Vuosikohtaiset arkistot

2012

Vuosi 2012

Vuoden 2012 ehdottomasti tärkein asia on ollut omakotitalon rakentaminen Järvenpäähän. Rakennusprojekti on määrittänyt koko vuoden suunnitelmia ja se on määritellyt ehdot kaikelle muulle tekemiselle. Henkan ja minun yhteiset matkat ovatkin jääneet tänä vuonna vain muutaman päivän pikareissuihin ja koko vuosi onkin kulunut odottaessa, että milloin se talo saadaan valmiiksi. Ei ihan vielä, mutta eikös sitä sanota, että matka on vähintään yhtä tärkeä kuin määränpää? Jaksetaan siis odottaa vielä hetki. Jaksetaan, jaksetaan. Huoh..

Rakentamisen lisäksi vuoteeni on kuulunut paljon hevostelua ja muuta liikuntaa, Italian kielen opiskelua, mukavia juhlia, ravintolaillallisia ja ilahduttavan paljon myös ystävien tapaamista kaiken kiireen keskellä. Olen yrittänyt nauttia parhaani mukaan nykyisestä kodistamme, joka on ollut ensimmäinen omani sekä myös ensimmäinen yhteinen kotimme Henkan kanssa, ja siksi kovin tärkeä pieni pesäkolo.

Blogiharrastus on pysynyt tiiviisti mukana elämässäni vuonna 2012 ja sen saralla on puhaltanut hieman uusia tuuliakin. Vuosi 2012 on ollut täynnä myös vauvoja ja vauvauutisia, moni läheinen on täyttänyt pyöreitä ja muitakin isompia sekä vähän pienempiäkin juhlia on juhlittu pitkin vuotta. Vuonna 2012 olen pitänyt entistä paremmin huolta itsestäni ja keskittynyt omaan hyvinvointiini. Se on ollut oikeastaan välttämätöntäkin kaiken kiireen keskellä ja kulman takaa kurkistavaa stressiä pakoillessa.


Pieni pala luksusta elämään: Shampanjaa Kämpissä.

Vuosi 2012 alkoi juhlan merkeissä, sillä vietimme tammikuussa Henkan 30-vuotissynttäreitä illallistamalla Chez Dominiquessa ja yöpymällä viiden tähden Kämp-hotellissa. Hotelliyöpyminen oli yllätyslahjani Henkalle ja niin mieleenpainuva kokemus, että lahjan antajakin sai itselleen mukavan muiston yllätyksen järjestämisestä.

Vuosi alkoi myös tutustumalla uusiin vuokrahevosiimme Sonyyn ja Viliin, joita olimme käyneet kokeilemassa kerran jo joulun välipäivinä edellisen vuoden puolella. Vili ja Sony ovatkin osoittautuneet vuoden aikana oikein kultaisiksi veijareiksi.

Helmikuussa oli taasen aika panna toteen Henkan joululahja minulle, ja sehän oli liput Apassionataan, jonka jälkeen kävimme vielä herkuttelemassa Flada 13:ssa. Upean Apassionata-hevosshown näkeminen on ollut yksi tämän hevostytön unelmista jo pitkään, ja nyt pääsin näkemään sen. Ja voi miten upea se olikaan!

Helmikuussa alkoi myös työpaikkani järjestämä kuntokampanja, jossa kerättiin 15 viikon ajan liikuntamerkkejä. Puolen tunnin liikuntasuorituksesta sai yhden merkin ja meikätyttö innostui hommasta niin kovasti, että keräsin hullun lailla kaikista eniten pisteitä ja sain siitä hyvästä lahjakortin Stadiumiin. Lahjakortilla kävin hakemassa itselleni kauan haikailemani sykemittarin, joka on ollut siitä lähtien kovassa käytössä. Voin kertoa, että tähän asti korkeimmat sykkeet on mitattu esteratsastustunnilla, joten ihan pelkästä hevosen selässä istuskelusta ei ratsastusharrastuksessa ole kyse, vaikka jotkut höntit niin luulevatkin.

Alkuvuodesta blogin puolella tapahtui suuria, kun Keltainen keittiö muutti Rantapallon sivuille. Muutto toi kaivattua lisäpotkua blogin pitämiseen ja motivaationi tätä ihanaa harrastusta kohtaan onkin pysynyt siitä lähtien korkealla.

Keväällä otimme myös pienen irtioton raksakiireistä ja kävimme Pietarin risteilyllä. Allekirjoittaneen matkakuume kasvoi kevään mittaan niin isoksi, että jonnekin oli ihan pakko päästä, ja parin päivän tauko poissa rakennushommista teki varmasti hyvää myös Henkalle.

