• Matkatarjoukset:
Valikko

Vanhat kotikonnut: Cairns

Sain viime viikolla visiitille ystäväni, joka on täysin hurahtanut kaikkeen Australiaan liittyvään. Hänen juttujaan kuunnellessani kävimme läpi minunkin matkakuviani, ja innostuin taas muistelemaan omia aussiaikojani. Asuin Australiassa seitsemän kuukautta vuonna 2009, ja viimeinen asuinpaikkani oli pohjoisen trooppinen Cairns.

Cairns on ehkä vähän… no, tylsä(hkö). Kaupungin suurin valtti taitaakin olla trooppinen ilmasto – kun etelämpänä vietetään talvea, pääsee pohjoisessa Cairnsissa edelleen nauttimaan auringosta. Kaupungista ei löydy varsinaista biitsiä, vaan aurinkoa palvotaan yleisellä uima-altaalla, Cairns Lagoonilla.

Itse viihdyin Cairnsissa loistavasti. Kaupunkina se ei todellakaan kuulu suosikkeihini, mutta siellä kohdalleni sattui mukava työ sekä kiva asunto ja kämppikset. Vuokrasin itselleni huoneen Cairns Sharehousen kautta ja olin tosi tyytyväinen valintaani. Sharehousen talot ovat erittäin hyväkuntoisia ja vuokraan sisältyy viikkosiivous. Se saattaa kuulostaa turhalta luksukselta, mutta kun kahdeksan ihmistä asuu yhdessä erilaisten siivoustottumusten kanssa, niin se osoittautui oivalliseksi järjestelyksi. Meidän huushollissa ei tarvinnut tapella siivousvuoroista.

Monet turistit päätyvät Cairnsiin matkalla Great Barrier Reefille. Uskallankohan edes ääneen sanoa, että minulta jäi Iso Valliriutta kokonaan näkemättä!

Cairnsin kupeesta löytyy myös eläintarha, pienehkö Cairns Tropical Zoo. Mikään Australian ykköseläinpuisto ei tämä paikka ole, mutta ihan hyvä vaihtoehto pohjoisessa lomaileville. Sieltä löytyvät koalat ja vompatit ja maailman kauneimmat eläimet, kultapandat.

Kuka muistaa Sinkkuelämän jakson Anchors Away, jonka juoni rakentuu New Yorkin Fleet Weekin ympärille? Yhdysvaltojen laivasto rantautuu maihin ja kaupunki täyttyy merimiehistä… Yksi hauskimmista Australian-muistoistani on sama seiloriviikko Cairnsissa. Uteliaana odotimme ensimmäisten merimiesten ilmestymistä katukuvaan, ja sitten yhtäkkiä he olivatkin kaikkialla. Merillä eristyksissä olleet nuoret miehet ottivat kaiken irti viikosta maan kamaralla: Cairnsin ravintolat täyttyivät joka ilta kun pojut tilasivat kalleinta pihviä ja cocktailia toisensa perään, eikä tipeissä säästelty. Sanon nyt pojut, sillä töissä henkkareita tarkastaessani kävi viimeistään ilmi että suurin osa seiloreista oli harmillisen nuoria… monet vain 18-vuotiaita!

Cairns on täynnä backpackereita. Joka kulmassa on backpacker-baareja, -matkatoimistoja ja työnvälitystoimistoja, hostelleista puhumattakaan. Eurooppalaisten välivuodet ovat Australiassa iso bisnes.

Muutin Cairnsiin Sunshine Coastin Noosasta, jossa puitteet tuntuivat joskus kuin australialaisesta saippuasarjasta repäistyiltä. Fiiniin Noosaan verrattuna Cairns oli vaatimattomampi ja jotenkin todellisempi: peruskaupunki. Cairnsin katukuvassa myös näkyi huomattavan paljon aboriginaaleja, joita Noosassa ei vilahtanutkaan.

Muutama pikavinkki Cairnsiin

  • Australiassa kammoksuin usein isoja, laitosmaisia bilehostelleja. Cairnsista löysin pari todellista helmeä, joita voin lämpimästi suositella kaikille rauhallista ja kodikasta majapaikkaa etsiville reissaajille. Travellers Oasis ja Dreamtime Travellers Rest sijaitsevat lähekkäin ja tarjoavat tunnelmallista budjettimajoitusta joko dormissa tai yksityishuoneessa.
  • Cairnsissa kannattaa poiketa markkinoille. Cairns Night Market on auki joka ilta yömyöhälle, ja siellä voi shoppailla matkamuistoja, syödä illallista tai vaikka ottaa hieronnan. Tuoreita hedelmiä, vihanneksia ja muita raaka-aineita kannattaa puolestaan käydä hakemassa Rusty’s Marketista viikonloppuisin.
  • Rentoa ja persoonallista illallispaikkaa etsivät matkaajat ohjaisin Green Ant Cantinaan. Cairnsin ostoskeskuksen takana sijaitsevaan meksikolaisravintolaan voi poiketa myös drinkille.

  • Ja jos Cairns alkaa tympiä, kannattaa vuokrata auto ja kruisailla rantatietä pitkin Port Douglasin idylliseen pikkukaupunkiin.

Tätä en olisi uskonut, mutta nyt tuli kyllä vähän Cairnsia ikävä.

Vanhat kotikonnut: Menorca

Aina kun tapasin kertoa olevani töissä Menorcalla, sain tämän tyylisiä kommentteja: Niin mitä sä teet siellä Mallorcalla? Toisaalta, onko tuo nyt ihme. Menorca on varmasti tottunut jäämään isomman sisarsaarensa varjoon. Monille suomalaisille paikka on tuntematon – kävin oikein kurkkaamassa matkanjärjestäjien sivuilla, että tehdäänkö Suomesta nykyään pakettimatkoja Menorcalle, mutta ei näköjään tehdä. Itse en tiennyt saaresta yhtään mitään, ennen kuin kiinnostuin argentiinalaisten ystävieni juttujen perusteella.

Menorcalle pääsee helposti vaikkapa lyhyellä 45 minuutin lennolla Barcelonasta. Myös Lontoosta on tarjolla paljon lentoja, ja Mallorcalta käsin saarelle voi matkata lautalla.

En todellakaan ihastunut saareen välittömästi. Olin nippa nappa 21-vuotias ja takanani oli Teneriffan-talvi, jota voisi parhaiten kuvailla kuuden kuukauden mittaisiksi bileiksi. En viitsinyt valittaa kaverilleni, joka oli paitsi auttanut minua työnhaussa, myös majoittanut asuntoonsa ja lainannut rahaa päästäkseni alkuun. Niinpä soittelin äidilleni kolikkopuhelimesta ja vaikeroin kurjaa kohtaloani (niinpä niin!). Muistan kuinka katselin edessäni aukeavaa tyhjää tietä ja hyvä etten itkua vääntänyt miettiessäni, missä kaikki ihmiset olivat. Puhumattakaan bileistä ja pojista! Niin että apua ja pois täältä!

En tarkalleen muista missä vaiheessa muutin mielipiteeni saaresta, mutta harva paikka on minulle niin rakas kuin Menorca. Palasin tuon ensimmäisen kesän jälkeen vielä kolmena seuraavanakin kesänä. Joka kerta kun astuin bussista ulos pikkuruisessa kotikylässämme ja kävelin lagon ympäri, ravintoloista ja kaupoista kurkistivat tutut päät ja huikkailivat tervetulotoivotukset takaisin.

Kesäisin Menorcalla saa todella tehdä töitä. Ravintoloissa ja baareissa on varsin yleinen käytäntö se, että vapaapäiviä ei ole. Monet saarelaiset, menorquinit, tai mantereelta saapuneet espanjalaiset tekevät tiiviisti töitä 5-6 kk kymmenenkin tuntia päivässä ja lomailevat talven. Sesongin ulkopuolella, talviaikaan, saarelaisten voi olla vaikea löytää töitä, ja silloin kesällä säästetty raha auttaa pärjäämään.

Omissa työpaikoissani minulla oli yleensä yksi vapaapäivä viikossa, mutta joka vuodelle osui sellaisia kuukauden jaksoja jolloin töitä paiskittiin viikon jokaisena päivänä. Välillä se oli raskasta, eikä vähiten siksi että kesällä Menorcalla on todella kuuma ja kostea ilma. Mukavat työkaverit kuitenkin auttoivat jaksamaan, ja toisinaan myös töiden lomassa nautitut menorcalaiset Gin Xoriguer -snapsit!

