Sinunkin pitäisi matkustaa Sarajevoon

P3180689P3180825P3180742

Sarajevo, Bosnia-Hertsegovina.

Sarajevo kalskahtaa heti korvaan vähän karuna nimenä, eikö teilläkin? Sotahan siitä tulee mieleen.

Jugoslavian hajoamissotien aikaan Sarajevo, Bosnia-Hertsegovinan pääkaupunki, oli bosnialaisten serbien piirittämänä 1425 päivää vuosina 1992 – 1996 ja kärsi vuosien aikana tietenkin hirveää tuhoa. Sarajevoa asuttivat pääasiassa Bosnian toinen suuri etninen ryhmä, bosniakit, jotka ovat muslimeja. Serbithän ovat ortodokseja.

Sarajevon piiritys on nykyaikaisen sodankäynnin pisin piiritys. Yli 11 000 ihmistä kuoli ja 50 000 haavoittui. Kaupunkia ammuttiin muun muassa kranaatinheittimin, ja serbijoukkojen tarkka-ampujat lahtasivat ihmisiä kaduille. Sarajevosta löytyykin Sniper Alleyna tunnettu katu, nimen alkuperää ei tarvinne sen enempää selitellä. Kaupunkia ympäröiviltä kukkuloilta serbien oli helppo jatkaa piiritystään, eikä sarajevolaisilla ollut pakokeinoa.

P3180851

Ajoimme Mathiaksen kanssa vuokra-autolla Belgradista Sarajevoon. Google Maps valehteli iloisesti matkan kestoksi viisi tuntia. Meillä meni seitsemän, ainakin.

Meistä myös melkein tuli sellainen uutiskynnyksen ylittänyt pariskunta. Tiedättehän: ”Nainen oli matkalla Saksaan, päätyi  Timbuktun kautta Kiinaan noudatettuaan sokeasti navigaattorin ohjeita”.

Yhdessäkin vaiheessa huomasimme olevamme pikkutiellä, jota ei päässyt enää autolla etenemään. Kun lammaslauma ja hampaaton maajussi alkoivat piirittää autoamme ja edessä näkyi vain mutainen ja kuoppainen polku, oli aika ymmärtää sisäisten hälytyskellojen soineen jo kilometrejä sitten ihan hyvästä syystä ja kaasuttaa toisille reiteille.

Löytyi se Sarajevokin sitten lopulta.

P3180830

Sodan jäljet näkyvät edelleen Sarajevossa. Ne myös kuuluvat ihmisten puheissa. Rakennuksissa on edelleen tulituksen jättämiä luodinreikiä. Ja niitä reikiä on paljon. Osa rakennuksista on luhistunut taistelujen seurauksena, eikä niitä ole tähän päivään mennessä korjattu. Kauniit valkoiset hautausmaat täplittävät Sarajevon kukkuloita.

Minun päässäni Sarajevon yllä on aina leijunut jokin mystinen utu, jonka sisään olen halunnut päästä kurkistamaan. Ehkä siksi, että olin kuullut paikasta niin paljon lapsena, asuihan isäni sodan aikaan läheisessä Palen pikkukaupungissa.

P3180735

Kaupunkina Sarajevolle omaleimaisen tunnelmansa antavat sitä ympäröivät kukkulat. Heti kaupunkiin saapuessa ihastuin niihin. Kaupunki oikeastaan paljastuu autolla saapuessa aika yllättäen kukkuloiden takaa.

Iltaisin alas vanhankaupungin kaduille tuikkivat rinteille rakennettujen talojen valot. Minareeteista kuuluvat rukouskutsut.

P3180675 P3180787 P3180821

Niin, minareetit. Sarajevossa asuu edelleenkin pääasiassa bosniakkeja, eli muslimeja. Bosnian serbit asuttavat pääasiassa Bosnia-Hertsegovinaan kuuluvaa Serbitasavaltaa, jonka pääkaupunki on Banja Luka. Toki serbejä asuu Sarajevossakin. Serbien ja bosniakkien välit vaikuttavat olevan päällisin puolin kunnossa, mutta pinnan alla Bosnian ja Serbitasavallan välillä kiehuu.

Sarajevossa murehtimisen voi kuitenkin hetkeksi lopettaa. Rukouskutsut, minareetit, baklava-kauppiaat ja huivipäiset naiset tuovat mieleen Istanbulin. Tai siis minähän en ole Istanbulissa koskaan käynyt, mutta näin kuvittelisin. Ottomaanien vaikutus näkyy edelleen (myös hotellin tv-kanavavalikoimassa, 200 turkkilaista kanavaa).

P3180864 (1)P3180849

Vanhakaupunki on Sarajevon sydän. Se on kunnostettu lähivuosina ja on oikein siistin näköinen. Ehkä aavistuksen liiankin moderni ja laitettu? Tykkäsin silti.

P3180644P3180637

Ravintoloita on mielettömästi. Suurimmassa osassa tarjoillaan burekia (voitaikinaan leivottu piirakka liha- tai juustotäytteellä), cevapia (jauhelihapötkylöitä raa’an sipulin kanssa) ja baklavaa.

