Browsing Tag

Etelä-Amerikka

Yleinen

Missä mennään? Puolivuotiskatsaus 1/2017

5.7.2017

Puoli vuotta jo takana tätä kuluvaa vuotta ja paljon on jo ehtinyt tämän vuoden aikana tapahtua matkailun saralla, joten nyt on hyvä hetki muistella mennyttä puolta vuotta.

Vuosi alkoi kohdallani hyvin poikkeuksellisesti, olin risteilyllä Etelä-Amerikan ympäri ja uudenvuoden päivänä kiersimme Kap Hornin. Keli oli kuin Suomessa juhannuksena, yhtä kylmä ja sateinen. Tammikuu oli yhtä suurta seikkailua, näin monta itselleni uutta maata ja tapasin aivan mahtavia ihmisiä. Risteily vei mukanaan katsomaan pingviinejä Argentiinan Puerto Madryniin, kuuluisille Uruguayn rannoille ja Montevideon barrioihin sekä Buenos Airesiin tangon sykkeeseen.

Pingviinit Argentiinan Puerto Madrynissa

 

Argentiinassa ei voi välttyä juomasta malbec-rypäleistä tehtyä punaviiniä ja paras paikka siihen on Mendozan alue lukuisine viinitiloineen upean Aconcaguan juurella.

 

Osa Caelumin viinitilan valikoimasta Mendozassa

 

Yhdet maailman upeimmista vesiputouksista, Iguazun putoukset, löytyvät Argentiinan, Brasilian ja Paraquayn rajalta.

 

Iguazun putoukset Argentiinan puolelta

 

Boliviassa taasen voi käydä katsomassa suolajärveä tai testata korkeanpaikan kestävyyttä La Pazin kaupungissa tai tehdä kuten minä, suunnata Santa Cruz de la Sierran kaupunkiin ja vierailla yhdessä itselle uudessa Hard Rock Cafessa. Kaupungissa kun ei juuri muuta nähtävää turisteille ole pientä paikallista toria lukuunottamatta.

 

Santa Cruz de la Sierran kaupungissa oli tosi upeita taideteoksia talojen seinillä.

 

Stop-overin voi hyvinkin tehdä maassa, jossa pidempi loma voisi olla turvatonta ainakin yksin matkustavalle blondille naiselle, mutta rahani riittivät juuri sopivasti pariksi päiväksi oppaan palkkaamiseen El Salvadorissa.

Lähes autio ranta El Salvadorissa

 

Norwegianin siivillä pääsee lentämään edullisesti esimerkiksi Fort Lauderdalen kentältä ja siinä ohessa voi vierailla kaakkois-Floridan useissa outleteissa täyttämässä loputkin matkalaukun tyhjistä koloista. Sairaalavisiittiä en kuitenkaan suosittele kenellekään muulle, matkamuistoparasiitin hoito oli yllättävän kallista.

Auringonlasku Key Westillä

 

Koska matkamuistosta eroon pääseminen oli työn ja tuskan takana, kevät meni toipuessa reissusta ja näin ollen lähes jokakeväinen Lapin reissu jäi tällä kertaa väliin, onneksi syksylle on kalenteriin varattuna ruskaretki.

Huhtikuussa oli sitten seuraavan reissun vuoro ja tällä kertaa suuntasin äitini kanssa Tukholmaan päiväksi. Åhlensin seinustalla olevaa kukkamerta piti käydä ohikulkiessa ihmettelemässä ja miettimässä samalla maailman pahuutta.

Toukokuussa olikin sitten elämäni ensimmäisen bloggaaja/lehdistömatkan aika ja se suuntautui Turkin Afyonkarahisariin. Siellä meillä viidellä bloggaajalla oli mahdollisuus tutustua hammameihin sekä terveyskylpyihin, joiden pitäisi vaikuttaa reumakipuja vähentävästi. No, itselläni kivut hävisivät muutamaksi viikoksi, kunnes koitti muutto uuteen kotiin…

Olipas tyylikkäitä herroja päiväkävelyllä Turkin Afyonkarahisarissa

 

Kesäkuussakin pääsin käymään ulkomailla ja tällä kertaa vuorossa oli Katalonian alue Espanjassa ja tällä matkalla makuhermoja kutkuteltiin useaan otteeseen. Upeat rannat ja lukuisat viinitilat odottavat vielä vierailua, joten Costa Bravalle on päästävä takaisin.

Gironan kaupungissa tarkeni, lämpömittari kipusi jo aamupäivällä +34C.

 

Loppuvuodellekin on jo suunnitelmat pitkälti loppuun lyöty. Heinäkuun keskityn matkailemaan upeassa kotimaassamme ja elokuussa vuorossa on itselleni uusia maita Euroopassa, mm Kroatia ja Slovenia. Löytyykö sulta vinkkejä Hämeenlinnaan, Tampereelle, Iisalmeen tai Vaasaan?

Syyskuussa yritän päästä käymään pohjoisessa, Tromssassa en ole ikinä käynyt ja äkkiähän sinne ajelee Leviltä 😉

Loka-marraskuu meneekin sitten risteillessä Atlantin yli sekä Etelä-Kiinan merellä. Tarkoitus olisi tällä reissulla saada vähintään 5 uutta maata bongattua, mahdollisesti ainakin yksi olisi vielä mahdollista stop-overilla matkalla Jenkeistä Singaporeen, hyviä ehdotuksia otetaan vastaan.

Joulukuu onkin kalenterissa täysin tyhjä, pitäisiköhän sitä vaikka keskittyä hiukan opiskelemaan, jotta joskus saisi paperit ulos ja valmistuisi matkailualan ammattilaiseksi?

Miltä sinun loppuvuoden suunnitelmat näyttävät? Ainakin Lähdetään taas-blogin Teijalla on kalenteri täynnä.

Argentiina Etelä-Amerikka

Malbecin perässä Mendozassa – kansainvälinen Malbec-päivä 17.4.

16.4.2017

Suurin osa meistä viiniä joskus juoneista on maistanut Argentiinalaista malbec-rypäleestä tehtyä punaviinia ja kuten monen muunkin mielestä niin myös minunkin mielestä nämä viinit ovat aivan loistavia. Siksipä Etelä-Amerikan matkaa suunnitellessa jo heti alkuun halusin sisällyttää matkaan pysähdyksen Mendozan kuuluisalla viinialueella.

Alkuperäisenä suunnitelmanani oli lentää Buenos Airesiin ja ottaa siitä bussi Chilen Valparaisoon, siten että matkalla olisin pysähtynyt Mendozassa muutaman päivän mutta matkasuunnitelmien muuttuessa ja hintoja matkayhteyksille etsiessäni tajusin sen, että jos sinne haluan päästä ja ehtiä muutaman päivän paikalla olemaan, niin nopein ja suhteessa edullisin konsti olisi lentää sinne.  Lentojen ja muiden majoitusten hintaa en halua täällä alkaa erittelemään sen takia, että kummankin hinta riippuu aivan siitä milloin varaa, milloin matkustaa ja kuinka paljon lisäpalveluita haluaa. Hintaero kuitenkin viiden tähden pitkänmatkan bussiin verrattuna oli joitakin kymmeniä euroja Aerolineas Argentinaksen lennolla tammikuussa 2017, kun lennot oli varattu edellisen vuoden lokakuussa.

Viiniköynnöksiä Dante Rovinon viinitilalla

 

Lentokoneen valmistautuessa laskeutumaan horisontissa alkoi näkymään lumihuippuisia vuoria, viinitarhoja sekä suurkaupunki ja ensimmäinen viinitarha tuli vastaan jo ennen lentokentän porteista ulos ajamista, joten nyt todellakin tuntui heti siltä, että ollaan tärkeällä viinintuontatoalueella.

Argentiina on maailman viidenneksi suurin viinintuottajamaa ja Mendozassa, joka on yksi Argentiinan kuudesta viinintuontantoalueesta ja koko Latinalaisen Amerikan suurin viinialue, tuotetaan vuosittain 2/3 koko maan viineistä. Tunnetuin rypäle täällä on Malbec mutta alueella viljellään myös muita rypäleitä kuten punaisista Cabernet Sauvignonia sekä Bonardaa sekä valkoisista Torrontésia, Chardonnayta ja Sauvignon Blanchia. Mendozan alue jaetaan vielä erikseen kolmeen alueeseen ja näistä Luján de Cayossa kävin muutamalla suositulla viinitilalla tutustumassa heidän tuotteisiinsa.

