Päiväkirja Karibian risteilyltä
Aiemmat osat löytyvät täältä ja täältä. Postausten kommenteissa on lisätietoa muun muassa pukeutumisesta ja lapsiperheistä risteilyillä, joten selatkaahan kaikki Karibian risteilyistä kiinnostuneet myös kommenttiboksit läpi ja kysykää rohkeasti jos on jotakin mielessä.
Meidän laiva on parempi kuin teidän laiva!
Ensimmäinen pysähtymispaikkamme oli väliinjääneen Bahaman takia vasta St.Martinin saaren pääkaupungissa Philipsburgissa, jonne rantauduimme heti aamiaisen jälkeen. Tuntui hassulta kulkea yhtäkkiä tasaisella maalla, kun tasapainoelimet keikkuivat vielä aaltojen tahdissa. Koskaan ennen ei ole maa jalkojen alla tuntunut yhtä tukevalta kuin laivasta ulos astuessani. Todella omituinen tunne, voin kertoa. Ihan kuin maa painaisi jalkapohjia vastaan sillä astellessa.
Myrskytuulet olivat kaikonneet yön aikana kuin itsestään ja loppuristeily sujui saarivierailuiden lisäksi leppoisan rauhallisilla Karibian aalloilla seilatessa. Keväällä myrskyt eivät ole kovin yleisiä, mutta syksyllä hurrikaanikaudella kannattaa varautua siihen, että laivan reittiä saatetaan joutua muuttamaan myrskyn takia, ja yksi tai useampia saaria voi jäädä väliin. Syksyiset risteilyt ovat epävakaan sään takia edullisempia ja niitä kannattaakin harkita, jos tietää etteivät muutokset risteilyohjelmassa kaada maailmaa. Hurrikaaneja on turha pelätä, sillä laivat pystyvät kiertämään ne hyvin ja myrskyjen aiheuttamat vaaratilanteet ovat hyvin harvinaisia.
Noniin, jatketaanpa sitten St.Martinin satamasta, jossa meidät toivotti tervetulleeksi paikallinen rytmiryhmä. Iloinen karibialainen musiikki nosti tunnelmaa entisestään ja allekirjoittaneella alkoi lantio keikkua kuin itsestään samalla kun hymy levisi korviin. Mä oon Karibialla ja täällä elämä maistuu niiin makealta!
Rannalla olevaan surffilautaan on kirjoitettu suurimpien koneiden saapumisajat ja ranta-alueen reunalla on kyltti, joka varoittaa lähtevien koneiden aiheuttamista ilmavirtauksista. Ja totta tosiaan, lähtevien koneiden katsominen oli vähintään yhtä suurta hupia kuin laskeutuvien koneiden alla hengailu. Mikä kuolemanvaara täällä paratiisissa muka voisi olla?
Itseasiassa lähtevää konetta hauskempaa oli katsoa hölmöjä ihmisiä, jotka yrittivät sinnitellä lähtevän lentokoneen aiheuttamissa ilmavirtauksissa. Eiväthän he pystyssä pysyneet vaan lensivät poikkeuksetta mereen voimakkaan hiekkapuhalluksen saattelemina. Hullut. Oikeasti tässä voisi sattuakin, jos ilmassa sattuisi lentämään jotakin vähänkin isompaa kuin hiekkaa. Ja voihan se hiekkakin tehdä pahaa jälkeä esimerkiksi silmään puhaltaessaan, joten pysytelläänhän me fiksut suomalaiset kauempana pahimmasta hiekkapuhalluksesta, ja katsotaan vaan sivusta kun muut pelleilevät terveydellään.
Halpaa hupia tarjosivat myös villit ranta-aallot, joissa pystyssä pysyminen oli työn ja tuskan takana. Matala ja suojaisa ranta takasi kuitenkin sen, ettei välitöntä hukkumisvaaraa ollut, vaikka aaltojen heittelyn keskellä suu auki nauraessa tulikin nieltyä hieman suolaista merivettä. Kaikista vaikeinta oli ajoittaa aalloista poistuminen oikein, sillä vaikka syvemmällä vedessä aalloilla oli helppo lillua, kaatoivat matalat vain nilkkaan asti ulottuvat aallot helposti vedestä pois pyrkivän lomalaisen.
Allekirjoittanutkin otti hiekkakuorinnan ranta-aaltojen liikutellessa avutonta selälleen kaatunutta bloggaajaa pitkin rantahiekkaa. En ole varmaan koskaan nauranut niin paljon kuin aaltojen vietävänä, ja taisipa siellä muutama muukin rannallaolija hekottaa heittelehtimistäni katsellessaan. Merelle hetkeksi vetäytynyt aalto jätti allekirjoittaneen lopulta makaamaan selälleen rantahiekalle kuin rantaan ajautuneen sinivalaan. Siinä sitten hihitin hervottomana ja pääsin juuri ja juuri möngertämään pakoon seuraavaa aaltoa, joka yritti napata minut taas mukaansa.
Hiekalla pyörimisen jälkeen kävin tyhjentämässä rantakahvilan naistenhuoneessa bikinieni sisään päätyneen hiekan ja voin kertoa, että siitä olisi saanut kunnon hiekkalinnan, niin paljon hiekkaa oli tunkeutunut pienten bikinieni alle. Kannattaa siis ottaa hyvin päällä pysyvä uima-asu mukaan jos aiot aaltoihin, sekä tietenkin kamera, jolla ikuistaa pään yli lentävät lentokoneet ja muut hauskat hetket. Lapset kannattaa jättää kotiin tai laivaan, sillä Maho Beach ei ole ihan sieltä turvallisimmasta päästä. Saarella on kuitenkin lukuisia rauhallisempiakin rantoja, joille lapsiperheiden kannattaa suunnata.
Auringon painuttua hauskan päivän jälkeen hieman alemmas menimme odottelemaan meitä sovittuun aikaan hakemaan saapuvaa taksikuskia rantabaariin. Joimme odotellessamme oluet (myös minä maksoin omani, vaikka kyltti vihjasikin ilmaisen juoman saamisen olevan mahdollista) ja loimme vielä viimeiset katseet maailman hauskimpaan rantaan. Samalla kyydillä saapuneiden jenkkienkin piti tulla taksin kyytiin, mutta he katsoivat parhaaksi jäädä nauttimaan porukan naisjäsenten hankkimia ilmaisia juomia (se kyltti..) vielä hetkeksi, joten saimme matkata privaattikyydillä satamaan.
Pysähdyimme matkalla vielä näköalatasanteelle ottamaan muutaman maisemakuvan, jonka jälkeen ryntäsimme nälkäisinä laivan kannelle hodarille. Allekirjoittanut ei ollut muistanut kaiken hauskuuden keskellä lisätä riittävästi aurinkorasvaa, joten paahtavan kuuman auringon aiheuttama punoitus alkoi näkyä hipiässäni ja rusketusrajat olivat melkoiset.
Kaikilla mausteilla!
Illalla laivan kannella järjestettiin disko, jossa pääsi tanssimaan tähtitaivaan alla sekä seuraamaan erilaisia ohjelmanumeroita ja kilpailuita, joita risteilyisännät ja -emännät järjestivät. Me olimme sen verran väsyneitä pitkän rantapäivän jäljiltä, että vetäydyimme suosiolla hyvissä ajoin hyttiimme rasvailemaan palanutta ihoamme ja odottamaan seuraavana aamuna koittavaa Neitsytsaarille saapumista.
