Monthly Archives

toukokuu 2012

Korealaisittain maustettu naudanliha

Täältä tulee korealaisen perunasalaatin paras kaveri: Korealaisittain maustettu naudanliha. Marinoidut lihasuikaleet olivat melkoinen menestys helatorstain makumatkallamme ja saivat osakseen paljon kehuja, vaikka laiska kokki-Martina ei ollutkaan poistanut lihasta ällöttäviä rasvarämmäleitä. Hyihyi, ensi kerralla lupaan olla tarkempi! Tai siis viitseliäämpi, nyt en edes yrittänyt poistaa siinä lihan pinnalla ihan helposti näkyvää ja poistettavissa olevaa rasvakerrosta. Olkaa te kuitenkin fiksumpia ja putsatkaa lihanne ennen marinointia! Niin minäkin teen sitten ensi kerralla.

2-3 annosta:

– 250-300 g naudan ulkofilettä
– 2 rkl soijakastiketta
– 2 rkl kuivaa valkoviiniä (ja loput pullosta sitten ruokajuomaksi sekä lasillinen tietysti kokille ruoanlaittojuomaksi)
– 1 rkl seesamiöljyä
– pari kevätsipulia
– valkosipulin kynsi (tai yksikyntinen valkosipuli jos pidät valkosipulista yhtä paljon kuin minä)
– 1 tl sokeria
– inkivääriä (hippunen kuivattua tai pieni keko tuoretta raastettua)
– cayannepippuria

Pilko liha ohuiksi suikaleiksi. Pakasteessa jähmettynyttä lihaa on helpompi leikata, ihan vinkkivinkki vaan.. Sekoita kaikki loput ainekset marinadiksi (sipuleita voit vähän pilkkoakin) ja kippaa liha sekä marinadi kannelliseen astiaan tai pakastepussiin, ja jätä marinoitumaan jääkaappiin vähintään pariksi tunniksi. Minä laitoin lihat marinoitumaan aamupäivällä ja iltasella ne oli valmiit paistettaviksi.

Paista marinoituneet lihasuikaleet öljytilkassa pannulla molemmin puolin kunnolla ruskeaksi. On namia! Ehdottoman hyvää korealaisen perunasalaatin kanssa, kuten taisin jo mainitakin ehkä noin satamiljoona kertaa.

Korealainen perunasalaatti

Noniin, sen pidemmittä puheitta mennään suoraan syömään korealaista perunasalaattia, sillä se on hyvää, maukasta, kotoisan kesäistä, mutta myös jollain tapaa hieman eksoottista. Tai no, valmistetaan salaatti ensin, ja sitten vasta syödään se. Kas näin:

– 100 g kaalia
– punasipuli
– 300 g kiinteää perunaa
– punainen chili
– 1 rkl viinietikkaa
– 1 rkl seesamiöljyä
– valkosipuli (oikeasti varmaan yksi valkosipulin kynsi, mutta meillä kokonainen yksikyntinen valkosipuli)
– inkivääriä
– suolaa, sokeria ja mustapippuria

Pilko chili (ja poista siitä siemenet), kaali ja sipuli pieneksi silpuksi. Tyrkkää silppu kylmään suolalla maustettuun veteen lillumaan. Tämä pehmentää kavereiden makua.

Keitä perunat ja pilko ne pienemmiksi. Huuhtele kaali, sipuli ja chili ja valuta ne kuivaksi. Sekoita perunat, kaali, sipuli ja chili yhteen ja mausta salaatti viinietikalla, seesamiöljyllä, valkosipulilla, pienellä määrällä suolaa ja sokeria, mustapippurilla sekä inkiväärillä. Mausteita voit laittaa oman makusi mukaan ja suosittelen maistelemaan salaatin maustetilannetta välissä, ettei mausteita lorahda liikaa.

Jätä salaatti jääkaappiin maustumaan ainakin pariksi tunniksi. Syö sellaisenaan tai tarjoile lihan lisukkeena. Julkaisen myöhemmin myös korealaisittain maustetun naudanlihan reseptin ja se viihtyy aivan täydellisesti tämän perunasalaatin kanssa samalla lautasella. Kukapa olisi uskonut.

