Monthly Archives

syyskuu 2015

Huangshan eli Yellow Mountains

Huangshan-vuoristo eli Yellow Mountains on vuoristo Kiinan Anhuin maakunnasta. Se on yksi Kiinan upeimmista luontonähtävyyksistä ja myös Unescon maailmanperintökohde. Kun nyt Kiinassa kerran ollaan, niin ei tätä paikkaa tietenkään voinut jättää näkemättä. Pakkasimme rinkat ja otimme torstai-iltana 11 tunnin yöjunan Huangshania kohti. Bussillakin (6,5h)…

maanantai, syyskuu 28, 2015

Saasteita, vatsanpuruja ja lisää ladies’ nighteja

Joku täällä sanoi minulle, että Shanghain ilman hengittäminen on verrattavissa 16 tupakan polttamiseen päivässä. Järkytyin, mutta toki aloin heti epäillä kuulemaani. Mitään todisteita en tälle väittämälle löytänyt, vaan useampien artikkelien mukaan keskiverto päivä täällä vastaa noin puolen tupakan polttamista. Eihän se hyväksi ole, mutta…

keskiviikko, syyskuu 23, 2015

Seafoodia ja laittomuuksia Sijiao Islandilla

Päätimme lähteä kolmen muun vaihtarin kanssa yön yli kestävälle vierailulle Sijiao Islandille, joka on Shengshi Islandsien isoin saari. Googlettelu lupaili hyvää: hienon näköisiä rantoja, tuoreita mereneläviä ja leppoisaa rantaelämää. Ja ihan kohtuullisen matkan päässä Shanghaista! Pakattiin siis reppumme, ja jälleen kerran herätys lauantaiaamuna kello kuudelta.…

maanantai, syyskuu 21, 2015

Ruisleipää ja hot potia

Sataa sataa ropisee Shanghaissa. Pari sateista päivää takana, tänään oli onneksi taas kuivaa ja sinistä taivastakin pilkotti pilvien välistä. Vaikka täällä olisi kuuma, niin aurinkoa ja taivasta harvemmin näkyy, kun saasteet/pilvet peittävät ne taakseen. Koko ajan on sellaista vähän harmaata. Viikot vierii huimaa vauhtia…

torstai, syyskuu 17, 2015

Hainan Airlinesin siivin Hainanille

Kiina ei varsinaisesti ole tunnettu rantalomamahdollisuuksistaan. On täällä kuitenkin ainakin yksi paikka, jossa pääsee palmun alle drinkkejä siemailemaaan: Hainan. Hainan on isohko saari Kiinan eteläosassa, ja todella suosittu lomapaikka kiinalaisten ja venäläisten keskuudessa (tunnetusti hyvän lomakohteen merkki). Kyllä Hainanilla muitakin kansallisuuksia lomailee, mutta käsitykseni mukaan…

maanantai, syyskuu 14, 2015

Suomalaisia Shanghaissa ja vaihtareita Hangzhoussa

Terveisiä paahtavasta Shanghaista! Vaikka lämpötilat alkavat selkeästi jo hiukan rauhoittua muutaman viikon takaiseen verrattuna, on tällä kuuma edelleen. Ensi viikolla säätiedotteen mukaan lämpöjen pitäisi pyöriä 23-30 asteen välissä. Ja ilmankosteus tietenkin pilvissä. Tykkään lämmöstä, joten en valita. Paitsi vähän siitä, kuinka paljon täällä pitää…

sunnuntai, syyskuu 13, 2015