Keväällä 2012 koin uusia asioita myös ratsastuksessa. Suoritin nimittäin ensimmäistä kertaa elämässäni ratsastusmerkkejä jopa kaksin kappalein. Ratsastuskoulun herkkä ja helposti kuumuva Fullis tuli tutuksi merkkisuorituksia harjoitellessa ja vauhdikas hevonen onkin ollut merkkisuorituksista lähtien ehdoton lempparini.


Me ei olla Fulliksen kanssa aina ihan samaa mieltä suunnasta ja vauhdista.

Kevät ja kesä oli muutenkin hyvin hevospainotteista aikaa. Toukokuussa vietimme ihanan hyvänolonviikonlopun Jatilan tallilla ja kesälläkin lähes tulkoon asuin tallilla muutaman viikon, kun kävin viikon kestäneellä esteratsastuskurssilla ja heti seuraavalla viikolla kävin joka ilta istuntakurssilla. Loppukesästä ratsastukseen tuli pieni muutaman viikon kestänyt tauko, kun ratsastuskoulun hepat olivat kesälomalla, emmekä käyneet moikkaamassa tuolloin vuokrahevosiakaan.

Pidin kesällä töistä lomaa vain viikon, joten sain paiskia kovasti töitä koko kesän. Lomaviikolla olin raksalla hommissa, kävimme Tampereen asuntomessuilla, kiertelimme keittiöliikkeissä ja maltoin minä pari päivää ottaa ihan rennostikin. Kesälomalla koin myös elämäni ähkyn Haraldin hurjan Kolmen kilven retken jälkeen.

Kesällä olimme myös kaksissa häissä. Toiset vietettiin intiimisti pienellä porukalla kauniissa Haikon kartanossa, ja toisia riehakkaampia häitä varten suuntasimme viikonlopuksi Kaakkois-Suomeen Kotkaan, Kymiin ja Pyhtäälle. Eräät Lapissa pidetyt häät jäivät valitettavasti väliin, sillä ne osuivat samalle viikonlopulle Haikon häiden kanssa. Harmi, kaikki kivat jutut ovat aina samaan aikaan..


Ihana kesäinen Helsinki

Kesällä kiertelimme äidin kanssa ahkerasti pääkaupunkimme nähtävyyksiä ja Helsingin kolkkia tulikin koluttua oikein urakalla. Opin valtavasti uutta ihanasta pääkaupungistamme ja olemme jo sopineet jatkavamme Helsinki-kävelyjä taas kevään koittaessa.

Säästin tarkoituksella kesälomapäiviä raksahommia ja tulevaa muuttoa varten, mutta otin yhden viikon vielä syyskuussa vapaaksi, kun päätimme suunnata Maajussin morsiamen kanssa viikoksi Välimerelle. Pääsin pitkästä aikaa lempimaahani Italiaan, nautin täysillä helteisestä Välimeren syksystä ja latasin akut yli äyräidensä tulevaa talvea ajatellen.

Syyskuussa koitti minun ja Henkan ensitapaamisen vuosipäivä ja suuntasimme perinteiden mukaisesti viettämään sitä tänäkin vuonna uuteen kaupunkiin, jossa emme ole aiemmin juhlapäiväämme viettäneet. Kaupungiksi valikoitui tällä kertaa Turku, sillä Copterline teki oharit ja Tallinnan reissu jäi väliin. Turku osoittautui ennakkoluuloista huolimatta varsin ihanaksi paikaksi enkä ole varma olisiko Tallinna edes pystynyt samaan.

Lokakuussa sain unelmieni auton, joka poloinen viettää vielä toistaiseksi aikaa autojen sairaalassa. Kun Azipod on laitettu vimpan päälle kuntoon alkaa hurja projekti, kun Martina pitäisi saada ratin taakse. Vähän hirvittää, mutta kyllä se siitä kai sitten kun vähän harjoittelee.

Syksyn aikana vietimme paljon aikaa eri ravintoloissa. Mieleenpainuvimmat illalliset syötiin Mad Cookissa, Farangissa, Belgessä ja Klaus K:n Ilmattaressa.

Loppuvuosi on ollut hirmu kiireinen, tosin kaikki kiireisenä pitäneet asiat ovat olleet mukavia, joten siinä mielessä en viitsi valittaa. Mitäs olen haalinut niin paljon harrastuksia ja alkanut rakentaa taloa. Jouluna on voinut vihdoin levätä hieman ja tästä onkin hyvä aloittaa uusi ihana vuosi!

Vuonna 2013 toivon ainakin saavani muuttaa upouuteen omakotitaloon, jonka pitäisi kaiken järjen mukaan valmistua kesään mennessä. Haluaisin myös matkustaa enemmän ja pitää kaikki kivat harrastukset mukana meiningissä, vaikka ne vievätkin välillä ihan tolkuttomasti aikaa.

Vuoden alussa vaihdan ratsastuskoulussa ryhmään, joka on opettajani mukaan täynnä uhkarohkeita teinejä, jotka eivät haluaisi tehdä muuta kuin hypätä korkeita esteitä. Nähtäväksi jää miten tämä mummo pysyy mukana teinien vauhdissa. Olen kieltämättä kyllä aika hurjapää, joten etenkin estetuntien luulisi olevan mieleeni.

