Legendaarisen Hotelli Tornin Jugend-sviitti – hitti vai huti?

Sokos Hotel Torni on legenda keskellä Helsinkiä. Hotellin perinteet ulottuvat 1930-luvulle asti ja Torni olikin avautuessaan vuonna 1931 Suomen korkein rakennus. Jos Sokos Hotelleista sitä ylellisintä pitäisi etsiä, niin ainakin omissa mielikuvissani Torni on hyvin vahvoilla.

Voitin taannoin kirjoittamallani eettistä matkailua koskeneella postauksella kilpailun, jonka palkintona oli yö valitsemani Sokos Hotellin sviitissä. Torni oli heti melko selvä valinta, ja uteliaana lähdimmekin ottamaan selvää, millainen hotellin Jugend Suite oikein on.

Sijainti

Hotelli Tornin sijainti on täydellinen: se on aivan keskellä Helsinkiä, muttei kuitenkaan ruuhkaisen Mannerheimintien varrella. Yönsä saa siis nukkua varmasti pääosin melulta rauhassa, mutta keskeinen sijainti mahdollistaa nopean sukkuloinnin kaupungilla. Ei julkisilla sähläämistä!

Yleisvaikutelma

Olen kuullut ja lukenut Tornin palvelusta paljon hyvää. Me emme nopeaa respa-asiointia enempää henkilökunnan kanssa olleet tekemisissä, joten jäävään itseni sanomasta asiasta muuta kuin sen, että meille palvelu oli perusystävällistä ja nopeaa.

Hotelli Tornissa kunnioitetaan perinteitä, mikä näkyy monessa asiassa, mutta etenkin hotellin ulkomuodossa. Ei glamouria tai kiiltäviä pintoja, ennemminkin vanhaa ja tunnelmallista. Ei ehkä kaikkien juttu, mutta toisille uppoaa. Esimerkiksi vanhat hissit olivat ihana yksityiskohta.

Huoneisiin vievistä käytävistä en voi sanoa pitäneeni: voimakkaat värit (sinapinkeltainen…) toivat mieleen ruotsinlaivan, eikä vaikutelmaa poistanut käytävällä melko vahvana leijuva tupakanhaju. Siitähän ei tosin voi hotellia syyttää, jos joku urpo turisti vetää röökiä sisätiloissa.

Sviitti

Huoneemme oli numero 325, Jugend Suite, jossa nimensä mukaisesti on haettu jugendtyylistä kansallisromanttista tunnelmaa. Jugendin lisäksi Tornin muista sviiteistä löytää art deco -tyylisuuntauksen mukaista sisustusta.

Oven avatessamme huomasimme heti hurmaavan huonekorkeuden. Tätä rakastan Helsingin vanhoissa taloissa! Avara ja valoisa, ne sanat tulivat Tornin sviittiä katsellessa mieleen. Kaunis vanha kakluuni ja isot ikkunat saivat nekin tämän bloggaajan hymyilemään. Sviitti on kooltaan 40 neliömetriä.

Sviittimme sijaitsi Tornin kolmannessa kerroksessa, näköala Kalevankadulle päin. Näkymät eivät ole mitkään huikeimmat, joten jos se on kriteerisi huonevalinnalle, Tornin ylemmistä kerroksista löytyy varmasti parempi huone sinulle.

Seuraavaksi katseemme kiinnittyi ikkunoiden edessä olevaan sänkyyn – ihanan leveä. Leveät sängyt ovat kyllä puhdasta parhautta. Voi sitten tarpeen vaatiessa pakoilla toista puoliskoaan, jos sviittiyö sattuu keikahtamaan parisuhdekriisin puolelle.

Meille ei onneksi niin käynyt, vaikka ravintolavalinta hermoja kiristelikin. Yrittäkääpä itse löytää edes keskitasoista illallispaikkaa sunnuntai-iltana Helsingissä.

Hymymme huoneen suhteen kuitenkin hyytyi siinä vaiheessa, kun katse pysähtyi sviitin sohvaryhmään. Kuin suoraan vanhimman Viking Linen kulahtaneimmasta kuppilasta. Tuon tyylin sohvat hotellissa eivät vain iske minuun, eivätkä mielestäni sopineet huoneen kokonaisuuteen. Niistä tulee jotenkin liian ketjuhotellimainen fiilis. Tai vaihtoehtoisesti se ruotsinlaiva.

Mitä te olette mieltä? Olenko minä pikkumainen näiden sohvanipotusteni kanssa?

Sviitin kylppäristä löytyi kullatut (antakaa mun pitää unelmani) hanat ja tassukylpyamme. Meillä oli liian kiire syödä Makuunista roudattua karkkisäkkiä ja katsoa Everest-leffaa C Morelta, joten kylvyt jäivät nyt seuraavaan kertaan.

Meitä jäi ihmetyttämään käsisaippuan puute neljän tähden hotellin sviitin kylpyhuoneessa. Suihkuverhon takaa löytyi toki annosteltava suihkusaippua, mutta kyllä minä ainakin haluaisin, että saippuaa olisi näppärästi käden ulottuvilla muutenkin kuin sieltä suihkusta kurottelemalla.

Sviitistä on kapselikahvikone, ja hintaan kuuluu kaksi virvoitusjuomaa minibaarista.

Sviitistä löytyy kivoina yksityiskohtina vieraskirja sekä lisäksi Tornin värikkäästä historiasta kertova kirja, joka kannattaa ainakin selata läpi huoneessa yöpyessään.

Kenen kannattaa yöpyä Tornin sviitissä?

Yövy Tornissa, jos etsit suomalaistyylistä, perinteikästä majoitusta erinomaisella keskustasijainnilla. Yövy, jos arvostat historian havinaa ja jättimäisiä sänkyjä ja nautit tilan ja avaruuden tunteesta hotellihuoneessa.

Kenen ei kannata yöpyä Tornin sviitissä?

Jos kaipaat krumeluuriluksusta, modernia tyyliä tai suuren maailman meininkiä, Torni ei ole valintasi.

Älä jätä tätä väliin Tornissa

Nauti cocktail hienoissa näkymissä Tornin tunnetussa Ateljee Barissa.

Hitti vai huti?

Yö Tornin sviitissä maksaa pienen tutkimukseni perusteella yleisimmin jotain 300 ja 400 euron välillä, usein ollaan lähempänä 400 euroa. Joku sinnikäs etsijä saattaa saada sunnuntaiyöpymisen 250 eurolla. Tornissa maksetaan sijainnista ja perinteistä.

Vertailussa muihin Helsingin hotelleihin sviitin hinta tuntuu hiukan korkealta: Esimerkiksi viiden tähden Hotel Havenissa tai Hotel Lilla Robertsissa sviitti voi irrota 300 – 350 eurolla sekä arkiöinä että viikonloppuisin. (Hintatiedot katsottu satunnaisille päiville syys-marraskuussa Booking.comista)

Hotelli Torni on silti klassikko, ja ehdottomasti enemmän hitti kuin huti. Torni on neljän tähden hotelli uskomattomalla sijainnilla, eikä se yritäkään olla yhtään enempää. Omassa kategoriassaan se on miellyttävä vaihtoehto.

Mitä ihmettä tapahtui Tallinnan venäläiselle torille?

Rupisammakko on muuttunut prinssiksi.

Tallinnan kaupungin suudelma muutti harmaan, limaisen ja halveksitun venäläisen torin moderniksi ja värikkääksi turistien ja hipsterien kohtaamispaikaksi.

Kerrataanpas: vieraillessani pari vuotta sitten  Tallinnan juna-aseman takana sijaitsevalla torilla (vironkielinen nimi Balti Jaama Turg) se oli harmaa ja ankea. Mummot möivät itse purkittamiaan pikkelivihanneksia, papat jotain metalliroinaa ja hallissa lihakauppiaat hakkasivat haisevia ruhoja kappaleiksi.

Paikka oli tuulahdus vanhaa neuvostoaikaa, ja juuri siksi niin mielenkiintoinen ja kiehtova. Turisteja ei näkynyt, harva edes tiesi koko paikasta.

Toisin on nyt. Vanhan torin ja hökkeleiden tilalle on rakennettu uusi, lähes kauppakeskusmainen rakennus. Liukuportaat kuljettavat ihmisiä parin kerroksen välillä.

Löytyy vihanneskojuja, pieniä ruokapaikkoja, designia, supermarket, käsityötä ja antiikkia. Poissa ovat pikkelimummot ja romunrassaajasedät. Lihatiski sentään vielä löytyy, sellaisena vähän kiillotettuna versiona.

Ikävöi vanhaa toria tai ei, niin on myönnettävä, että uusi Balti Jaama Turg on todella viihtyisä kokonaisuus.

Me söimme pientä välipalaa Ukraina Kitchen -nimisessä paikassa. Todella edullista kotiruokamaista sapuskaa ja ukrainalaisia leivoksia. Voin suositella! Ravintola sijaitsee vihanneskojujen takana, lähellä torin sisäänkäyntiä.

Lisäksi Balti Jaama Turgin yläkerrasta löytyy ihan oikea food court, jossa on useita pieniä ravintoloita. Kokeilemisen arvoinen lounasvaihtoehto Tallinnassa.

Balti Jaama Turgin ja Telliskiven väliselle alueelle on nyt muuten avattu liuta kahviloita ja ravintoloita, jotka näyttivät todella viihtyisiltä. Lisäksi alueella olevissa halleissa on kirpputoreja. Kiva tapa viettää aikaa Tallinnassa onkin kävellä vanhan kaupungin kautta uudelle venäläiselle torille, ja jatkaa siitä kahviloiden läpi Telliskiveen.

Uudella Balti Jaama -torilla on tietenkin myös nettisivut. Löydät ne täältä.

Mitä mieltä olette: oliko vanhan torin tuhoaminen väärin, vai pitäisikö Helsingin ottaa mallia Tallinnasta ja rohkeasti uudistaa perinteisiäkin kohteita?

Seuraathan jo blogiani? 

Instagram

Facebook

Blogit.fi

Käsivarren erämaa ja Kalkkoaivi – jälleen päädyin turistirysään

Tie on kivisin ja kuoppaisin, jolla olen koskaan ajanut. Edes Aasiassa en ole joutunut tällaiseen rynkytykseen. Allamme on järkäle nimeltä Land Rover Defender – auto, joka on tarkoitettu nimenomaan haastaviin off road -olosuhteisiin. Ja silti heittelehdin kyydissä kuin sätkynukke, kun etenemme kymmenen kilometrin tuntivauhdilla kohti Kalkkoaivin tunturia. Reilun kahdenkymmenen kilometrin matkaan kuluu helposti yli kaksi tuntia, ja me ajamme vieläpä verrattain kovaa. Tänne ei ole tavallisella henkilöautolla mitään asiaa.

Hiljalleen puut muuttuvat pienemmiksi, ja häviävät lopulta kokonaan. Tie huononee, mitä pidemmälle pääsemme. Nyt ollaan Käsivarren erämaassa, Enontekiön kunnan alueella.

(Älkää muuten antako kuvien hämätä: kun tie oli todella paha, ei kamera todellakaan pysynyt rytäkässä kädessä.)

Olemme lähteneet isäni kanssa matkaan mielessämme tunturissa samoilu ja yöpyminen Kalkkoaivin autiotuvalla. Odotustemme mukaan tulemme viettämään yhteistä laatuaikaa (eli väittelemään tuntitolkulla maailmanpolitiikasta ja moraalikysymyksistä piikittelevään sävyyn) sekä nauttimaan erämaan hiljaisuudesta ja yksinäisyydestä ilman muita ihmisiä. Erakoituminen on tämän reissun tavoite: ei puhelinverkkoa, ei ihmisiä, ei muuta kuin erämaan rauha.

Kaikkeahan sitä saa toivoa.

Pohjustukseksi: Isämme on vienyt minua ja siskoani töidensä perässä aina hiukan, noh, erikoisempiin matkakohteisiin: kun muut lapset kävivät kesälomalla Teneriffalla, me kävimme Kosovossa. Kun muut poseerasivat kuvissa espanjalaisessa vesipuistossa, me seisoimme Albaniassa bunkkerien päällä tai ihmettelimme sodan runtelemia taloja Bosniassa. Itkumuuriin tutustuin yksivuotiaana siellä edellisenä päivänä olleen verilöylyn jälkeen. Eipä ollut muita turisteja.

Pitkän automatkamme jälkeen Kalkkoaivin autiotupa häämöttävää sitten edessämme. Olemme virallisesti keskellä ei mitään. Ja mikä näky meidät kohtaa täällä jumalan selän takana? Viisi autoa, parkkeerattuna autiotuvan pihalle. Eikö tässä maassa saa missään olla rauhassa?

En voi vastustaa kiusausta naljailla sopulikohteita välttelevälle isälleni: ”Jumaliste, onko sun aina pakko tuoda mut tällaisiin turistirysiin? Eikö joskus voida mennä johonkin sellaiseen paikkaan, jossa ei ole muita ihmisiä?”

Alla olevan kuvan oikeassa laidassa voitte nähdä autot ja autiotuvan, jos oikein tihrustatte.

Tästä tulee meidän yhteinen vitsimme, etenkin kun paluumatkalla seuraavana päivänä Kalkkoaivin tiellä (ns. saksalaisten tie) ajaa pari autoa vastaan. Kalkkoaivi, mikä turistirysä.

Tilanne ei onneksi todellisuudessa ollut aivan niin paha kuin miltä autiotuvalle saapuessa vaikutti. Tuvalla yöpyi lisäksemme yksi pariskunta, kaikkien muiden autojen matkustajat olivat painelleet tunturiin ja pitivät tupaa vain starttipisteenään.

Itse tupa oli ihan hyvässä kunnossa. Teimme pienen kalastusreissun läheiselle järvelle, jonka jälkeen tulimme illaksi takaisin keittämään hernekeitot ja syömään piimäleivoksia. Kamina lämmitti tuvan nopeasti. Into nukahti ensimmäisenä, ja pian minä ja isä seurasimme esimerkkiä.

Aamulla lähdimme aamupalan jälkeen noin viiden tunnin kalareissulle. Into juoksi sydämensä kyllyydestä tunturissa, ja oli koira aikamoinen löysä makaroni autoon päästyään, kun väsyneenä mutta tyytyväisenä aloimme palailla takaisin sivistyksen pariin.

Kalasaalis jäi laihaksi (yhden harjuksen nappasin), mutta kokemus oli sitäkin hienompi.

Olen niin uskomattoman vaikuttunut tunturimaisemista, joita pääsin nyt ihailemaan ensimmäistä kertaa. Ei tarvitse enää lainkaan ihmetellä, mikä ihmisiä vetää vaelluksille tällaisiin maisemiin.

Se hiljaisuus, autuus, kännykkäverkon puute, puhdas luonto, jylhät tunturit… Se on vaan jotain käsittämättömän hienoa!

Lisää Kalkkoaivin autiotuvasta: luontoon.fi

Seuraathan jo blogiani? 

Instagram

Facebook

Blogit.fi

Koiran kanssa Finnairin matkustamossa

Kun lähdin viime viikolla Lappiin, oli aika selvää, että koiranpentumme Into lähtisi mukaani. Mathiaksella oli viikolla erityisen pitkiä työpäiviä yrittäjän jo muutenkin kiireisessä arjessa, ja toisaalta koira olisi kiva viedä pohjoiseen nauttimaan luonnosta ja vapaudesta.

Oli vain yksi mutta: koira täytyisi ottaa lentokoneeseen.

