Viinimatkalle Sloveniaan? Goriska Brda on köyhän miehen Toscana

Muutamasta suomalaisesta matkablogista olin lukenut Brdan viinialueesta Sloveniassa. Jostain takaraivosta se nimi sitten putkahti mieleen, kun hätäpäissäni yritin keksiä meille matkakohteita alkuperäisen Montenegro-suunnitelman osoittauduttua aikatauluiltaan liian haastavaksi (kyllä, jopa survomisen mestarille).

Slovenian viinialue Goriska Brda

Olen haaveillut viinimatkasta Toscanaan, ja tämä oli jo aika lähellä sitä. Köyhän miehen Toscana, sanoisinko. Kenties oikea Toscana voittaa piirun verran maisemissa, eikä slovenialainen viini ole aivan yhtä tunnettua – mutta kaikkihan tietää, mitä se tarkoittaa: edullisempaa hintatasoa.

Italialaisten määrästä päätellen muutamakin luigi pakkaa etenkin viikonloppuisin perheensä autoon ja hurauttaa Slovenian puolelle nauttimaan seitinohuet. Ja jos Brda viineineen kelpaa italialaisille, niin kelpaa se sitten minullekin!

Slovenian viinialue Goriska Brda

Goriska Brdan alue koostuu pienistä kylistä ja niitä ympäröivistä viinitiloista. Me majoituimme Medanan kylässä tunnelmallisessa Belicassa. Hinta oli 80 euroa yöltä sisältäen aamiaisen. Voin suositella!

Ainoa takaisku oli se, ettei kukkulan päällä sijaitsevan majatalon ihanan näköinen uima-allas ollut vielä tässä vaiheessa kevättä auki, vaikka sää olisi sen sallinutkin.

Slovenian viinialue Goriska BrdaSlovenian viinialue Goriska BrdaSlovenian viinialue Goriska BrdaSlovenian viinialue Goriska BrdaSlovenian viinialue Goriska Brda

Ei tosiaan ollut valitukselle sijaa, kun aamulla tämä näkymä otti vastaan huoneemme ikkunasta.

Slovenian viinialue Goriska Brda

Majatalon illallista en voi suositella. Otimme valmiin menun ja odotimme hyviä, italialaistyyppisiä annoksia. Sen sijaan eteemme kannettiin viisi ruokalajia omituisia makuyhdistelmiä ja mössömäisiä pöperöitä.

Ehkä valitsimme vahingossa hampaattomien menun – majatalossa yöpyi melko paljon vanhempia ihmisiä, joten ehkä menu oli tekareita varten suunniteltu. Hukutimme pettymyksemme litraan naurettavan halpaa viiniä.

Slovenian viinialue Goriska Brda

Brdan viinialueella juodaan viiniä (yllätys!), syödään juustoja ja nautitaan maisemista.

Aloita vaikka Vinoteka Brdasta Dobrovon linnalla!

Slovenian viinialue Goriska Brda Slovenian viinialue Goriska Brda

Muutkin kylät ovat tutustumisen arvoisia, erityisesti Smartno.

Slovenian viinialue Goriska BrdaSlovenian viinialue Goriska Brda Slovenian viinialue Goriska BrdaSlovenian viinialue Goriska BrdaSlovenian viinialue Goriska Brda

Brdan tiet kuhisevat pyöräilijöitä. Myös autolla liikkuu kätevästi paikasta toiseen, tosin silloin seitinohuen pitää tosiaan pysyä seitinohuena. Tai en minä tiedä, onko se täällä niin nuukaa. Serbiassa ei ainakaan.

Brdan alueella vuokrataan myös sähköskoottereita. Meidän majatalolta ne sai käyttöön ilmaiseksi! Ja mäkin pääsin ajamaan skootteria ensimmäistä kertaa 27 vuoteen.

Slovenian viinialue Goriska Brda Slovenian viinialue Goriska Brda Slovenian viinialue Goriska BrdaSlovenian viinialue Goriska Brda

Brda vei sydämen ja viinintäyteiset päivät ajantajun. Pari päivää oli ainakin meille sopiva aika tutustua alueeseen, jota uskallan lämpimästi suositella kaikille matkailijoille.