Kiitos kaikesta vuosi 2012 ja tervetuloa uusi jännittävä vuosi 2013!

Solomillo con pimienta

Ihastuimme Henkan kanssa Karibialla ollessamme rommiin. Aika ylläri sinänsä. Tarkalleen ottaen kohtalokkaat ensimmäiset rommikolat juotiin St Thomasin saarella ehkäpä maailman hauskimpien baarimikkojen yllyttämänä ennen puoltapäivää ja sitten se oli menoa. Karibian risteilyn jälkeen ostimme ensimmäisen rommipullon kotiimme ja siitä lähtien olemme palanneet aina välillä karibialaisiin tunnelmiin tekemällä itsellemme rommikolat.

Kun törmäsin karibialaiseen pihvireseptiin, jonka kastikkeeseen tulee rommia, niin olihan sitä päästävä kokeilemaan. Resepti muistuttaa hyvin paljon tavallista pippuripihviä kermakastikkeella, joten karibialaista pihviä uskalsi helposti kokeilla kalliilla naudan sisäfileelläkin. Ja hyvää siitä tulikin, aivan kuten odotimmekin.

– 400 g naudan sisäfileetä (leikkaa pariksi paksuksi pihviksi)
– 2 valkosipulinkynttä
– mustapippuria ja suolaa
– 1 rkl voita ja loraus öljyä
– 1 dl rommia
– 2 dl ruokakermaa

Ota pihvit huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen paistamista. Pyyhi pihvit talouspaperilla kuiviksi ja hiero niiden pintaan reilusti mustapippuria. Pilko valkosipulin kynnet pieneksi silpuksi ja jätä ne hetkeksi sivuun odottamaan.

Kuumenna pannu ja lisää siihen voi sekä öljy. Paista pihvejä kuumalla pannulla muutama minuutti per puoli. Käännä heti kun pihvin pinta alkaa hikoilla, näin saat kypsyysasteeksi mediumin.

Kun olet paistanut pihvejä molemmilta puolilta, kääri ne hetkeksi folioon vetäytymään. Tee sillä välin kastike lisäämällä pannulle rommi ja kerma sekä valkosipulisilppu. Keittele hetki ja mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla. Suolaa voi ripotella hieman myös valmiiden pihvien päälle.

Me herkuttelimme karibialaisilla pihveillä raikkaan ananassalaatin, karamellisoitujen porkkanoiden sekä parmesaaniranskalaisten kera. Toki meillä oli myös pullo punaviiniä palan painikkeena. Tästä ei juuri lauantain illallinen parane.

Karamellisoidut porkkanat

Karamellisoidut porkkanat on helppo lisuke, joka vie hieman aikaa, mutta ei ole monimutkainen valmistaa. Maukkaat porkkanat sopivat monen ruoan lisukkeeksi ja niitä voi maustaa tilanteen mukaan eri yrteillä tai muilla mausteilla. Me herkuttelimme nämä rakuunalla maustetut karamellisoidut porkkanat karibialaisen pippuripihvin kera. Pihvin reseptin julkaisen heti huomenna. Nyt karamellisoidaan niitä porkkanoita:

Karamellisoidut porkkanat:

– 6-8 porkkanaa
– 3 dl vettä
– 2 rkl sokeria
– 30 g voita
– suolaa
– rakuunaa

Kuori ja pilko porkkanat pienemmiksi. Laita pannulle vesi, sokeri, voi, suola sekä porkkanat. Keittele keskilämmöllä puolisen tuntia niin, että neste haihtuu pikkuhiljaa pois ja porkkanat pehmenevät. Nosta lopuksi lämpöä reilusti. Kohta porkkanat alkavat karamellisoitua. Varo kuitenkin polttamasta niitä. Ripottele lopuksi lisukeporkkanoiden päälle rakuunaa sekä tarvittaessa hieman suolaakin.

Jouluinen panna cotta

Törmäsin Soul Kitchen -blogia selaillessani valkosuklaiseen panna cottaan, jota oli tuunattu jouluisilla mausteilla. Nappasin reseptin talteen ja tein sen innoittamana oman versioni jouluisesta panna cotasta. Kas näin se kävi:

4 annosta

– 2 dl maitoa
– 1 tl kanelia
– 1 tl vaniljasokeria
– 2 rkl sokeria
– 2 dl kuohukermaa
– 130 g valkosuklaata
– 3 liivatelehteä
– 1-2 dl murustettua piparia

– 2 dl punaista glögiä
– 3 liivatelehteä
– pipareita

Laita liivatelehdet kylmään veteen ja kiehuta maito, sokerit ja kaneli kattilassa. Purista liivatelehdistä vesi pois ja lisää ne kuumaan maitoseokseen. Sulata myös suklaa kuumaan maitoon. Ei haittaa jos pari suklaapalaa menee kokin suuhun, sillä lopputulos ei jää kaipaamaan pientä suklaavajetta.