Ruumaankin olisi voinut laittaa, mutta pentuna oli mielestäni mukavampi vaihtoehto ottaa karvaturri matkustamoon. Mutta hitto, että voikin yksi lentomatka jännittää. Puolitoista tuntia on pitkä aika, jos asiat menevät pieleen.

Koira Finnairin matkustamoon

Koira matkustamoon

Kaikki lentoyhtiöt eivät suostu ottamaan koiria matkustamoon. Finnairilla koiran kanssa lentäminen kuitenkin onnistuu.

Koiran tuomisesta lennolle on ilmoitettava Finnairin asiakaspalveluun. Lentoliput kannattaa ostaa ensin netistä, sillä mikäli ostat ne puhelinpalvelun kautta, maksavat ne enemmän. Osta siis lippu, jonka jälkeen asiakaspalveluun soittamalla sovitaan koiran tuomisesta lennolle.

Asiakaspalvelussa ei voida luvata koiralle paikkaa koneesta. He kyllä näkevät, onko muita koiravarauksia tehty (lennolle pääsee vain tietty määrä koiria), mutta lopullinen päätös tehdään vasta muutaman päivän kuluessa Finnairilla toisten tahojen toimesta.

Minulle kerrottiin asiakaspalvelusta, että mikäli koira ei matkustamoon mahtuisikaan, olisi lippujen peruuttaminen mahdollista. Kotimaan lennoilla matkustamoon otettavasta koirasta veloitetaan 40 euroa per suunta. Lisää koiran kanssa lentämisestä voi lukea Finnairin sivuilta.

Allergikot

Yksi syy, jonka takia vahvistusta koiran pääsemisestä lennolle joutuu odottamaan, ovat eläinallergikot.

Nopeat syövät hitaat: mikäli pahasti allerginen henkilö on ilmoittanut Finnairille allergiastaan, ei koiria oteta lennolle. Jos taas koiranomistaja on ostanut lippunsa ensin, joutuu allergikko etsimään toisen lennon itselleen.

Jos allergikko ei ole ilmoittanut lentoyhtiölle mitään, voidaan koira ja allerginen henkilö sijoittaa koneessa mahdollisimman kauas toisistaan. Itse istuimme joka tapauksessa koneen viimeisellä rivillä mennessä ja tullessa.

Koira Finnairin matkustamoon

Kuljetus

Koiran ja kuljetuslaukun yhteispaino saa olla enintään kahdeksan kiloa. Laukulle on tarkat mitat, mutta käytännössä se saa olla normaalin käsimatkatavaran kokoinen, kunhan se joustaa jalkatilan mukaisesti. Pehmeä kantokassi lienee siis kätevin.

Kannattaa huomioida, että mitat ovat vähän pienemmät, mikäli Norra operoi jonkun lennoista.

Lentokoneessa

Koira tulee pitää kuljetuslaukussaan jalkatilassa koko lennon ajan (tosin kuulemani mukaan lentoemännät voivat joskus antaa luvan ottaa koira syliin lennon aikana).

Lentoemäntä huomautti minulle, että laukun luukut on suljettava nousun ja laskun ajaksi, ettei koira pääse sieltä ulos. Tämä oli vähän hämmentävää, sillä missään vaiheessa aiemmin ei ollut tullut ilmi, että kantokassin tulisi ylipäänsä olla kokonaan suljettavaa mallia.

Miten meillä meni?

Loistavasti! Into on niin reipas pieni matkustaja, että villistä luonteestaan huolimatta nukkui melkein koko lennot molempiin suuntiin. Ja kun ei nukkunut, niin ihmetteli vain ja katseli ympärilleen.

Lentoemokaverini vinkkasikin etukäteen, että koneiden moottorin hyrinä on melko tehokas koiran nukuttaja. Piti paikkansa! Ilmakuopista tai laskusta ja noususta pikkukaveri ei välittänyt mitään.