Muista varata majoitus ajoissa, sillä vaikka Goriska Brda tai slovenialaiset viinit eivät ole Suomessa kovin tunnettuja, niin viime hetken varaaja saattaa jäädä nuolemaan näppejään. Muu Eurooppa on nimittäin jo löytänyt Brdan.

Miksei (lähes) kukaan kertonut minulle Sloveniasta

Kenties varhaisdementia on alkanut jo nakertaa tietä elämääni ja muistii alkaa pätkiä pahemman kerran, mutta matkablogeja melko ahkerasti seuraavana henkilönäkään en muista lukeneeni Sloveniasta mitenkään liikaa.

Miksi?

Syy sille, että Slovenia jotenkin yllätti minut niin kokonaisvaltaisesti, lienee se, ettei siitä etenkään matkablogikuplan ulkopuolella loppujen lopuksi kovin paljon huudella.

Milloin viimeksi muistat jonkun käyneen Sloveniassa, tai suositelleen sitä sinulle kohteena? Jos jaat kohtaloni ja olet ollut Slovenia-pimennössä,  niin sanon nyt sinulle:

Lähde Sloveniaan. Et pety.

Vai kelpaisivatko tällaiset maisemat?

Pienessä maassa on helppo huristella autolla kohteesta seuraavaan, ja mekin saimme puristettua muutamaan hassuun päivään aktiviteettiloman Bovecissa, viinintäyteisen vapun Brdassa ja siihen väliin vielä pikavisiitin merenrantakaupunki Piranissa.

Pari ensimmäistä päivää jatkunut ajoittainen rankkasade meinasi lannistaa minut, mutta sääpettymyksen (ja ukkospilvien) sumentamien silmienikin läpi näin Slovenian kauneuden. Ja olipahan syy käyttää uutta sadetakkia.

Tässä alla olevassa kuvassakin sataa muuten kuin este… siis kaatamalla. Hymy lavastettu.

Miksi Slovenia ei ole juttu suomalaisille? Onko kyse maan tuntemattomuudesta vai suorien lentojen puutteesta? Painaako Jugoslavian historia vielä vaakakupissa?

No, tuskin ainakaan jälkimmäisestä on kyse. Sloveniaa ei voi millään verrata esimerkiksi Serbiaan. Slovenia näytti Serbian rapistamilla verkkokalvoillani paratiisilta.

Tykästyin ja ihastuin. Ihan varmasti tulen palaamaan Sloveniaan. Sieltä jäi ihania muistoja (myös ei niin ihania, kuten se, kun sähköskootteri ei jaksanut ajaa meidät molemmat kyydissään mäkeä ylös ja lopputuloksena minä juosten työnsin pyörän selässä istuvan Arvon Herra Mathiaksen mäen päälle).

Sloveniasta on vielä niin paljon kerrottavaa.

Minun juttujani odotellessa voi Sloveniasta voi lukea ainakin Pöndekengissä-, Lähtöportti- ja Travellover-blogeista.

Hyvästi Belgrad, hyvästi Balkan

Istutaan Mathiaksen kanssa lentokentällä, odotetaan lentoa Saksaan ja käytetään luppoaika koneilla työskentelyyn. Tai siis Mathias työskentelee ja mä teen kaikkea enemmän ja vähemmän turhanpäiväistä, kuten yleensäkin. Vastakohdat viehättää.

Kolmen kuukauden Balkan-seikkailu on nyt tullut päätökseen. On ollut opettavainen kokemus päästä työskentelemään ulkomailla ja on ollut mahtavaa tehdä paluu Balkanille, jossa on lapsena tullut vietettyä kohtuullisen paljon aikaa.

Päällimmäisenä mielessä on tietenkin pieni haikeus. Ihana Belgrad, en haluaisi vielä lähteä. Vaikka on täällä niitäkin hetkiä ollut, kun olen kironnut kaikki slaaviperäiset kansat ja koko Kaakkois-Euroopan alimpaan tuonelaan ja vannonnut, etten takaisin tule, kun täältä kerran pääsen pois.

Mutta ne on olleet ohimeneviä hetkiä (ja niihin on usein liittynyt torakoita) ja tällä hetkellä sitä jäisi mielellään tänne auringonpaisteeseen jatkamaan kevättä. Ilmeeni Lufthansan koneen myöhään illalla laskeutuessa Suomeen tulee luultavasti olemaan kuin se viivasilmäinen ja -suinen emoji.