Hotel Old Sarajevo oli erittäin hyvä valinta: 70 euron hintaan sai siistin huoneen aamupaloineen uudessa hotellissa, jonka pienistä ikkunoista sai kurkkia Sarajevon tunnelmallisesti hämärtyvää iltaa.

P3170528P3170529 P3170533

Vanhankaupungin ulkopuolella on sitten niitä luodinreikätaloja ja muuten vain ankeampaa meininkiä. Meidän Insider Toursin kierrosopas sanoi, että Sarajevo on todella harmaa kaupunki. Ei ole vissiin koskaan käynyt Belgradissa.

Tunnel of Hope oli tunneli, jonka sarajevolaiset kaivoivat sodan aikana huoltokäytäväkseen. Sarajevossa oli mieletön pula kaikesta, mutta salaisen tunnelin kautta saatiin kuljetettua peruselintarvikkeita ja muuta välttämätöntä piirityksen keskelle. Nykyään tunnelin yhteydessä oleva museo on yksi suosituimpia nähtävyyksiä Sarajevossa. Se sijaitsee keskustan ulkopuolella, mutta on matkan arvoinen.

Kuvassa on se omakotitalo, jossa tunnelin salainen uloskäynti sijaitsi.

P3180761

Sarajevon nähtävyyksiin kuuluu myös silta, jolla Itävallan arkkiherttua Frans Ferdinand ammuttiin vuonna 1914 lähtölaukauksena ensimmäiselle maailmansodalle. Mutta nämä te löydätte opaskirjoista itsekin.

P3180575P3180588 P3180580

Shoppailemaan Sarajevoon ei kannata lähteä. Oletko joskus ollut pääkaupungissa, jossa ei ole Hennes&Mauritzia? Tervetuloa Bosniaan. Sivistyksen mittari McDonald’s löysi tiensä tänne niinkin myöhään kuin vuonna 2010.

Toisaalta, mihin sitä Mäkkäriä tarvitaan, kun on ravintoloita tällaisilla näköaloilla?

IMG_0920

Tykkäsin monella tapaa Sarajevosta Belgradia enemmän. Belgradissa on omat hyvät puolensa, ja kyllä se päihittää Sarajevon monilla mittareilla. Mutta Sarajevossa oli jotain sellaista taikaa. Historia on vielä niin vahvasti läsnä. Siksi sinunkin pitäisi matkustaa Sarajevoon.

Lähtisitkö?

Upea Caminito del Rey on vienyt monelta hengen

Caminito del Reysta povataan tulevan koko Andalusian suosituin nähtävyys. Ei ihme. Caminito del Rey tarjoaa huikeita näkymiä, vähän jännityksen tunnetta ja urheiluakin, mutta on silti helppokulkuinen ja sopii huonompikuntoisellekin henkilölle koettavaksi.

P1031218 P1031301

Mikä Caminito del Rey on?

Caminito del Rey on vaellusreitti Andalusiassa. Se rakennettiin jo 1920-luvulla, jolloin patotyöläiset käyttivät sitä työreittinään.

Reitti kulkee vuoren seinään tehtyjä polkuja pitkin korkeimmillaan 100 metrin korkeudessa. Se oli aikanaan todella vaarallinen. Vieläkin on nähtävissä muutamia pätkiä vanhasta, kunnostamattomasta reitistä, ja pelkkä ajatuskin noilla vanhoilla osuuksilla kulkemisesta oli täysin karmiva.

P1031293

Caminito del Rey suljettiin vierailijoilta yli vuosikymmeneksi juuri vaarallisuutensa takia. Vuonna 2015 se avattiin kunnostettuna, ja vierailijat pääsevät nyt ihailemaan näkymiä turvallisesti uusiksi rakennetulla polulla.

Viisi vaeltajaa on kuollut Caminito del Reylla ennen sen kunnostamista, viimeisin kuolemantapaus tapahtui vuonna 2000. Uhkarohkeat ihmiset ovat lähteneet hakemaan adrenaliinipiikkiä haastavasta rotkoympäristöstä ja loppu on sitten ollut surullinen.

P1031221

Reitin vaativuus

Caminito del Reyn vaellusreittiä ei oikeastaan voi sanoa vaativaksi. Seinämään rakennettu puinen polku on erittäin helppo kävellä. Pituutta koko reitillä on alle kahdeksan kilometriä, ja tästä vain osa on rotkon reunuksella kävelemistä. Alussa, keskellä ja lopussa kävellään myös tavallisilla metsäpoluilla ja -teillä.

P1031245 P1031249 P1031258 P1031260P1031285

Korkeanpaikankammoisille reitillä on tietenkin omat haasteensa. Ei tosiaan kannata mennä polun reunukselle kurkkimaan 100 metrin pudotusta alas, jos ei ole sujut korkeuden kanssa.

Pieni kurkistus silloin tällöin antoi itselleni kuitenkin mukavan adrenaliinipiikin. Tajusi oikeasti olevansa korkealla. Ja aina tulivat mieleen ne hurjapäät, jotka ovat reittiä ennen sen kunnostamista tallanneet.

P1031298P1031303 P1031305P1031322

Minulle ainoa käsien tärinää ja jalkojen tutinaa aiheuttanut paikka oli riippusilta, joka näkyy alla olevassa kuvassa.

Se tunne, kun silta huojuu ja heiluu allasi jokaisella askeleella ja näet ristikon läpi 100 metrin pudotuksen kiviseen rotkoon. En tosiaan jäänyt ihastelemaan maisemia vaan lähes juoksin sillan yli sen mitä veteliltä jaloiltani pystyin.

P1031350 P1031353

Käytännön vinkkejä

Caminito del Reylle pääsee autolla, junalla ja bussilla. Me tulimme autolla. Reittiä lähestyttäessä tien oikealla puolella on parkkipaikka, johon saa kahden euron hinnalla jättää autonsa parkkiin siksi ajaksi, mitä reitin kiertäminen kestää, eli noin 3 – 4 tunniksi.

Reitin alussa ja lopussa on muutamia kilometrejä käveltävää ennen rotkon seinämälle pääsyä.

Caminito del Rey ei vaadi erityisen hyvää kuntoa. Nousuja ja laskuja ei ole merkittävästi, mutta portaiden ja muun takia pitää olla kykenevä liikkumaan vaikeuksitta. Urheiluvaatteet ovat tietenkin itsestäänselvyys, mutta jos et sattunut pakkaamaan niitä Espanjan lomallesi mukaan, niin et erotu joukosta. Monet tulivat ihan farkuissa ja tennareissa.

Reitille päästetään vain 600 ihmistä päivässä, joten varaa lippusi ennakkoon täältä. Joudut jo lippua varatessasi päättämään, mihin aikaan haluat lähdön. Caminito del Reyn aukiololla on säävaraus. Lähtöportilla saat opastuksen ja kypärän päähäsi.

Reitin varrella ei ole vessoja eikä kahviloita. Reitti ei kulje ympyrää, joten loppuun päästyäsi palaat bussikuljetuksella lähelle alkupisteen parkkipaikkaa. 1,50 euron hintaisen bussilipun voit ostaa samalle lipulle kuin pääsylipun Caminito del Reylle. Itse pääsylippu maksaa kymmenen euroa.

Mielestäni melko halpaa hupia tällaisesta kokemuksesta!

P1031369 P1031376

En yhtään ihmettele, miksi Caminito del Reyn suosio yhtenä Espanjan parhaista matkailunähtävyyksistä nousee kohisten.

Maisemat ovat hienot ja kokemus sen verran erikoinen, että tämä on muutaman tunnin automatkan arvoinen esimerkiksi Aurinkorannikolta käsin.

Seuraathan jo Instagamissa?

Lentoyhtiöt: Montenegro Airlines & Air Serbia

En ole mikään ilmailuekspertti. Tykkään silti lukea lentämiseen ja lentoyhtiöihin liittyviä kokemuksia ja blogipostauksia ja siksi kirjoittaa niitä välillä itsekin. Etenkin kiinalaiset lentoyhtiöt ovat tuntuneet kiinnostaneen teitä lukijoita. Oletko jo lukenut tämän blogikirjoitukseni Kiinassa lentämisen turvallisuudesta?

Tänne Serbiaan lähtiessäni minä valitsin menopaluulennot tarkoituksella niin, ettei tarvitsisi joutua Air Serbian kuljetettavaksi, vaan lentoyhtiöinä ovat saksalaisjätti Lufthansa ja vähän tuntemattomampi Air Dolomiti. (London and beyond -blogissa on kirjoitettu Air Dolomiti -kokemuksia täällä.)

Pari viikkoa sitten kävi kuitenkin kutsu Montenegroon. Sinne mentiin lentäen, eikä siinä paljon alettu lentoyhtiöitä itse valitsemaan. Pääsin siis matkustamaan kaksi lyhyttä lentomatkaa Serbian ja Montenegron välillä, toisen Montenegro Airlinesilla ja toisen Air Serbialla.

Montenegro Air

Kurkistus Montenegro Airin nettisivuille ei lupaa hyvää, ja lentopelkoisten kannattaa varata lentonsa jonkun nettimatkatoimiston kautta. Sivut  nimittäin näyttävät siltä, että olivat varmaan ensimmäisiä maailmassa koodattuja internetsivuja. Ei ihan se kaikista raikkain tuo harmaa look. Tulee heti mieleen, että jos niin vähäpätöiseen asiaan kuin nettisivuihin ei osata tai haluta tuon enempää panostaa, niin mikä on lentokaluston ja henkilökunnan tila?

Montenegro Airlines on tietenkin Montenegron kansallinen lentoyhtiö. Se perustettiin aikana, jolloin Montenegro oli vielä osa Jugoslaviaa. Tällä hetkellä se lentää 17 kohteeseen, joihin kuuluvat muun muassa Tanska, Saksa ja tietenkin Serbia. Aivan ilman taloudellisia vaikeuksia Montenegro Airlines ei ole selvinnyt, ja ympäri nettiä on heitelty kaikenlaisia väitteitä yhtiön turvallisuuspuutteista. Mitään kovin virallista tietoa en sellaisesta löytänyt. Kalustoa sillä on vain viiden koneen verran: kolme Embraeria ja kaksi Fokkeria.

Oma kokemukseni sitten? Kyseessä oli alle tunnin lento Serbian Belgradista Montenegron Podgoricaan.