Jäähdytä seos kunnolla ja vatkaa sitten kerma vaahdoksi. Lisää kermavaahto jäähtyneeseen panna cotta -seokseen. Murustele piparit, lisää ne seokseen ja annostele jälkiruoka sitten kulhoihin. Minä käytin viinilaseja, mutta mikä tahansa lasi tai jälkiruokakulho sopii panna cotan tarjoiluastiaksi. Jätä panna cotta jääkaappiin jähmettymään vaikkapa ihan yön yli.

Kun jälkiruoka on jähmettynyt jääkaapissa tee sen pinnalle vielä glögikiille. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä ja kiehauta glögi kattilassa. Sulata liivatelehdet kuumaan glögiin ja anna seoksen jäähtyä. Jos kippaat kuuman nesteen panna cotan päälle tapahtuu näin:

Pinnasta tulee ruma, joten malttia sen kiilteen jäähdyttämisen kanssa. Kun glögiseos on viileää, kippaa se varovasti lusikan kautta panna cotan päälle. Anna glögikiilteen jähmettyä jääkaapissa ja koristele valmis herkku pipareilla. Nauti vaikkapa jallulla terästetyn glögin kanssa niin kuin minä tein. Toimii.

Välimeren risteily, osa 7: Ateena, Kreikka

Ateena on ollut minulle sellainen kaupunki, jonne reissaamisesta en ole koskaan suoranaisesti haaveillut. Oikeastaan en ole koskaan edes ajatellut Ateenaa varteenotettavana matkakohteena. Se ei vaan yksinkertaisesti ole tullut mieleeni matkakohdetta valitessani. Martinan päänsisäisessä kartassa on ollut pelkkää tyhjää Ateenan kohdalla, siinä missä Kreikan saaret ovat kyllä loistaneet mielikuvissani kirkkaina ja houkuttelevina.

Nyt Välimeren risteilyn neljäntenä aamuna olimme kuitenkin Ateenan edustalla Piraeuksen satamakaupungissa, joten pian olisin ottanut pintaraapaisun Kreikan pääkaupunkiin. Toki olin tutustunut Ateenan anteihin ennen matkaamme tilaamalla jopa pienen Ateenan matkaoppaan ja viettämällä useita tunteja läppärin äärellä matkakohteistamme ehdottomasti isointa ja monipuolisinta tutkien. Tutustuessani Ateenan erilaisiin kaupunginosiin, sen historiaan ja vanhoihin rakennelmiin Agropoliin kukkulan tönöistä alkaen, soimasin hieman itsenäni siitä, etten ollut ajatellut Ateenaa matkakohteena aiemmin. Kaupungillahan on vaikka mitä annettavaa!

No parempi myöhään kuin ei milloinkaan, tuumin kun lähdimme köpöttelemään kuuman Ateenan kaduille. Ennen sitä olimme kuitenkin syöneet runsaan aamiaisen laivan buffetissa ja tehneet pohjanoteerauksen aamutriviassa, joka oli ihan tyhmä leffa-aiheinen visailu. Muistan vieläkin eräiden kanssakilpailijamammojen säälivät ilmeet kun emme tienneet vastausta muka johonkin tosi helppoon kysymykseen. He katsoivat meitä kuin jälkeenjääneitä, eivätkä voineet ymmärtää, ettemme me ihan tosi tiedä kuka näytteli Luke Skywalkeria. Saimme kuitenkin lopulta yhden pisteen kymmenestä, kun visailun pitänyt jantteri auttoi meitä kertomalla vastauksen olevan yksi seuraavista vaihtoehdoista: East, North, South, EAST!! Hmmm, olisikohan vastaus East. En tosin edelleenkään tiedä mikä kysymys oli.

Halusimme yrittää piristää itseämme surkean visailumenestyksen jälkeen osallistumalla vielä Sudoku Challengeen ennen kuin lähtisimme seikkailemaan Ateenan kadulle. Tässä meidän pitää pärjätä, olemmehan viettäneet jo aikoja sitten biletyslomallamme Rodoksella mummohetkiä hotellihuoneessa sudokun parissa. Parhaassa biletysiässä olleita turisteja houkutteli nimittäin enemmän sudokujen täyttäminen kuin baarikadun vilinä, mutta täytyy silti yrittää pelastaa maineemme kertomalla, että kyllä siellä Rodoksen baarikadullakin tuli jammailtua ihan tosissaan.

