Kokemuksia aloittelevana Airbnb-majoittajana

tiistai, marraskuu 1, 2016

Kerroin syyskuussa (täällä) meidän alkaneen vuokrata vierashuonettamme Airbnb:n kautta. Monet olivat silloin kiinnostuneita kuulemaan, miten homma lähtisi käyntiin. Tai että lähtisikö se käyntiin ylipäänsä, vai olisiko jo ensimmäinen vieras tyhjentänyt asunnon ja kantanut meidät rullattujen mattojen välissä lähimmälle kaatopaikalle.

Esimerkkejä Helsingissä vuokrattavista asunnoista.

Näyttökuva 2016-11-01 kello 22.02.17

Helpotuksen huokaus: yhtenä palasena ollaan, munuaiset tallella, ja matotkin ovat toistaiseksi paikoillaan. Edes lutikoitakaan kukaan ole lutikoitakaan tuonut mukanaan. So far so good!

Tosin tähän mennessä meillä on ollut ruhtinaalliset kolme vierasta, eli kovin laaja otanta Airbnb-vieraita tähän tutkimukseen ei nyt ole valikoitunut. Näyttää kuitenkin siltä, että kun vähän luottaa vaistoihinsa ja muiden käyttäjien arvosteluihin, kokemuksista muodostuu pääasiassa (meidän tapauksessa ainoastaan) positiivisia.

Suomalainen opiskelija

Suomalainen tyttö on yöpynyt meillä kahdesti oltuaan kouluasioiden vuoksi Helsingissä. Kun ensimmäinen kerta meni hyvin, miksipä ei majoittaisi uudelleenkin. Nämä olivat hänen ensimmäiset Airbnb-kokemuksensa, samoin kuin meidänkin majoittavana osapuolena. On kiva, että joku on pitänyt paikkaa sen verran hyvänä, että palaa takaisinkin. Ja siistiä ja kohteliasta vierasta majoitamme itsekin mielellämme.

Irlantilainen bisnesmies

Irkkumies saapui yhden jälkeen yöllä, ja lähti aamulla johonkin tässä Töölössä olleeseen palaveriin. Otin tyypin nopeasti vastaan yöllä, kuulin kun hän meni suihkuun ja nukahdin. Aamulla lähdin, ennen kuin hän oli lähtenyt. Helpot 40 euroa. Hauska kaveri ja jätti hyvät arvostelut, kuten mekin hänelle.

Virolainen lääkäri

Nuori virolaislääkäri osallistui seminaariin Meilahdessa, johon meiltä on lyhyt matka. Yöpyi kaksi yötä, ja jälleen kerran saimme mukavan, siistin ja hyvin käyttäytyneen vieraan. Vaikka tulin molempina iltoina  vasta yhdeksän jälkeen kotiin, oli vieras vielä seminaarissa tai muualla ja olin jo nukahtanut, kun hän palasi meille. Senkin teki niin hiljaa, etten edes kuullut. Mathias oli muutaman sanan ehtinyt miehen kanssa vaihtaa, ja kuulemma todella symppiksen oloinen tyyppi.

Käytännön asiat

Olemme tehneet normaalin siivouksen, vaihtaneet lakanat vierashuoneeseen ja antaneet vieraalle oman avaimen käyttöön. Vieraan saapuessa olemme nopeasti näyttäneet paikat ja kertoneet käytännön asiat, kuten sen, että astioita saa käyttää vapaasti. Siinä kaikki, mitä majoittamisen eteen olemme tehneet, eikä kukaan ole mitään muuta odottanutkaan. Tää on vaan niin iisiä.

R-Kioski on löytänyt hienon markkinaraon Airbnb-majoittajille: avainpalvelu! Jätät avaimen Ärrälle noutajan tiedoilla, ja hän voi henkkareillaan sen sieltä noutaa. Me käytettiin tätä, kun viimeisin vieraamme tuli meille, kun emme sattuneet juuri silloin kumpikaan olemaan kotona.

Näyttökuva 2016-11-01 kello 22.01.02

Majoitammeko jatkossa?