Kone ei varsinaisesti uutuuttaan kiillellyt, mutta ei kuitenkaan ollut kaikkein nahistuneinkaan. Palvelu oli perus ystävällistä ja kahvia ehdittiin tarjoilla.

Mielenkiintoinen ilmestys oli Montenegro Airlinesin inflight-lehti, jonka nimi oli ironisesti Luxury. Lehdessä ei ollut kyllä siitä luxurysta tietoakaan.

IMG_0438

Lehden sisältö näytti siltä, että joku tokaluokkainen on välitunnilla päästetty ensimmäistä kertaa kirjoittamaan Word-dokumenttia ja lopputulos on sitten painettu lehteen. Omituinen, suttuisen näköinen lehti, josta ei paljon iloa ollut.  Kirjoituksissa ei oltu edes tasattu tekstirivejä ja se sai kaiken näyttämään todella epäammattimaiselta. Joltain Jugoslavian sodasta selvinneeltä pamfletilta, joka on syystä tai toisesta päätynyt Podgrorican lennon istuinlokeroon.

Muutoin lyhyt kokemus ja ihan OK sellaisenaan. Ei hyvää eikä huonoa sanottavaa. Vähän epämääräinen olo toiminnasta jotenkin jäi (pinttyneitä ennakkoluulojani?), joten en hingu Montenegro Airlinesin kyytiin uudestaan, mutta saatan sillä tarpeen vaatiessa matkustaa. Tosin harkitsen silloin vielä varmuuden vuoksi kahteen kertaan.

Air Serbia

Air Serbia on Serbian kansallinen lentoyhtiö. Vuoteen 2013 asti se tunnettiin Jat Airwaysina, joka oli Jugoslavian lentoyhtiö. Herättää luottamusta, Jugoslaviassa kun asiat muutenkin toimivat niin mallikkaasti. No kunhan panettelen, eivät Jat Airwaysin turvallisuustilastot ainakaan kovin huonolta näytä. Tosin en tiedä, missä määrin yhtiö tuolla nimellä ylipäänsä lensi lentoja – ei nyt varmaan ihan sitä määrää, mitä joku Lufthansa tai Finnair.

Vuonna 2013 ei muuttunut pelkästään Jat Airwaysin nimi. Silloin Arabiemiirikuntien ”luksusyhtiö” Etihad Airways osti lähes puolet Air Serbiasta ja otti yhtiön johtonsa alle. Todennäköisesti tämän ansiosta Air Serbia pystyi vuonna 2016 aloittamaan suorat lennot Belgradista New Yorkiin Etihadin osittain omistamalta Jet Airwaysilta leasatulla Airbus A330-200:lla.

Tämä on Länsi-Balkanin ainoa suora yhteys Pohjois-Amerikkaan, eli hyvä kilpailuvaltti Air Serbialle.

IMG_0436

Oma kokemukseni Air Serbiasta oli jokseenkin miinuksen puolella, johtuen vanhan oloisesta koneen röppänästä, jolla meidät lennätettiin Podgoricasta Belgradiin. Ikinä en ole ollut niin kovaäänisessä koneessa. Kun lentokone lähti rullaamaan kiitoradalla, oli melu aivan mieletön. En pystynyt kuulemaan  edes vierustoverini puhetta.

Nousun aikana melu vain kasvoi ja minä jo mietin, onko tämä nyt ihan normaalia. Aika paljon olen lentänyt, enkä ikinä ole ollut niin korvia huumaavassa moottorinmelussa kuin tuolla lennolla. Siellä ei oikeasti kuullut yhtään mitään sen kamalan mylvinnän yli.

Kone oli pieni potkurikone. Tietääkö joku, onko jossain konetyypissä tuollainen lähes sietämätöm melu todellakin normaalia?

Lyhyellä lennolla tarjoiltiin kahvia ja jokin pieni pullan tapainen ja perille päästiin ihan ehjänä, joten suuret linjat Air Serbialla olivat kuitenkin kunnossa.

Lentäisinkö uudestaan?

Koska epäreiluuden nimissä johtopäätöksiä on suotava tehdä puutteellisistakin kokemuksista, niin ei nämä Balkanin lentoyhtiöt nyt ihan täysin vakuuttaneet. Vaikka lentäisin molemmilla paremman puutteessa uudestaankin. Vaikeahan se on tietenkin tuollaisilla tunnin lennoilla mitään älytöntä vaikutusta tehdä, mutta… Jos tulee epämääräinen olo niin tulee epämääräinen olo.

Ovatko nämä tuttuja lentoyhtiöitä teille?

Ja ps. laittakaahan reissuinspiraatiota tarjoileva Instagram seurantaan täältä.

Kiusallisia hetkiä ja serbialaisia seuramatkoja

Laiska töitään luettelee, mutta ihan oikeasti.

Kun mä tulin tänne, ajattelin saavani viettää kolme pitkää kuukautta omissa oloissani. Tämä olisi kuitenkin niin eri juttu kuin vaihto Shanghaissa. Olisi töitä, ei ehtisi kauheasti sosialisoida. Iltaisin kävisin salilla, eikä olisi kiire minnekään.