Pietarin risteily, osa 2

Ensimmäisen illan ja yön jälkeen koitti aamu, joka valkeni puolipilvisenä ja lämpimänä. Ihan kiva keli Pietarin valloittamiseen siis. Pietarin risteilyn aikatauluhan on samanlainen kuin Tukholman risteilynkin: Illalla lähdetään Helsingistä, aamulla ollaan perillä ja maissa on aikaa olla melkein koko päivä, kunnes illalla lähdetään taas kotiin päin. Kotona Helsingissä laiva on heti aamusta.

Me olimme varanneet etukäteen buffet-aamiaisen, jonka voimin jaksoimme lähteä valloittamaan Pietaria, jonotettuamme ensin tunnin passintarkastusjonossa. Ensimmäinen kohteemme oli Kunstkamera, eli tuttavallisemmin sikiömuseo. Sikiömuseon purkeissa hengaili jos jonkinlaista epämuodostunutta sikiötä, joita sitten ihmettelimme tovin jos toisenkin. Museossa ei saanut kuvata, mutta Googlen kuvahaku kertoo hakusanalla ”kunstkamera” miten ihania pikku kavereita kävimme moikkaamassa. Googleta omalla vastuulla, epämuodostuneet sikiöt kun eivät ole mitään maailman suloisimpia otuksia..

Niin karmaisevalta kun se saattaakin kuulostaa, alkoi minulla runsaasta aamiaisesta huolimatta tulla nälkä Kunstkameran sikiöiden luota poistuessamme. Päätimme suunnistaa Annan tietämään edulliseen ravintolaan lounaalle. Ravintolan nimeä en tietenkään muista, mutta se sijaitsi sen jonkun ison ostoskeskuksen vieressä. Aika selkeät ohjeet, vai mitä? Kaivan nimen kyllä esille jos joku haluaa sen tietää.


Heppavaunujen takana möllöttää kaunis Eremitaasiin kuuluva Talvipalatsi.

Matkalla ravintolaan törmäsimme valtavan kokoiseen rakennukseen, joka vain jatkuu, ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu.. Kyseessä oli Eremitaasi, jonka edessä olevalle aukiolle menimme ihmettelemään komeita rakennuksia, aukiolla valokuvattavana olevaa morsianta sekä tietenkin heppakärryjä, joiden kyytiin emme menneet vaikka yritin pyytää tosi nätisti. Höh. Alkava sade ja kurniva vatsa saivat minutkin pian toisiin aatoksiin, ja ostettuamme perinteisen jääkaappimagneetin Eremitaasin edessä olevasta turistikojusta jatkoimme matkaa kohti ravintolaamme.


Käsilaukku tiukasti kainalossa ettei kukaan varasta tyhmän turistin omaisuutta.

Ravintolassa valitsimme englanninkieliseltä listalta ensin entrecotet lohkoperunoilla, mutta koska kyseistä annosta ei ollutkaan saatavilla otimme jonkun random-pihvin. Random-pihvi paljastui tomaatilla, kananmunalla ja jollain muulla peitetyksi ja se oli yllättävän hyvää. En ole aiemmin syönyt mitään vastaavaa, eikä minulle ole tullut mieleenkään, että pihvin päälle voisi heittää kananmunaseoksen. Kaikkea ne venäläiset keksii..


Tällaiset annokset me vedimme Henkan kanssa napaamme. Tai siis napoihimme. Emme ainakaan tietääkseni omista vielä yhteistä napaa..


Henkan veljen tai Annan keitto. En muista kumman.

Koska kaikkia varmaan kiinnostaa ihan sikana, niin kerron vielä senkin, että kävimme ravintolassa vessassa ennen kuin jatkoimme matkaa. Pietarin wc:t yllättivät siisteydellään, mutta tämän ravintolan vessasta puuttui eräs oleellinen asia, nimittäin pöntön reunus. Miehiähän se ei tietenkään haitannut eikä Annaa, joka kävi viereisessä reunuksellisessa wc:ssä. Minä sen sijaan otin vessakäynnin reisitreeninä ja menin rohkeasti puutteellisen pöntön vessaan killumaan reisilihasteni varassa. Aika mielenkiintoista, vai mitä? Päivän treeni oli siinä, nyt saan juoda kaljaa!