No niin, se siitä, mennään takaisin sinne Sudoku Challengeen, jossa meille oli juuri jaettu sudokut ja aikaa olisi kymmenen minuuttia täyttää se. Ja jee, hyvä että otettiin osaa taisteluun, sillä Maajussin morsian otti suvereenin voiton ja minä tulin toiseksi! Kaksoisvoitto jälkeenjääneille suomalaisille siis! Ei puhuta siitä, että kolmas osallistuja teki virheen ja joutui näin ollen jättämään leikin kesken. Maajussin morsian olisi joka tapauksessa voittanut vaikka vastassa olisi ollut kaikki risteilymatkustajat, mutta oman toisen sijani joutuisin siinä tapauksessa ehkä kyseenalaistamaan..

Iloisena siitä, että pärjäsimme edes jossakin rantauduimme Piraeuksen kaduille, jossa noin satamiljoona taksikuskia oli kimpussamme kertoen ettemme todellakaan jaksa kävellä metrolle, sillä se on tooosi kaukana. Jaksetaanpas, joten tassua toisen eteen sinne suuntaan, jossa arvelimme metron olevan. Eteen tuli aina uusi kortteli eikä metroa näkynyt missään. Jossain vaiheessa meinasi usko loppua kesken, mutta kun eräät kartan omistaneet kanssaturistit näyttivät meille missä metron pitäisi sijaita, jatkoimme sinnikkäästi matkaamme.

Yli puoli tuntia käveltyämme löysimme opaskartan, joka kertoi meidän olevan jo todella lähellä. Niin, siinähän se metroasema möllötti selkämme takana, enää olisi vain pitänyt kääntyä ympäri. Vaan mitä tekivät turistit? Kiersivät tietenkin vielä melkein koko rakennuksen ja menivät sisään sen toisesta sisäänkäynnistä. Lähimmästä sisäänkäynnistä meneminen on ihan yliarvostettua.. Mutta hei, me löysimme kuin löysimmekin metron ja olimme niin ylpeitä itsestämme! Osasimme ostaa vielä oikeat liputkin ja tajusimme myös leimata ne. Nyt pitäisi enää odottaa, että metro nytkähtää liikkeelle. Ollaan me aikamoisia maailmanmatkaajia.

Ateenan metro on itseasiassa todella helppokäyttöinen. Linjoja on vain kolme ja selkeiden kuulutusten lisäksi seuraavat pysäkit lukevat vaunun sisällä olevissa valotauluissa. Hintakin on vähintään kohtuullinen: Yksi matka maksoi alle euron, olisiko ollut 60 tai 70 senttiä. Näin helpolla metrolla suuntavaistoton eksyjämestaribloggaajannekin osasi kulkea ilman ongelmia.


Tuulten torni ilmestyi eteemme matkalla metroasemalta kukkulalle.

Piraeuksesta Monastirakin metroasemalle oli noin vartin matka ja siitä matkamme jatkui jalan kohti edessämme siintävää Agropoliin kukkulaa. Helteinen kipuaminen otti kunnon päälle ja pidimmekin ansaitun jääteetauon ennen kuin astelimme Agropoliin portista sisään. Ilmeisesti edellisen päivän yleislakosta johtuen sisäänpääsy kukkulalle oli tänään maksuton, mikä sopi meille paremmin kuin hyvin. Normihinta olisi ollut 12 euroa henkilöltä.

Agropoliin kukkulalta oli upeat näkymät pitkin Ateenaa ja loputonta kattorivistöä katsellessa tajusi paremmin, miten valtavasta kaupungista onkaan kyse. Kukkulalla möllöttävät vanhat hökötykset olivat myös hienoja, ja etenkin Parthenonin pylväspääty on ollut mielikuvissani yhtä kuin Ateena. Täytyy silti myöntää, että maisemat sykähdyttivät hieman kukkulalla nököttäviä vanhoja hökötyksiä enemmän.

Kukkulalla tarpeeksi talsittuamme lähdimme laskeutumaan alas kohti vanhaakaupunkia eli Plakan kaupunginosaa, joka oli aivan syötävän suloinen kapeine kujineen ja kauniine kukkaköynnöksineen. Plakasta löytyi myös hieman yllättäen koko Välimeren reissumme parhaat jätskit, jotka lusikoimme kaikessa rauhassa pienellä sivukujalla jonkun oven kiveyksellä istuen. Plakasta ostin myös muutaman tuliaisen ennen kuin lähdimme talsimaan kohti Monastirakin metroasemaa.

Matkalla näimme vielä hieman kaoottisempaa Ateenaa kun joku päätti pysähtyä keskelle kapeaa katua tukkien näin kaikkien tien. Siellä sitä sitten tööttäiltiin ja odotettiin että päästään jatkamaan matkaa. Kävellen olisit jo perillä, tuumasin kun puikkelehdimme autojen välistä. Kyseisenä päivänä Ateenassa oli kuulemma ollut joku mellakkakin, mutta me emme huomanneet mitään muuta kuin yhden rääkyvän mummon poliisien otteessa, mikä ei todennäköisesti liittynyt itse mellakkaan mitenkään.

