7 pientä vinkkiä, joilla teet lentomatkustamisesta mukavampaa

maanantai, syyskuu 25, 2017

1. Vastamelukuulokkeet

Vastamelukuulokkeet ovat lentopelkoisen pelastus ja mullistavat myös leffanälkäisen matkustajan lentomatkan. Hyvät vastamelukuulokkeet eristävät koneen ääniä niin tehokkaasti, että leffoihin pystyy itse asiassa keskittyä tekstitysten pakonomaisen tiirailun sijaan. Vastamelukuulokkeilla ei pelkääjänkään tarvitse hätäillä jokaista rysäystä ja rasausta, joka lentokoneesta kuuluu.

Ovathan ne arvokkaat, mutta ainakin paljon lentävälle hintansa väärti.

2. Niskatyyny

Niskatyyny on ehdoton varuste etenkin long haul -lennoille. Aina yhtä noloa herätä siihen, että pää retkahtelee vieressä istuvan äijän olkapäätä vasten tai kuolavana valuu oman posken sijasta jo vieruskaverin poskella. Puhallettavat ilmatyynyt lienevät käytännöllisimmät, sillä ne saa pienimpään tilaan silloin, kun tyynylle ei ole käyttöä.

Ja tiesittekö, että on olemassa myös puhallettavia jalkatyynyjä? On paljon rennompaa pitää jalkoja hieman koholla, ainakin tällaisella perinteisen persjalkaisella suomalaisella ruumiinrakenteella, jonka itse omistan. Jalkatyynyä ei kylläkään vielä löydy matkavarusteista!

3. Oikeat vaatevalinnat

Lentomukavuuden kannalta sinulla on vaatteiden osalta kaksi vaihtoehtoa: pukeutua löysiin, rypistymättömiin ja lämpimiin vaatteisiin, jotka maksimoivat mukavuuden – tai laittaa ykköset ylle ja toivoa korotusta bisnesluokkaan. Huhu nimittäin kertoo, että turistiluokan ollessa täynnä lentokenttävirkailijat katsovat asiakkaita vähän sillä silmällä, että kuka habituksensa puolesta sulautuisi bisnesluokkaan.

Täytyy vielä lisätä, että löysät ja rypistymättömät vaatteet eivät sitten tarkoita harmaata collegepukua tai naisilla sitä pinkkiä velourasua, jonka persauksissa lukee sweetheart. Naisilla rento mekko ja sukkahousut ovat sen sijaan yleensä hyvä valinta.

4. Viihde

Kerron oman taktiikkani läppärin/tabletin kanssa: vaikka koneessa ei voisi nettiä käyttääkään, läppärillä voi lentokentällä tai jo kotona avata kasan nettisivuja valmiiksi. Itse avaan usein ainakin kaikki päivän uutiset ja pari blogikirjoitusta, joita sitten lueskelen läpi lennon.

5. Varaudu kuivaan ilmaan

Lentokoneen ilmastointi kuivattaa kosteimmankin illan jälkeen (tai no etenkin silloin). Vaihda piilarit rilleihin, ja pakkaa käsirasva ja huulirasva käsilaukkuun. Ja unohda ne gin tonicit ja valitse rohkeasti vettä enemmän kuivumisen estämiseksi.

6. Pidä silmät auki vapaana olevien paikkojen varalta

Oma rivi, tai edes yksi tyhjä penkki sinun ja vierustoverin välissä tekee ihmeitä matkustusmukavuudelle. Tarkkaile täyttyykö kone, ja ole ensimmäisenä kärkkymässä vapaita paikkoja itsellesi.

7. Omaa lämmikettä mukaan

Mukavasti pukeutumisen lisäksi ainakin Euroopan sisäisillä lennoilla kannattaa ottaa iso huivi tai muu viltin tapainen mukaansa: koneessa on aina kylmä, eikä lentoyhtiön vilttejä riitä yleensä kaikille. Mannerten välisillä lennoilla kaikki saavat viltit.

Pienillä asioilla on merkitystä

Listaamani asiat ovat pieniä, mutta matkustusmukavuuden kannalta hyvin merkittäviä asioita. Itse hyödynnän kaikkia kertomiani asioita jokaisella lentomatkalla – paitsi silloin, kun kiroan itseäni jonkun unohtamisesta. Kuten kävi juuri viime viikonlopun Brysselin lennoilla, kun niskatyyny unohtui. Sitä olisi totta vie kaivattu, kun lensimme aamun ensimmäisillä lähdöillä sekä mennessä että tullessa.

Mitä vinkkejä tästä listasta puuttuu? Mitkä ovat sinun parhaat kikkasi lentämisen mukavuuden maksimoimiseen?

Seuraathan jo blogiani? 

Instagram

Facebook

Blogit.fi

You Might Also Like

40 Comments

  • Reply Jerry / Pako Arjesta tiistai, syyskuu 26, 2017 at 22:08

    Hyvä lista :). Vastamelukuulokkeet on nykyään mulle ihan ehdoton juttu niin juna- kuin lentomatkoillakin. Oikeastaan ostin hiljattain kahdet erilaiset – napit ja kupit – että löytyyy joka tilanteeseen sopivat. Joskus aikoja sitten ostin niskatyynynkin, mutta pakko myöntää, etten jotenkin osaa käyttää sitä. On tullut testattua puhallettavia halpismalleja ja sellaisia ”jyvätyynyjä”, jotka maksavat vähän enemmän, mutta mikään ei oikein tunnu hyvältä.

    Viihdepuoleen lisäisin, että esim. Netflixillä ja HBO:lla yms. voi tallentaa vaikkapa kännykkään offline tilaan tiettyjä ohjelmia ja leffoja, joten niistäkin on hyötyä, vaikkei netti olekaan käytössä. Vaatetus oli aina ennen ihan samanlainen kuin kaupungillakin, eli farkut (ehkä vähän rennommat sellaiset) jalassa. Ei siis kaikkein mukavimmat vaatteet. Aloin kuitenkin käyttää vuosi tai kaksi sitten pitkillä lennoilla collegehousuja, koska onhan se selvästi mukavampaa olla sellaiset jalassa 10 tuntia. Takamuksessa ei sentään lue ”juicy” tai ”honey xD. Mutten ole koskaan ymmärtänyt sitä, miten jotkut tykkäävät matkustaa niissä ihmeen one piece -collegeasuissa, eli siis haalareissa :O. Eihän niissä voi edes mennä vessaan :P.

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta keskiviikko, syyskuu 27, 2017 at 08:13

      Se olisikin näky, kun astelisit Finnairin bisnekseen juicy-farkuissa! :’D Haha, kiitos mielikuvasta. Mutta kyllä mukavat vaatteet on oikeasti melkeinpä se tärkein osa lentomukavuutta. Ja jos ei halua koneeseen mennä tai sieltä poistua jossain rennommissa vaatteissa, ainahan voi pakata farkut käsimatkatavaroihin ja käydä ne koneen vessassa juuri ennen laskeutumista vaihtamassa.

      Ja noi nappiversiot vastamelukuulokkeista olisi kyllä hyvä hankinta! Isot kuulokkeet kun on esim. lenkillä, noh, vähän liian isot ja raskaat.

      • Reply Jerry / Pako Arjesta keskiviikko, syyskuu 27, 2017 at 18:18

        Joo, ole hyvä vain tästä mielikuvasta xD. Teenkin just noin, että vaihdan rennommat vaatteet lennolla, koska kentällä ja loungessa yms. olisi jotenkin epämukava olo, jos pitäisi olla niin epäsiisteissä vaatteissa, koska ne lennolla käytetyt ei oo mun kohdalla mitkään kovin muodikkaat… paitsi jos olisin edelleen hip hoppari :P.

        Suosittelen Bosen vastamelukuulokkeita, jos et vielä omista kyseistä merkkiä. Oisin muuten pärjänny pelkillä napeilla, mutta kun vanhat napit meni rikki, oli pakko ostaa uudet. Ongelma vaan on, että nuo uudet on langattomat, joten niitä ei saa yhdistettyä lentokoneen IFE-järjestelmään. Siks ostin sitten kupitkin lentoja varten, eli meni sitten tuplarahat sinne x).

        • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta keskiviikko, syyskuu 27, 2017 at 18:58

          Ajattelinkin, että se onkin varmasti sun toimintatapasi. :) Mulla on Sennheiserin kuppikuulokkeet nyt, joista olen kyllä tykännyt! Niissä on myös aivan super akunkesto. Jos nappien hankinta tulee ajankohtaiseksi, niin pidän Bosen mielessä.

          • HannaJ perjantai, syyskuu 29, 2017 at 13:40

            Boset mullakin, ne langattomat, suosittelen! Mukana kyllä myös piuhaa ja liitintä lentokonetta varten mutta en muista menettikö vastamelutoiminnon käyttämällä niitä piuhaliitäntöjä…

          • Meri / Syö Matkusta Rakasta lauantai, syyskuu 30, 2017 at 08:38

            Joo, niitä on moni kehunut. :)

  • Reply Ulla tiistai, syyskuu 26, 2017 at 22:54

    Lisäksi huomioin vaatetuksessa turvatarkastuksen. Vyö ja isot korut ovat hankalat tarkastuksessa.
    Suuri laadukas silkkihuivi on aina mukana. Siitä saa peiton, tyynyliinan, ja vetosuojan. Kätevä esim lonkan päälle, jos koneessa vetää.
    Lyhyillä lennoilla pärjää manteli/ pähkinäkourallisella.
    Nyt olen oppinut karsimaan matkatavarat. Alle viikon matkalla kaikki mahtuu käsimatkatavaroihin.

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta keskiviikko, syyskuu 27, 2017 at 08:16

      Totta, turvatarkatusrumbaa voi ja kannattaa helpottaa etukäteen vaate- ja asustevalinnoilla. Ja tuo matkatavaroiden karsiminen – itse sorrun liian usein siihen, että varsinaisen laukun lisäksi minulla on jättimäinen käsilaukku täynnä tavaraa, ja niiden kanssa saa sitten hikipäissään suhrata menemään… Eli mitä vähemmän tavaraa, sen parempi! Hiljalleen olen minäkin saanut tavaroiden määrää pienennettyä. Oppi ikä kaikki. :)

  • Reply HannaJ tiistai, syyskuu 26, 2017 at 23:39

    Hyvä lista, itsellä käytössä (isot) vastamelukuulokkeet, niskatyyny (puhallettavat ei miellytä, roudaan sellaista ”jyvämallia”) josta tosin ei oo niskassa aina kauheasti iloa jos pää retkottaa edessä (mies nauroi mulle viime reissulla tätä)… niin ja pitkillä lennoilla pitää olla päällä mukavaa ja lämmintä. Collegehousut, lentosukat (suosittelen pitkille lennoille!) ja mieluummin liikaa kuin liian vähän vaatetta. Lennolle pukeutumiseen kyllä vaikuttaa lennon pituus ja vuorokaudenaika – eri juttu lähteä aamulennolla Roomaan kuin palata USAsta yölennolla… Niin ja jalkaan tossut tms jotka saa helposti jalkaan ja jalasta pois. Viime lennolla katselin kateellisena edessä istuvan kaivaessa esiin villasukkia…. Huulirasva tosiaan on ihan pakollinen! Lukeminen toimii mulla, eli usein roudaan pokkarin mukana, kun aina ei koneen leffoista löydy mieluista ja jos pohtii nukahtamista niin kirja on helpompi kuin kirkkaana loistava ruutu. Leffaa ei usein malta lopettaa kesken ja kirjan voi lopettaa kun uni alkaa koputtelemaan. Läppäri on lähes poikkeuksetta mukana mutta koneessa sitä ei jaksa kaivaa esiin.

  • Reply Letti- Leena keskiviikko, syyskuu 27, 2017 at 06:06

    Hyvä lista! Minäkin lisäisin listaan vielä villasukat, jotka itselläni kulkevat mukana matkoilla kesät ja talvet

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta keskiviikko, syyskuu 27, 2017 at 08:17

      Hyvä lisäys! Koneessa on usein tosi kylmä, joten mikäs sen mukavampaa kuin pitää jalat lämpimänä.