Lounaan aikana Pietaria oli pessyt melkoinen sadekuuro, jonka viimeisiä pisaroita menimme pakoon siihen isoon ostoskeskukseen. Pyörimme törkeän hintaisissa ja kuumissa kaupoissa hieman, kunnes miestemme onneksi putkahdimme ulos kadulle ja lähdimme etsimään inspiraatiota taloprojektiimme. Kartta esiin ja suunnaksi Iisakin kirkko, joka on ihan tässä lähellä.

”Ihan tässä lähellä” tarkoitti lähes kahden tunnin hortoilua Pietarin kaduilla, pariin kertaan harhaan menemistä ja lukuisia kartan tutkiskeluhetkiä. Epämääräinen hortoilu oli tosin ainakin minun mieleeni, sillä minusta oli ihana katsella koristeellisia rakennuksia, nauttia Venetsia-tunnelmista Pietaria halkovia kanavia katsellessani ja ihailla venäläisten naisten kykyä kävellä huimilla koroilla varustetuilla kengillä. Minä olisin ollut heti rähmälläni sellaiset kengät jalkaan vedettyäni, varsinkin kun Pietarin kadut eivät ole ihan sieltä tasaisimmasta päästä. Katso siis mihin astut. Minä meinasin kompastua ihan jo tennareillakin.

Pietarin kaduista tulikin mieleen vielä se, että tien ylitys on Pietarissa aika hurjaa hommaa. Liikennevaloissa tien yli pääsee vielä suht turvallisen tuntuisesti, tosin suosittelen silloinkin katsomaan että kaikki autoilijat varmasti kunnioittavat punaisia valoja. Jos sen sijaan yrität ylittää sellaisen tien, jossa ei ole liikennevaloja, ole todella varovainen. Pietarilaiset autot eivät väistä jalankulkijoita.


Tää ei sitten oo se kuuluisin heppapatsas niin kuin me luulimme, vaan toisella puolella Iisakin kirkkoa sijaitseva vähän samannäköinen patsas. Ihan hieno kuitenkin. Iisakin kirkon takaa olisi kuitenkin löytynyt se kuuluisa Vaskiratsastaja, joka näytti pikaisella bussin ikkunasta luodulla vilkaisulla vielä hienommalta kuin tämä hoponen. Ensi kerralla täytyy mennä kuvaamaan sitäkin. Nyt kun tiedämme missä se on..


Iisakin kirkko! Aika hieno.

Iisakin kirkon löydettyämme ja sitä hetken ihmeteltyämme, olivat jalkamme jo niin väsyneet kävelystä, että päätimme etsiä jonkun istuskelupaikan ja mennä drinksulle. Helpommin sanottu kuin tehty, ja vasta usean törkyhintaisen ja liian hienon paikan ovella käännyttyämme löysimme ihanan viehättävän kuppilan, jossa istuimmekin sitten siihen asti, että kuljetus satamaan lähti.

Ei muuten kannata jättää paluuta siihen viimeiseen kuljetukseen, sillä se on kuulemma usein niin täynnä, etteivät kaikki mahdu kyytiin. Kuljetus satamasta keskustaan ja takaisin kuuluu siis risteilyyn ja on pakollinen, jotta maihin pääsee ilman viisumia. Käteväkin se toki on kun ei tarvitse alkaa sählätä taksien kanssa.

Ja sitten takaisin siihen ravintolaan, jonka venäjänkielistä drinkkilistaa luimme kuin pietarilaiset konsanaan. Emmehän me tietenkään oikeasti osanneet kieltä (paitsi Anna, jonka kielitaidosta oli paljon hyötyä niin maissa kuin laivallakin), mutta kyllähän tuosta nyt voi arvata mitä drinkkejä listalta löytyy. Osaatko sinä lukea tätä:


Minä otin ensin listan ensimmäisen drinkin, joka näytti tältä.

Ihanien valkosipulilla ja tillillä maustettujen ruisleipien kanssa join ison tuopin olutta, sillä naposteltavien kanssa ei makeat drinkit sovi. Ravintolassa oli monta hauskaa yksityiskohtaa, joita kuvasin innoissani. Erikoisin tapaus oli eräässä pöydässä istunut susipatsas, -nukke tai mikä lie, jota jouduin vilkaisemaan parikin kertaa. Ensin katsoin, että siinähän istuu vaan joku hieman karvaisempi herrasmies, mutta sitten huomasin että se onkin susi. Ihan normaalia Venäjällä. Sen verran täytyi kuitenkin vielä vilkaista, että katsoin onko susi elävä vai ei. Ties vaikka se olisi juuri tilannut suomalaisturistin muhkeasta pehvasta tehtyä pihviä..


