Srebrenica, Balkanin surullisin kylä

sunnuntai, heinäkuu 16, 2017

Harmaa ilma, aurinko on piilossa pilvien takana. Kylätiet ovat hiljaiset. Kotieläimiä käyskentelee pihoilla. Talot ovat rapistuneita ja yksinkertaisia, repsottavat nurkistaan.

Bosnian maaseudulla ajellessa näkee, mitä on elämä yhdessä Euroopan köyhimmistä valtioista.

Srebrenica sijaitsee Itä-Bosniassa lähellä Serbian rajaa, Bosnian serbitasavallan alueella. Me olemme palaamassa Sarajevosta ja päätämme ajaa Srebrenican kautta, onhan se lähes matkan varrella.

Srebrenica on kuuluisa surullisten tapahtumien vuoksi: tällä viikolla tuli kuluneeksi 22 vuotta siitä, kun serbit tappoivat kylässä 8000 muslimimiestä ja -poikaa. Srebrenican joukkomurha oli osa Bosnian sodan julmuuksia ja sen taustalla olivat jännitteet Jugoslavian eri etnisten ryhmien välillä. Joukkomurhan pääsyyllisenä pidetään Bosnian serbiarmeijan kenraalia Ratko Mladicia, ”Bosnian teurastajaa”.

8000 on valtava määrä. Ihan käsittämätön oikeastaan. Se konkretisoituu, kun vierailee kansanmurhan muistomonumentilla pari kilometriä ennen Srebrenican kylää.

Laattojen loputtomiin listoihin on kaiverrettu kaikkien kuolleiden ja kadonneiden nimet. Samat sukunimet jatkuvat listassa pitkään – kaikki suvun miehet on teloitettu. Ruumiiden tunnistaminen on kestänyt aivan viime vuosiin saakka. Kuvitelkaa, 20 vuotta. Monien kohdalla vain osia ruumiista on löydetty, sillä serbiarmeija yritti piilotella joukkomurhan laajuutta silpomalla ja siirtelemällä teloitettuja.

Itse Srebrenican kylässä ei ole juuri mitään näkemisen arvoista. Maaliskuisena päivänä oli hiljaista ja harmaata. Muutama väsähtäneen näköinen hotelli ja ravintola kylässä oli, mutta varta vasten tänne ei kannata lähteä.

Mikäli kuitenkin on ajamassa näillä suunnilla, on muistomerkillä hyvä käydä miettimässä sitä, mihin ihminen pahimmillaan kykenee.

Vaikka Srebrenicassa tapahtuneesta on jo kaksi vuosikymmentä, ei kauheuksien jälkipyykki ole vielä loppunut. Srebrenica ja sen tapahtumat ovat esillä monenlaisissa yhteyksissä Balkanin mediassa. Jälkipyykkiä pestään edelleen myös Balkanin ulkopuolella: hollantilainen tuomioistuin on viime kuussa todennut Hollannin valtion osasyylliseksi Srebrenican verilöylyyn. Srebrenicassa oli sodan aikaan hollantilaisia rauhanturvaajia, jotka eivät kyenneet estämään joukkomurhan tapahtumista. Aihe on yhä arka paikka Hollannille. (Ylen uutinen asiasta)

Vaikka Srebenicassa eletäänkin nykyään olosuhteisiin nähden ihan tavallista elämää, on kaupunkia muistomerkkivierailun jälkeen vaikea nähdä enää minään muuna kuin surullisena ja kauheita tapahtumia todistaneena kylänä, ainakaan tällaisena harmaana ja ankeana maaliskuisena päivänä.

Seuraathan jo blogiani? 

Instagram

Facebook

Blogit.fi

You Might Also Like

28 Comments

  • Reply Viherjuuria sunnuntai, heinäkuu 16, 2017 at 22:05

    Huhhuh.
    Tuntuu ihan hullulta, mihin ihmiset kykenevät ja vielä Euroopassa. Ja sitten kun oikein miettii, niin tajuaa, ettei 20 vuotta ole vielä juuri mikään aika. Noita haavoja parannellaan vielä pitkään. Toivotaan, että koston kierre ei kuitenkaan enää jatku.

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta maanantai, heinäkuu 17, 2017 at 09:28

      20 vuotta on oikeasti lyhyt aika. Jää nähtäväksi, päästäänkö Balkanilla koskaan todelliseen sopuun eri etnisten ryhmien kesken… Itselle jäi se fiilis, että vanhat kaunat on iskostettu niin syvälle kiinni myös nuoriin ihmisiin ja jopa lapsiin, että pitkään siinä kyllä tulee menemään.