 

Ensimmäiset viiniköynnökset näkyi jo lentokentän aitojen sisäpuolella

 

Mendozan vuoristoinen aavikkoilmasto tarjoaa päiväsaikaan tummakuoristen rypäleiden kypsymisen kannalta tärkeää auringonvaloa ja lämpöä. Öisin lämpötilat putoavat, mikä hidastaa kypsymistä ja säilyttää rypäleissä tasapainoisten, hienojen viinien valmistukselle välttämättömän hapokkuuden.

Viininviljely on aloitettu Argentiinassa 1550-luvulla Eurooppalaisten maahanmuuttajien mukanaan tuomista viiniköynnöksistä, esimerkiksi Malbec on lähtöisi Luoteis-Ranskasta, jossa sen kasvuolosuhteet eivät olleet parhaat mahdolliset, jonka takia kyseisen rypäleen kasvatus on siirtynyt pääsääntöisesti Argentiinaan. Uuden maailman ensimmäiset viininvalmistajat olivat ”uudisraivaajia”, koska alueella ei ollut perinteisiä viininvalmistusperinteitä he joutuivat kehittelemään oman tapansa tehdä juomaa soveltamalla eurooppalaisia reseptejä. Vallitsevat olosuhteet kuitenkin poikkesivat eurooppalaisista ilmaston, teknologian kuin kaupankäynninkin suhteen ja näistä syistä johtuen viinikin maistui täysin erilaiselle. Uudessa maailmassa viineistä tuli vahvempia, täyteläisempiä ja tuoksultaan kypsempiä ja hedelmäisempiä. 1900-luvun lopulla maahan saapui paljon Italialaisten viinintekijäsukujen nuoria jäseniä nostamaan viinien tuotantoa ja tasoa. He toivat mukaan tietotaitoa ja rahaa investointeihin, jolla moni viinitila on saatu uuteen kukoistukseen.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana tuotantomäärät ovat lisääntyneet Argentiinassa räjähdysmäisesti ja Mendosasta löytyykin kaikille tuttuja isoja viinitiloja, pieniä boutigue-tiloja sekä kokeellisempia pieniä perheyrityksiä. Oletko kuullut Trapichesta tai Nortonista? Kumpikin näistä toimii alueella, mutta halusin käydä katsomassa jotain vähän pienempää. Kaupungin keskustasta bongasin yrityksen nimeltään Mendoza Wine Camp ja heidän matkassaan lähdin sitten kiertelemään päiväksi.

CLOS DE CHACRAS

 

Vaikka ensimmäinen pullotettu vuosikerta viinejä tältä tilalta on vuodelta 2004, niin viinitila on perustettu vuonna 1921 osana isompaa projektia nimeltään “Bodegas y Viñedos Gargantini”.  Ensimmäinen sukupolvi Gargantinin perheestä muutti Sveitsistä Argentiinaan 1800-luvun lopulla italiankieliseen kaupunkiin Ticinoon.  Seuraavan sukupolven edustaja Don Bautista Gargantini onnistui luomaan keinon hyvien viinien valmistukseen alueella.

 

Viinitilan päärakennus

 

Vuosien kuluessa yritykseen kuuluneet kolme viinitilaa vaihtoivat omistajia useampaan otteeseen kunnes 1987 Bautistan lapsenlapsi Silvia osti yhden viinitiloista takaisin perheeseen kunnioittaakseen isoisänsä perintöä.

Silvia puolisonsa Alejandro Genoudin kanssa kunnosti viinitilan rakennukset ja muutti tuotantotilat nykyaikaiset vaatimukset täyttäviksi. Genoudin suku liittyy myös paikalliseen viinihistoriaan, Alejandron isoisoisä insinööri Cesar Cipolletti oli luomassa kastelujärjestelmää, jolla mahdollistettiin viininviljely alueella käyttäen hyväksi vuoristosta valuvia lumien sulamisvesiä.

