Browsing Category

Eurooppa

Eurooppa Suomi

Syksyisen Hangon parhaat palat

12.10.2017

Moni meistä mieltää Hangon kesäkohteena, jonne ei kannata matkustaa muina aikoina vuodesta, mutta syksyisenä ja sateisenakin päivänä Hangosta voi nauttia. Ravintoloihin ei tarvitse jonottaa, missään ei ole ruuhkaa edes Itämeri Maratonin aikaan ja autonkin saa parkkiin ilman vapaan parkkiruudun metsästystä.

Hanhiparvet syksytaivaalla

 

Casinon ranta, jossa ei ollut ruuhkaa…

Viikonlopun vieton voi aloittaa ostosten tekemisellä Vuorikadun putiikeissa ja poikkeamalla kaupungin ainoan leipomon kahvilassa Lillanissa.  Shoppailujen jälkeen onkin hyvä heittäytyä hetkeksi pitkälleen juoppoputkan pehmeille patjoille. Nyt varmasti mietit, että mahdoitko lukea oikein… Kyllä, entisen poliisiaseman tiloihin on perustettu hotelli Bulevard, jonka osa huoneista on vanhoja juoppoputkia ja osa taasen entisiin toimistohuoneisiin tehtyjä persoonallisesti sisustettuja kuuluisien suomalaisten muotoilijoiden inspiroimia huoneita.

Juoppoputkaan tehty hotellihuone

 

Hotelli Bulevardin aulabaarista

Iltapäivän voikin viettää keväällä avatussa kylpylässä nauttien merimaisemasta ja auringonlaskusta. Hankoon perustettiin ensimmäinen kylpylä 1878 ja se oli avoinna siihen saakka kunnes ensimmäinen maailmansota alkoi ja Hangosta tuli sotilasaluetta. Kylpylän huippuvuosia vietettiin 1930-luvulla. Entisaikoina vierailijat viihtyivät Hangossa pitkiäkin aikoja nauttien kylpylästä ja erilaisista hoidoista, kuten läheisillä kallioilla raittiin ilman nauttimisesta. Kävimme bloggajakollegoiden kanssa kiertämässä vajaan parin kilometrin mittaisen reitin ja ihailemassa kaunista ruskan värjäämää luontoa, pieni irtiotto arjesta ja Helsingin Kallion metelistä teki oikeasti hyvää.

Autio hiekkaranta

Lokakuussa järjestetään elokuvajuhlat (tänä vuonna 19.-23.10), eli jos olet leffojen ystävä niin tässä sinulle yksi syy lisää matkustaa Hankoon. Tuntematon sotilas-elokuva on muuten tuolla ennakkonäytöksenä, joten nyt kannattaa varata liput.

Hetki auringonpaistetta kallioilla

Syksyisin ravintolatarjonta on huomattavasti vähäisempää kuin vilkkaimman sesongin kesän aikaan, mutta ruokaa saa hotelli Regatan ravintolasta ja Origosta, joka on auki lähes jokaisena päivänä vuoden ympäri sekä viikonloppuisin brunssia kylpylän ravintolasta Solsidanista. Origosta on tulossa lähipäivinä ihan oma postaus, joten pysy kuulolla.

Hotelli Regatta

 

Hangon kasino

Vajaan parin tunnin ajomatkan päässä Helsingistä sijaitsee loistava kohde romanttisen viikonlopun viettoon, kenetköhän mä saisin mukaani pieneen irtiottoon arjesta? Ja kenen kanssa sä lähtisit viettämään viikonloppua?