Se tuntui oikeastaan aika kivalta ajatukselta. Ylhäisessä yksinäisyydessäni olisin vapaa tekemään iltaisin asioita vain itseäni varten.

Mutta kuinkas sitten kävikään? Tarina on varmasti tuttu kaikille ulkomailla harjoittelussa olleille.

P2250369

Jotenkin sitä vaan on tutustunut ihmisiin, ja iltaisin on tullut oltua kaupungilla milloin missäkin menoissa. Lisäksi on ollut iltatilaisuuksia, joihin täytynyt töiden puolesta osallistua. Ja sitten on ollut kaikkea muuta mahdollista maan ja taivaan väliltä.

Aika on liukunut sormien välistä ja se vähäinen oma aika mitä on ollut, on kulunut kesätyöhakemusten parissa. En ole saanut möllöttää omissa oloissani yhtään niin paljon kuin ajattelin. Suomalaista täällä kovaa vauhtia pakkososialisoidaan!

Olen saanut myös muutamia paikallisia ystäviä. Kuten taisin mainitakin aikaisemmassa postauksessa, erään tytön tunnen lapsuudestani 20 vuoden takaa. Erääseen toiseen tyttöön ja hänen ystäviinsä taas tutustuin, kun tapasin hänen isänsä työasioiden yhteydessä ja hän pyysi ottamaan tyttäreensä yhteyttä.

Aina ei kuitenkaan ystäviä riitä jokaiseen aktiviteettiin. Perjantai-iltana bongasin Facebookista erään serbialaisen nuorisojärjestön patikointimatkan Povleniin, Serbian maaseudulle. Kukaan kavereistani ei innostunut lähtemään niin nopealla aikataululla mukaan, lähtö kun oli jo seuraavana aamuna 6:40.

Ei muuta kuin yksin matkaan.

P3040457P3040447

Jotenkin aavistin jo etukäteen, että tästä saattaa tulla kiusallista. Ja niinhän siitä vähän tulikin.

35 serbiä ja minä kunnon slaavilaisella ryhmämatkalla kohti Povlenin patikointimaastoja. Bussimatka kesti lähes kolme tuntia. Yritin hieroa tuttavuutta paikallisten kanssa, mutta kukaan ei oikein uskaltanut puhua kanssani. Sanoivat yhden lauseen, ja sitten jättivät jutun siihen.

Ei väkisin.

P3040431 P3040472

Minähän viihdyn hyvin yksinänikin, joten sinänsä matkakumppanieni puhumattomuus ei ollut niin vaarallista.

Mutta suomalaiselle tuli kiusaantunut olo siinä vaiheessa kun opas, nuori mies, otti sitten oikein asiakseen huolehtia minusta. Hän kävi vähintään kymmenen minuutin välein juttelemassa minulle. Siis koko matkan ajan.

Onko kaikki hyvin, kestääkö kunto, oletko tutustunut muihin, miten menee, voinko auttaa jotenkin, kerro vaan, tykkäätkö maisemista, onko kaikki hyvin, onko kaikki hyvin, onko kaikki hyvin. 

No kaikki on erinomaisesti ja voit auttaa jättämällä mut rauhaan!

Musta paljastuu vuosien saatossa uskomattomia suomaismöllin piirteitä, mutta en voi sille mitään, että oppaan ylihuolehtimisesta tuli kiusallinen olo. Tavallaanhan oli todella huomaavaista ja mukavaa, että minusta näin huolehdittiin. Mutta silti, onko se oikeasti tämä suomalainen luonne vai mikä. Olisi antanut mun vaan rauhassa kävellä ryhmän mukana, niin olisin tuntenut oloni paljon mukavammaksi.

Koita siinä nyt sitten pohkeet tulessa, hikipisarat silmissä kirvelemässä ja  repun pohjalla poltteleva Snickers-patukka mielessä vääntää jotain small talkia serbialaisen oppaan kanssa.

P3040511

Kenties 15 kilometriä patikointia ja kolme valloitettua kukkulan huippua oli uuvuttanut slaaviseuramatkalaiset, sillä loppumatkasta kaikki sitten alkoivat kuin ihmeen kaupalla kilvan juttelemaan mulle. Outoa. Kyllä silloin seura kelpasi, vaikka alussa eivät puhua pukahtaneet mulle mitään. Ihmiset tuntuivat tuntevan Suomea yllättävän hyvin. Joku oli jopa tulossa Helsinkiin opiskelemaan ensi syksynä.

IMG_0790IMG_0800

Povlen kohteena oli ihan jees, vaikka ei nuo nyt mitään maailman mahtavimpia maisemia olleetkaan.

Oli kuitenkin kiva päästä Belgradista päiväksi pois ja nähdä vähän muutakin Serbiaa kuin pääkaupunkia. Jos jotakuta tällainen toiminta kiinnostaa, niin näitä reissuja järjestävän tahon nimi on Serbia4Youth. Tuo youth oli kuitenkin aika suhteellinen käsite meidän ryhmässämme, sillä mukana oli kyllä ihmisiä kaikista ikäluokista.

P3040518

Olen myös vihdoin ottanut täällä kortin salille ja päässyt vähän jumppailemaan.

Tänään olin ensimmäistä kertaa Les Millsin Gritissä, ja sehän oli aivan hullua. Ne tietää, jotka on olleet noilla tunneilla.