Viinitilan alkuperäinen vesisäiliö

 

Nykyään kaikki viini mitä tilalla tuotetaan käytetään betonitankeissa, jotka ovat korjattu vastaamaan nykyaikaisia säädöksiä.  Viinit ikäännytetään joko Ranskalaisissa tai Amerikkalaisissa tynnyreissä ja pullotuksen jälkeen viinejä toimitetaan ympäri maailmaa.

 

Käymistankkeja, jotka ovat korjattu vastaamaan nykyajan vaatimuksia

 

Tilalla käytettävät rypäleet tulevat Mendozan alueen parhailta ja tunnetuimmilta alueilta Uco Valleysta, Luján de Cyosta ja Maipústa.  Alueilla on juuri sopiva määrä auringonvaloa sekä rypäleille soveltuva ilmasto. Tilan viineistä kaksi palkittiin International Wine Challenge kisan hopeisella mitalilla vuonna 2017.

 

Alkuperäiset käymistankit viinitilan kellarissa

 

Bodega Dante Robinon päärakennus, jossa myymälä ja tasting-tilat

BODEGA DANTE ROBINO

Squassinin perheyritys tuottaa viinejä sekä kuohuviiniä, joihin rypäleet tulevat noin 400 hehtaarin alueelta sekä Lujan de Cyon että Maipu´n alueelta. Tila on perustettu vuonna 1920 ja kuten muillakin alueen tiloilla tuotanto ei ollut alkuun kovinkaan laadukasta, vaan enemmänkin tuotettiin pöytäviinejä,  ja vasta noin 20 vuotta sitten he istuttivat uudet köynnökset ja aloittivat viininvalmistuksen alusta, jolloin laatua saatiin parannettua huomattavasti.

Viinitilalla sijaitsee museo, jossa pääsee tutustumaan viininvalmistuksen välineisiin aina 1920-luvulta alkaen sekä maistamaan myös tankista kuohuviiniä. Tilan viinejä ei tällä hetkellä saa Suomesta, mutta Saksan lomilla näitä useasti palkittuja viinejä voi hankkia.

Tilan Malbec-viinit olivat loistavia mutta omaksi suosikikseni tuli allaoleva Bonarda-rypäleistä valmistettu viini.

 

Viinitilan tuotteita myymälässä

Kuohuviinipullot kypsymässä

 

Viinitilan museosta, kuvassa keskikokoisia tynnyreitä.

 

Viinitilan museosta

 

Tässä ensimmäiset kaksi vierailluista tiloista ja jotta postauksesta ei tulisi romaania, niin seuraavista kahdesta tulee postaus huomenna 17.4, koska silloin juhlitaan kansainvälistä Malbec-päivää Argentiinassa. Helsingissä päivää juhlitaan vasta 5.5. Vanhalla Ylioppilastalolla, tilaisuuden järjestää Argentiinan Suomen suurlähetystö. Täältä löydät tilaisuudesta lisätietoja.

Argentiina Etelä-Amerikka

Minustako vuorikiipeilijä? Fiilistelyä Aconcaguan juurella

12.4.2017
Aconcaguan vuori

Andien vuoriston värikkyyttä matkalla Aconcagualle

 

Viimeisen parin vuoden aikana ajatuksiin on yhä useammin hiipinyt ajatus vuorille kiipeämisestä ja omien rajojen testaamisesta. Tiedän että tämä on nyt jotain lähestyvää keski-iän kriisiä, en ole mikään urheilullinen ja tällä hetkellä paheneva reuma tekee näistä haaveista vain haaveita. Mutta haaveilu ei ole kiellettyä ja vuoria voi ihastella kauempaakin, kuin itse kiipeämällä niille tai menemällä hiihtohissillä.

 

Matkalla Aconcagualle

Mutkainen tie Argentiinan ja Chilen välillä

 

Hiihtohissi

Vuorille pääsee paikkapaikoin myös hissillä

 

Tammikuussa Etelä-Amerikan kiertomatkallani yksi pysähdyspaikka oli Argentiinassa lähellä Chilen rajaa sijaitseva Mendozan kaupunki. Tämä paikka tunnetaan erityisesti viineistään ja moni on varmasti kuullut myös Amerikan mantereen sekä eteläisen pallonpuoliskon korkeimman vuoren, Aconcaguan, sijaitsevan täällä.