 

Tämä postaus on tehty yhteistyössä #visitsouthcoastfinland in kanssa

Muiden bloggaajien fiiliksiä voit käydä lukemassa Ikkunalla-blogista, Vinkkipankista ja Himomatkaajan turinoista

Eurooppa Kroatia

Maailman pienin kaupunki – Kroatian Hum

10.9.2017

Follow my blog with Bloglovin

Kuvittele kaupunki, jossa jokainen asukas tuntee toisensa ja kaikki palvelut löytyvät kävelymatkan etäisyydeltä. Tai no, kaupungissa ei ole pankkia eikä lääkäriasemaa, huoltoasemasta puhumattakaan. Vanhat kiviset muurit ympäröivät pienen kylän ja automatka mutkaista hiekkatietä kaupunkiin nostaa tuskanhien otsalle, mitä jos vastaan kapealla tiellä tuleekin linja-auto.

Se vilkaampi Humin kaduista

 

Humin hiljaisempi katu

 

Kaupungin kirkko 1800-luvulta

 

Paljoa ei palveluita Humissa ole, mutta puhelin sieltä löytyy kuitenkin.

 

Kyseinen kaupunki on Hum, pieni viihtyisä kylä Istrian niemimaalla, joka laskee itsensä kaupungiksi, koska valitaanhan täällä joka vuosi pormestari. Ja asukkaita Humissa oli kesällä 2017 28 kpl. Kaupunki on rakennettu keskiaikaisten kivimuurien sisälle ja sieltä löytyy keskusaukion lisäksi kaksi ”katua”. Kirkon lisäksi löytyy yksi ravintola, kauppa jossa on mahdollisuus myös viininmaisteluun sekä lukuisia matkamuistomyymälöitä, jotka ottavat todellakin kaiken irti siitä, että kyseessä on maailman pienin kaupunki.

Yksi Humin vanhoista kivitaloista

 

Talo numero 9

 

Ostoksille pääsee tässä ja muutamassa muussa matkamuistomyymälässä

 

Kaupunginmuurin portti, joka on peräisin 1500-luvulta.

 

Myös paikallisia käsitöitä löytyy ostettavaksi

 

Humiin pääsee autolla Pulasta noin tunnissa, junalla 5km päähän kaupungista matka kestää puolitoistatuntia. Ja löytyyhän Humista myös majoitusta ainakin Booking.comin kautta.  Jos muuten olet varaamassa majoitusta mistä tahansa Booking.comin kohteesta, niin tästä linkistä saat itsellesi 15€.

Pienen pieni rautatieasema 5km päässä kaupungista

Suomi

Lempikahvilani Helsingissä – Instagram Travel Thursday

6.7.2017

Helsinki on täynnä kivoja kahviloita ja lisää tulee koko ajan. Joinakin päivinä iskee valinnanvaikeus minne suuntaisi kahville ja vielä haasteellisempaa tulee, jos haluaa jotakin syödä kahvin kanssa. Tarjolla on vohveleita, cupcakeseja, raakakakkua, salaatteja, pizzaa ja mikä parasta, kaikkea näistä saa gluteenittomina.

Johan & Nyström

 

Parhaimmat lattet olen saanut Kanavarannassa Johan & Nyströmiltä. Heidän valikoimastaan löytyy oman paahtimon kahveja, teetä, raakakakkuja sekä tarvikkeita kahvin ja teen valmistukseen kotona. Raakakakut vievät kielen mennessään ja kotona keitän nykyään El Salvadorilaista Menendezin perheen tuottamaa kahvia. Mukava terassi meren äärellä on yksi hyvä syy käydä täällä.

Lähimmät matkailunähtävyydet ovat kahvilan ”takapihalla” Uspenskin katedraali ja kävelymatkan päässä Kauppatori Altaineen.

Suklaista raakakakkua ja latte Johan & Nyströmillä

 

Vegaaninen ja gluteeniton vohveli omena- ja vadelmahillolla

 

Tykkäätkö vohveleista? Useammassa paikassa olen niitä maistellut ja parhaimmat ovat ehdottomasti Voffeli & Kaffelissa Töölössä. Kahvila itsessään on näkemisen arvoinen, ihan kuin astuisi mummolaan sisälle. Samanlaiset haarukat ja veitset kuin mitä lapsuusajan mökillä oli käytössä saavat vanhat hyvät ajat palaamaan mieleen. Valikoimassa on sekä suolaisia, että makeita versioita ja meille ruoka-ainerajoitteisille löytyy vegaaninen ja gluteeniton vohveli pienellä lisämaksulla. Erilaiset kukkakupit, ilmainen santsikuppi ja mummolamainen sisustus on piste iin päällä.

Ja täältähän on lyhyt matka poiketa Temppeliaukion kirkolle tai Kansallismuseoon.

Voffeli & Kaffeli

 

Voffeli & Kaffeli

 

Grillimakkaraa nuotiolla? Juu, sekin onnistuu Helsingissä meren äärellä Cafe Regattassa. Täältä löytyy myös kattava lista muita gluteenittomia tuotteita, kuten korvapuusteja ja karjalanpiirakoita munavoilla. Paikalle pääsee kätevästi Alepa-fillarilla, lähin pyöräparkki on kivenheiton päässä. Kahvilan rannasta saa vuokrattua myös kajakin tai suppilaudan. Kahvia löytyy kahta sorttia, vaaleaa paahtoa tai talon omaa tummapaahtoista. Ensinmainittua saa santsata ja santsikupista sä saat 5 senttiä, ootko muualla törmännyt samaan käytäntöön? Sibeliusmonumentti ja Hietsun uimaranta ovat kumpikin kävelymatkan päässä.

Cafe Regattan pieni punainen tupa ja perunamaa

 

Grillimakkaraa nuotiolla

 

Vallilasta löytyy yksi kiva kahvila, Melt New York Eatery entisen Suvannon paikalta. Kakut ja herkulliset cupcaket tänne toimittaa Say it with a cake ja nämä herkut ovat tietenkin gluteenittomia. Viime aikoina olen yrittänyt paikkaa vältellä, koska jatkuva herkkujen syöminen alkaa jo näkyä vyötäröllä. Keväällä paikasta sai maukasta brunssilautasta, mutta jostain syystä Meltissä päätettiin vaihtaa listaa ja makoisat amerikkalaiset pannarit jäivät pois listalta. Salaattejakin olen täällä käynyt nauttimassa ja suosittelen kyllä pistäytymään, jos liikut täälläpäin.

Melt sijaitsee noin puolivälissä Konepajan Brunon kirppikseltä sekä Teurastamolta.

Gluteeniton mutta herkullinen cupcake @Melt

 

Kukapa nainen ei pitäisi shoppailusta? Juu, nyt sä ihmettelet, että miksi mä yht´äkkiä vaihdan aihetta. No, siksi koska Relovessa Töölöntorin kupeessa voi tehdä kirppislöytöjä, syödä viikonloppuisin ihan loistavaa brunssia ja arkisinkin kahvilasta saa jos jonkinlaista herkkua. Brunssilla kaikki tuotteet ovat luontaisesti gluteenittomia ja suurin osa vegaanisia, mutta lihansyöjäkin nautti näistä houkutuksista.

Oopperatalolle ja Töölönlahdelle pääsee yhden pysäkinvälin taktiikalla kasin tai kakkosen ratikalla.

Banaanipannareita Reloven brunssilla

 

Reloven brunssin herkkuja

 

Näiden edellämainittujen lisäksi saatat törmätä allekirjoittaneeseen Cafe Caruselin pizzan äärellä, Mattolaiturilla syömässä shampanja-mansikka-juustokakkua tai Kakkugallerian kakkubufeesta (syö niin paljon kuin jaksat hintaan 12,90€) tai kevyemmin ihan vain yhdellä… Kaksi ensin mainittua sijaitsevat Kaivopuiston kupeessa ja Kakkugallerialla toimipisteitä on Itiksen lisäksi Bulevardilla lähellä Aleksanterin teatteria.

Cafe Carussel gluteeniton parmankinkkupizza

 

Mattolaiturilta juustokakkua

 

Mikä on sinun suosikkikahvilasi vai pystytkö nimeämään vain yhtä? Kuten huomasit, en minäkään siihen pystynyt ja mielessä olisi ollut vielä monta mainitsemisen arvoista.