  • Reply Elina keskiviikko, syyskuu 27, 2017 at 20:00

    Hyvä listaus. Mitä tuohon bisnesluokan upgradeen tulee, kuvaamasi tilanne pätee oikeastaan vain silloin, jos turistiluokassa ei ole lentoyhtiön tai saman allianssin tasokorttilaisia. Eli aika harvoin, joten sen takia ei välttämättä kannata vetää ykkösiä ylle. :) Itse listaan lisäisin vielä, että kannattaa ottaa kotoa mukaan tyhjä vesipullo, jonka voi täyttää turvatarkastuksen jälkeen. Jos siis on maassa, jossa vesijohtovesi on juomakelpoista.

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta torstai, syyskuu 28, 2017 at 20:58

      No joo, koska lentokentällä vesikin on aivan kamalan hintaista!

      Ja ilmeisesti ykkösten ylle vetäminen ei siis ole vaivan väärti. ;)

  • Reply Suunnaton sunnuntai, lokakuu 1, 2017 at 11:51

    Vastamelukuulokkeet on ihan ehdottomat! Keväällä lennettiin Madridiin, ja saatiin ympärillemme iso porukka päissään olevia pari-kolmekymppisiä nuorukaisia. Se melun määrä oli uskomaton! Kuulokkeet blokkaavat hyvin myös vauvan itkun

  • Reply Aissa maanantai, lokakuu 2, 2017 at 00:28

    Mä en ole vielä raaskinut ostaa vastamelukuulokkeita, mutta listalla on. Yritän matkustaa kevyesti, joten isojen kuulokkeiden raahaaminen ei houkuta, mutta hetki sitten älysin että niitä löytyy myös nappiversioita. Ehkä sellaiset sitten :) Mulla kulkee aina ipad mukana jossa on leffoja, sarjoja ja kirjoja ladattuna offline-tilaan.

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta tiistai, lokakuu 3, 2017 at 11:13

      Ipad olisi kyllä niin kätevä, tai sitten isompiruutuinen puhelin kuin tuo mun iPhone. Ja joo, Jerry tuolla mainitsikin ainakin niistä Bosen napeista.

  • Reply Heidi / Fiiliksiä & hetkiä maanantai, lokakuu 2, 2017 at 16:33

    Vastamelukuulokkeet <3 Minen lähde enää ilman bosejani mihinkään. Merkittävä lisämukavuustekijä. Samoin huivi, koska inhoan niskaan tulevaa vetoa. Samoin käsidesi. Samoin käsirasva pidemmillä lennoilla (hajusteeton, etten itse eikä vierustoverit kärsi). Muuten olen ihan tyytyväinen kirjani tai läppärini kanssa :)

  • Reply Sandra / Terveiset päiväntasaajalta tiistai, lokakuu 3, 2017 at 04:15

    Toi numero neljä oli kyllä hyvä :) mulla kun yleensä on läppäri mukana :D muuten aika samoilla jutuilla menen :) musiikkia ja paljon lämmintä vaatetta ja jotain naposteltavaa :D

  • Reply Laskimotukos ja keuhkoveritulppa vei matkan jälkeen sairaalaan tiistai, lokakuu 3, 2017 at 10:23

    […] kannattaa tutustua Syö Matkusta Rakasta -blogin Merin äskettäin jutussaan 7 pientä vinkkiä, joilla teet lentomatkustamisesta mukavampaa […]

  • Reply Emilia tiistai, lokakuu 3, 2017 at 19:15

    (Huomasin tähän kommenttia kirjoittaessani, että mulla on tästä aiheesta niin paljon sanottavaa että tässähän voisi vääntää aiheesta ihan oman postaussarjan :D No, koitan tiivistää tätä)

    Moni vinkki onkin tuttu, mutta lisäisin ainakin nämä: Omat eväät! Varaan aina ihan naurettavan paljon ruokaa lennolle, mutta en kadu sitä koskaan. Mukana kulkee aina pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä, helposti kuorittavia tuoreita hedelmiä, raakapatukoita ja itsetehty eväsleipä :D Oon tässä asiassa niin pihi, etten periaatteesta koskaan jätä eväiden ostoa lentokentälle. Aamulennoilla on pakko ostaa kahvi mutta sen suon itselleni.. ;D

    En lähde koskaan matkaan ilman tyhjää vesipulloa, mieluiten 1-1,5l niin ei ainakaan heti yllätä nestehukka. Kuivumiseen noiden sun mainitsemien lisäksi must-juttuja on mulla ihon kosteussuihke ja silmätipat -> paras tapa freesautua kesken lennon. Lisäksi maskipussissa kulkee mukana aina desifiointiaine, koska kantapään kautta on tullut opittua että flunssa tulee lentomatkustaessa tosi helposti. En ole ihan varma onko käsien desifiointi auttanut, mutta se on pieni vaiva ehkäistä mahdollista räkätautia.

    Mukavuuden maksimoimiseksi otan aina huivin lisäksi mukaan myös lämpöiset sukat ja nukahtamisen edistämiseksi silmälaput. Sitten mitä muuhun mukavuuteen tulee: liikkuminen on ainakin pitkillä lennoilla allekirjoittaneella tarpeen. Jos pysyn yli kaksi tuntia paikallani kaikki paikat puutuu, selkä ja niskat menee jumiin, jalat (ja vatsa!) turpoaa ja tulee kaikin puolin kehno olo. Niinpä pyrin venyttelemään ja jaloittelemaan tasaisin väliajoin. Samalla pysyy jalkojen verenkiertokin kondiksessa eikä tarvitse pelätä laskimotukosta.

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta tiistai, lokakuu 3, 2017 at 20:38

      No väsää ihmeessä oma postaus aiheesta! Näitä on nimittäin kiva lukea muiltakin. Monet vinkit on periaatteessa aika normisettiä, mutta silti niistä on hyvä muistutella itseään.

      Omat eväät ja juomat on kyllä juttu, Joni ehdottomasti allekirjoitan. Yleensä minullakin on jotain mukana, jos on paria tuntia pidempi lento kyseessä. Tosin olen just niin hajamielinen, että valitettavan usein eväiden osto jää lentokentälle. ;)

      Ja juoda mun pitäisi kyllä reilusti enemmän. En vaan jaksa sitä vessassa ravaamista. Muuten kyllä liikun paljon lennolla, ja se on kyllä iso mukavuus- ja terveystekijä.

      Postaustasi odotellessa!

  • Reply Pirkko / Meriharakka keskiviikko, lokakuu 4, 2017 at 21:17

    Kuvittelin jo kommentoineeni tätä, mutta ilmeisesti kommenttini hävisi bittiavaruuteen.
    Vastamelukuulokkeita en ole jaksanut kuljettaa mukana, mutta jollain matkalla taidan kyllä tsempata siltäkin osin.
    Niskatyynyistä viimeksi tekemilläni pitkillä lennoilla näkyi tosi paljon niitä memory foam -materiaalista tehtyjä tyynyjä, joiden nimeen minäkin nykyisin vannon – vaikka niitä ei sitten ihan pieneksi saakaan, mutta pitkän lennon matkalla usein on matkalaukkukin, johon sen saa sitten matkan jälkeen sijoitettua paluuta odottamaan.
    Tuo lämmike on kyllä ihan ehdoton, esim. lennolla Seattle – Lontoo (Norwegian) tyynystä ja huovasta olisi joutunut maksamaan erikseen.

    Lentosukat on hyvä idea, mutta vielä tärkeämpää on juominen ja ajoittainen liikkuminen ja jalkojen voimistelu – ettei käy kuten minun kävi, että sain laskimotukoksen, josta sitten vähän ehti edetä keuhkoihinkin, joka onkin sitten jo hengenvaarallista.

    http://meriharakka.net/2017/10/03/keuhkoveritulppa-vei-sairaalaan/

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta perjantai, lokakuu 6, 2017 at 10:41

      Joo, toi oli kyllä paha juttu. Ja kun en ole halpiksilla pitkiä lentoja lentänyt, niin eipä ole tullut mieleenikään, että siellä joutuu viltistäkin erikseen maksamaan.