Koska kokemukset Airbnb-vieraista ovat tällä pienellä otannalla olleet vain posiitiivisia, tulemme varmasti aikataulujen sallimissa rajoissa majoittamaan reissaajia myös tulevaisuudessa. Kun itse tietää, miten kivaa on päästä majoittumaan hotellihintoja halvemmalla jossain kivassa Airbnb-asunnossa, tarjoaa samaa mahdollisuutta mielellään muillekin. Se tarkoittaa hieman ylimääräistä vaivaa, ja sopivasti ylimääräistä rahaa.

Mutta juuri nyt emme pysty ottamaan varauksia Airbnb-kyselijöiltä, sillä vierashuoneelle on hetkeksi muuta käyttöä. Ei, ei sitä, mitä joku ehkä ajatteli. Seiniä ei maalata vaaleansinisiksi ja pinnasängyt jääköön Ikeaan odottamaan ostajaansa.

Pitäkää blogia silmällä, sillä kerron pian, mikä vierashuonetta (ja meitä!) odottaa.

You Might Also Like

43 Comments

  • Reply Maarit Johanna tiistai, marraskuu 1, 2016 at 22:53

    Hyvä kun jaatte kokemuksia! Tosi hyvä kuulla. Ehkä, EHKÄ mielin vielä saisin meidän vierashuonetta vuokralle kunhan sesonki tästä kohta alkaa. Tulis ne lumet ensin niin ehkä ne turistit pian seurais perässä.

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta keskiviikko, marraskuu 2, 2016 at 18:06

      Se ois niin hyvä! Täälläkin tuli jo ekat lumet tänään, sieltä ne turistit pian saapuu. Saisitte reissukassaa. :)

  • Reply Sonja | FIFTYFIFTY keskiviikko, marraskuu 2, 2016 at 09:39

    Kiinnostavaa lukea tästä! Meilläkin on periaatteessa ylimääräinen huone, mutta siellä on tällä hetkellä vain semmoinen kämänen vuodesohva, joten toistaiseksi jäävät nämä Airbnb-jutut kokeilematta. Mutta ehkä joskus uskaltaisi vuokrata koko kämpän? :D

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta keskiviikko, marraskuu 2, 2016 at 18:07

      Koko kämpästä voisi pyytää enemmän rahaa, eikä tarvitsisi hengailla samassa asunnossa vieraan kanssa, jos sen kokee kiusalliseksi. Mutta varmasti moni nukkuisi vuodesohvallakin mielellään, vaikka vähän rupusellakin, jos hinta on kohdallaan. :) Jotkuthan vuokraa esim. yksiöitä niin, että asuvat siellä itsekin, ja vieras nukkuu sitten jollain patjalla. Ja niillekin on menekkiä!

      • Reply ZizkovPani torstai, marraskuu 3, 2016 at 10:54

        Tämähän on aika tavalla suhteessa kohteen majoitushintatasoon. Pohjoismaissa, Britanniassa, Sveitsissä yms. majoitus on suhteellisen kallista, joten vaatimatonkin majoitus kelpaa (nuorille), kunhan hinta on alhainen. Sen sijaan vaikkapa Budapest (2h hotellihuone esim 23 euroa/yö), tai Praha (vuodepaikka hostellissa alkaen alle 10 euroa) tarjoaa yösijaa niin valtavan halvalla, ettei patjapaikasta varsinaisesti tapella! :)

        • Reply ZizkovPani torstai, marraskuu 3, 2016 at 10:56

          Toki moni harrastaa juuri Airbnb:tä sen takia, että pääsee tutustumaan paikalliseen menoon samalla. :)

        • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta torstai, marraskuu 3, 2016 at 13:39

          Totta, mutta joskus hyvä Airbnb-majoitus voittaa keskitasoisen (saati sitten huonon!) hotellin, ja jos sijainti on tärkeä, voi siitäkin olla etua. Mutta tää auttaa kyllä ihmisiä matkailemaan, kun tosiaan niissäkin maissa, joissa on kallista majoittua, Airbnb tarjoaa ainakin pientä helpotusta asiaan. :)

          • ZizkovPani torstai, marraskuu 3, 2016 at 21:49

            Itselläkin muutama todella positiivinen kokemus Airbnb:stä, ja kerran Airbnb oli oikeastaan se kohde itsessään (maalla). :)

          • Meri / Syö Matkusta Rakasta torstai, marraskuu 3, 2016 at 21:51

            Uskon että sieltä löytyy vaikka mitä helmiä, joiden vuoksi jo itsessään kannattaa matkustaa jonnekin. :)

  • Reply Anna | Muuttolintu.com perjantai, marraskuu 4, 2016 at 06:59

    Hienoa, että munuaiset on tallella! :) Hei vähän huippua tuo Ärrän avainpalvelu!!! Tulispa tänne Australiaankin joku vastaava. Mutta ei varmaan tule kun täällä ollaan yleensä vähän jäljessä kaikesta..

  • Reply Paula - Viinilaakson viemää maanantai, marraskuu 7, 2016 at 04:25

    Ihan mielenkiintoista. On kyllä hienoa, että avainpalvelukin löytyy. Meillä on ensi viikolla edessä ensimmäinen Airbnb yöpyminen, joten saas nähdä miten käy. Viime vuonna Amerikkalaisen jalkapallon loppuottelu, eli Superbowl pelattiin ihan meidän lähellä olevalla areenalla. Silloin olisi varmaan saanut hyvän hinnan talon vuokrauksesta, mutta emme sitten kuitenkaan uskaltaneet vuokrata + sitten olisi pitänyt itse lähteä evakkoon. Mutta harkinnassa oli. Kiva kuulla, että teillä on hyvät kokemukset.

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta maanantai, marraskuu 7, 2016 at 18:10

      No siitä ois tullut varmasti teille melkoinen potti. Ehkä teette sen joskus tulevaisuudessa. Tsemppiä ekaan Airbnb-kokemukseen! ;)

  • Reply Ansku BCN maanantai, marraskuu 7, 2016 at 10:32

    Mielenkiintoista lukea tämäkin puoli Airbnb:stä! Olemme itse majoittuneet Airbnb:ssä ja kokemukset ovat olleet hyviä. Itse emme majoittajiksi ala ainakaan niin kauan kuin Barcelonassa asumme, sillä siitä saattaisi rapsahtaa aikamoiset sakot, täällä kun Airbnb-palvelua ei katsota viranomaisten puolelta suopeasti. Jos omistaisimme kakkosasunnon jossain kaupungin ulkopuolella, niin miksikäs ei, hyvähän se olisi, että sille olisi käyttöä!

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta maanantai, marraskuu 7, 2016 at 18:10

      Ai siellä saa ihan sakkoja, apua. Hassua, koska meidän eka Airbnb-kämppä oli juuri Barcelonassa. :D

  • Reply Laura / Laura's Itinerary maanantai, marraskuu 7, 2016 at 14:19

    Hienoa, että homma toimii! Pakko kysyä, että onko se R-Kioskin avainpalvelu ihan ilmainen?? Wau, tosi hyvä idea!
    Jostain syystä muuten en nää noita sun kuvia, näkyy kuvan kohdalla vain kuvan tiedostonimi… mulla Safari selaimena.

  • Reply sarsa / Pohjoistuuli puhaltaa maanantai, marraskuu 7, 2016 at 19:12

    Mä en ole koskaan majoittunut Airbnb-kautta, mutta vaihtoehto alkanut pikkuisen kiinnostaa. Yksin reissatessa kaipaan kuitenkin sitä kuuluistaa yksityisyyttä, joten en tiedä jaksaisinko majoittua asuntoon, jossa isäntäpari on paikalla. Toisaalta, jos isäntäpari osaa lukea tätä suomalaista mentaliteettia ”anna mun olla rauhassa” niin miksikäs ei. Kiva lukea kokemuksesta myös majoittajan näkökulmasta. Mun veljen perhe harrasti aikaisemmin asunnonvaihtoa ja pääsääntöisesti siitä oli hyvia kokemuksia.

