Zemun, Belgradin pieni paratiisi

tiistai, heinäkuu 11, 2017

Belgradista on lyhyen etäisyyden päässä muutamia järkeviä päiväretkikohteita. Serbian toiseksi suurin kaupunki Novi Sad on niistä yksi, mutta helpommalla pääset lähtemällä Zemuniin. Zemun on nykyään osa Belgradia, mutta tuntuu edelleen täysin eri kaupungilta. Belgrad on harmaa ja rapistunut, kun Zemunissa kirsikkapuut kukkivat ja värikkäät talot ja joenrantakahvilat saavat paikan loistamaan.

Zemun on pieni paratiisi Belgradissa, ja sinne pääsee vartissa paikallisbussilla.

Zemun BelgradZemun Belgrad

Zemunilla on mielenkiintoinen historia. Kaupunki tunnetaan jo Rooman ajoilta Taurunumin nimellä. Sittemmin Zemunin ovat vallanneet monien muiden ohella niin unkarilaiset, bulgarialaiset kuin ottomanitkin, kunnes siitä tuli 1700-luvulla osa Habsburgien valtakuntaa reiluksi kahdeksisadaksi vuodeksi.

Kaupunki liitettiin Belgradiin vuonna 1945, ja nyt se onkin yksi Belgradin kaupunginosa muiden ohessa – näin siis virallisesti. Vielä tänäkin päivänä Zemunissa asuvat kuitenkin kutsuvat itseään zemunilaisiksi, eivätkä missään nimessä belgradilaisiksi. Belgradilaiseksi kutsuminen olisi loukkaus heitä kohtaan.

Asukkaita Zemunin alueella on lähes 170 000, eli mikään aivan pieni paikka ei ole kyseessä. Turistille mielenkiintoinen osa Zemunia on kuitenkin pieni ja helposti hallittavissa. Vanha kaupunki on söpö ja värikäs, eikä ole menettänyt itävalta-unkarilaista charmiaan. (Se että bloggaaja ei jaksanut ottaa parempia kuvia, ei ole Zemunin vika. Laahustin Zemunin katuja pienessä kohmeessa sunnuntaiaamuna, joten olen jättänyt kaiken tärkeän ja kauniin kuvaamatta. Nämä kuvat eivät anna Zemunille lainkaan oikeutta!)

Zemun on kaunista joenrantaa ja ihania kahviloita ja ravintoloita, värikkäitä vanhoja taloja. Kaiken kruunaa Gardos Tower (tunnetaan myös Millennium Towerina), jota ei saa jättää Zemunissa väliin. 1896 rakennetusta tornista on näkymät pitkälle Belgradiin, ja sen voi bongata myös Belgradin puolelta Kalemegdanin linnoitukselta Zemuniin päin tihrustellessaan.

Zemun Belgrad Zemun Belgrad

Paikan tunnelmaa esiin tuovien kuvien puutteesta huolimatta olen varma, että jokainen Belgradista Zemuniin matkaava ihastuu tähän värikkääseen kaupunginosaan.

Jääköön tämän postauksen tehtäväksi ihan vain vinkata teille paikasta – menkää paikan päälle näkemään ja kokemaan loput itse.

Miten sinne pääsee?
Zemuniin pääsee Belgradista paikallisbussilla, lipun hinta noin 1 € ja matka kestää noin vartin. Lataa puhelimeesi Moovit-sovellus, jolla voit etsiä aikataulut ja reitit. Myös taksit ovat edullisia. 
Mitä kannattaa tehdä ja nähdä?
Kiipeä Gardosin kukkulalle ja vieraile vanhassa tornissa
Kuljeskele vanhan kaupungin tunnelmallisilla kujilla
Syö Zemunin perinneruokaa kalakeittoa joenvarren ravintoloissa (Ravintola Saran on kuulemma perinteisin)

Seuraathan jo blogiani? 

Instagram

Facebook

Blogit.fi

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply