Käytiin pikaisesti Saigonissa hakemassa viimeiset leimat papereihin ja voi että, kun voi olla tyytyväinen siitä, ettei näihin paikallisiin ministeriöihin enää tarvitse jalallaan astua. Ainakaan pitkään aikaan. Vaikka meillä nyt ei mitään suurempia ongelmia ole ollut missään, mutta tuollaisten vähän ”isompien” ihmisten kanssa asioidessa täällä tuntee itsensä hyvin pieneksi ja mitättömäksi. Ja niiden säännöt on vaan niin typeriä.

Ensinnäkin, ensin piti täyttää joku lomake, mihin tuli nimi ja passin nro jne. Ja sitten kun se oli täytetty, sai vasta käydä hakemassa vuoronumeron ja siinä oli sitten 22 tyyppiä ennen meitä. Miksei voi ekana ottaa vuoronumeroa ja sitten samalla täyttää se paperi siinä odotellessa? Eikä saanut poistua ulos! Siis ”pakotettiin” istumaan ihan muuten vaan sellaisessa kuumassa pienessä odotustilassa, joka oli täynnä ihmisiä. Ja siis asia oli se, että tarvitsemme ulkoministeriön leimat vihkitodistukseen, sekä englanninkieliseen käännökseen. Vihdoin, kun tuli meidän vuoro, asian toimittaminen kesti minuutin ja sanottiin, että paperit tulee hakea seuraavana iltapäivänä. Miksei alunperin vaan voinut jättää papereita jostain luukusta sisään, eikä turhan takia ruuhkauttaa koko paikkaa.

Sitten seuraavana päivänä saimme ensin jonotusnumeron ja ehdin jo hihkua, kun meitä ennen olisi vain 4 asiakasta. No siellä luukulla, minne meidän numero oli osoitettu, ei ollut ketään virkailijaa, muilla luukuilla kyllä. Aikamme siinä ihmettelimme ja Hieu kysäisi yhdeltä luukulta, että olisiko hänellä niitä papereita, mutta virkailija kehoitti asioimaan toisella luukulla. Siis siellä, missä ei ollut ketään. Noin puolen tunnin odottelun jälkeen virkailija ilmestyi paikalle ja kun tuli meidän vuoro, saimme naiselta lapun ja tällä lapulla saimme leimatut paperit juurikin tältä luukulta, josta jo aikaisemmin tiedustelimme. Hohhoijaa taas kerran.. Noh, joka tapauksessa saimme haluamamme ja nyt kaikki on sitä vaille valmista, että lähetämme paperit Suomen suurlähetystöön Hanoihin, jotta joskus olisimme naimisissa myös Suomen viranomaisten silmissä.

Tässä nyt on tullut sen verran mainittua näistä Vietnamin viranomaisista, joten tasapuolisuuden nimissä täytyy sanoa sanainen myös Suomesta. Aikaisemmin ollessani yhteydessä suurlähetystöön Hanoissa tai mihin tahansa maistraattiin ym, on palvelu ollut erinomaista. Suurlähetystöstä olen saanut apua jokaiseen kysymykseen ja vähän enemmänkin + että joka kerta on sanottu, että soita vain aina, kun tulee jotain kysyttävää. Viimeksi puhuin heidän kanssaan oleskelulupahakemuksesta ja puhelun lopussa naisvirkailija totesi, että parempi jos soitat aina jos jokin mietityttää, koska tärkeintä on, että hakemus on täsmälleen oikein täytetty. Ok, selvä. Ja sitä ennen olin puhelimitse yhteydessä vihkitodistuksen tiimoilta ja kun puhuimme virallistamisesta, niin nainen sanoi, kuinka kuuluu toimia, mutta hieman epäröi postittamisen suhteen, joten halusin sen vielä varmistaa. Ja aiemmin eräs virkailija pyysi soittamaan, kun olemme sen todistuksen saaneet