  • Reply Terhi/ Fammo matkalla perjantai, lokakuu 6, 2017 at 13:53

    Täytyisi ehkä kokeilla noita vastamelukuulokkeita, ei varmaankaan huono idea. Minustakin nuo eväät ovat tärkeitä, varsinkin halpalentoyhtiöillä joilla mitään sopivaa ei tarjota aina edes rahalla. Eväänä voi olla pähkinöitä ja hedelmiä joskus myös croisantti. Aamulla ennen lähtöä voi syödä chiansiemeniä, ne auttavat vatsantoimintaan ja nesteytykseen.
    Kun yrittää välttää kiristäviä vaatteita täytyy muistaa etteivät myöskään alusvaatteet saa kiristää.

  • Reply Johanna / Fin Nomads perjantai, lokakuu 6, 2017 at 13:59

    Haha, tunnistin itseni kohdan 2 kuolaavana nukkujana, jonka niska retkahtelee puolelta toiselle :D mutta siltikään en omista niskatyynyä, kun ei huvita kantaa mukana mitään ylimääräistä reissatessa. Yhdyn ylläolevaan kommentiin omista eväistä ja isosta juomapullosta! Mieluummin varaa liikaa syötävää mukaan kuin joutuu kärsimään nälässä, varsinkin budjettiyhtiöiden lennoilla. Ja jano on aina loputon, joten 1,5 litran vesipullon täyttäminen kentällä on must. Viime lennolla meinasi tulla hätä käteen, kun Kuala Lumpurin kentällä oli vain pari säälittävää vesipistettä, joissa oli jäätävät jonot. Toinen vesipullo jäi täyttämättä, mutta onneksi selvittiin kuitenkin pitkästä lennosta :)

  • Reply Elämää ja Matkoja matkablogi - travel blog perjantai, lokakuu 6, 2017 at 19:38

    Oikeanlaisella vaatetuksella on kyllä niin paljon merkitystä lentomatkustuksen mukavuuteen ja onneksi löytyy myös tyylikkäämpiä ja silti mukavia vaihtoehtoja! Otan myös aiemman kommentoijan tapaan huomioon turvatarkastuksen ja pyrin pukemaan sellaiset vaatteet, joissa ei ole paljon metallisia koristeita/vetoketjuja/nappeja, mutta siitä huolimatta olen harva se kerta joko taputeltavana tai nuuhkittavana. :) Pidemmälle lennolle kenkiä valitessa on hyvä huomioida mahdollinen jalkojen turpoaminen (lentosukista huolimatta) ja valita tilavammat tai säädettävät kengät, jotta mahtuvat jalkaan myös perille saavuttaessa. Turvatarkastuksen jälkeen täytettävä vesipullo ja kevyt peitto tai iso huivi ovat myös aivan must!

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta sunnuntai, lokakuu 8, 2017 at 17:36

      Toi turpoamisen huomioiminen on aivan totta: mullakin turpoaa jalat vähänkään pidemmällä lennolla todella paljon. Oikeastaan tuntuu, että koko keho turpoaa kuin ilmapallo… Kengät sentään on aina mahtuneet jalkaan. ;)

  • Reply Katariina perjantai, lokakuu 6, 2017 at 20:05

    Mä varustaudun pitkille lennoille tyhjällä vesipullolla (jonka täytän turvatarkastuksen jälkeen), villasukilla ja mukavilla housuilla. Niskatyynykin on yleensä mukana, mutta ehkä se ei ole paras laatuaan, kun en jotenkaan saa hyvää asentoa sen kanssa :( Veden suhteen on musta välillä tosi kummallista se, että lentoyhtiöt jakelevat sitä niin säästeliäästi (siis muutkin kuin halpisyhtiöt), kun kuitenkin tiedetään, kuinka tärkeää veden juominen lennolla on.

