Taidematkailua Kiasmaan

Kiasmassa tapahtuu

Kaismassa on meneillään ARS FENNICA, Suomessa suuri kuvataidekilpailu jossa on voittona valtava rahasumma, Henna ja Pertti Niemistön Kuvataidesäätiö Ars Fennica sr. Säätiö.

Kiasman viidenteen kerrokseen on ripustettuna viiden nuoren kuvaamataiteilijan työt, jokainen heistä on täyttänyt yhden salin teoksellaan, ja se on tauluja, patsaita, mobiileja ja videoita, kullakin omanlaisensa työt, kaikilla erilaiset.

Kilpailussa on tuomarina Amsterdamin Stedelijk-museon johtaja Beatrix Ruf.ja myös yleisö saa äänestää kilpailutöistä oman suosikkinsa.

Työt heijastavat maailman tilannetta taiteilijoiden silmin nähtynä. Töillä ei ole yhteistä teemaa, mutta niistä kuvastuu ahdistus ja tuhon pelko.

Tunisialaisessa kultakaupassa, puoli vuotta onnettomuutta Hammametissa. Silloin oli vielä rauhallista.

Sain kutsun näyttelyn esittelyyn ja avajaisiin ”Kiasman ystävänä”.Pukeuduin punaiseen leveähelmaiseen trikoomekkon jossa on metallin värisiä maalihelmiä etumuksessa. Kaulaan ripustin Tunisiasta Hammametista ostetun kultaketjun, jossa on kultapalloja ja kultaisia ”silmiä”.Mustan jakun ja punaiset kengät.

 

 

 

Meidät ystävät vietiin ensin laumana valtavalla yksiön kokoisella hissillä Kiasman yläkertaan jossa taideteokset ovat omissa näyttelysaleissaan. Nuoret taiteilijat esittelivät itse työnsä ja kertoilivat mitä ovat halunneet kuvata teoksillaan. Menen vielä uudeleen että voin osallistua yleisöäänestykseen. Taiteilijat ovat panneet parastaan koska kyseessä on kilpailu jossa on motivaationa saada työnsä esille Suomen Nykytaiteen museoon ja palkkiona on voittajalle tiedossa 40 000 €.

Nuorten taiteilijoiden kukitus Kiasmassa

 

Olimme näyttelysaleissa kun avajaisseremoniat jo alkoivat. Seurasin ylhäältä Helsingin pormestri Jan Vapaavuorin puhetta sekä taiteilijoiden kukituksia, ja näin kaikilla olevan hyvin kiillotetut kengät ja tummasävyisen vaatetuksen. Olin punaisessa mekossa ja mustassa jakussa joukosta erottuva ja yritin päästä lähtemään ajoissa mutta sitten ryysivät avajaisten kolmetuhatta kutsuvierasta kerroksiin rappusia pitkin ja piti siinä vastavirtaan yrittää päästä alakertaan. Tarjoomisina oli ainoastaan silmänruokaa.

Kotimatkalla olin vielä päästäni pyörällä nuorista taiteilijoista, taiteesta ja väenpaljoudesta.

 

 

Sarvisalossa

Viime viikolla vietin aikaa avomiehen kesähuvilalla. Perinteisessä mökissä on sähkövalot ja kantovesi, eväitten lisäksi saimme metsästä vähän mustikoita ja kanttarelleja. JA kun aika tuli pitkäksi tein käsitöitä ja selasin nettiä tabletista.

Sähköviestejä selatessani huomasin viestin jossa oli kutsu retkelle SARVISALOON, Kiasman ystävien retkelle. Mutta viesti oli roskapostien joukossa jonne joskus päätyy tärkeitäkin viestejä. Ja ilmoittautumisaika oli ohi. Toiveikkaana lähetin toiminnanjohtaja Katille kyselyn, jos olisi mahtuisi mukaan. JA sattumalta oli joku just peruuttanut osallistumisensa näin sain kuin sainkin paikan.

Retkelle olisi lähtö torstaina iltapäivällä klo 16, ensin piti hankkiutua Helsingin keskustaan. Helpoiten pääsen Porvoosta Helsingin keskustaan Onnibussilla jonka pysäkki on meiltä katsoen lähinnä. Mannerheimintiellä oli ruuhkaa mutta ehdin juuri ja juuri sovittuun aikaan sovittuun tapaamispaikkaan jossa odotteli kaksi bussia: Kiasman ystävien ja Ateneumin ystävien retkibussit.

 

 

 

 

 

 

 

 

SARVISALO; Zabludowicz Collection

Näyttely on avoinna yleisölle parina päivänä vuodessa sekä sovitusti. Zabludowichin kotisivuilta voi katsoa avoinnaoloajat. Sarvisalo sijaitsee Porvoosta itäänpäin, se on saari. Sarvisalossa asuu 150 henkilöä koko vuoden ja kesällä väkimäärä lisääntyy noin 3000 henkeen. Saarella ei ole palveluja, paitsi pieni Pub, aukioloajoista ei ole tietoa. Saarella sijaitsee myös taiteilijaresidenssi, jonka taiteilijat ovat kukin jättäneet muistoksi oleskelustaan museolle tekemänsä taidetyön.

Taidekeskuksen omistaa Zabludowicz Art Trust. Taideteoksia on sijoitettu useampaan kohteeseen. Ensiksi näimme taideladon, artbarn, joka oli täytetty nykytaiteella katosta lattiaan. Ulkomuseossa on isohkoja patsaita ja on myös aittoja, mökkejä ja jopa vanhoja kellareita joista löytyy katsottavaa ja ihmeteltävää. Koko kokoelman tutkimiseen meillä oli varattuna neljä tuntia, kauemminkin olisi viihtynyt alueen rauhallisssa ilmapiirissä.

Sarvisalo on ihastuttava retkikohde varsinkin kesällä. Se on syrjäinen paikka jonne pääsee veneellä  meritse tai omalla autolla maanteitä pitkin. Matkalle kannattaa varata omat eväät mukaan, viimeinen kauppa sulki ovansa viime kesänä. Saarelta löytyy joku ”bed and breakfast”-majoitus, Loviisan vanha keskiaikainen kaupunki on lähin isompi asutuskeskus.

Katso kuvia ja tarkemmat tiedot aukioloajoista ja sisäänpääsystä :

https://www.zabludowiczcollection.com/visit/sarvisalohttps://www.zabludowiczcollection.com/events

Loviisa

 

 

 

 

Miljoonan euron bileet: ARS17 KIASMA:ssa

Aina kaupunkilomalla käyn tutustumassa paikkakunnan nykytaiteen museoon. Tänään on Helsingin Kiasmassa on avattu uusi näyttely,DSCN0490

Näkymä Kiasman yläkerran ikkunasta.

Näkymä Kiasman yläkerran ikkunasta.

aiheena media-taide ja tietokonepelit, mediapelit.DSCN0477DSCN0483

Nuorten kansainvälisesti tunnettujen mediataiteilijoiden ja taitajien töistä on koottu valloittava näyttelykokonaisuus. Töiden taiteilijoihin ja teoksiin tutustut paremmin paikan päällä.

DSCN0484

Mies syö kauriin lihaa vai kauris syö miehen?Avajaisiin kutsuttiin noin kolmetuhatta nykytaiteen alan henkilöä tai yhteisöä, ja paikalle ilmaantui väkeä lukuisasti. Tarjoilua oli, juomat ja palat olivat maksullisia. Läsnä oli myös television väkeä kameroineen. Illan päätteksi kuultiin viihdyttävää elektroniikkamusiikkia.DSCN0474

 

 

 

 

DSCN0475Esillä on veistoksia, tauluja ja videoesityksiä joihin DSCN0476voi virittyä vain paikan päällä.

 

Teoksista voi olla montaa mieltä.

Elektroniikan osista ja pienistä näytöistä lasiastiaan tehty kollaasi, pienoismaailma.

Elektroniikan osista ja pienistä näytöistä lasiastiaan tehty kollaasi, pienoismaailma.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Osa teoksista on viihteellisiä, osa kantaaottavia.

Voit kokea teoksien tunnelmat, sanoman tai viihteellisyyden paikan päällä. Ääni, kuva, liike, värit , muoto ja läpinäkyvyys, materiaalit ja asettelu … lähde tutkimusmatkalle nuorten kokemukseen elämästä.

Kiasman kahviossa

Kiasman kahviossa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

DSCN0471