Miten tällaisiin henkilökohtaisiin ilmastotakaiskuihin voi tässä vaiheessa kevättä suhtautua vaipumatta totaaliseen masennukseen?

En olekaan tainnut blogin puolella kertoa viimeisistä käänteistä Belgradissa. Jouduin nimittäin loppujen lopuksi muuttamaan asunnostani pois, mikä aiheutti melko paljon ylimääräistä vaivaa ja säätämistä. Ne torakat, jotka olivat yli kaksi kuukautta pysytelleet poissa, tekivät paluun. Ensin näin niitä yksiöni huoneessa. Ajattelin, että eivätpä ole ainakaan kylppärissä (yksi torakkavapaa huone kämpässä, hip hip hurraa).

Uskoin selviäväni koettelemuksesta, vaikka ääretöntä inhoani torakoita kohtaan ei voikaan näin kirjallisesti oikein mitenkään kuvailla. Jos kuvittelette minut karjumassa raivokasta kauhun- ja tuskansekaista ärjyntää samalla pesäpallomailalla nyrkkeilysäkkiä murjoen, voitte ehkä aavistaa, mitä tunnen, kun nään torakoita.

Pian ensimmäisten torakkalöydösten jälkeen huomasin torakoiden kaivaneen tiensä asuinhuoneeni lisäksi jälleen myös kylpyhuoneeseen. Siinä vaiheessa meinasi mielenterveys napsahtaa ja perjantai-iltana tein äkkilähdön kämpästä. Mielessäni ei pyörinyt muuta kuin torakkagooglailun ensimmäinen tulos ”jos näät yhden, niitä on tuhat odottamassa” ja pelko siitä, että ne munivat tavarani täyteen ja kohta muutun itsekin torakaksi koko nainen, ellen joudu niiden syömäksi sitä ennen.

Oli tuskaa pakata tavarat hirveällä kiireellä, hälyttää vuokraemäntä maksamaan vuokrarahat takaisin ja sitten raahautua kahden matkalaukun, liitoksistaan ratkeilevan repun, valtavan käsilaukun ja parin random nyssäkän kanssa hikisenä hostelliin. Mutta se tunne, kun uupuneena tipahdin hostellin pehmeään sänkyyn ja tiesin, että sota on ohi. Vastapuoli käytti väsytys- ja yllätystaktiikkaa ja voitti taistelun, mutta en enää välittänyt.

Sain majoitustarjouksia usealtakin ystävältä Belgradissa, mutta suomalainen luonteeni ajoi minut kuitenkin Airbnb-huoneeseen, olinhan saanut torakkakämpän vuokrarahatkin kynittyä takaisin. Löysin Airbnb:n kautta ihanan asunnon, jossa asuin loppuajan yhdessä vanhan belgradilaismummon kanssa. Vinkkaan teille tästä majapaikasta tarkemmin myöhemmin!

Kolme kuukautta Balkanilla huipentui Mathiaksen kanssa tehtyyn road tripiin. Ehdittiin nähdä muutamassa päivässä paljon: Sloveniassa Soca-joki ja Bovecin kylä, Piran ja Goriska Brdan viinialue ja Kroatiassa Plitvice. Lopuksi ajettiin takaisin tänne Belgradiin, jossa vietettiin vielä yksi yö. Ajokilometrejä kertyi kaksituhatta, huh.

Nyt tuntuu hyvältä palata kotiin. Nyt on juuri oikea aika sille. Balkan-jutut toki jatkuvat blogin puolella.

Kiitos, kun olette olleet mukana seuraamassa tätäkin seikkailua!

Änge, tunge ja suorita: Balkan Road Trip starttaamassa

Jossain toisessa perheessä oltaisiin ehkä ajateltu, että neljässä kokonaisessa päivässä ehtii juuri sopivasti matkustaa yhteen kohteeseen, rauhoittua siellä lomaillen ja palata sitten virkeänä kotiin.

Minun ja Mathiaksen kaksihenkisessä pikkuperheessä sattuu olemaan eräs sen verran topakka matkanjohtaja, että reissut tulee välillä tungettua vähän liiankin täyteen ja melko tiukille aikatauluille.

Niin kävi nytkin. (Vannon, se oli vahinko!)