Kenelle Menorcaa sitten voi suositella? No ainakin lapsiperheille, ja kaikille muille rauhallista ja luonnonkaunista kesäkohdetta etsiville. Saaren kahdessa suurimmassa kaupungissa, Mahonissa ja Ciutadellassa, on jonkin verran myös shoppailumahdollisuuksia ja yöelämää. Viikon lomalla kannattaa vuokrata auto ja kiertää saari – jo yhdessä päivässä ehtii nähdä aika paljon. Menorcalla on upeita, puhtaita rantoja, joille pääsee omalla autolla ja vähän jalkapatikallakin. Hermostuneille kuskeille tiedoksi, että Menorcan rauhallisilla teillä on helppo ajaa vaikka vieraassa maassa ollaankin. Joku, jonka nimeä en nyt tässä erikseen mainitse, voi kuitenkin onnistua kolhimaan vuokra-autonsa jo parkkipaikalla…

Mikään eksoottinen autiosaari Menorca ei ole, vaan turismi on sielläkin erittäin näkyvässä roolissa. Suomalaislomailijoihin ei välttämättä törmää, mutta saarella käy vuosittain paljon erityisesti saksalaisia ja englantilaisia pakettimatkailijoita.

Tunnelmallisessa Ciutadellassa voi tuntea aidon espanjalaisen tunnelman ja bongata mummeleita ja pappoja istumassa kotiensa edustalla mukulakivikaduilla katselemassa maailman menoa. Sitten on kyliä, jotka on rakennettu turisteja varten, ja joissa talviaikaan asuu vain kourallinen ihmisiä. Oma kyläni oli juuri tällainen. Onneksi pienellä saarella kaikki on suhteellisen lähellä, ja autoon hyppäämällä löytää varmasti dramaattisia maisemia, historiallisia paikkoja ja rauhallisia rantoja. Niin ja hyvää ruokaa ja mielettömiä leipomoita!

Koti-ikävästä

Kun ensimmäisen kerran muutin ulkomaille ylioppilaskirjoitusten jälkeen, minulla ei käynyt mielessäkään että siellä voisi vierähtää enemmän kuin se yksi välivuosi. En ikinä kuvitellut pystyväni asumaan pidempään oman maani ulkopuolella: Koska oikein näkisin perhettä ja kavereita? Sitten huomasin, että 20 täytettyäni jokainen vuosi alkoi kiitää ohi edellistä nopeammin. Toisin sanoen vuodesta oli yhtäkkiä tullut lyhyt aika. Ja kun aina lisää yhden lyhyen vuoden kerrallaan, ajan kulumista tuskin huomaa.

Nykyisin on aika helppoa olla ulkosuomalainen. Netti tuo kaukaisetkin kaverit lähelle, ja Skypessä rupatellessa ei tarvitse murehtia puhelinlaskuja. Itse kaipaan säännöllisesti suomalaista lukemista, yleensä ihan vaan lehtien muodossa. Sitten on palveluita kuten Anywhere TV ja TV-Kaista, joista voi seurata suomalaisia televisio-ohjelmia. Kun Kotikadun tunnusmusiikki pärähtää soimaan englantilaisessa asunnossani, niin siitä ei tunnelma kotoisammaksi muutu!

Kulttuurishokkiteorian vaiheet ovat omalla kohdallani yleensä pitäneet paikkansa. Ensin tulee ihastus uuteen maahan, jossa kaikki on muka jännittävämpää ja myös parempaa. Alkuhuuman häivyttyä alkaa kyseenalaistaminen ja vertailu – mitä, kaikki ei ollutkaan täydellistä! Sopeutumisen suvantovaihetta on itselläni aina seurannut poismuutto, jolloin aika on kullannut muistot ja mieleen ovat jääneet vain ne kivat asiat. Sitä on luonnollisesti seurannut, no, se koti-ikävä.

Hankalaksi homma alkaa mennä siinä vaiheessa, kun on asunut monessa eri maassa. Mitäs sitten tehdään kun on koko ajan ikävä johonkin? Vatsanpohjasta kouraisevan ikävän saattaa laukaista vaikka joku biisi radiossa, tietty tuoksu tai valokuva. Reissuja suunnitellessa tekisi mieli nähdä uusia paikkoja, mutta samaan aikaan vanhat kotikonnut ja niille jääneet ystävät vetävät myös puoleensa. Kaikkeen ei riitä aika, eikä varsinkaan raha!