  • Reply Oman elämänsä optimisti sunnuntai, heinäkuu 16, 2017 at 22:14

    Ja sama jatkuu Sub-Saharan alueella, Etlelä-Sudanissa ja MENA alueella eikä siellä tapahtuvat ihmisyyden loukkaukset ylitä juuri uutiskynnystä. Srebrenican kohdalla oli samoin aikanaan.

  • Reply Suunnaton maanantai, heinäkuu 17, 2017 at 00:11

    Srebrenican kylän nimi jo riittää vetämään hiljaiseksi. Hurja tuo muistomerkki, teon laajuus tosiaan konkretisoituu siitä. Vähän niinkuin Sarajevon ruusut.

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta maanantai, heinäkuu 17, 2017 at 09:33

      Oli kyllä pienen mutkan arvoista käydä tuolla muistomerkillä. Ei me siellä edes kauaa viivytty, mutta vaikuttava kokemus se oli silti.

  • Reply Katja/historiadeviajes maanantai, heinäkuu 17, 2017 at 11:15

    Tällaset paikat vetää kyllä aina mukavasti alas pilvilinnoista vähäksi aikaa ja pistää ajattelemaan kuinka raaka maailma osaa olla. Tuo määrä on kyllä ihan hurja ja kun ajattelee, että ei oo edes kauaa noista ajoista :/

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta maanantai, heinäkuu 17, 2017 at 21:34

      Niin on. Ihan hyvä aina ottaa näitä reissukohteiksi, vastapainoksi kaikelle kivalle ja kevyelle.

  • Reply Kati / Lähinnä Kauempana tiistai, heinäkuu 18, 2017 at 22:11

    Pysäyttävää. Mä olen ollut miltei täysi-ikäinen verilöylyn ollessa käynnissä. Se on järkyttävää. Muistan kyllä uutisoinnit Balkanin alueen levottomuuksista, mutta nuorena ja huolettomana mennyt ihan ohi asioiden järkyttävyys. Silloin myös Balkan tuntui olevan jossain todella kaukana, eihän sitä juuri edes tullut mieltäneeksi Eurooppaan – ainakaan tämmöinen tyttö peräkyliltä.
    .
    Vaikuttava muistomerkki. Hienoa, että teitte koukkauksen ja jaoit tuntemuksesi tänne.

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta torstai, heinäkuu 27, 2017 at 08:26

      Sen takia nämäkin teot olivat niin kauheita, kun ne loppujen lopuksi tapahtuivat todella lähellä. Kauheaa ja surullista.

  • Reply Reason for Season tiistai, heinäkuu 18, 2017 at 22:19

    Muistan, kun 20 v sitten kirjoittelin turhautuneena sodista päiväkirjaani… Ja nämä turhauttavat yhtä lailla edelleen.. Kun en vaan voi ymmärtää ihmisten julmuutta, en mitenkään. Ja miksi ihmiskunta ei vaan opi virheistään ollenkaan. Kansanmurhat, sodat sun muut vaan seuraavat toisiaan. Ihan kuin ihminen vaan taantuisi taantumistaan. Itse en ole ollenkaan matkustellut sillä suunnalla, mutta olisi varmasti vaikuttavaa vierailla tällaisessa paikassa.

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta torstai, heinäkuu 27, 2017 at 08:27

      Ei tällaista julmuutta kyllä pysty mitenkään ymmärtämään. Systemaattista tuhoamista.

  • Reply VEERAPIRITA / AURINKORASVAA & ALOE VEERAA keskiviikko, heinäkuu 19, 2017 at 10:04

    Kaupungin surullisuuden voi aistia ruudun tälle puolelle niin hyvin. Pistää kyllä aina mietityttämään ihmisten julmuus ja hulluus, kun näitä tulee vastaan. Aika sanattomaksi nimittäin vetää tuo muistomerkki.

  • Reply sari/ matkalla lähelle tai kauas keskiviikko, heinäkuu 19, 2017 at 18:12

    20 vuotta sitten oli juuri. Me kesällä käväisimme Mostarissa. Matkalla puhuimme Jugoslavian hajoamisesta. Jollain tavoin vaikea tajuta mutta näkyy niin konkreettisesti tuolla. Tuntuu, että Kroatia olisi ainoa joka lähtee selviämään sodasta. Miten käy muiden ja kuinka se vaikuttaa tulevaisuuteen jää nähtäväksi.

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta torstai, heinäkuu 27, 2017 at 08:28

      Slovenialla ja Kroatialla pyyhkii hyvin, muut eivät kyllä vieläkään ole päässeet oikein raiteilleen sodan jälkeen.