Neljä päivää yhdessä kohteessa tuntuu pieneltä ikuisuudelta. Äkkiäkös siinä ajassa starttaa yhdestä maasta ja vierailee kahdessa muussa, ja yhteensä ainakin neljässä eri kohteessa. Mihin sitä koira karvoistaan pääsisi: kun maailmassa on liikaa upeita paikkoja, on välillä pakko tunkea ja änkeä ja vähän suorittaakin, jotta ehtii nähdä ja kokea kaiken.


Koko homma on vähän kuin mun matkalaukku, jota piti tänäkin aamuna hiki hatussa survoa ja runnoa, jotta sen sai lopulta napsahtamaan lukkoon: liika on liikaa, mutta jos se juuri ja juuri menee kiinni (olkoonkin räjähtämispisteessä), niin hyvinhän sitä silloin loppujen lopuksi mahtui.

Tuleepa tälläkin road tripillä totutettua itseään aikaisiin aamuherätyksiin, kun päivittäisiä välimatkoja tulee sen verran, että saa olla kukonlaulun aikaan auton ratissa, jos mielii perille seuraavaan kohteeseen järkevään aikaan. Ja pienet riskit sen suhteen, ehditäänkö vikana aamuna Kroatiasta ajoissa Serbian puolelle Saksaan lähtevälle lennolle, antavat matkalle vain sopivan lisävivahteen (kuten se lompakkoon syntyvä lovikin siinä tapauksessa, että ei ehditä, se se vasta vivahdetta antaakin).

Pieniä uhrauksia sen rinnalla, mitä kokemuksia matkailusta saa? Vai olisiko vain pitänyt mennä yhteen kohteeseen, rentoutua, nauttia ja vain olla? Ehkä sitten joskus.

Tänään siis startataan Belgradista vuokra-autolla heti, kun Mathiaksen kone saapuu Saksasta. Ajetaan Sloveniaan Boveciin, sieltä Piraniin, sieltä Goriska Brdan viinialueelle, sieltä Kroatiaan Plitvice-järville ja sieltä takaisin Belgradiin, josta lähtee lento Saksan kautta Suomeen. Ei edes kuulosta pahalta, mutta kyllä tähän kilometrejä mahtuu.

Bovecissa on tiedossa ainakin koskeanlaskua Soca-joen maisemissa. Soca-joki ympäristöineen pitäisi olla luontonsa puolesta kauneinta Sloveniaa. Kristallinkirkasta vettä ja komeita vuoria. Kivana pikku bonuksena säätiedote näytti vielä muutama päivä sitten lumisadetta… Tuota joo. Ei ihan se, mitä tilasin. En ole uskaltanut enää katsoa ennusteita, joten ei tietoa ajantasaisesta tilanteesta.

Piranissa käymme ihmettelemässä Slovenian rannikkoelämää, ja Goriska Brdassa varmaan lähinnä juodaan viiniä. Plitvicen upeassa luonnonpuistossa ihaillaan vesiputouksia ja luontoa ja suoritetaan reissun pakollinen patikointiosuus.

Neljä kokonaista päivää aikaa. Nukkua ehtii kotonakin.

Löytyykö sielunkumppaneita, joilla pukkaa samaa ongelmaa?

Instagram 

Facebook

Timisoara, Romania (osa 2)

300 000 asukkaan kaupunkina Timisoara on muutakin kuin se kunnostettu vanha keskusta. Harrastan reissuilla päämäärätöntä harhailua kaupungilla, mutta Timisoarassa tein sitä erityisen paljon. Eipä ollut juuri muutakaan tekemistä, kun kaikki oli suljettu.

Kävi selväksi, että puistoista tässä kaupungissa ei ole pulaa. Mihin tahansa käveli, oli joku puisto nurkan takana kurkkimassa. Vastakohta kaupungin pientä pintaremonttia kaipaavalle yleiskuvalle.

Mulla ei tietenkään ole pienintäkään hajua siitä, missä mä varsinaisesti olen kävellyt, joten kauhean informatiivista mene-tänne-Timisoarassa -postausta tästä ei nyt tule.

Otat jalat alle ja lähdet käpystelemään, eiköhän sieltä jotain mielenkiintoista löydy.

Karmivat rakennukset

Minulle jäi Timisoarasta parhaiten mieleen rakennukset.

(Okei, vielä paremmin jäi mieleen Starbucksissa juomani kahvi – ensimmäinen kahvinjuonnin aloittamisen jälkeen kyseisestä puljusta ostamani kahvi ja herra mun varjele se cappuccino oli taivaallista!)

Ehkä mulla on joku Dracula-fiksaatio, mutta neukkukuutioita lukuun ottamatta lähes kaikki Timisoarassa näkemäni rakennukset toivat pientä karmintaa selkäpiihin. Kattojen muoto, rapistunut maali, noi parvekkeet… Tykkäsin karmivasta olosta ja se saikin mut ajattelemaan, että paluu Romaniaan on ehkä sittenkin joskus mahdollinen. Ehkä. Mutta silloin kyllä pitää vähintään kaivaa se Dracula haudastaan.

Pieni Dracula-tietoisku: Dracula on irlantilaiskirjailija Bram Stokerin 1800-luvun lopussa luoma vampyyrihahmo.  Dracula on kreivi, joka asuu linnassa Romanian Transilvaniassa. Elää ihmisverellä, eikä kestä päivänvaloa.

Mutta ei Dracula ihan pelkkää fiktiota ole. 1400-luvulla nykyisen Romanian alueella Valakiassa eli julmana hallitsijana mainetta niittänyt ruhtinas Vlad III, tunnettiin myös Vlad Seivästäjänä (herttainen kutsumanimi) ja Vlad Draculana. Vlad III toimi inspiraationa Stokerin romaanille.

Romaniassa sijaitseva Branin linna tunnetaan yleisesti Draculan linnana, vaikka Stoker ei koskaan ollut edes käynyt Romaniassa. Vlad Seivästäjälläkin oli oma linnansa ihan muualla. Ilmeisesti Branin Linna on ainoa linna Romaniassa, joka sopi Dracula-romaanin kuvauksiin, ja niinpä sitä alettiin pitää Draculan linnana (turistien vedättämisen jalo taito!).

Museum of Communist Consumer

Usein lompsin sinänsä päämäärättömästi, mutta kuitenkin suunnaten jotain (yleensä vähäpätöistä) kohdetta kohti. Timisoarassa tällainen kohde voi olla esimerkiksi Museum of Communist Consumer, joka on juuri sopivasti keskustan ulkopuolella ja mielenkiintoisella alueella.

Museo on ehkä vähän väärä sana. Ei kannata odottaa upeaa näytteillepanoa, opastusta, suuria elämyksiä tai mitään muutakaan. Mutta eipä ole sisäänpääsymaksuakaan!

”Museo” eli pari huonetta lattiasta kattoon täynnä kommunismiajan tavaraa löytyy kellarikerroksesta, jonne vievät portaat ovat heti sisäänkäynnin oikealla puolella.

Museon yhteydessä on myös aika omituinen kahvila/baari ja sisäpiha, joka on varmasti kesällä elementissään.

Timisoaraan kannattaa siis ehdottomasti pakata lenkkarit matkaan ja lähteä viipottamaan teille tuntemattomille. Minä ihastuin nimenomaan keskustan ulkopuoliseen Timisoaraan kaikessa tavanomaisuudessaan. Kaikki on jotenkin niin tavallista, mutta sitten ei kuitenkaan. Kaikessa on pieni Dracula-lisä.

Minulla on viimeinen viikko Serbiassa meneillään, ja tuntuu kuin tästäkin Romanian matkasta olisi jo ikuisuus. Eihän siitä ole kuin viikko. Aika rientää!

Facebook

Instagram 

Timisoara, Romania (osa 1)

Maa, johon en ihan heti arvannut matkustavani. Ei oikeastaan kiinnostanut, ja mielikuva koko Euroopan kolkasta oli muutenkin aika kälyinen. Ei kai silti tarpeeksi kälyinen, jotta mielenkiintoni olisi herännyt.

Serbiasta Romaniaan on kuitenkin niin lyhyt matka, että pakkohan se oli pääsiäisen vapaina hypätä autoon ja käydä kääntymässä Timisoarassa.

En oikein osaa vierailuni perusteella sanoa, pidinkö Romaniasta vai en. Ehkä en. Tai en mä en-pitänyt siitä, mutten erityisemmin pitänytkään. Oliko selkeästi ilmaistu? Toisaalta näin maasta vain mitättömän pienen palasen, yhden kaupungin.

