat marinadeihin ja pojat suuntasivat parantelemaan auringossa palaneita ihojaan saunaan. Minä avasin sillä aikaa siiderin ja otin rennosti.


Broiskut marinoitumassa pussissaan.

Broilerin rintafileet tyrkkäsimme valmiiseen marinadipussiin, jossa oli kanalle täydellisesti sopivaa marinadia. Tuoksuttelimme tuotteita kimpassa ja voi että miten hyvä tuoksu niistä lähti. Etenkin tämä kanamarinadi oli aivan taivaallisen hyvän tuoksuista ja Henkan isä innostuikin heti kyselemään mistä näitä pusseja saa. Kaupasta.


Kaikki valmiina grillaamista varten.


Siellä ne paistuu.

Jättikatkaravun pyrstöt marinoitiin inkiväärimarinadissa ja porsaan ulkofilepötkäleen kanssa samaan pussiin pääsi BBQ-kastike (makuna original), jota siveltiin lihan päälle myös grillauksen aikana. Naudanlihalle valitsimme hickory-öljyn, jota siveltiin niin ikään vielä lisää grillissä pötköttelevien lihapalojen päälle ja maissien päälle läträsimme uutta BBQGlaze-kastiketta. Grillimestari-Henkan mukaan glazea olisi pitänyt sivellä maissien päälle vielä enemmän kuin nyt teimme, eli lähes koko ajan, jotta se olisi maistunut enemmän. Kivan kiillon se kuitenkin antoi vain muutamalla sivelykerrallakin. Ensi kerralla laitamme sitä kuitenkin vielä enemmän.

Kasvisvartaisiin pilkoimme paprikaa, sipulia, kesäkurpitsaa, munakoisoa ja herkkusieniä. Grillasimme osan vartaista ihan sellaisinaan ja loput maustoimme kuivamarinadeista sekä valkosipuli-yrttimausteseoksesta tekemillämme makuöljyillä. Tyrkkäsimme noin puolet maustepussien sisällöistä kulhoon, lorautimme öljyä päälle niin, että saimme aikaiseksi tahmeaa makuöljyä, ja levitimme öljyt sitten pensselillä vartaiden pintaan. Toiset puolikkaat pussien sisällöistä sekoitimme kermaviiliin ja jätimme ne jääkaappiin maustumaan siksi aikaa, kun lihat marinoituivat ja grilli kävi kuumana.


Ihanaa grillattua provolonea.


Etualalla oleva ruskea möykky on suurta herkkuani, jota ei oikeasti saisi edes syödä: Palanutta juustoa. Voi nam. Oikeastaan palanut ihan mikä vaan on salainen paheeni ja rapsuttelenkin harva se päivä salaa joko uunipelliltä tai paistinpannusta palaneita asioita suuhuni. Äitini teki kotona ihan samaa, ja muisti aina sanoa, että näin ei saa tehdä. Okei äiti, näin ei saa tehdä, paitsi silloin kun kukaan muu ei huomaa..


Illan yllättäjät: Inkiväärikatkaravut.


Lihat ja maissit.

Eniten kehuja grillituotoksista saivat ehdottomasti inkiväärimarinoidut katkaravut. Niiden kanssa sopi hyvin yhteen inkiväärillä ja kaffir-limetillä maustettu kermaviilidippi. Myös lihat olivat herkullisia ja etenkin hickory-öljyllä sivelty nauta maistui makoisalta. Itse pidin valtavasti myös chilin makuisista kasvisvartaista ja valkosipuli-yrttidipistä. Ja tottakai valkosipulifani rakastui jälleen kerran myös Henkan äidin tuomaan aioliin.

Vaikka yritin ottaa kaikkea vain ihan vähän, oli grillattavia niin paljon, että maha tuli aivan täyteen näistä herkuista, enkä pystynyt mitenkään santsaamaan vaikka olisin halunnut. Grillituotteiden ensimmäinen testierä oli erittäin onnistunut, enkä malta odottaa, että pääsemme testailemaan muita vielä paketissa odottavia tuotteita. Ainakin nämä tällä kertaa testaamamme tuotteet toivat kivaa ekstra-maustetta grillailuun ja ne sopivat hyvin yhteen niiden kaveriksi valittujen raaka-aineiden kanssa. Otapa siis ihmeessä tästä ylös muutama vinkki juhannuksen grillailuja varten.

Mukavan ja täynnä naurua olevan illan päätteeksi teimme grillissä vielä suussa sulavat jälkiruoka-annoksetkin, mutta ne esittelen teille hieman myöhemmin. Myös lisää grillituotetestailuja on luvassa, kunhan pääsemme taas grillin ääreen.