Aconcagua syntyi Nazcan ja Etelä-Amerikan laattojen törmäyksestä aiheutuneissa mannerliikunnoissa. Vuori ei ole vulkaanisesti aktiivinen, vaikka sen lähistöllä sijaitseekin toimivia tulivuoria. Vuorella on jäätiköitä, jokia ja järviä. Tyynenmeren kosteat tuulet aiheuttavat vuoren Chilen puoleisilla rinteillä useasti lumimyrskyjä ja taasen idän puolella puhaltaa usein kuiva mutta kova tuuli. Tämä meille tuttu Föhn-tuuli tunnetaan täällä nimellä zonda.

 

Matkalla vuorelle

Aconcaguan kansallispuiston kävelyreitin alkua ei voi olla näkemättä

 

Vuoristosta löytyy myös järviä, tämä on Lacuna de Horcones 2950m merenpinnasta

 

Mendozassa lämpimimmät kuukaudet ovat joulu- ja tammikuu, jolloin päivälämpötila saattaa kohota reilusti yli kolmenkympin. Kylmintä taas on meidän keskikesän aikaan kesä- elokuun välillä, jolloin yölämpötila saattaa painua pakkaselle ja kuukauden keskilämpötila pyörii noin 15 asteessa. Eniten sateita tulee joulu- ja helmikuun välillä, joka on myös kaikkein ukkosaltteinta aikaa, keskimäärin 11 päivänä kuukaudessa alueella rytisee kunnolla. Vuorella taas 5 kilometrin korkeudessa on lähes aina noin 20 astetta pakkasta, ja siellä on otettava huomioon myös tuulen vaikutus.

 

Välillä sitä malttoi istua alas ihastelemaan maisemia

 

Paikallisen laskettelukeskuksen huipulla menee polku vaikkapa päiväretkeilijöitä varten

 

Paras aika kiivetä vuorelle on kesäisin, eli meidän talvemme aikaan. Joulu- ja tammikuu onkin ruuhkaisinta aikaa alueella. Itse huiputukseen tarvitsee olla opas mukana ja opaspalveluita onkin alueella runsaasti tarjolla, mutta perusretkeilijäkin voi käydä halutessaan kokeilemassa, miltä elo perusleireillä tuntuu, Plaza Francialle (3000m) pääsee kolmen päivän opastetulle vaellukselle. Jos haluat mennä korkeammalle kuin 4300m tarvitset kiipeilyluvat ja alle 4300m tarvitaan myös lupa, mutta sen saaminen on paljon helpompaa.

Ja jos useamman päivän reissuun ei ole mahdollisuuksia, niin lyhyempikin retki on mahdollista tehdä Aconcaguan kansallispuistossa.

Opaskyltit

Vaikka matkat eivät pitkiä ole, niin aikaa on hyvä varata.

 

Aconcaguan vuori

Näissä maisemissa olisi viihtynyt pidempäänkin

 

Päiväretkiä Mendozan kaupungista järjestää useampi matkatoimisto ja retkien aikana käydään sekä Aconcaguan kansallispuistossa sekä katsomassa Puente del Inca, kivestä tehty silta. Yksinkin kansallispuistoon pääsee vaikkapa vuokra-autolla. Pääsymaksu on 20 Argentiinan pesoa ja lipun saa ostettua opastuskeskukselta. Luontopolun kiertää noin parissa tunnissa, mukaan kannattaa ottaa juotavaa, hattu, aurinkorasvaa sekä hyvät kengät.

 

Tätä polkua kävelemällä kymmenisen tuntia eteenpäin saapuu ensimmäiselle base campille

 

Kasvillisuus täällä noin 3km korkeudessa on vähäistä. mutta muutamia kukkivia kukkia matkailjan ilona on

 

Itse osallistuin Backpackers-toursin järjestämälle päiväretkelle ja taas tuli huomattua, ettei halvalla saa hyvää. Jos tuonne asti lähdet ja haluat saada retkeltäsi jotain muutakin irti kuin kiukkuisen oppaan tympeää palvelua, suosittelen etukäteen googlaamaan hyvän ja asiallisen matkatoimiston. Varaudu maksamaan retkestä satasen molemmin puolin, sillä hinnalla saa jo hyvää palvelua ja ruokailukin kuuluu hintaan. Retken, jolle osallistuin, opas oli jo kyllästynyt kyseiseen retkeen ja hän ei osannut asettua asiakkaan asemaan, meille retkellä olleille kyseessä oli kuitenkin ainutlaatuinen kokemus.