Espanjan-vuosilta minulle on jäänyt monta läheistä ystävää, joiden uskon tulevan olemaan elämässäni aina. Viime aikoina olen tuntenut lähes sietämätöntä ikävää pienelle Menorcan saarelle, josta lähdin viimeksi yli kaksi vuotta sitten. Pikkuruisen kylämme pienet piirit tuntuivat toisinaan turhauttavilta, mutta kymmentuntisia työpäiviä paiskoessa myös ystävyyssuhteet muodostuivat tiiviiksi. Puhumattakaan siitä, että asunnotkin jaettiin yleensä työkavereiden kanssa.

Ulkomailla asumisen en koe vaikuttaneen ystävyyssuhteisiini Suomessa. Vaikka asuisinkin Suomessa, niin tuskin olisin pitänyt paljon enemmän yhteyttä jokaiseen muilla paikkakunnilla asuvaan hyvänpäiväntuttuun. Lukioaikaista kaveriporukkaani näen pari kertaa vuodessa, vaikka tapaamisten järjestäminen ei aina ole helppoa kun joukossamme on kolme ulkosuomalaista ja muut ripoteltuina kaikki eri paikkakunnille. Nämä todelliset ystävät kuitenkin pysyvät matkassa aina. Niinhän se vain menee, asui sitten missä tahansa: kun kaikilla on omat kiireensä, niin se ystäväjoukko johon ehtii aktiivisesti pitää yhteyttä on kuitenkin aika pieni.

Ulkosuomalaiset tuntuvat jakautuvan niihin, jotka haluavat asua ulkomailla jonkun tietyn jakson ajan kokemuksen kannalta, ja niihin jotka kerran lähdettyään vilkuttavat hyvästit eivätkä voi kuvitella palaavansa entiseen. Omassa ystäväpiirissäni on paljon molempia.  Sitten ovat ne (tai siis me), joille käy klassisesti: ulkomailla asuminen venähtää, mutta loppujen lopuksi mielessä alkaa pyöriä paluumuutto.

Tunnen oloni kotoisaksi Englannissa, mutta esimerkiksi omalla kurssillani yliopistossa on vain muutama kansainvälinen opiskelija. Välillä on rasittavaa aina erottua joukosta sinä ulkomaalaisena. Toisinaan kaipaan myös suomalaista mentaliteettia ja sitä, että joku ymmärtäisi ne jutut, jotka vain toinen suomalainen voi tajuta.

Minä pyydän Suomesta aina niitä samoja juttuja: lehtiä, suklaata, salmiakkia ja ruisleipää. Ja Lumenen puuteria! Vaikka koti-ikävä vaivaa minua todella harvoin, niin mikään ei ole parempaa kuin päivä jolloin alakerran aulassa nököttää tuttu valko-oranssi paketti Suomesta. Juosten rappuset ylös, suklaalevy auki ja lehtiä lukemaan. Niin ja irtokarkit! Missään muualla ei voi olla yhtä hyvää irtokarkkivalikoimaa kuin Suomessa.

Ulkosuomalaisuudessa parasta on kyky nähdä oma kotimaa ulkopuolisen silmin – varsinkin, jos mukana sattuu olla ulkomaalaisia vieraita. On myös hauskaa havaita itsessään niitä supisuomalaisia piirteitä, jotka eivät lähde kulumallakaan.

Tänä kesänä haaveissani on tulla Suomeen tekemään opintoihini kuuluva työharjoittelu. Ajatuksissani siintävät jo juhannus, kesäfestarit ja mökkireissut! Olen asiasta tosi innoissani, mutta samalla kesä Suomessa jännittää – minulla on nimittäin aavistus, että se tulee paljolti vaikuttamaan siihen, mitä suunnitelmia teen opiskelujen jälkeistä elämää varten…

Work America – kesätöissä Yhdysvalloissa

Päätin jo pari vuotta ennen yliopisto-opintojen aloittamista, että otan taatusti hyödyn korkeakouluopiskelijoille tarjottavasta J-1-viisumista, jolla voi koulun loma-aikana työskennellä korkeintaan neljä kuukautta Yhdysvalloissa.