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta tiistai, marraskuu 8, 2016 at 12:23

      Se on kyllä totta, että muakin väsyttää työpäivien jälkeen, enkä jaksa välttämättä olla sosiaalinen. Toistaiseksi vieraat ovat itsekin olleet kiireisiä, joten ei ole tullut ongelmia.

  • Reply Kati tiistai, marraskuu 8, 2016 at 10:10

    Todella kiinnostava postaus! Toivon jatko-osaa, jos joskus laitatte huoneen uudelleen vuokralle! Mun mies on kovasti painostanut minua, että laitettaisiin koko asunto vuokralle reissujen ajaksi. Käytännön järjestelyt arveluttavat, siivous- ja avainpalvelut myös. Jotenkin tuntuu vieraalle! Ehkä tuo Sarsan mainitsema asunnonvaihto voisi olla hieman luontevampi.

    Ärrä on kyllä keksinyt monessa asiassa oivan markkinaraon ja se on tosi hyvä juttu! 5 euroa on pieni hinta siitä, ettei tarvitse itse päivystää kotona avainten kanssa. Tosi jees!

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta tiistai, marraskuu 8, 2016 at 12:22

      Totta, Ärrällähän on nyt ollut tavoitteenanikin muistaakseni keksiä kaikkea tuollaista uutta palvelua. Ja tää ainakin on hyödyllinen, tiedän muidenkin suomalaisten Airbnb-majoittajien käyttävän sitä.

      Tiedän tunteen, kun arveluttaa ja tuntuu vieraalta. Paljon riippuu vieraastakin. Käytännön järjestelyt kyllä hoituvat, ja jos joku vieras on vaikka pidempäänkin, niin ei ole paljon voitoista pois, jos palkkaa jonkun siivoojaan tarvittaessa siivoamaan jäljet.

      Ehkä tää postaus saa jatko-osan tulevaisuudessa! :)

  • Reply Emma keskiviikko, marraskuu 9, 2016 at 11:53

    Tästä projektista on mielenkiintoista lukea! Nolottaa myöntää, että en ole vielä edes kokeillut sitä yöpymistä Airbnb:n kautta, mutta täytyy nyt uskaltautua edes siihen. Onkohan munuaisen menettämisen riski yhtä suuri yöpyjänä kuin majoittajana? :D

  • Reply Pirkko / Meriharakka torstai, marraskuu 10, 2016 at 09:41

    Airbnb:hen suhtaudun hiukan skeptisesti, lähinnä sen paikkakunnan asuntomarkkinoita joissain suosituimmissa kaupungeissa sekottavan vaikutuksen takia: vuokrataan kokonaisia asuntoja, jotka ovat sitten poissa varsinaisilta asukkaita. Te nyt ainakin kuulutte vuokraajina siihen alkuperäisidean mukaiseen kategoriaan, että vuokraatte omaa asuntoanne tai osaa siitä, eli asuntonne ei ole poissa Helsingin muutenkin tukkoisilta asuntomarkkinoilta!

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta torstai, marraskuu 10, 2016 at 13:06

      Pitää paikkansa, kai jokaisella palvelulla on aina varjopuolensakin. Me tosiaan mennään onneksi ihan alkuperäisajatuksen mukaisesti.

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta torstai, marraskuu 10, 2016 at 13:07

      Pitää paikkansa, kai jokaisella palvelulla on aina varjopuolensakin. Me tosiaan mennään onneksi ihan alkuperäisajatuksen mukaisesti.

  • Reply Reetta / Matkasto torstai, marraskuu 10, 2016 at 15:12

    Mielenkiintoinen tarina! Olin lähellä päätyä ensimmäiseen AirBnB-majoitukseeni pari viikkoa sitten, mutta se reissu sitten peruuntui, joten ei ole kokemusta edes majoittumisesta, saati majoittamisesta. :) Mutta voisin hyvin kuvitella joskus majoittuvani AirBnB:ssä. Majoittamiseen ei kyllä ole rahkeita, mutta jos ylimääräisiä huoneita piisaa, niin tuo on kyllä erinoimainen pieni lisätienisti-idea. Ja mukava, jos saa vieraaksi vaikka ulkomailta mielenkiintoisia matkailijoita!