 

Inkojen rakentama kivinen silta pienessä kylässä Aconcaguan kansallispuiston kupeessa

 

Puente del Incan kylää, jonne pääsee myös junalla

 

Puente del incan kylää

Väriläiskä vuoristossa

Kaikesta huolimatta, maisemat täällä olivat kaiken bussissa istumisen arvoiset. Seuraavalla kerralla haluankin sitten päästä jo hieman korkeammille paikoille. Vuoristotaudista voit käydä lukemassa täältä.

 

Puente del Incan kylässä vaatimattomimmatkin talot oli koristeltu värikkäästi

 

Retkellä vuoristossa

I DID IT!

 

 

Chile Etelä-Amerikka

Vuoristotauti – eihän se minuun voi iskeä? Päiväretki Chilen Andeille

19.3.2017

Suunnitteletko laskettelulomaa Alpeilla tai käyntiä Macchu Picchulla? Ennen matkaa toivon, että porukassasi on edes joku, joka tietää mitä on vuoristotauti ja kuinka sitä voidaan välttää tai pahimmassa tapauksessa hoitaa. Toivottavasti tämän tekstin luettuasi sinä voit olla porukassasi se, joka tietää ja osaa toimia.

Suurin osa meistä Suomalaisista aloittaa matkansa merenpinnan tasolta, niin myös minäkin Arican satamasta matkallani Chilen pohjoisosassa sijaitsevaan Laucan kansallispuistoon. Haaveissani on jo jonkin aikaa ollut kiivetä Kilimanjarolle ja halusin testata kuinka elimistöni reagoi nopeaan nousuun noin 4500m korkeuteen. Kilimanjanrolle noustaisiin kuitenkin kävellen useamman päivän aikana ja tavoiteltava korkeus siellä tulisi olemaan vajaassa kuudessa kilometrissä. Todellista kuvaa mahdollisen vuoristotaudin oireista lyhyellä bussireissulla ei tule saamaan, mutta lyhytkin piipahdus noissa korkeuksissa on hyvä alku. Ainoalla Alppien reissullani kun korkein paikka taisi olla hiukan yli kolmessa kilometrissä. Tämäkään retki ei mennyt kaikkien osallistujien kohdalla kuin Strömsössä.

 

Viimeisiä kaktuksia noin 3000m korkeudessa Chilen ylätasangolla

Arviolta joka neljäs ihminen alkaa saamaan oireita 2000 – 2500m korkeudessa ja riski kasvaa koko ajan noustessa siten, että 3600m korkeudessa se on jo huomattava. Alttius vuoristotaudille on yksilöllistä ja ehkäpä jopa geneettistäkin. Hyvä tai erinomainen fyysinen kunto ei estä vuoristotaudin puhkeamista, mutta se voi jopa edistää sitä, hyväkuntoiset kun harvoin malttavat edetä tarpeeksi hitaasti.

Jotta noususi korkeaan ilmanalaan olisi helpompaa, opettele tunnistamaan vuoristotaudin oireet. Ensimmäisenä iskevät yleensä päänsärky,  huonovointisuus, ruokahaluttomuus ja näitä seuraa uniongelmat. Päivän mittaisella bussiretkellä uniongelmat eivät helposti tule ensimmäisenä mieleen, paitsi jos normaalisti et missään tapauksessa pysty autossa nukkumaan ja huomaatkin että hereillä pysyminen on todella vaikeaa. Heti ensimmäisten oireiden alkaessa pysähdy ja odota että olosi paranee, jos näin ei käy käänny välittömästi takaisin matalammille alueille. Jos kuitenkin jatkat eteenpäin seuraavaksi kimppuusi hyökkäävät sekavuus ja tasapainohäiriöt.