Harmikseni viime syksyn polvivaiva ilmoitti heti ekojen hyppyjen jälkeen itsestään, ja koko loppuajan pelotti, että kohta se taas napsahtaa. Inhottava tunne. Mietityttää, pääsenkö ikinä palaamaan salibandyn pariin.

Kun tunnin vetäjä tuli kysymään multa, että miten meni, niin kuulin kyllä itsekin, miten epäuskottavalta kuulostin polvivaivaani valitellessani. Että sen takia en nyt ihan täysillä pystynyt tekemään. Olin punainen kuin possu ja hiki virtasi Niagaran lailla otsaltani. Lisäksi olin fyysisesti niin puhki, että ääneni oikein värisi puhuessani ohjaajalle ja kuulostin aivan siltä, kuin olisin purskahtamaisillani itkuun. Noloa!

Olisin nauranut itselleni, jos olisin pystynyt. Ohjaaja uskoi selityksen polvivamman liikkumistani rajoittavasta vaikutuksesta 0% todennäköisyydellä.

P2250372

Muutoin olen vain yrittänyt nauttia Belgradista. Täällä on yleisesti ottaen hyvä olla näin ulkomaalaisena. Joka kerta kun lähden ulos, tulee vastaan vähintään yksi paikka, jonne haluan palata joskus takaisin. Kahvila, ravintola, joku pieni putiikki.

Täytyi jo lopettaa kirjoittamasta kaikki paikkoja ylös, koska niitä oikeasti on niin paljon.

IMG_0768 IMG_0769 IMG_0776

Hauskaa täällä on myös se, että monet pubit ja ravintolat sijaitsevat asuintalojen alimmissa kerroksissa, kellareissa tai muuten vaan sisäpihoilla. Niihin ei todellakaan löytäisi, jos ei tiedä minne on menossa.

Viime viikolla olimme eräässä baarissa, jonka löytääkseen täytyi ensin löytää eräs kerrostalo. Sitten täytyi löytää oikea summeri. Sen jälkeen pääsi asuintalon rappukäytävään, josta täytyi löytää portaat, mennä ne alas ja odottaa, että ovi tullaan avaamaan.

Sisältä paljastui sellainen Jugoslavia-tyylin pubi, jossa tarjoiltiin yhtä olutmerkkiä ja luonnollisesti paikka oli sankkana tupakansavusta. Ikkunoita ei ollut, kellarissa kun oltiin. Passiivinen tupakointi, mitä loistavin tapa viettää viikonloppuiltaa!

IMG_0678

Jugolasviasta puheen ollen: monet ihmiset täällä ovat kertoneet kaipaavansa Jugoslavian aikaa. Ainakin ihmisten puheiden mukaan silloin oli kaikki paremmin ja ihmiset elivät vauraampaa elämää.

Onko aika kullannut muistot vai onko puheissa perää? Nykyään keskipalkka täällä on 400 euroa, ja moni tienaa vähemmänkin. Ei ole epänormaalia saada palkka 200 euroa kuussa. Vaikka eläminen olisi kuinka halpaa, niin en ymmärrä, miten tuolla rahalla voi kukaan selvitä.

Tässä viimeisimmät kuulumiset Serbiasta. Aikamoista tajunnanvirtaa, mutta olkoon. Onko teillä mielessä jotain, mitä haluaisitte tietää Belgradista tai Serbiasta? Jotain postausta, mitä toivoisitte?

Andalusia: Pysähdys huoltsikalla vaihtui Michelin-yllätykseen

Muutama tunti autossa takana matkalla Marbellasta Sevillaan ja vessaan olisi päästävä. Olisi pitänyt päästä jo aikaa sitten, mutta odottelin jotain romanttista vuoristokahvilaa, johon voisimme sitten pysähtyä.

Ei näkynyt vuoristokahviloita, eikä oikeastaan mitään muutakaan. Tylsää moottoritietä vain loputtomiin. Hylkäsin sitten vuoristokahvilahaihatteluni ja marttyyrimaisesti ilmoitin että ihan sama, nyt vaan pysähdytään ensimmäiselle huoltsikalle, joka tulee vastaan.

P1041428

Lausumani marttyyrimainen julistus oli varmaan joku kirous, koska yhtäkkiä kaikki Andalusian huoltoasematkin hävisivät jonnekin. Mutta pysähdykselle alkoi olla akuutti tarve. Aukaisin nopeasti TripAdvisorin, painoin ”near me now” ja klikkasin jonkun ravintolan osoitteen esiin. Oli mikä oli, sinne pysähdytään tauolle, mikäli se nyt ylipäänsä on auki. Ihan sama.

Poikkesimme moottoritieltä ja tie mutkitteli nopeasti ylös kukkulalle. Pieni googlaus paljasti, että olimme yhdessä Euroopan vanhimpina pidetyistä kaupungeista, Medina-Sidoniassa. Nykyisin siellä on 12 000 asukasta eikäelämänmeno kovin vilkkaalta vaikuttanut. Hyrynsalmen kylänraitillakin on enemmän vipinää. Ja luottakaa minuun kun sanon, että se Hyrynsalmi ei varsinaisesti mikään Kainuun kovin menomesta ole.