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta lauantai, marraskuu 12, 2016 at 00:51

      On tosi mielenkiintoista tavata (vaikka sitten edes tolla nopeasti) erilaisia majoittujia, ja lisätienestit ei nekään varsinaisesti haittaaa… :)

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta lauantai, marraskuu 12, 2016 at 00:51

      On tosi mielenkiintoista tavata (vaikka sitten edes tolla nopeasti) erilaisia majoittujia, ja lisätienestit ei nekään varsinaisesti haittaaa… :)

  • Reply Sari perjantai, marraskuu 11, 2016 at 21:04

    Kiinnostava asia ja juttu! Kiva tietää myös kuinka teille vuokralaisten kanssa on käynyt. No tietysti kun itse on kotona on asia helpompaa, ehkä???? Minua kiinnostaisi vuokrata koko huoneistoa. Olisi omien lomieni aikana vapaana mutta hiukan ehkä huonossa suunnassa. Onkohan kellään kokemusta koko huoneiston vuokrasta?

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta lauantai, marraskuu 12, 2016 at 00:56

      Tavallaan olisi kiva vuokrata asuntoa kun ei itse ole paikalla ja kerätä vain rahat taskuun, toisaalta on ihan mukavaa että on itse paikalla vähän edes vahtimassa, mitä täällä tapahtuu.

  • Reply Merja / Merjan matkassa perjantai, marraskuu 11, 2016 at 22:07

    Kiva kuulla teidän kokemuksia! Ja hyvä kuulla, että munuaiset ja muut sisäelimet vielä tallessa :) Nyt alkoi kiinnostamaan mitä teidän vierashuoneelle tapahtuu. Mullekaan ei kuvat näkynyt. Luen tätä iPadilla.

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta lauantai, marraskuu 12, 2016 at 00:56

      Mikähän ihme noissa kuvissa on… Vierashuoneen kohtalo on muuten jo selvinnyt uudemmissa postauksissa. ;)

  • Reply Lotta | Watia.fi lauantai, marraskuu 12, 2016 at 07:55

    Hyvä että kaikki on mennyt hyvin! Aika hyvä veto ärrältä tuo avainpalvelu. En ollut siitä aikaisemmin kuullut, mutta toisaalta, enpä ole majoittanut tai käyttänyt AirBnB:tä Suomessa. Voisin kyllä ehdottomasti joskus vielä majoittaa, sitten joskus jos ylimääräinen huone kämpästä löytyy. Tällä hetkellä majailen itse AirBnB-vieraana Tokiossa. Huippupaikka löytyi jälleen. :-)

  • Reply Sandra / Terveiset päiväntasaajalta lauantai, marraskuu 12, 2016 at 10:57

    Ihanaa! Hyvä, että AirBnb on rantautumassa jo noin hyvää vauhtia :) Toivottavasti kaikki menee jatkossakin teillä hyvin :)

  • Reply Kohteena maailma / Rami lauantai, marraskuu 12, 2016 at 14:29

    Osaat kivasti koukuttaa yleisösi. Kaivattiin ensin kokemuksia miten menee ja nyt odotamme kuin Emmerdalessa, mitä seuraavassa jaksossa tuleman pitää :-D

    Eipä silti, oli kiva lukea, että on positiivisia kokemuksia vuokraajana olosta :-)

  • Reply Hanneli /duunireissaaja sunnuntai, marraskuu 13, 2016 at 12:21

    Kiva lukea kokemuksista näinkin päin. Hassua, mutta en ole kyennyt majoittumaan Airbnb:n kautta, vaikka muuten olen vuokrannut huoneistoja sieltä täältä. Moni niistä on ollut oikeasti jonkun oma, tai perhe on asunut samassa talossa. Jospa nyt viimein rohkaistuisin, ennen kuin se muuttuu kaikkialla laittomaksi.

    • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta maanantai, marraskuu 14, 2016 at 19:55

      Hehe, tuo onkin hyvä pointti, että kohta se voi jo nykyistä useammassakin paikassa olla kiellettyä!

    Leave a Reply