Portugali – Päiväretki Penan palatsiin

Yhtenä kuumana heinäkuisena kesälomapäivänä Portugalin Ericeirassa, hyppäsimme paikallisbussiin ja otimme suunnaksi Sintran kaupungin. Reilu 20 km matka taittui mukavasti maisemia katsellessa.

Sintra on yksi UNESCON maailmanperintökohteista, ja kaupungissa on valtavasti nähtävyyksiä, muun muassa värikäs ja satulinnamainen Penan palatsi (Palácio da pena),  Maurien linna (Castelo dos Mouros)  sekä kaupungin palatsi (Palacio Nacional).

Olin tehnyt hiukan taustatyötä Sintran suhteen (parhaimmat vinkit löydät muuten täältä), ja ymmärtänyt että etäisyydet ovat pitkiä ja korkeuserot suuria. En siis tehnyt sen suurempia suunnitelmia meidän retkelle, muuta kuin että aloitetaan Penan palatsista ja katsotaan jaksaako (koska mittarissa +30) ja kerkeääkö sen jälkeen muuta.

Nykyiseen olemukseensa 1800-luvulla rakennettu palatsi teki meihin kyllä suuren vaikutuksen väriloistollaan. Ei osu väärään, jos kuvailee linnan olevan kuin Disneylandissa.

Ostimme liput (á 14€) niin sisälle linnaan, kuin sitä ympäröivään 200 hehtaarin kokoiseen puistoon, ja niiden tutkimisessa kului usea tunti.

Parasta Penassa oli ehdottomasti sen yksityiskohdat.

Palatsi ja sitä ympyröivä puisto jäivät kuitenkin tällä kertaa meidän päivän ainoaksi kohteeksi. Kuumuuden vuoksi alkoi mereen pulahtaminen Ericeirassa houkuttelemaan enemmän kuin muut Sintran kohteet.

Ennen sitä pysähdyimme kuitenkin vielä Sintran viehättävässä, mutta turistisessa historiallisessa keskustassa syömässä.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Viherjuuria 18/08/2017 at 11:16

    Kävin tuolla huhtikuun alussa ja ihastuin kovasti :)
    Oletpa onnistunut zuumailemaan hyviä kuvia ilman muita turisteja. Ainakin meidän siellä ollessamme porukkaa oli sen verran paljon, että kuvaamiseen sai menemään aikaa. Tässä oma tekstini samasta paikasta
    http://www.viherjuuria.com/2017/04/sintra-paiva-palatseissa.html

    • Reply suvinmatkassa 19/08/2017 at 11:56

      Kyllä on ihastuttava paikka!
      Ja ehkä minulla on ollut tuuria matkassa kuvien suhteen, sillä kyllä Penassa ainakin riitti turisteja heinäkuussa jonoksi asti.
      Tosi kivoja kuvia olet kyllä sinäkin onnistunut ottamaan 🙂

    Leave a Reply