Australia Oseania

Australialaisten viinien perässä Hunter Valleyssa -päiväretki Sydneystä

19.7.2016

Ennen kevään reissua olin lukenut paljon siitä, mitä Sydneyssä ja lähialueilla voisikaan tehdä ja useammassa paikassa oli tullut vastaan Hunter Valleyn viinialue. Ja koska pidän viineistä, niin tämä kuulosti paikalta johon olisi päästävä. Tälläkään kertaa kaikki ei mennyt kuin Strömsössä, Sydneyssä oloaika meni osaltani lääkäristä toiseen juostessa ja sikainfluenssaa potiessa, mutta toiseksi viimeiselle päivälle maassa löysin ainoan matkatoimiston, mikä järjesti sinä päivänä retkiä.

Nimikin kuullosti hyvälle, AEA Luxury Tours ja tieto siitä, että meitä on vain pieni ryhmä lähdössä sai minut varaamaan tämän ylihinnoitellun retken (195Au$). Jonkin verran opasaikoina on tullut retkeiltyä ja tällä kertaa luulin saavani rahoilleni vastinetta…

Koska en majoittunut hotellissa vaan yksityismajoituksessa niin sovimme hakupaikaksi Sheraton hotellin edustan kello 7.00 – 7.10 väisenä aikana. Varttia yli seitsemän soittelin ja kyselin auton perään, puhelimessa luvattiin kyydin tulevan ihan muutaman minuutin kuluttua. Australiassa taitaa olla eri käsitys ajasta kuin meillä Suomessa, sillä auto haki minut 10 vaille 8. Onneksi Sheratonin edessä oli pieni kahvikoju, josta sain suunkostuketta odotellessa.

Hunter Valley retki Sydney

Australian reptile parkin sisäänkäynti

Australian Reptile Park

Olen ollut jo vuosia kaikennäköisiä eläintarhoja vastaan ja toiveissa olisikin ollut Australiassa nähdä edes joitain elukoita luonnonvaraisina, mieluiten tietysti niitä karvaisia eikä matelijoita. Tähän retkeen kuitenkin kuului ensimmäisenä pysähdyksenä kahvitauko Australian reptile parkisssa. Tällä ”eläintarhalla” on kuitenkin hyvin tärkeä tehtävä, he keräävät käärmeiden ja hämähäkkien myrkkyjä vasta-aineiden valmistusta varten. Australiastahan löytyy enemmän myrkyllisiä käärmelajeja kuin mistään muualta maailmasta.

australia krokotiili eläintarha

Krokotiilin poikanen Australian reptile parkissa

Australia krokotiili eläintarha Sydney

Hieman isompi krokotiili

 

Kyllähän niitä karvaisia kavereitakin tuolla näki ja samalla saimme kuulla ikäviä asioita koaloiden tulevaisuudesta. Elintilan kaventuminen, ilmaston lämpeneminen ja kaivostoiminta vievät koaloita kohti tuhoa ja asiaa ei helpota myöskään koaloiden parissa leviävä klamydia, joka tekee naaraspuolisista karhuista lisääntymiskyvyttömiä. Paikkapaikoin koalakannasta 90% sairastaa klamydiaa. Lisäksi vuosittain noin 4000 karhua saa surmansa joko liikenteessä tai koirien tappamana.

 

Australian reptile park koala eläintarha

Koala Australian reptile parkissa

Australian reptile park eläintarha kenguru

Kenguru

Briar Ridge

 

Mutta palataan takaisin aiheeseen. Ensimmäinen viinitila jossa pysähdyimme oli Briar Ridge. Hunter Valley on Australian vanhinta viinintuotantoaluetta, jossa ensimmäiset viiniköynökset on istutettu 1831 ja Briar Bidgen tila on perustettu vuonna 1972 lähelle Cessnockin kaupunkia. Se sijaitsee 165km Sydneystä pohjoiseen ja 50km Newcastlesta. Alue on hyvin kaunista kumpuilevine ”vuorimaisemineen”. Ilmastollisesti Australia sijoittuu maailman kuumimpien viinintuotantomaiden joukkoon. Sademäärät mantereen tunnetuimmilla tuotantoalueilla ovat minimaalisen pienet, joten köynnösten keinokastelu on välttämätöntä lähes jokaisella tarhalla. Hunter Valleyssa sataa keskimäärin vuodessa noin 530mm kun esimerkiksi Helsingissä sademäärä on keskimäärin 655mm.

 

australialainen valkoviini chardonnay

Briar Ridgen chardonnay

 

Kuuman ilmaston ansiosta Australia on tullut tunnetuksi lähinnä paksukuorisista punaisista lajikkeista, kuten Shirazista ja Cabernet Sauvignonista. Viileässä ilmanalassa viihtyviä lajikkeita, kuten Pinot Noiria ja Chardonnayta viljellään viileimmillä rannikkoalueilla. Shiraz ja cabernet sauvignon -viinien lisäksi Hunter Valley on tullut tunnetuksi Etelä-Afrikasta Australiaan rantautuneesta sémillonista, josta valmistetaan alueen tunnetuimmat valkoviinit. Hunter Valleyn sémillon-viinit ovat joko täysin tammikypsyttämättömiä, jolloin niiden tuoksu ja maku ovat raikkaan sitruunaisia. Tammitynnyreissä kypsytetyt sémillon-viinit sopivat kypsän hedelmäisten viinien ystäville ja täydellisesti esimerkiksi grillatun lohen seuraan.