Piraeuksen metrolta otimme taksin satamaan, jossa nousimme takaisin laivaan lepuuttamaan reissussa väsyneitä jalkojamme. Tilasimme hyttiimme iltapäiväsnackia sipulirenkaiden, juustopizzan ja ranskalaisten muodossa. Ranskalaiset olivat tosin vaihtuneet sandwicheiksi kun tilaus tuli perille, joten jouduimme olemaan tämän päivän ilman jokapäiväistä ranskalaisannostamme. Voi ei, miten tästä selvitään. Huomenna täytynee korjata tilanne syömällä tupla-annos ranskalaisia.

Illallisen nautimme suomalaisten seurassa Coppeliassa ja harmikseni huomasin jossain vaiheessa, että toinen linnunlihapötkäleeni oli keskeltä raakaa. Apua, ehdinköhän laittaa punaista lihaa epähuomiossa suuhuni? Nyt minulla on varmaan salmonella, ajattelin ja ehdotin Maajussin morsiamelle, että desinfioin mahani viskillä heti illallisen jälkeen. Niinpä suunnistimme ravintolasta suoraan tunnelmallisen Two Poets -pubin tynnyristä tehtyyn pöytään ja aloin tutkia viskilistaa.

Listalla ei ollut lainkaan hintoja, joten yritin valita vähäisellä viskitietämykselläni jonkun sellaisen merkin, joka ei maksa ihan älyttömyyksiä. Päädyin lopulta tilaamaan annoksen Jamesonia, ja tarjoilija katsoi tarpeelliseksi varmistaa, että haluan varmaankin viskipohjaisen drinkin? Ei kun raakaa kamaa, kiitos, vastasin ja tarjoilija lähti innoissaan hakemaan minulle viskiannostani. Jameson oli hyvää, mutta annoksessa olisi voinut olla vähemmän jääpaloja. Minun pitikin juoda viskini nopeasti ennen kuin sulavat jäät laimensivat desinfiointiainettani liikaa.

Viskiä juova tyttö tuntui olevan hauska näky, sillä jossain vaiheessa pubin toinenkin tarjoilija tuli kurkkaamaan minua ja viskiäni. Vielä seuraavinakin päivinä pubin ohi kävellessämme huusi tarjoilija nimeäni leveä hymy kasvoillaan ja kysyi tulenko taas juomaan viskiä.

Äijämäisen viskihetken jälkeen suuntasimme kaiken logiikan mukaisesti suoraan kävelykadun toisella puolella olevaan Pets at Sea -pisteeseen. Siellä Maajussin morsian täytti valitsemansa ihanan sileäkarvaisen simpanssipehmolelun ja laittoi sen sisään toiveen sisältävän tähden pyörittyään ensin silmät kiinni kolme kertaa ympäri toive mielessään. Kas näin aikuismainen viskinjuontihetki vaihtui hetkessä kahteen innoissaan hihittävään pikkulapseen, tai siis aikuiseen, jotka innostuivat pehmolelun tekemisestä vähintään yhtä paljon kuin lapsetkin.

Pehmolelu sai nimen Mattie, sille tehtiin syntymätodistus ja kaveri pääsi loppureissun ajaksi kunniapaikalle hyttiimme. Mattieta hyttiin viedessämme saimme uuden riemukohtauksen kun huomasimme sängyllämme toisenkin uuden kaverin. Pyyhkeistä tehty norsu! Pyyhekoiramme mystinen katoaminen tosin hieman epäilytti etenkin kun suolapähkinöistä sille tekemämme silmät olivat siirtyneet norsun naamalle. Norsu sai nimekseen Metusalem ja se sai viihdyttää Mattieta silloin kun me emme olleet hytissä vahtimassa pehmo-otuksiamme.

Nyt alkaa kuulostaa jo hieman liian pelottavasti BB:n pehmolelukohtauksilta ja muutenkin näiden juttujen jälkeen mielenterveytemme tila saattaa huolettaa herkempiä, joten lienee parempi jatkaa ihan normaaleilla sivistyneiden ihmisten jutuilla. Seuraavaksi menimme nimittäin katsomaan illan shown, joka koostui hurjasta ilma-akrobatiasta sekä miimikko Michael Menesin venkoilusta. Odotimme tämänkin shown olevan yhtä upea kuin aikasemmin katsomamme musiikkishow, mutta ei, tämä ei valitettavasti ollut sinne päinkään.