Suomessa Allianssilla oli ennen valikoimassaan Work America -ohjelma, mutta se näyttää sittemmin kadonneen. Täällä Englannissa jenkkiviisumeita tarjoavat CCUSA sekä BUNAC, joista valitsin jälkimmäisen. Suomesta voi lähteä Yhdysvaltoihin CCUSA:n kautta.

Koko viime kevään jahkailin mahdollisen lähdön kanssa, kunnes sitten aloin tehdä vähän enemmän töitä ja huhtikuun lopussa viime hetkellä laitoin hakemuksen eteenpäin. Kovin edullinen viisumi ei ole – kokonaiskustannuksia tuli reilut 700 euroa. Näin jälkikäteen vähän järkytyinkin tuota hintaa, sitä nimittäin maksettiin osissa (esim. registration fee, insurance jne.) ja viime kevät oli omalla kohdallani niin kiireinen, että tuskin edes ikinä tulin laskeneeksi kokonaissummaa! Hintaan sisältyy siis viisumi, järjestön palvelut sekä pakollinen vakuutus, ja tuohon saa sitten vielä budjetoida päälle lennot ja muut matkakulut ja sen verran käteistä että pääsee paikan päällä alkuun.

BUNACilla on oma job directory, josta voi etsiä kesätöitä kotoa käsin. Tuo kovin kattavaksi mainostettu manuaali ei omasta mielestäni ollut kummoinen, ja siihen mennessä kun itse sain hakuprosessin käyntiin olivat kaikki varteenotettavat paikat jo menneet. Useimmat BUNACin tarjoamat paikat ovat itärannikon sesonkikohteissa tai vaikkapa Michiganin järvialueella, ja yleensä niiden puolesta järjestetään majoitus.

Minä halusin Kaliforniaan – olin jo ihastunut paikkaan parin vuoden takaisella roadtripillä, eikä mieltäni saanut muuttumaan edes järjestö, joka varoitti että sieltä en kyllä töitä löydä. Jääräpäisesti kuitenkin buukkasin lennot Los Angelesiin, ja vasta oikeastaan maatessani valveilla ylihinnoitellussa hostellissa Hollywoodissa mieleeni juolahti epäilys: apua, mitä jos en löydäkään?

Töihin päädyin San Diegoon, Meksikon rajalle, ja olin tarjoilijana kiireisessä ravintolassa. BUNAC oli kuitenkin ihan oikeassa siinä, että ympärivuotisen sesongin Kaliforniassa työnantajat eivät ole kovin halukkaita palkkaamaan neljän kuukauden viisumilla kesänviettoon tulleita eurooppalaisia. Aika monet CV:t sain jättää ympäri kaupunkia ennen kuin tärppäsi. Työnhaussa Kaliforniassa kannattaa siis olla paljon työkokemusta ja parin suosittelijan yhteystiedot - vaatimattominkin ravintola tai baari kaivaa esiin viiden sivun hakemuksen ja referenssit ovat ihan ehdottomat.

Minä uskon kuitenkin, että ahkeralle ja osaavalle työnhakijalle löytyy aina jotain, ja kyllä Kaliforniassakin on kesän huippusesonki. Sen aloittaa toukokuinen Memorial Day ja päättää syyskuun Labor Day.

Työpaikkani San Diegossa downtownin siluettia vasten.

Työpaikka oli itselleni nappivalinta: ikinä en ole mennyt ystävällisempään työympäristöön. Työkaverit olivat amerikkalaisia ja meksikolaisia; minä ja pari irlantilaistyttöä olimme paikan ainoat ulkomaalaiset. Juomarahaa saavan työntekijän tuntipalkkaus on Yhdysvalloissa tunnetusti heikko, mutta reilut tipit tasoittavat tilannetta. Rahan suhteen pärjäsin Kaliforniassa hyvin.

Kokemus oli niin hieno, että haluaisin ehdottomasti kokea toisenkin Amerikan-kesän. Tänä kesänä se ei onnistu, mutta ehkäpä sitten ensi vuonna uudestaan… J-1-viisumilla voi hakea töitä mistä tahansa 50 osavaltiosta – mahdollista on siis niin kaupunkikesä New Yorkissa kuin vaikkapa rantabaariduuni Havaijilla. Ja tietysti neljän kuukauden aikana ehtii työnteon lisäksi myös reissata!