 

Käsityöläinen Putren kylästä myymässä tuotteitaan tienvarressa

Tie Aricasta kohti Bolivian rajaa lähtee nousemaan hyvin nopeasti ja ensimmäiset ryhmässämme matkustaneet naiset saivat kovan pääkivun noin 2400m korkeudessa. Bussissa ensiapuna oli pieniä happipulloja ja siihen ne bussin varusteet sitten loppuivatkin. 2800m korkeudessa pidimme ensimmäisen pidemmän tauon, jolloin muutama matkustajista päätti palata huoltoautolla takaisin satamaan. Me muut jäimme nauttimaan pienen kuppilan antimia, yhdellä dollarilla sai kuumaa kokapensaan lehdistä haudutettua teetä ison kupillisen.

Paikalliset käyttävät lehtiä joko teessä tai sitten pureskemalla lehtipalleroa suussaan, aineen kun kerrotaan vievän ainakin päänsärkyä pois. Minkäänlaista huumaavaa vaikutusta en yhdestä teekupillisesta huomannut, makukin muistutti runsaasti sokeroitua vihreää teetä. Lisäksi myynnissä oli lehdistä tehtyä purukumia sekä pieniä eteeristä öljyä sisältäviä purkkeja, kummatkin jätin myymälän hyllylle.

Kokateetä matkalaisten piristykseksi
Runsas nesteen juominen on hyvin tärkeää kahdesta syystä, toisaalta kehon  kuivuminen voi jo itsessään aiheuttaa vuoristotaudin kaltaisia oireita, toisaalta liian vähäinen juominen voi pahentaa itse vuoristotautia.

 

Vaaleanpunaisia flamingoja Pomerape ja Parinacota-tulivuorien kupeessa
Alpakoita ja vikunjoja laiduntamassa

Vuoristotauti johtuu vain ja ainoastaan liian nopeasta nousemisesta, tällöin keuhkoihin ja aivokudokseen alkaa kerääntymään nestettä. Muista edetä hitaasti. Vuoristotauti ei parane itsestään. Keskeytä siis nousu heti, jos tunnet oireita tai huomaat niitä seurueesi jäsenissä. Ääritilanteissa tauti voi johtaa kuolemaan muutaman tunnin sisällä ensimmäisistä oireista. Laskeudu heti alemmas ja oireiden luonteesta riippuen hakeudu hoitoon. Älä epäröi ottaa yhteyttä lääkäriin.

Bussimatka parin pysähdyksen taktiikalla kansallispuistoon kesti noin 6 tuntia ja matkaa oli vain 150km suunta. Tämäkin vauhti oli muutamille ryhmässämme oleville liikaa, heidän kansallispuistossa viettämämme aika meni ulkona bussin vieressä levätessä ja paluumatka oli kuin suoraan pahimmista painajaisista. Linja-autosta ei löytynyt oksennuspusseja, ei käsipyyhepaperia, ei käsidesiä eikä edes ylimääräisiä vesipulloja ja koska meillä oli kiire takaisin laivaan, kuskimme ajoi kuin Räikkönen konsanaan kapealla mutkaisella tiellä. Kuvitelkaa se haju, kun osa matkustajista oksensi päällensä ja bussin ilmastointi ei toiminut. Ulkona ollut parin-kolmenkympin lämpötilakaan ei yhtään helpottanut kenenkään olemista.

Lumihuippuisia tulivuoria ja suolareunaisia järviä

 

Suositeltu liikkumisnopeus 2km/h

Olin todella yllättynyt siitä, että oma vointini oli todella hyvä, en kärsinyt päänsärystä, ruokahaluakin olisi ollut jos mukana olisi ollut jotakin itselleni sopivaa syötävää, jaksoin kävellä sen ajan mitä olimme ylhäällä kohtuullista vauhtia ja sykkeetkään eivät nousseet tavanomaista korkeammalle. Paikalla olleesta kyltistä voitte päätellä, että suositeltu vauhti tuolla korkeuksissa tulisi olla maksimissaan noin 2km/h. Polarin sykemittarini mukaan korkein kohta missä itse kävin päivän aikana oli 4585m.  Lämpötila kansallispuiston alueella oli noin 17-18 astetta ja aurinko paistoi lähes koko ajan. Pitkät housut tulivat tarpeeseen mutta pärjäsin loistavasti  merinovillaisella t-paidalla, hattu olisi pitänyt olla päässä ihan koko ajan ulkona ollessa. Etelä-Amerikan päällä oleva otsonikerros on paikkapaikoin erittäin ohut tai jopa olematon ja koska en suojannut päänahkaani mitenkään, se olikin sitten ainoa paikka mikä paloi parin kuukauden lomani aikana pahasti.