Tällaiset kaverit hengailivat baaritiskin yläpuolella.

Hengailtuamme kuppilassa muutaman tovin, kipitimme Iisakin kirkon eteen, josta lähti kuljetus takaisin satamaan. Satamasta ostin vielä pari pientä matkamuistoa, sillä päässäni oli alkanut soida: ”Venäjänmaa antoi lapsilleen vanhoja mummoja, ja niiden sisällä on uusia mummoja, ja niiden sisällä taas uusia mummooojaaaa..”. Maatuskamummoja oli siis saatava, yksi magneetillinen jääkaapin oveen ja yksi pieni maatuskamummo töihin muiden siellä minua ilahduttavien matkamuistojen joukkoon.

Seuraavassa osassa katsellaan kannella kun laiva lähtee satamasta ja vietetään vielä viimeinen ilta Princess Marialla muun muassa syöden, juoden ja karaokea laulaen. Jälkimmäisestä ei ole todistusaineistoa, joten voit pysyä turvallisin mielin mukana menossa.

Hedelmälassi

Noniin, tässäpä olisi ensimmäinen resepti helatorstain makumatkaltamme. Korealaisten ruokien ohjetta toivottiin, mutta koska olen siirtänyt blogiin vasta tämän hedelmäisen lassin, saatte te nyt nauttia hetken ihanan pehmeästä jogurttijuomasta, ennen korealaisia, afganistanilaisia ja irakilaisia reseptejä. Hedelmälassi on kiva välipala tai jälkiruoka ihan sellaisenaankin, mutta myös omiaan katkaisemaan terävimmän kärjen tulisilta ja mausteisilta ruoilta. Keltaisen keittiön lassiin katsottiin mallia Maailman parhaat kasvisruoat -kirjasta, mutta sovelsin sieltä löytyvää reseptiä hieman oman maun mukaan.

4-6 annosta

– 500 g maustamatonta jogurttia
– mangoa, banaania tai molempia. Yhteensä 3-4 hedelmää.
– 3 dl kylmää vettä
– 3 dl kylmää maitoa
– ripaus kardemummaa
– muutama jääpala
– 1 rkl ruusuvettä, mangolikööriä, molempia tai ei kumpaakaan

Kuori hedelmät ja pilko ne pienemmiksi. Sörssää hedelmät, jogurtti, maito, vesi ja kardemumma sauvasekoittimella sileäksi juomaksi. Lisää halutessasi ruusuvesi tai mangolikööri sekä pari jääpalaa per juoma. Alkuperäisessä ohjeessa kehotettiin koristelemaan juoma vielä mantelilastuilla, mutta me jätimme sen väliin.

Pietarin risteily, osa 1

Matkakuumeeni kasvoi talven ja kevään mittaan niin suuriin mittoihin, että minun oli yksinkertaisesti vain päästävä johonkin reissuun. Edes johonkin ihan lähelle ihan pieneksi ajaksi. Tarvitsin jotain kivaa mitä odottaa, muuten en olisi selvinnyt enää mistään. Onneksi Henkka ymmärsi, että nyt on tosi kyseessä, ja aloimme miettiä minkälaisen reissun saisimme mahdutettua aikatauluihimme. Taloprojektin kannalta parhaan pituiseksi ja sopivan hintaiseksi matkaksi osoittautui Pietarin risteily, jonka varasimme huhtikuun lopulle. Mukaan otimme Henkan veljen sekä hänen avovaimonsa Annan (kuvassa oikealla tuon isopäisen virnuapinan vieressä, joka myös Martinana tunnetaan) ja niin matka voi alkaa!


Meitsin juomaranneke.

Nopeiden lähtöselvitysten ja passin tarkastusten jälkeen saavuimme laivaan ja paljastimme Henkan veljelle ja Annalle, että olimme ostaneet yllätykseksi meille kaikille juomarannekkeet, joilla sai juoda tiettyjä juomia tietyissä baareissa niin paljon kuin jaksoi. Ei hyvä Martinalle 22v, mutta Martina 27v osasi olla väärinkäyttämättä ”ilmaisia” juomia ja käyttäytyä ihan hyvin. Jee, hyvä minä!