 

Cabernet Sauvignon punaviini australia Hunter valley

Briar Ridge Cabernet Sauvignon

 

Briar Ridgen vinitila on avoinna joka päivä klo 10 – 17 ja jos viineihin ihastuu, he toimittavat tuotteitaan myös Suomeen, rahtikulut ovat kyllä suolaisia. Itse tykästyin heidän yhdeltä tarhalta tuleviin sémillon-viineihin, harmi vaan ettei laivalle saanut viedä kuin yhden pullon mukanaan.

 

Leogate Estate Wines

Seuraava pysähdyspaikka olikin sitten jo astetta hulppeampi Leogate Estate Wines. Tässä vaiheessa astuu mukaan kuvioihin se, ei mennyt niinkuin Strömsössä. Sydneystä lähtiessä retken kuljettaja kysyi onko kenelläkään erityisruokavalioita. Kerroin, kuten myös varatessani retkeä edellisenä päivänä, noudattavani gluteenitonta ja kalatonta ruokavaliota. Kuski kertoi ilmoittavansa lounaspaikkaan ja luotin siihen, että tieto kulkee. No viinitilavisiiti alkoi tietysti viinien maistelulla ja samalla piti saada tietoa siitä, miten juustoja ja viinejä voisi yhdistää. Kyseinen henkilö, joka tämän maistatuksen piti, ei maininnut juustoja muuten kuin, että tuossa on, syökää ja maistelkaa viinien kanssa. Olisin ollut enemmän kuin onnellinen, jos olisi kerrottu mitä juustoja on ja minkä viinin kanssa ne ovat parhaimmillaan. Viinit täällä kyllä olivat loistavia ja ei ihmekään, että Quantas on valinnut tilan viinit businessluokan tarjoiluihin. Nälkä alkoi jo tässä vaiheessa olla aivan mieletön….

viinitila Hunter Valley australia

Leogate estaten sisäpihaa

 

Hunter valley viinimaistajaiset viinitila leogate

Viinien ja juustojen yhdistämistä

Ja sitten oli pitkään odotetun lounaan vuoro. Pöytään kannettiin suuri kulho ceasarsalaattia, iso vadillinen mereneläviä ja toinen iso kulho höyryävää pastaa.  Kysyin, että mitkäs näistä ovat minulle ja olisittepa nähneet tarjoilijan ilmeen kun hän pudisteli päätään, että mitä meinaat? Samassa pöydässä istuvan kuljettajan kasvoille alkoi hiipimään puna ja siinä vaiheessa tajusin, ettei kukaan paikassa tiennyt ruokavaliostani. Tässä vaiheessa meinasin sitten purskahtaa itkuun mutta tarjoilija lohdutti, että kyllä keittiö valmistaa minulle pikaisesti jotain gluteenitonta. Alla olevan annoksen tultua pöytään luulin tämän olevan alkusalaatin, mutta tässä oli kaikki mitä sain lounaaksi, yhden tomaatti-mozzarellasalaatin.

Hunter Valley lounas viinitila

tomaatti-mozzarellasalaatti

 

Herkullisen näköistä pastaa… vaan ei gluteenitonta

 

Jälkiruuaksi muille tuotiin upeat suklaiset jäätelöannokset ja koska tuo lehdykäinen sisälsi kauraa, tätä ei tietenkään voitu minulle tarjoilla edes ilman tuota ”keksiä” vaan korvaavaksi sain mansikkasorbettia mantelilastuilla. Arvatkaa vaan, kuinka paljon tässä vaiheessa otti päähän!

 

Australia viinitila lounas

Unelmieni jälkiruoka jäi taaskin väliin

 

Gluteenittomana jälkiruokana mansikkasorbettia mantelilastuilla

 

Takaisin Sydneyyn päästyäni otin yhteyttä AEA Luxury Toursin johtajaan ja avauduin hiukan liian kovasanaisesti puhelimessa ja pari päivää myöhemmin retken hinnasta oli palautettu kolmasosa luottokortilleni. Tämä ei kuitenkaan poistanut sitä mielipahaa, jonka koin nälkäisenä ja muutaman viinilasillisen liikaa jälkeen. Tämä ruokaselkkaus ei todellakaan ollut viinitilan vika, he tekivät parhaansa.

Hunter Valley viinitila australia

Viinitynnyreitä ja laaduntarkkailua

 

Leogaten valikoimaa

 

Kyseinen viinitila Brokenback Vineyard perustettiin 1970-luvun puolivälin jälkeen ja tällä hetkellä viinitilalla kasvaa chardonnayta 18ha, semillonia noin 4ha ja shirazia noin 28ha. Rypäleitä tila tuottaa vuodessa noin 340 000 kiloa. Logon ja nimensä Leogate tila on ottanut porttia vartioivista kahdesta isosta leijonapatsaasta. Nykyään tilalla vietetään paljon mm häitä, joihin hulppeat tilat on kuin luotu.