Koira Finnairin matkustamoon

Vinkit onnistuneeseen lentomatkaan koiran kanssa
→ Hanki kunnollinen kuljetuskassi, jota on helppo kantaa.
→ Älä syötä tai juota koiraa ennen lentoa, itse pidin 8 – 12 tunnin tauon pennun ruokkimisesta. Väsytä koira leikkimällä ja ulkoilemalla ennen koneeseen menoa.
→ Jätä lentokentällä oleskeluaika minimiin.
→ Ota koneeseen mukaan koiralle jotain tekemistä, esimerkiksi siankorva nakerreltavaksi.
→ Mikäli matkustat yksin, pakkaa mahdolliset käsimatkatavarat niin, että nesteet ja läppäri on mahdollisimman helppo purkaa ja pakata turvatarkastuksessa. Läpivalaisussa koira tulee ottaa pois kassista ja sen panta ja hihna irrottaa.

Road tripille Balkanilla? Lue vinkit ja vältä vaarat

1 Löydä superhalpa auto

Kun teet pientä taustatyötä, voit saada hyvän auton todella kohtuullisella hinnalla Balkanin road tripillesi. Etenkin Belgradista auton vuokraaminen on halpaa – me maksoimme kahdelle sopivasta uudesta henkilöautosta alle 30 euroa vuorokaudelta.

Kahden vuokrauskerran perusteella ainakin Serbiassa vuokraustilanteessa tulee aina joku ongelma. Varaa siis matkaanlähtöön tarpeeksi aikaa.

2 Maiden rajojen ylittäminen

EU-kansalaiset ovat tottuneita ylittämään maiden rajoja ilman mitään tarkastuksia. Balkanilla kaikki maat eivät kuitenkaan kuulu Euroopan unioniin, joten pyydä green cardin nimellä kulkeva asiakirja autovuokraamosta mukaasi, mikäli suunnittelet ajavasi useammassa maassa.

Meillä oli molemmilla autonvuokrauskerroilla ongelmia saada green card mukaamme – ilmoita siis matkasuunnitelmistasi vuokraamolle etukäteen ja varaudu silti odotteluun. Älä kuitenkaan lähde matkaan ilman green cardia.

Balkan road trip

3 Teiden kunto

Teiden kunto Balkanilla vaihtelee maittain. Sloveniassa tiet ovat erinomaisessa ja Kroatiassakin pääosin hyvässä kunnossa. Bosniassa ja Serbiassa teiden kunto on välttävä ja monin paikoin jopa surkea moottoriteitä lukuunottamatta. Montenegro on jotain näiden väliltä.

Bosniassa me riemuitsimme aina nähdessämme EU-kyltin tienposkessa: EU-rahoilla päällystetyt tienpätkät tuntuivat seitsemänneltä taivaalta kuoppaisten ja mutaisten kyläteiden jälkeen.

4 Turvallisuus

Liikennekulttuuri ei tietenkään ole samanlaista kuin Suomessa. Omaan silmääni se ei kuitenkaan ollut mitenkään äärimmäisen kuumottavaa. Odotin selkeästi pahempaa. Liikennesääntöjä kuitenkin ylenkatsotaan.

Suurin silmään pistänyt ongelma olivat todella vaaralliset ohitukset. Todistin lukuisia tilanteita, joissa edellä ajavaa autoa lähdettiin ohittamaan vuoristoteillä juuri ennen mutkaa. Oma isänikin on ollut Balkanilla auto-onnettomuudessa juuri tällaisen tilanteen takia.

Lisäksi kannattaa pienesti kiinnittää huomiota siihen, mistä maasta vuokratulla autolla kuljet minnekin. Esimerkiksi Serbian ja Kosovon välit ovat niin tulehtuneet, että serbirekkareilla kulkevalla autolla en itse ensisijaisesti lähtisi Kosovoon ajamaan.