All inclusive -juomiin kuuluivat viinit, viski, rommi yms. sekä alkoholittomat juomat ja täytyy myöntää että muutama rommikola, GT ja kuohuviinilasillinen tuli nautittua. Osasimme tosiaan kuitenkin olla ryyppäämättä liikaa, sillä tällä risteilyllä oli ihan ehdottomasti päästävä maihin. Eikä se krapula ole muutenkaan mikään kovin tervetullut kaveri, varsinkin kun Pietarissa ohjelmassa oli ällöttävien epämuodostuneiden sikiöiden ihmettely. Siitä kuitenkin lisää myöhemmin, jatketaan nyt itse risteilystä..

Meidän tyttöjen mielestä Princess Maria oli jossain määrin verrattavissa Tukholman ja Helsingin väliä seilaaviin risteilyaluksiin, paitsi että Mariamme oli vanhempi ja kuluneempi. Osa naisten vessoista oli melko öklössä kunnossa ja pientä kulumaa löytyi sieltä täältä. Aloin kuvata risteilyn alussa rikkinäisiä asioita, mutta ”Out of order” -lappuja oli lopulta niin paljon, etten jaksanut kaivaa kameraa esiin jokaisen toimimattoman asian kohdalla.

En tiedä olimmeko me Annan kanssa vaan liian hienohelmoja (ei kuulu normaalisti tapoihin) nyrpistellessämme nenäämme jokaiselle pikku kolhulle, sillä Henkan mielestä laiva oli ihan hyvässä kunnossa. Oli se joo ihan toimiva, muttei mikään loistoristeilijä todellakaan. Toisaalta saatan olla ehkä hieman huono arvioimaan aluksen kuntoa nyt, kun olen vasta vuosi sitten seilannut upealla Karibian risteilijällä, jota ei voi edes verrata näihin Pohjolan pikku paatteihin.

Kas tässä kuvassa komeilee tuhruinen hyttimme, jonka ilmanvaihto ei ollut ihan parhaasta mahdollisesta päästä. Ensimmäisenä yönä heräsin useaan otteeseen siihen että on kuuma, mutta toisena yönä tätä ongelmaa ei ollut. Olin varmaan niin väsynyt ensimmäisen huonosti nukutun yön jäljiltä, että toisena yönä nukuin kuin tukki. Se ilman lämpötilaa säätelevä nappi löytyy muuten katosta, eikä seinästä vessan oven vierestä, niin kuin normaalisti. Eri asia on sitten se, että toimiiko se nappi.. P.S. Kokeile tumauttaa nyrkillä toimimatonta ilmastointia tai radiota. Se saattaa auttaa.


Tämä viemäri ei vetänyt.


Ja tämä hissi oli rikki.

Tämä pelikone toimi, toisin kuin osa hänen kollegoistaan. Allekirjoittanut ei muuten pelaa juuri koskaan pelikoneita (ja sen kyllä huomaa sitten kun yritän pelata), mutta tässä sain luvan tuhlata tuplata muutaman Henkan rahan ja onnistuinkin melkein tekemään meistä rikkaita. Voitin ainakin 40 senttiä!


Ah, vihdoin pääsin istahtamaan alas kiireisen työpäivän jälkeen. Näillä kuohuviinilaseilla kilistimme risteilyn alkaneeksi.

Olimme varanneet molemmille illoille buffet-illallisen, johon kuului melko samanlainen valikoima ruokia kuin Tukholman risteilijöilläkin, tosin mielestäni hieman huonompana ja suppeampana versiona. Oikeaa mätiä ei ollut ollenkaan, mutta onneksi merileväkaviaari maistuu melkein yhtä hyvälle ja sitä oli tarjolla oikein riittävästi. Osa kaloista oli todella ruotoisia, mutta oli tarjoilupöydissä todellisia helmiäkin tarjolla. Odotin ehkä hieman enemmän venäläisiä ruokia, sillä nyt paikallisia sapuskoita edustivat vain pelmenit sekä se ”mäti”.

Tältä buffet-ravintolassa näytti. Hieman kulahtanutta, mutta kuitenkin ihan viihtyisää:

Jä tässä niitä herkkuja nyt olisi:


Saa ottaa kaksi lautasellista kerrallaan jos haluaa.