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta sunnuntai, lokakuu 8, 2017 at 17:37

      Jep! Vettä pitää vaan rohkeasti pyytää, käsittääkseni sitä on ”velvollisuus” tarjoilla niin paljon, kuin on tarpeen. Ne pienet mukit tosin eivät kovin isoja kerta-annoksia mahdollista…

  • Reply Riikka lauantai, lokakuu 7, 2017 at 15:14

    Hyvä lista :). Oma must-juttuni on iso huivi, kätevä moneen tarkoitukseen. Pidemmillä matkoilla myös silmälaput torkkuja varten. Pidän mielelläni oman mukana vaikka niitä lähes aina jaetaan muutenkin.

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta sunnuntai, lokakuu 8, 2017 at 19:31

      Silmälaput on hyvät! Mä en oo saanut enää pitkään aikaan niitä missään lennoilla…

  • Reply Ida / reissurasia lauantai, lokakuu 7, 2017 at 16:07

    Hyviä juttuja! Otan usein mukaan myös villasukat, neuleen ja huivin. Mulla on ongelmia niskatyynyn kanssa, en ole onnistunut löytämään sopivaa. Asennon saanti on vaikeaa ja niska aina jumalattoman kipeä myöhemmin. Etsin uutta niskatyynyä Singaporen lennolleni ja törmäsin malliin, jossa oli pään yli vedettävä huppu! Mielestäni aika kätevä, kun haluaa ”yksityisyyttä”. :D

  • Reply Lotta | Watia.fi lauantai, lokakuu 7, 2017 at 18:51

    Hyviä vinkkejä! Mä just vihdoin ja viimein hankin vastamelukuulokkeet. On ne vaan niin ihanat. Aikaisemminkin oon omia kuulokkeita kantanut matkalla mukana, sillä ne on aina paremmat kuin lentoyhtiöltä saatavat kuulokkeet. Mut nyt ollaan ihan toisissa ulottuvuuksissa.

    Mulla oli niskatyyny aikoinaan mukana koneessa, mutta jotenkin sain paremmin nukuttua ilman sitä. Tästä on kyllä niin paljon aikaa, että ehkä voisi taas testata. Mulla on lisäksi aina mukana hotellista pöllimäni kertakäyttötohvelit, joilla on kiva sipsutella sit koneessa, ettei aina tartte laittaa kenkiä jalkaan kun lähtee vaikka vessaan.

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta sunnuntai, lokakuu 8, 2017 at 19:32

      Hehe, tohvelit ois hyvä idis. Sinne vessaan en tosiaan halua sukkasillasi mennä, mutta ei huvita kyllä aina kenkiäkään alkaa sorvata jalkaan…

  • Reply Katja / Lähtöselvitetty sunnuntai, lokakuu 8, 2017 at 10:03

    Hauska huhu tuo, että bisnekseen upgreidattaisiin pukeutumisen perusteella. Kun minä viime keväänä pääsin bisnekseen (käyttämällä vanhenevia pisteitä), meitä farkkuihin ja tennareihin pukeutuneita oli paljon pukukansaa enemmän. Eli tuskin kannattaa ykkösiä laittaa päälle vain bisneksen toivossa.

    Minäkin vannon kuulokkeiden ja vesipullojen nimeen. Meillä tosin kuulokkeet ovat lapsia varten, koska he viihtyvät parhaiten viihde-elektroniikkansa parissa, eikä niitä taas voi käyttää ilman kuulokkeita. Ehkä tällä tavoin muut matkustajat eivät niin paljon tarvitse omia kuulokkeitaan. Ja vesipulloja täytän lentokentällä, jos vain hanavesi on juomakelpoista.

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta sunnuntai, lokakuu 8, 2017 at 19:34

      Uskon vakaasti siihen, että omalla rahalla bisneksessä lentävät varmasti ovatkin farkuissa ja tennareissa, mutta upgraden toivossa parempaa Seppälää päälle! :D Ja siis voihan farkut ja tennaritkin olla osa siistiä kokonaisuutta, eihän se välttämättä mitään pukua tarkoita.

    Leave a Reply