5 Majoitus road tripillä

Balkan on täynnä yksityisiä majoittajia, joilla on huone tai pari asunnossaan matkailijoita varten. Osa näistä löytyy Airbnb:stä tai Bookingista, mutta monilla on vain kyltit tien pielessä. Etenkään suosittujen kohteiden lähellä ei tarvitse stressata majoituksen löytymisestä – jos yksinkertainen ja edullinen kotimajoitus kelpaa, sellainen löytyy varmasti.

Seuraathan jo blogiani? 

Instagram

Facebook

Blogit.fi

Srebrenica, Balkanin surullisin kylä

Harmaa ilma, aurinko on piilossa pilvien takana. Kylätiet ovat hiljaiset. Kotieläimiä käyskentelee pihoilla. Talot ovat rapistuneita ja yksinkertaisia, repsottavat nurkistaan.

Bosnian maaseudulla ajellessa näkee, mitä on elämä yhdessä Euroopan köyhimmistä valtioista.

Srebrenica sijaitsee Itä-Bosniassa lähellä Serbian rajaa, Bosnian serbitasavallan alueella. Me olemme palaamassa Sarajevosta ja päätämme ajaa Srebrenican kautta, onhan se lähes matkan varrella.

Srebrenica on kuuluisa surullisten tapahtumien vuoksi: tällä viikolla tuli kuluneeksi 22 vuotta siitä, kun serbit tappoivat kylässä 8000 muslimimiestä ja -poikaa. Srebrenican joukkomurha oli osa Bosnian sodan julmuuksia ja sen taustalla olivat jännitteet Jugoslavian eri etnisten ryhmien välillä. Joukkomurhan pääsyyllisenä pidetään Bosnian serbiarmeijan kenraalia Ratko Mladicia, ”Bosnian teurastajaa”.

8000 on valtava määrä. Ihan käsittämätön oikeastaan. Se konkretisoituu, kun vierailee kansanmurhan muistomonumentilla pari kilometriä ennen Srebrenican kylää.

Laattojen loputtomiin listoihin on kaiverrettu kaikkien kuolleiden ja kadonneiden nimet. Samat sukunimet jatkuvat listassa pitkään – kaikki suvun miehet on teloitettu. Ruumiiden tunnistaminen on kestänyt aivan viime vuosiin saakka. Kuvitelkaa, 20 vuotta. Monien kohdalla vain osia ruumiista on löydetty, sillä serbiarmeija yritti piilotella joukkomurhan laajuutta silpomalla ja siirtelemällä teloitettuja.

Itse Srebrenican kylässä ei ole juuri mitään näkemisen arvoista. Maaliskuisena päivänä oli hiljaista ja harmaata. Muutama väsähtäneen näköinen hotelli ja ravintola kylässä oli, mutta varta vasten tänne ei kannata lähteä.

Mikäli kuitenkin on ajamassa näillä suunnilla, on muistomerkillä hyvä käydä miettimässä sitä, mihin ihminen pahimmillaan kykenee.

Vaikka Srebrenicassa tapahtuneesta on jo kaksi vuosikymmentä, ei kauheuksien jälkipyykki ole vielä loppunut. Srebrenica ja sen tapahtumat ovat esillä monenlaisissa yhteyksissä Balkanin mediassa. Jälkipyykkiä pestään edelleen myös Balkanin ulkopuolella: hollantilainen tuomioistuin on viime kuussa todennut Hollannin valtion osasyylliseksi Srebrenican verilöylyyn. Srebrenicassa oli sodan aikaan hollantilaisia rauhanturvaajia, jotka eivät kyenneet estämään joukkomurhan tapahtumista. Aihe on yhä arka paikka Hollannille. (Ylen uutinen asiasta)

Vaikka Srebenicassa eletäänkin nykyään olosuhteisiin nähden ihan tavallista elämää, on kaupunkia muistomerkkivierailun jälkeen vaikea nähdä enää minään muuna kuin surullisena ja kauheita tapahtumia todistaneena kylänä, ainakaan tällaisena harmaana ja ankeana maaliskuisena päivänä.

Seuraathan jo blogiani? 

Instagram

Facebook

Blogit.fi