Meren otuksia. Simpukat oli kiva ylläri!

Jälkiruokapöydästä oli syöty lähes kaikki siinä vaiheessa kun pääsimme ensimmäisenä iltana jälkkärivaiheeseen, mutta onneksi jäätelöaltaasta löytyi vielä montaa eri jäätelömakua. Toisena iltana tarjolla oli nimittäin enää vain mansikkajädeä, vaikka olimme silloin jälkkäreiden kimpussa vielä silloin, kun muitakin makeita juttuja oli tarjolla. Ruokailuaika oli tosiaan lyhyempi kuin Tukholman risteilyllä ja ensimmäisenä iltana meitä tultiin häätämään pois kesken jäätelön lusikoinnin.

Keltainen banaanijäätelö oli parasta.

Jotta en alleviivaisi pelkästään risteilyn huonoja puolia niin täytyy kertoa, että buffetin juomapuoli oli oikein onnistunut. Viinien ja limujen lisäksi buffetin hintaan kuului myös lasillinen kuohuviiniä sekä vodkasnapsi, joista etenkin jälkimmäinen oli tosi hyvää. Juomarannekkeella buffetin baarista sai hakea myös kirkkaita viinoja ja toisena iltana Henkka nautiskelikin lasillisen viskiä illallisen päätteeksi. Nam.


Juomapuoli kunnossa..

Illallisen jälkeen oli vuorossa risteilyn parasta antia. Jos venäläiset osaavat jonkun asian paremmin kuin kukaan muu, niin se on kyllä hyvän shown vetäminen. Humppaklubilla illan aikana esitetty show oli nimittäin heittämällä parempi kuin mikään koskaan missään laivalla näkemäni. Esitykseen kuului venäläistä musiikkia, huikean taitavien tanssijoiden esittämiä tanssiesityksiä, laulua ja mitäs kaikkea muuta siellä nyt olikaan. Esitys kesti mukavan pitkään, oli monipuolinen, todella viihdyttävä ja molempina iltoina erilainen, eivätkä edes hetkittäin vilahtelevat tanssijoiden stringipyllyt haitanneet, sillä itse esitys oli asiallinen ja hyvällä maulla tehty. Lapsetkin voi siis turvallisin mielin ottaa mukaan showta katsomaan. Täydet pisteet huikeasta showsta siis venäläisille.

Esitystä ei saanut kuvata.

Shown jälkeen kävimme vielä hieman tanssahtelemassa yökerhossa ja menimme hyvissä ajoin nukkumaan, jotta jaksaisimme heilua seuraavana päivänä kauniissa Pietarissa. Siitä ja vielä lisää risteilystäkin kuitenkin vasta seuraavissa osissa. Tämäkin postaus täytyi nimittäin jakaa useampaan osaan, sillä muuten tästä olisi tullut sellainen kilometripostaus ettei tosikaan.

Rakkaudesta Helsinkiin: Puu-Käpylä

Kevään vihdoin saavuttua ilahduttamaan meitä kaikkia lämpimillä ulkoilukeleillään, olen aloittanut taas työmatkakävelyt, joihin olen saanut ihan uusia ulottuvuuksia vaihtelemalla kävelyreittiäni. Viime kesänä kävelin melkein aina samaa reittiä Arabianrannan ja Vanhankaupungin kosken ohi jokea pitkin aina kotiin saakka, ja vaikka reitti kauniita maisemia sisältääkin, alkoi samat tutut kulmat pikkuhiljaa tylsistyttää.

Tänä keväänä olen seikkaillut kotia kohti eri reittejä Kumpulan ja Käpylän läpi, ja voi että miten ihania katuja olenkaan löytänyt. Limingankatu on yksi lemppareistani, sinne voisin muuttaa sitten mummona kun haluan olla lähellä palveluita. Söpöjä eri värisiä ihan vieri vieressä nököttäviä puutaloja on ihana katsella (anteeksi vaan asukkaille, en tuijota ikkunoistanne sisään, vaan ihailen talojenne vanhahtavaa ulkoasua) ja Limingankadulla on poikkeuksetta hyvin hiljaista. Ihan kuin kävelisi jossain ihanan utuisessa unessa.