  • Reply Martta / Martan Matkassa keskiviikko, heinäkuu 19, 2017 at 19:11

    Hassua miten huonosti sitä muistaa tapahtumia 20 vuoden takaa… Tämä tuli minulle aivan uutena asiana, ei ihme, että kylää kutsutaan surulliseksi kyläksi, ihan järkyttävä tapaus. Yhden ihmisen ei koskaan pitäisi saada liikaa valtaa… Pistää todella miettimään!

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta torstai, heinäkuu 27, 2017 at 08:30

      Ei tämä paljon ollut kuulemma mediassa silloin esillä, tai ainakaan riittävästi. Ei siis ihme, että on päässyt unohtumaan. Valta on kyllä vaarallinen asia väärissä käsissä.

  • Reply Stacy Siivonen torstai, heinäkuu 20, 2017 at 18:03

    Suomessa samanlainen kauhujen paikka on Tammisaari. Vuoden 1918 mielettömyyksiä voi hyvin verrata Srebrenicaan. Uhreiksi joutui venäläisiä pelkästään sen takia, että olivat venäläisiä (useimmat näistä vielä kannattivat valkoisia) ja naisia sen takia, että pukeutuivat housuihin. Suuri osa uhreista oli täysin syyttömiä. Paljonko tästä on Suomessa puhuttu. Minun sukuni on vaiennut.
    Balkanin tapahtumia varmasti setvitään vielä pitkään. Sinulle varmasti tuttu on kansanmurhabaretti ja siihen liittyvä laulu Bog je Srbin.

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta torstai, heinäkuu 27, 2017 at 08:31

      Vaikea nähdä aikaa, jolloin Balkanin kauheudet oikeasti voitaisiin jättää historiaan ja lähteä rakentamaan uutta yhteiskuntaa ilman menneisyyden painolastia.

  • Reply miraorvokki torstai, heinäkuu 20, 2017 at 19:04

    Oon kuullut tästä paikasta mutta ei ole vielä päässyt matkalistalle.. Onpa muuten karmaisevan näköinen kylä tuollaisella säällä! Eli just semmoinen tunteita herättävä, ehkä just sopiva tuskaturismiin tai muuhun, mutta ei ehkä ihan heti omalle listalle pääse tämä kohde :)

  • Reply Sandra / Terveiset päiväntasaajalta torstai, heinäkuu 20, 2017 at 20:18

    No oli toden totta kyllä surullinen kylä :/ Millaistahan olisi elellä tuollaisen kylän kupeessa :O Mutta, hyvä herätys ihmisille todellakin! Kambodzan killing fieldsien jälkeen oli meillä tosi hiljanen olo kun oli nähnyt kaikki ne pääkallot ja puut joihin lapset oli kuoliaaksi hakattu :(

  • Reply Tiia(ntai) torstai, heinäkuu 20, 2017 at 22:12

    Huh. Olen tainnut johonkin aiempaankin Balkan-postaukseesi kommentoida, miten hullulta tuntuu, että tällaista on ihan vielä meikäläisenkin elinaikana sattunut Euroopassa. Mutta toisaalta, niin kuin tuolla edellä kommentoitiin, niin onhan ihmisten järjestelmällinen lahtaaminen edelleen monin paikoin ihan tavallista… Kuvottavaa. Tuskaturismista voi olla montaa mieltä, mutta mun mielestä tällaisilla paikoilla käyminen on kyllä aina kasvattava kokemus.

    Tuli tästä mieleen, että luin joskus 20 vuotta sitten sellaisen Anne Frank -tyyppisen kirjan kuin Zlatan päiväkirja. Jo silloin 90-luvun lopulla aihe ja alue tuntui jotenkin kovin kaukaisilta, mutta ne taisivat ylittää käsityskykyni vielä reippaammin kuin nyt aikuisena :) Nyt kun googlailin, niin ilmeisesti tälle sarajevolaistytölle ei kuitenkaan käynyt huonosti.

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta torstai, heinäkuu 27, 2017 at 08:33

      Hei täytyypä laittaa kirjavinkki muistiin! Balkanilla oleskelun jälkeen sotaa koskeva kirjallisuus kiinnostaa entistä enemmän.

  • Reply Jenni / Unelmatrippi lauantai, elokuu 12, 2017 at 18:50

    Me käytiin tuolla muistomerkillä tänä kesänä – ei sillä tavalla varta vasten, vaan kun oltiin lähistöllä ajelemassa. Surullinen näky kaikin puolin. Muistomerkin teki jotenkin vielä lohduttomammaksi se, että siellä ei ollut meidän lisäksemme ketään muita käymässä.

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta sunnuntai, elokuu 13, 2017 at 10:19

      Lähes sana meillä, vain yksi perhe meidän lisäksemme sillä valtavalla alueella. Se tosiaan teki paikan vielä surullisemmaksi, tosin myös ehkä vaikuttavammaksi.

    Leave a Reply