Yhdellä macaronsilla Kakkugalleriassa

Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat Travellover, Muru Mou ja Skimbaco.

 

Eurooppa Turkki

Lentokenttäelämää – Turkish Airlinesin Lounge Istanbulissa

3.7.2017

 

Haluaisitko lepuuttaa jalkojasi lentojen välillä, syödä hyvää ruokaa, ottaa pari drinkkiä tai katsoa elokuvaa? Tämä kaikki ja paljon muuta onnistuu loungessa, ainakin Istanbulin kentällä Turkish Airlinesin CIP Loungessa. Toukokuisen Turkin matkan yhteydessä minulle oli mahdollisuus viettää vaihtoaika kyseisessä loungessa ja tottakai tämä tilaisuus piti kokea.

 

Melkein 6000m2, kaksi kerrosta, 12 baaria, elokuvateatteri popparikoneineen, hierontaa, biljardipöytä, kirjasto, suihkut, golfsimulaattori ja ruokaa niin paljon kuin jaksat syödä. Ja upein tähän mennessä näkemäni naisten wc, joka kiilsi puhtaudestaan.

 

Matkailijana olen oppinut arvostamaan toimivaa Wi-Fiä ja tässä loungessa se toimi moitteettomasti, mitä taas ei voi sanoa Ataturkin lentokentän kotimaan terminaalin puolelta, siellä ei pystynyt edes rekisteröitymään verkkoon ilman turkkilaista puhelinnumeroa. Myös metelin taso tuolla kotimaan terminaalin puolella oli aivan käsittämätön, mieluusti jatkossakin maksan siitä, että pääsen istumaan rauhalliseen loungeen.

Loungeen muuten pääsee, jos matkustat Turkish Airlinesin businessluokassa tai omistat Miles & Smiles Elite Plus tai Star Alliance Gold kortin. Mielelläni jatkossa maksan businessluokan paikasta, jos matka käy Istanbulin kautta tarpeeksi pitkällä vaihtoajalla.

Tulimme loungeen aamiaisen aikaan ja parasta ehdottomasti oli munakkaiden paistopiste. Siellä sai valita mieluisat täytteet ja kylkeen löytyi myös gluteenitonta leipää. Salaattipöytien antimia meidän kuuden tunnin vierailun aikana vaihdettiin useampaan kertaan, kuten myös herkullisen näköisiä kakkuja.

Kaltaiseni oliivifriikki ei voinut vastustaa myöskään pöytää, jossa oli tarjolla vain oliiveja. Tässä pöydässä kävin santsaamassa useita kertoja 😉

Kuivin suin ei suinkaan tarvitse loungessa istua. Isot kylmäkaapit täynnä limppareita, vesiä, mehuja, aamiaispöydän tuoreet mehut, baristojen tekemiä erikoiskahveja ja turkkilaista teetä ja 12 kpl itsepalvelubaareja kattavine alkoholivalikoimineen pitävät huolta nesteytyksestä. Turkkilainen kahvi maistui täällä erityisen hyvälle varsinkin kun sen kanssa oli tarjolla paikallisia loukumeja.

 

Kaikkien muiden herkkujen lisäksi loungessa oli tarjolla mm pideä (turkkilaista pizzaa), gözlemejä (suolaista ohutkuorista piirasta), intialaista, kanaa, lihaa, pastaa, keittoja, loukumeja, leivonnaisia, tuoreita croissantteja jne jne, eli nälkä ei voi tälläisen vierailun jälkeen enää olla.

Muiden samalla matkalla olleiden kokemuksia loungesta pääset lukemaan Tiian Minäkö keski-ikäinen blogista, tai toisen Tiian Mua lemmitkö vielä, Kustaa? blogista.

 

Matka on tehty yhteistyössä Turkin valtion kulttuuri- ja matkailutoimiston sekä Turkish Airlinesin kanssa.