Yksi monista juhlasaleista

 

Kyllä täällä kehtaisi juhlia

 

 

You Might Also Like

10 Comments

  • Reply Anna | Muuttolintu.com 19.7.2016 at 22:06

    Hunter Valley on yksi harvoista viinialueista Ausseissa missä ei olla vielä käyty. Suunnitelmissa on ollut useamman kerran, mutta ollaan sitten aina lähdetty jonnekin muualle. En muuten tiennytkään tuota koaloiden klamydiatilannetta. Tiesin kyllä että koalapopulaatio on vaarassa, koska elintila hupenee. 🙁 PS. Miusta tää postaus on hyvä näin, ei aina tarvitse kirjoittaa kaikesta erikseen artikkeleita.

    • Reply Tanja 25.7.2016 at 19:35

      Käykää ihmeessä Hunter Valleyssa jos sielläpäin liikutte. Noilla valmiilla retkillä on se ongelma, ettei kauheasti pääse kyselemään ja näkemään sitä viinien tekoa, kauppaa niillä kyllä pääsisi tekemään. Viinitilat on auki ihan yksittäisillekin kävijöille ja majoitusta tuolta löytyy lähes joka hintaluokassa. Mä haluan vielä ehdottomasti päästä kiertämään pieniä viinitiloja.

  • Reply SuviV 25.7.2016 at 09:45

    Voi, ihania muistoja tuli mieleen tätä postausta lukiessa. Kävin tuolla reilu kymmenen vuotta sitten opiskelukaverin ja hänen paikallisten kämppistensä kanssa. Nyt osaisi kyllä jo ihan eri tavalla nautiskella viineistä kuin silloin 😉

    • Reply Tanja 25.7.2016 at 19:37

      No vielä ei oo myöhäistä tehdä uutta matkaa Hunter Valleyn alueelle. Ja eiköhän sinne ole tullut uusia tiloja vierailtavaksi edellisen käyntisi jälkeen. Liikaa ei kannata kuitenkaan yhtenä päivänä ahmia, makuaisti turtuu ja pää menee sekaisin, vaikka kuinka sylkisi viiniä pois.

  • Reply Teija / Lähdetään taas 25.7.2016 at 09:56

    Viinimatkat on kyllä ihan parhaita. Australia on harmillisesti niin valtava maa, että kaikkien viinialueiden kiertäminen on varmasti yhden elämän aikana täältä Suomesta käsin katsottuna mahdottomuus. Joskin saa nähdä, miten ilmaston lämpeneminen vaikuttaa viinialueisiin.

    • Reply Tanja 25.7.2016 at 19:39

      Siinähän sitä olis teemaa lähteä kiertämää Ausseja 😀 Ei vaan maksa kestäisi…

      Toivotaan ettei ainakaan huonompaan suuntaan viininviljely maailmassa mene, nyt jo osa paikoista kärsii kuivuudesta mutta ehkäpä jos ilmasto lämpeää niin meillä Suomessakin olisi mahdollisuus viinien tuottamiseen.

  • Reply Tanja/Levoton Matkailija 28.7.2016 at 06:47

    En ole viinitiloilla koskaan käynyt, ei viinit maistu 🙂 Mutta maisemien takia voisin tuonne ehkä lähteä.

  • Reply Sunna 29.7.2016 at 19:55

    Tällaisella ikilaiskalle iltavirkulle olisi täysin mahdotonta herätä seitsemältä aamulla viinikierrosta varten. Taitaisi jäädä väliin koko roska, vaikka edessä olisi ihan mahtava päivä. Niin kuin viinitilat ja eläinystävät huipuilta vaikuttivatkin!

    Tuo ruokavalion unohtaminen on aina ikävää, minullekin käy kasvissyöjänä todella usein noin. Tietysti se on monesti vain inhimillinen unohdus, mutta kyllä se olisi mukavaa saada jotain syötävääkin reissun päällä 😀

  • Reply Kohteena maailma / Rami 29.7.2016 at 20:08

    Australialaiset syrah-viinit maistuvat kyllä itselle. Muutamalla viinitilalla olen elämäni aikana vieraillut, mutta uskoakseni tulen tulevilla reissuilla vierailemaan enemmän. Jotenkin viiniköynnösten näkeminen ja tietyn paikan viineihin tutustuminen antaa viinillekin oman lisäaromin. Yksi hieno osa matkailua nämä viinitilakierrokset 🙂

  • Reply Heidi / Maailman äärellä 30.7.2016 at 09:40

    Ihanan näköisiä viinitiloja upeissa maisemissa. Olin viime syksynä ensi kertaa kiertämässä viinitiloja Espanjan Riojassa. Mentiin pyörillä tilalta toiselle. Olivat niin lähellä toisiaan, joten oli tosi helppoa. Voi että tykkäsin! Tästä iski itsellekin innostus viinimatkailuun, ja todennäköisesti ensi joulun reissulla jollakin viinitilalla käydäänkin.

  • Leave a Reply