Ilma-akrobatia oli toki hienon näköistä ja aika hurjaakin seurattavaa, mutta Michael Menes.. Voi voi.. Herralla oli kyllä kehonhallinta huipussaan ja jonglööraus oli epäilemättä taitavaa, mutta ukkelin mukahauska heiluminen aiheutti minussa lähinnä säälin tunteita ja ahdistunutta naureskelua. Ihan oikeasti hei, onko herra nyt ihan tosissaan ja ennen kaikkea, onko esitykselle hurraava yleisö tosissaan? Okei, on varmaan ihan kohteliasta taputtaa toisen tempuille, mutta minä en kyllä varsinaisesti villiintynyt showsta niin kuin muutama katsomossa riemuitseva eläkeläinen.. No mutta, hyvä jos he viihtyivät. Minä tyydyn vain sanomaan ettei Michael Menesin show ollut mieleeni. Piste. Ja sitten nukkumaan!


CruiseDirect.com Home Page
Varaa oma risteilysi oheisen linkin takaa CruiseDirectilta! Sitä mekin ollaan käytetty ja homma toimii pomminvarmasti. Suoraan CruiseDirectiltä varattuna risteily on myös huomattavasti edullisempi kuin matkatoimistolta ostettuna. Varaa risteily, lennot ja majoitukset itse niin säästät selvää rahaa ja unelmasta voi tulla totta!

Savuinen porsaanfilee uunissa

Samana iltana kun väkersin paahdettuja punajuuria ja porkkanoita, valmistin myös ison porsaanlihapötkäleen, sillä tiesin etten saa Henkkaa millään puputtamaan pelkkiä juureksia. Niin ja kyllähän minä itsekin kaipasin kunnon proteiinipläjäystä, ei siitä pitäisi aina syyttää vain miehiä.. Koska maustoin lisukkeena toimivat juurekset hickory-öljyllä, päätin pyöräyttää myös porsaan tuossa Santa Marialta saamassani maukkaassa grilliöljyssä.

Hieroin öljyn lihan pintaan käsin ja pyöräytin pötkäleen sitten kuumalla pannulla, niin että lihan pinta meni kiinni ja ruskettui ihan hippasen. Sitten tyrkkäsin lihaan paistomittarin ja hylkäsin sen uuniin vajaaksi tunniksi, kunnes lämpötila oli oikea. En nyt tietenkään muista mikä lihan lämpötila oli, sillä mittarissamme on porsaan kuva oikean lämpötilan kohdalla. En näin ollen keskity numeroihin vaan siihen, että viisari osoittaa possua. Sitten liha on valmis otettavaksi uunista ulos.

Kääräisin valmiin lihan hetkeksi folioon muhimaan ja pyöräytin vielä ennen leikkaamista sen päälle mustapippuria ja suolaa. Lisukkeena tarjoilin tosiaan paahdettuja punajuuria ja porkkanoita, ja ai että, se oli kyllä oikein maukas yhdistelmä.

Kotikaupunkini Vantaa

Maassa tai maan tavalla -blogista heitettiin kaikille Rantapallolaisille haaste kertoa omasta kotikaupungistaan, eli siis siitä paikasta, missä on lapsuutensa viettänyt. Minä tartuin toki tohkeissani haasteeseen, sillä kyllähän nyt Vantaa ansaitsee oman postauksensa! Kuvituksena postauksessa toimivat lapsuudenkotini pihalta napatut kuvat.

Minä olen siis Vantaan tyttöjä. Vietin lapsuuteni pienessä turvallisessa kyläpahasessa siellä missä lehmät ja lampaat laiduntavat pelloilla, missä on toisella puolella teollisuusaluetta ja vieressä monta kivaa metsää ja pulkkamäkeä. Lähellä on kauppa, koulu, päiväkoti ja joskus vanhoina hyvinä aikoina ostarilla oli myös kirjasto, posti, erilaisia kauppoja, kioski ja olipa yhdessä kulmassa myös lähiöbaari. Vaan nepä kaikkosivatkin paikalta pian ja lopulta jäljelle jäi vain kauppa ja kioski. Onneksi edes ne.

Parasta kotikulmillani oli ainakin näin jälkeenpäin ajateltuna se, että siellä oli turvallista pienen lapsen leikkiä, käydä yksin kioskilla ostamassa irtokarkkeja ja seikkailla pitkin metsiä. Naapuripihojen Roni-niminen mustalaismies oli jossain vaiheessa pelottavinta mitä tiesin, mutta herra muutti pian muualle asumaan ja me hurrasimme iloisina Ronin lähdölle. Nyt uskaltaisimme leikkiä sielläkin päin pihoja, missä pelottava mustalaismies ennen asui.

Asuin tuossa samassa paikassa noin kaksikymmentä ensimmäistä elinvuottani, joten siellä tuli myös elettyä teinivuodet ja osa aikuisuudestakin. Reviirini laajeni pikkuhiljaa ensin koulun taakse missä muutama kaverini asui, sitten yläasteen ja lukion suunnalle ja pikkutyttönä tuli myös pyöräiltyä viikoittain toiseen suuntaan sinne missä heppatalli sijaitsi. Pian joka paikkaan piti kulkea bussilla, sillä lähikulmat alkoivat jäädä liian pieneksi.