Eräänä päivänä päätin lähteä seikkailemaan Puu-Käpylään kotimatkallani, vaikka sää olikin lupaillun auringonpaisteen sijaan viileä ja harmaa. Samalla hetkellä kun astuin puisten talojen reunustamalle kadulle, alkoi aurinko kuitenkin paistaa ja ihana hiljaisuus valtasi koko tienoon. Siellä minä sitten vaeltelin taloja ihastellen, kun yhtäkkiä huomasin tulleeni tuttuun kadunkulmaan. Tässä minä olen seissyt joskus todella kauan aikaa sitten.

Kyseessä oli kummitätini- ja setäni vanha kotikatu. Kävelin hitaasti tietä pitkin ihanan nostalgisen tunteen vallatessa koko kehoni. Tuossa leikkipuistossa oli tosi kiva karuselli, jossa pyörimme isoveljen kanssa päivät pitkät. Ja tuohon kadunkulmaan oli tosi pitkä matka silloin pienenä, ja tästä kävelimme eräänä jouluaattoyönä taksia vastaan. Tultuani tädin ja sedän vanhan kotipihan eteen, pysähdyin katsomaan tuttua rakennusta. Lapsuudenmuisto toisensa perään tulvi mieleeni ja katselin tuttuja maisemia hämmentyneenä lähes liikuttuneesta olotilastani.

Ihmettelin, miten osuinkin juuri tälle tielle, ja miten tunnistinkaan tutut paikat heti, vaikka viimeksi kun täällä vierailin, olin ihan pieni tyttö. Siitä on ainakin 15-vuotta aikaa, todennäköisesti vielä enemmänkin. Tädin ja sedän vanha kotitalo näytti aivan samalta kuin silloin aikoinaan, hieman kuluneemmalta ehkä ja pienemmältä kuin muistin. Mittasuhteet ovat todella muuttuneet vuosien varrella. Silloin pienenä niin pitkältä tuntunut matka pihan poikki leikkipaikallekin on todellisuudessa vain muutaman aikuisen askeleen mittainen.

Hidasteltuani niin paljon kuin kehtasin tutulla kadunpätkällä kaikki aistit avoimina, jatkoin matkaani valtavan nostalgia-aallon hyökyessä ylitseni. En tiedä oliko ilmassa tuona päivänä tavallista enemmän silmiä ärsyttävää pölyä, vai liikutuinko todella ihan kyyneliin asti yhtä lapsuuteni lempipaikkaa katsellessani. Tämä oli ihan paras kyläilypaikka. Tarjolla oli aina röppörieskaa (jotkut kutsuvat niitä myös mokkapaloiksi), serkun huoneen lattialla oli ihanan pehmeä matto ja vanhan puutalon ikkunoista kurkistelimme jouluaattona, tuleeko kauan odotettu joulupukki jo.

Aikuiset viipyivät muuten jouluaattoisin ihan liian pitkään ruokapöydän ääressä. Minun mielestäni ruokailun olisi voinut jättää lautaselliseen mätiä, ja sitten voisi tulla jo joulupukki lahjasäkkeineen. Kyllä vain, olin hulluna mätiin jo pikkupirpanana, tosin tuolloin söin sen usein sellaisenaan ilman smetanaa ja sipulisilppua. Siis pelkkiä niitä palleroita, yhh…

Mietin kotiin päin tallustaessani, johtuvatko nämä Helsinkiä kohtaan tuntemani nostalgiset tunteet lähestyvästä muutosta, vai olenko vaan niin vanha, että minun kuuluu muistella lapsuutta kyyneleet silmissä ”Oi niitä aikoja..” soidessa päässä. Vielä ennen Järvenpäähän kotiutumista täytyisi käydä kävelyllä ainakin Maunulassa. Jospa löytäisin sieltä mummin ja vaarin vanhan kotitalon, jossa kyläilimme niin ikään ihan pikkumuksuna. Muistoissani on iso keltainen kerrostalo, jonka pihalla olleessa kaaren muotoisessa matontamppaustelineessä oli kiva kiipeillä.

Saa nähdä vievätkö askeleeni minut itsestään tuttuun paikkaan Maunulassa, ja tunnistanko sen yhtä suvereenisti kuin tutun talon Puu-Käpylässäkin, vai kävelenkö vain sokeana paikan ohitse. Olikohan se talo oikeasti edes keltainen? Asiasta täytyy ottaa selvää tämän kevään ja kesän aikana.