Voi olla, että tämän Timisoaran reissun pieneen alavireeseen vaikutti monikin asia: pieni koti-ikävä, yksin matkustamisen hyvien puolien lisäksi ne huonot puolet, pääsiäisen aiheuttama aavemainen hiljaisuus kaupungilla, sateinen sää, epäonnistunut hostellivalinta ja yhden illan pilanneet vatsakivut.

Edes matkabloggaajalla matkat ei ole aina pelkkiä onnistumisia. Ainakaan minun.

Timisoara

Timisoara sijaitsee Länsi-Romaniassa, lähellä Serbian ja Unkarin rajaa. Asukkaita on yli 300 000 (joista kolmetoista oli jäänyt kaupunkiin kanssani pääsiäiseksi), joten kyseessä on Romanian kolmanneksi suurin kaupunki ja siten läntisen Romanian keskus. Kahdeksan yliopistoa tekevät Timisoarasta myös merkittävän yliopistokaupungin.

Timisoara on valittu Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2021.

Timisoaran vanha kaupunki

Timisoaraa kutsutaan kuulemma pikku-Wieniksi arkkitehtuurinsa takia. Vanha kaupunki onkin hieno, jopa upea. Värikkäät ja koristeelliset talot aiheuttavat ihastunutta huokailua ja toisaalta monien rakennusten astetta pahempilaatuisempi rapistuneisuus tuo katukuvaan juuri sitä rosoisuutta, mistä mä niin tykkään.

Keskusaukio on vasta kunnostettu ja loisteliaan oloinen, ja sitä reunustavat suositut kahvilat.

Pääsiäissunnuntaina kahviloissa ei kyllä varsinaisesti vilske käynyt, kuten kuvasta näkyy. Ihan sai ilman turistiryysiksiä kaupunkia kierrellä. Sitähän sitä aina toivoo, eikö?

Miinuspuolena sitten se, että välillä luulin liikkuvani aavekaupungissa. Tiedättehän: risupallot kierivät yksinäisenä preerialla, saluunoiden saranat narisevat tuulen heilutellessa ovia… Ne mielikuvat tulivat mieleen, kun kuuntelin omien askeleideni kaikuja autioilla kaduilla ja kujilla.

Timisoarassa saa ainakin yhden päivän kulumaan ihan vain vanhaakaupunki tallaillen. Ravintoloita on joka kulmalla, vaikka kyllä Belgrad viekin tässä voiton.

Jos ei jaksa istahtaa ravintolaan, voi kujien lukuisista leipomoista napata syötävää ja parkkeerata maailmaa ihmettelemään jollekin vanhankaupungin kolmesta isosta aukiosta.

Ilmaista viihdykettä tarjoavat ihmiset, jotka ovat täällä päin maailmaa hulluna puluihin: niitä syötetään, niitä otetaan syliin, niiden kanssa poseerataan kuvassa. Oon huomannut saman ilmiön Serbiassa. Hulluilla on halvat huvit, balkanilaisilla ilmaiset?

Timosoaran vanhakaupunki oli kyllä uskomattoman kaunis ja tunnelmallinen, jos tykkää rappioromantiikkaa tihkuvasta meiningistä. Sitä täältä ei puutu.

Mutta jotain tästä kaupungista silti puuttui. En syttynyt täysillä. Ehkä se vaikutti jotenkin vähän tylsältä? Kenties sen voisi laittaa pääsiäisen piikkiin, mutta en ole varma. Kai jotkut kaupungit tässä maailmassa yksinkertaisesti ovat tylsempiä kuin toiset.

Siitäkin huolimatta (ja tämän kannustavan myyntipuheeni jälkeen) Timisoarassa kannattaa poiketa, ainakin jos asuu pidempiä aikoja Belgradissa tai muissa lähialueen kaupungeissa. Tuleepahan nähtyä palanen Romaniaa, jos ei muuta.

Iskeekö rappioromantiikka a la Romania? Olitteko ennen kuulleetkaan Timisoarasta?

Allekirjoittaneen täytyy tunnustaa, että kuulin kaupungista ensimmäisen kerran viime joulukuussa matkabloggaajien pikkujouluissa.