Parinacota-tulivuori

 



Lauca National Park
Kaikki tässä postauksessa olevat kuvat ovat yhdenpäivän retkeltä Laucan kansallispuistoon, joka sijaitsee Chilen ja Bolivian rajalla. Alue kattaa 1379km2 ylätasankoa sekä vuoristoa. Yksi puiston tunnetuimpia nähtävyyksiä on kuvissakin esiintyvä Chungará-järven laguuni, joka onkin helppo löytää sen sijaintipaikan takia heti tien 11-varrella. Upeiden maisemien lisäksi alueella on runsas eläimistö, voit nähdä laamojen ja alpakoiden lisäksi vikunjoja, jotka tunnistat viheltävästä kutsuäänestä. Erehdyin ensin luulemaan ääntä linnuksi kunnes tajusin täysin maastoon sulautuvat vikunjat vuoren rinteellä. Onnistuimme myös näkemään viskatsan, joka mielestäni näyttää aivan ison rusakon ja pörröisen jättiläisoravan risteytykseltä, mutta kuvaan tuota eläintä en valitettavasti saanut.

Vasemmalla Parinacota- ja oikealla Pomerape-tulivuori

Lintuja pesii aluella yli 140 eri lajia ja siksipä Laucan kansallispuisto onkin parhaita paikkoja lintujen bongaamiseen Chilessä. Itse tunnistin vain flamingot, mutta niistäkään en valitettavasti pysty sanomaan mitä lajia olivat (chilen-, andien- vai punanflamingoja), ja andien kondorin, joka myöskin on pokkarikameralla maailman huonoiten kuvattavissa oleva lintu. Jos liikut alueella, kannattaa mukaan ottaa kunnon putkella varustettu järjestelmäkamera sekä kiikarit. Järvi itsessään on muuten Etelä-Amerikan mantereen 12. korkeimmalla sijaitseva järvi ja siinä elää kaksi kotoperäistä kalalajia, jotka kummatkin ovat erittäin uhanalaisia.

Alpakat laiduntamassa

Jos taasen haluat lähteä tutustumaan kansallispuistoon paremmin ja omaat vuorikiipeilykokemusta, voit kiivetä kuvissa näkyvän Parinacota-tulivuoren huipulle (6348m). Kiipeäminen sinne on vaativuustasoltaan helppo, mutta kokemusta lumella ja jäällä liikkumisesta on syytä olla. Sajaman kylästä Bolivian puolelta järjestetään opastettuja kiipeilyjä vuorelle noin kerran viikossa. Edellisen kerran tulivuori on purkautunut noin 290 vuotta ennen ajanlaskun alkua +- 300. Alueella kävellessä huomasi, että olemme tulivuoriperäisellä alueella, kevyen rikintuoksun lisäksi kengät olivat harmaan tuhkan peittämässä pölyssä, jota löytyi vielä viikkojenkin jälkeen lenkkarien pohjallisten alta.

Alpakka vuoripurolla juomassa

Tein retken aikana pienen testin. Join vesipulloni tyhjäksi noin 4500m korkeudella ja luonnollisestihan pullo täyttyy siellä ilmalla ollessaan tyhjä. Korkki kiinni ja pullo reppuun. Alla olevasta kuvasta näette miltä litran vetoinen pullo näytti palattuani merenpinnan tasolle. Tälläinen reaktio tulee, kun ilmanpaine muuttuu ja pullon sisällä oleva ilma ei sisällä tarpeeksi happimolekyylejä, jotta ne täyttäisivät koko pullon. Voitte vaan kuvitella millainen rasitus ilmanpaineen suuri vaihtuminen nopeasti on ihmiskeholle. (Pahoittelen huonoa selitystä, ymmärrätte nyt varmasti sen, miksi sain fysiikasta ehdot ysiluokan keväällä… ) Oikean selityksen voi lukea täältä.