Browsing Tag

kaupunkiloma

Ensimmäiset päivät Serbiassa

Kun sain tietää, että lähtö Belgradiin tulee olemaan edessä, hermoilin loppuun asti, että jotain menee kaikessa siinä paperisodassa pieleen ja jostain syystä mahdollisuus jää toteutumatta. Kun Lufthansan renkaat sitten tömähtivät Serbian maaperälle, mulla meinasi nousta pala kurkkuun – siis silkasta ilosta. Jälleen kerran uudessa…

perjantai, helmikuu 3, 2017

Vähän luksusta ja romantiikkaa vuosipäivänä Sevillassa

Puolikas vuosikymmen yhdessä. Pitkä aika tässä vaiheessa elämää! En enää tiedä, miksi tuota vieressä tälläkin hetkellä makoilevaa tyyppiä pitäisi ulkopuolisille kutsua. Poikaystävä kuulostaa välillä hiukan liian 15-vuotiaalta. Avomies? Ei kai kukaan sano noin. Pelkkä ”mies” taas kuulostaa siltä, että oltaisiin menty naimisiin. Ihan niin…

lauantai, tammikuu 21, 2017

Tatarstan: kulttuuria, näköaloja ja tietenkin vodkaa

Kulttuuria Kazanissa on 1,2 miljoonaa asukasta. En tiedä missä kaikki nämä ihmiset luuraavat, sillä minusta tuntui, että näimme heistä kolmen päivän aikana noin viisitoista. Mutta kai ne loputkin siellä jossain ovat. Lauantai-iltapäivänä moni kazanilainen oli meidän tavoin suunnannut kulttuurin pariin. Tarkemmin sanottuna meidät vietiin katsomaan…

sunnuntai, kesäkuu 19, 2016
Kazan Tatarstan view

Tule sinä kuule tänne, niin saat voita sen leipäs päälle

”Suomipoika tule tänne, niin saat leipää.” ”Tule sinä kuule tänne, niin saat voita sen leipäs päälle!” Kai muistatte tämän? Sitähän se on, meidän suomalaisten ja venäläisten suhde. Kissanhännänvetoa, joskus vähän kevyemmillä ja joskus vakavammilla asioilla. On se yhteinen historia ja toisaalta yhteinen tulevaisuus, ei…

maanantai, kesäkuu 13, 2016

Mitä tehdä Tallinnassa? 23 vinkkiä haahuilun lopettamiseksi

Meneekö teilläkin Tallinnan matkat joskus pelkäksi vanhassa kaupungissa haahuiluksi? Tässä 23 vinkkiä siihen, mitä kaikkea muuta Tallinnassa voi esimerkiksi tehdä. KÄVELYKIERROKSET: Kaikkihan me olemme vaellelleet Tallinnan vanhassa kaupungissa (toiset halvan huurteisen, toiset nähtävyyksien perässä), mutta kuinka moni tietää jotain sen historiasta? Olen opastettujen kävelykierrosten…

keskiviikko, kesäkuu 8, 2016

Vinkkejä Budapestiin

Lentokentältä keskustaan Ensin täytyy tietenkin selvitä Budapestin Liszt Ferenc International  -lentokentältä keskustaan. Matkaa on reilut 20 kilometriä. Helpoin tapa on taksi. Ilmiselvästi. Taksitolppa löytyy heti terminaalin ulkopuolelta. Meidän tapamme: Uber. Uber-kuskeja odottelee lentokentän läheisyydellä. Uberia tilatessasi saat sovelluksesta ohjeen, missä sinun tulee odottaa kuskia.…

tiistai, toukokuu 3, 2016