Nyt sitten oltaisiin siinä pisteessä, että vihkitodistus on kädessä ja oleskelulupahakemustakin jo täytelty. Suurlähetystössä joka kerta vastaa puhelimeen vietnamilainen, joka puhuu englantia. Pyynnöstä olen saanut puhelimeen suomenkielisen virkailijan(varmistaakseni, että kaikki menee täysin oikein, en ole yrittänyt hoitaa näitä asioita englanniksi). En tiedä mitä siellä on tapahtunut, mutta suomenkielistä ihmistä ei vaan enää saa langan päähän. Joko hän on kiireinen tai ei ole ollenkaan. Koko ajan sanotaan, että soita 10minuutin päästä uudestaan.  Äskettäin koitin jälleen kerran, jotta nyt saataisiin nuo paperit edes postiin. Ensin englantia puhuva virkailija kyseli, enkö voisi hoitaa asiaa englanniksi ja sanoin, että mielummin nyt puhuisin Suomea, kun en välttämättä edes tiedä, mitä kaikki lomakkeet on nimeltään. Sitten hän lupasi yhdistää ja hetken hälytti, jonka jälkeen puhelu meni poikki. Soitin uudestaan, ei vastattu. Kolmannella kerralla kysyin taas, onko siellä nyt ketään, joka puhuu suomea? Ja kun virkailija edelleen koitti kysellä, mikä on ongelmani, niin päätin sitten hoitaa asian englanniksi ja selitin, että meillä on nuo vihkitodistukset, jotka pitäisi lähettää sinne, että mitä siinä pitää olla mukana, tai voiko niitä yleensäkään lähettää postitse? Sitten olisi tuo oleskelulupahakemus ja haluaisin tarkentaa pari kysymystä, että vastattaisiin oikein. Tähän virkailija totesi, että me ei vastata ollenkaan näihin kysymyksiin puhelimitse. Siis mitäh?? Että pitäisi paikan päällä kysyä voidaanko lähettää postitse?

Kerroin olleeni puhelinyhteydessä suomenkielisen virkailijan kanssa jo pariin otteeseen ja hän kehoitti soittamaan uudestaan, kun meillä on vihkitodistus ja nyt sitten soitin. Aha, selvä. No koitan yhdistää. Hetken tuuttasi ja möreä miesääni vastasi ”haloo!” Selitin pikaisesti koko tilanteen ja että nyt olisi tämä vihkitodistus…plaaplaa… ”kenen kanssa olet puhunu?” No enhän minä nyt mitään nimiä muista, mutta voisinko nyt lähettää vaan sen todistuksen sinne postilla? ”En minä tuollaisiin kysymyksiin vastaile, että paras kun laitat kysymyksesi sähköpostilla”. Siis mihin ihmeeseen katosi kaikki ihanan avuliaat virkailijat?? Ja eikö se nyt olisi oletattavaa, että Suomen suurlähetystössä saisi asioida suomen kielellä? No, ei siellä näköjään voi silti ainakaan puhelimessa asioida englanniksikaan. Täytyy nyt vaan lähettää sitä sähköpostia. Tarkennuksena, että sinne Hanoihin on sellanen parin päivän matka, niin ei nyt huvittaisi ihan turhan takia sinne  lähteä. Ja postittaminenkin vie muutaman päivän, niin olisi nyt kiva kerralla toimia oikein.

Se siitä valituksesta tällä kertaa. Olipahan taas mahtavaa käydä Saigonissa Siinä mielessä ei leimojen odottelu haitannut, kun tulipahan yksi lisäpäivä. Voi olla, että alan olla niin kyllästynyt tähän yhteen katuun, että mikä tahansa hieman vilkkaampi paikka antaa taas uutta intoa tähän elämiseen.

Hyvää ruokaa, ihania leipomoita ja kahviloita ja myynnissä on ihan kaikkea, mitä ikinä vaan voi tarvita. Krääsästä merkkiliikkeisiin.

Vertailun vuoksi ja ihan vain itselleni muistutuksena, jos/kun tulevaisuudessa täytyy taas miettiä asuinpaikkaa Vietnamissa.

Aamulla katunäkymä Saigonissa

Suuresta kaupungista huolimatta tunnelma on rauhallinen eikä turhaa melua. Ihmisten menoa voi seurailla istuskelemalla kadun varrella ja nauttia herkullista pirtelöä aamiaiseksi, kukkojen laulellessa vieressä. Ja vaikka turisteja on ihan riittävästi, on kaupunki silti hyvin säilyttänyt aitoutensa.

Katunäkymä Mui Nessa, kun astelen kotiovesta ulos

Hyvin hiljaista, eikä 0,5e smoothieita näy missään

No okei, kyllä minä valitsen jälkimmäisen kuvan, kun kyse 0n parin viikon lomasta, mutta kun puhutaan useimpien kuukausien asumisesta, niin ehdottamasti kallistun ensimmäiseen kuvaan. Koko kaupunki on täynnä kaikkea ihmeellistä, nähtävää(ja shoppailtavaa) riittäisi varmasti moneksi kuukaudeksi. Eikä siellä edes tarvi tehdä muuta kuin istua katukahvilassa ja seurailla ihmisiä. Itse voisin tehdä pelkästään sitä monta päivää putkeen