P1041422

Hiukan hieraisin silmiäni, kun tämä meidän summa mutikassa valitsemamme ravintolan seinässä oli merkintä Michelin-oppaan maininnasta. Hyvä meitsi, hyvä valinta!

Nämä ravintolat eivät siis ole varsinaisia Michelin-tähden saaneita ravintoloita. Ne mainitaan oppaassa siksi, että niistä saa laadukasta ja tuoretta ruokaa kohtuullisella hinnalla. Ja halpa paikka tämä olikin.

P1041423

El Castillo oli mahtava yllätys kokonaisuudessaan. Annokset olivat aivan valtavia, kunnon ronskia kotiruokatyyppistä sapuskaa. Viini oli hyvää, näkymät vielä parempia ja seurakin olisi voinut huonompaa olla.

P1041400 P1041402 P1041409

Annokset eivät ulkonäöllään tai monimutkaisuudellaan hurmaa, mutta sepä olikin tämän paikan taika. Ronskia meininkiä, kuten sanoin.

Kuka jaksaa hienostella jonkun piperrysannosten kanssa? (No joo joo minä aina joskus.)

P1041412 P1041417 P1041419

Meidän viereisessä pöydässä istunut paikallinen pariskunta veti muuten kokonaan tuon jättimäisen lihalautasen ranskalaisineen, minkä jälkeen tilasivat jotain risottoa/paellaa vastaavaa ruokaa. Miten?!

Syötyämme noin kolmasosan kaikesta tarjotusta ja ollessamme sydänkohtauksen partaalla kaiken sen suolan ja lihan jälkeen me poistuimme ravintolasta tyytyväisenä (ja sitä sydäriä odotellen) ja jatkoimme matkaamme kohti ihanaa Sevillaa ja vuosipäivän viettoamme.

Me syyllistymme ehkä vähän liian usein ravintoloiden ylisyynäämiseen matkalla – pitäisi vähän useammin ottaa rennommin ja mennä ihan vaan sinne minne nokka näyttää. Joskus voi käydä näin hyvin.

Tunnustautuuko muut ravintolasyynäreiksi vai menettekö aina ihan sattumanvaraiseen ravintolaan?

Kotor, Montenegron alamaailman näyttämö

Kotor ei ole pelkästään nätti vanhakaupunki, loistoristeilijöiden satama ja kiva kesälomakohde suomalaisturisteille.

Kotor on tällä hetkellä myös yksi Montenegron alamaailman keskuksista.

Kaupungin väkivaltaiset rikollisjengit ovat herättäneet viime aikoina paljon huomiota kansainvälisessä mediassa. Kotorissa erityisesti huumekauppa hiertää jengien välejä. Oletko joskus kuullut Montenegron mafiasta? Huumeiden lisäksi Montenegron erityisosaaminen kulminoituu ihmiskauppaan sen kaikissa ikävissä muodoissa sekä aseiden ja savukkeiden laajamittaiseen salakuljetukseen.

P2150184

Kotorin kauniilla kujilla erityisesti huumerikollisuuden sivuilmiöt ovat siis alkaneet aiheuttaa ongelmia. Ihmisiä on jopa tapettu kadulle keskellä kirkasta päivää. Montenegron mafia hallitsee osaa klubeista, hotelleista ja ravintoloista – tavallinen turistihan ei voi tietää, mitä niistä.

Montenegro on pieni maa, vain vähän yli 600 000 asukasta. Suurimpia ongelmia ovat tietenkin äärimmäisen syvälle juurtunut korruptio, mikä on ongelma koko Länsi-Balkanilla. Ja se on tietenkin yksi syy sille, miksi muita rikollisuuden muotoja kuten huume- tai ihmiskauppaa ei saada kitkettyä.

Tässä Ylen uutisessa kerrotaan, kuinka järjestäytynyttä rikollisuutta ja korruptiota tutkivien toimittajien järjestö valitsi vuoden 2015 rikolliseksi Montenegron silloisen pääministerin Milo Djukanovicin, mikä kertonee asioiden tilasta kaiken oleellisen.

Valintakriteerit tälle kyseenalaiselle kunnialle:

”Kukaan Putinin lisäksi ei johda maataan niin raskaasti korruptioon, järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja likaiseen politikointiin turvaten. Se on läpikotaisin mätää juureen asti.”

P2150176

Olin hyvin tietoinen Kotorin tilanteesta sinne matkustaessani. Paikan päällä oli outoa ajatella, että noin pieni ja herttainen kaupunki kauniissa Montenegrossa kätkee sisälleen niin paljon rikollisuutta. Tai että siellä olisi jotain jengejä.

Järjestäytynyt rikollisuus ja sen kitkemisen epäonnistuminen on yksi asia, joka jarruttaa Montenegron liittymistä EU:n jäseneksi, vaikka maa kovasti liittymistä odottaakin. Rikollisuutta ei olla kuitenkaan saatu kitkettyä pois sillä tavoin, kuin tulevalta EU-valtiolta sopii edellyttää. Järjestäytynyt rikollisuus Montenegrossa vahvistui Jugoslavian sodan aikana 90-luvulla, joten mikään uusi ilmiö se ei ole.