Ensimmäinen työpaikka löytyi Tikkurilasta, poikaystävä kaukaa Espoosta ja myöhemmin aloittaessani opiskelun Helsingissä, alkoi myös maamme pääkaupunki tulla tutummaksi. Tässä vaiheessa lapsena niin turvallinen pieni sivukylä alkoi olla aivan liian kaukana kaikesta ja haaveilinkin asunnosta lähempänä Helsingin keskustaa. Sinne minä sitten lopulta myös muutin ja siinä samassa kämpässä asun vielä nykyäänkin. Ainakin vielä hetken aikaa.

Haasteen yhteydessä annettiin myös muutama apukysymys ja halusinkin tarttua eniten pohdintaa aiheuttaneeseen kysymykseen, eli siihen mihin veisin turistin kaupungissani. Ensireaktioni oli, että en mihinkään, sillä eihän siellä ole mitään! Sitten hoksasin, että juuri se saattaisi turistia kiinnostaakin. Veisinkin kotikylääni eksyneen turistiraukan ainakin katsomaan niitä lehmiä ja aitoa maalaisseutua, joka avautuu ihan nurkan takaa.

Talvella veisin turistipoloisen Kuusijärvelle savusaunaan ja tyrkkäisin hänet toki myös avantoon hukkumaan uimaan. Myös Sotungin hiihtoladuilla voisi käydä kompuroimassa ja samalla reissulla voisin esitellä ainakin salaisen laavun, jolla vietimme teininä aikaa joskus jopa yöpyen suojaisien seinien sisällä. Laavulla voisi paistaa makkarat, mutta tällä kertaa paikan tuleen sytyttämisen ja myös siellä yöpymisen voisi jättää väliin.

Päivän päätteeksi tyrkkäisin turistiraukan ruotsinlaivasimulaattoriin eli legendaariselle Vantaan hotellille, jonne jättäisin poloisen selviytymään karaokessa rääytyn Aikuisen naisen sekä yläkerran tanssilattialla nähtyjen upeiden tanssimuuvien aiheuttamista traumoista. Yönsä turisti voisi viettää yläkerran hotellihuoneessa. Siitä olisi sitten aamulla lyhyt matka juna-asemalle, josta turisti voisi paeta mahdollisimman kauas pois.

Mitä jälkiruokaa joulupöytään?

Monessa perheessä päänvaivaa tuntuu aiheuttavan joulun jälkiruoka. Jouluaterialla noudatetaan perinteitä ja suolaiseen pöytään on helppo kattaa vuodesta toiseen ne samat hyväksi havaitut perinneherkut. Notkuvan jouluruokapöydän jälkeen kaivataan kuitenkin usein vielä jotakin makeaa kahvin kanssa, mutta mitä ihmettä sitä tekisi?

Jotain helppoa mielellään, sillä jouluaterian järjestämisessä on jo ihan tarpeeksi kova homma. Ja jotain sellaista mikä maistuu kaikille, mutta mitä se voisi olla? Joulustressin keskellä pää lyö helposti tyhjää, mutta ei hätää! Tässä muutama oma lempparini, kenties näiden joukosta löytyy makea päätös teidänkin jouluaterialle:

Piparijuustokakku

Joulun ehdoton suosikki on uunissa paistettu piparinen juustokakku. Perheen pienimmät voivat taiteilla kakun päälle piparkakkukoristeita niin että äidille ja isille jää enemmän aikaa kinkun paistamiseen.

New York Cheesecake

Jos kuitenkin epäilet piparien tursuavan jo korvista ulos aaton koittaessa, niin miten olisi tavallinen juustokakku? New York Cheesecake on klassikko ja Martinan ehdottomasti paras matkamuisto New Yorkin reissulta.

Key Lime Pie

Kevyempää jälkiruokaa kaipaaville maistuu Key Lime Pie tai samaisen piirakan sitruunainen versio, joka tehdään yksinkertaisesti vaihtamalla reseptissä oleva lime sitruunaan.

Mutakakku

Piparimutakakku

Suklaan ystävät pyöräyttävät joulupöytään maukkaan mutakakun tai piparisen version siitä. Kaveriksi vielä kevyttä mango-mascarponevaahtoa niin makunautinto on täydellinen.

Viskivaahto

Aikuiseen makuun sopii kuohkea viskivaahto, jota on helppo lusikoida ähkyiseenkin mahaan. Lapsille maistuu sama suklainen vaahto ilman viskitujausta.

Eikö tästä löytynyt suosikkia? Kurkista blogin arkistoista vaikkapa Makeita leivonnaisia tai Kakkuja niin saat näytöllesi lisää vaihtoehtoja. Myös Muffinssit -tunnisteen takaa löytyy makeita herkkuja vaikkapa tuliaiseksi joulupöytään tai viime hetken joululahjaksi.

Kas näin, joulu on pelastettu!