Yksi Montenegron huumekaupan tunnetuimmista ja pelätyimmistä henkilöistä on ollut ”kokaiinikuningas” Darko Sarcic, joka noin vuosikymmen sitten alkoi sijoittaa suuria rahasummia nimenomaan Kotorin turismibisnekseen. Rahat oli saatu rahanpesulla ja salakuljettamalla tuhansia kiloja kokaiinia latinalaisesta Amerikasta Eurooppaan Montenegron kautta.

Sarcicin ja hänen partnereidensa loppu ei ollut ruusuinen: vuonna 2010 hänen lähipiirinsä kuulunut Zoran Fric Dudic ammuttiin keskellä kirkasta päivää kuoliaaksi Kotorin vanhankaupungin pääaukiolla, ja vuonna 2015 Sarcic itse tuomittiin 20 vuodeksi vankeuteen tekemistään rikoksista.

P2150183

Eri lähteiden mukaan väkivallan aalto jengien välillä Kotorissa lähti liikkeelle siitä, kun 200 kiloa kokaiinia katosi Valenciassa epäselvissä olosuhteissa. Kotorin turismiviranomaisten mukaan viime vuosina huumeiden salakuljetus Kotorin kautta muualle Eurooppaan ei ole ainakaan vähentynyt, päinvastoin.

Kesäkuussa 2016 uutisoitiin, että viimeisen kolmen kuukauden aikana kaupungissa oli tapahtunut kuusi rikollisjengien aseellista välienselvittelyä kuten ammuskeluja ja jopa yksi murha, minkä seurauksena Montenegron poliisi lähetti terrorismin vastaisen yksikön turvaamaan Kotoria. Se ei kuitenkaan auttanut, sillä syyskuussa pommiräjähdys tappoi kaksi miestä, jotka olivat oletetusti rikollisjengin jäseniä.

Tässä on aika paljon tapahtumia lyhyelle ajalle, kun huomioi, että Kotorissa asuu alle 30 000 ihmistä.

P2150152

Mutta miten tämä kaikki sitten vaikuttaa tavalliseen turistiin? Käytännössä ei mitenkään.

Jengit käyttävät väkivaltaa toisiaan vastaan, eivätkä teot ole millään tavalla kohdistuneet satunnaisiin turisteihin. Tavallinen lomailija ei todellakaan huomaa käytännön tasolla mitään tässä postauksessa tai alla listaamissani artikkeleissa kerrottuja asioita.

Kotorin kadut tuntuvat aivan yhtä turvallisilta kuin missä tahansa muuallakin. Kauniista kaupungista saa nauttia aivan rauhassa, vaikka pinnan alla kytee. Toistaiseksi turistin ei siitä tarvitse välittää. Se tulee tietenkin tiedostaa, että osa ravintoloissa ja hotelleissa käyttämistäsi rahoista valuu vähän epämiellyttäviin taskuihin. Mutta kuten sanottu, turistina on mahdoton tietää, miten taustakuviot menevät. Ja syötävä ja nukuttava on joka tapauksessa.

P2150161

On ymmärrettävää, että Montenegron turismiviranomaiset ovat huolissaan. Jo nyt kansainvälinen lehdistö on uutisoinut Kotorin ongelmista, eivätkä Montenegron (korruptoituneet) viranomaiset ole saaneet alueen rikollisuutta kitkettyä. Osa on varmaan toiminnassa itse mukana.

TripAdvisorin keskustelupalstalla amerikkalaiset kyselevät, onko Kotor turvallinen lomakohde, kun uutisissa sanottiin sitä ja tätä. Vai pitäisikö vaihtaa kohdetta ja mennä jonnekin turvallisempaan paikkaan.

Kotorissa vierailee 850 000 turistia vuosittain ja se on Montenegron suosituin turistikohde. Kotoriin ei kannata jättää missään nimessä menemättä, eikä rikollisuus näy siellä päälle päin millään tavalla.

Mutta vain aika näyttää, mihin suuntaan asiat menevät. Eräässä artikkelissa esiintyneen nimettömän diplomaattilähteen mukaan mitään ei oikeasti tulla tekemään, ennen kuin jollekin epäonniselle turistille käy huonosti. Turismi on Montenegron suurimpia elinkeinoja, eikä maalla ole varaa menettää sitä. Mutta löytyykö tahtoa, halua ja osaamista rikollisuuden kitkemiseen? Vai syökö syvällä systeemissä oleva korruptio mahdollisuudet? Halu Euroopan unioniin liittymiselle on kova, joten toivoa sopii, että sen eteen olla valmiita myös työskentelemään.

Miksi kirjoitin tämän kaiken? Itselleni Balkanin korruptiotilanne ei ollut tänne tullessa mitään uutta tietoa. Mutta mitä pidempään alueella oleskelee ja mitä enemmän oppii… No, tieto lisää tuskaa. Aina välillä on hyvä herätellä itseään siihen, että kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää. Vaikka kuinka olisi palmuja, auringonpaistetta ja kaunista vuoristoa.

Jos asia kiinnostaa enemmän, kannattaa lukea esimerkiksi seuraavat artikkelit: The Guardian, Balkan Insight, Balkan InsightThe Telegraph, New York Times.