Noniin, edellisen päivityksen jälkeen olen ollut mukana teemabileissä (lauantai-iltana), oleillut (sunnuntaina) ja rentoutunut (maanantaina). Tiistaina ja tänään olikin sitten ihan normaalit koulupäivät. Huomenna edessä on aikainen herätys, sillä lentoni Sydneyyn lähtee aamusta Gold Coastin lentokentältä. Onneksi tällä kertaa riittää kuitenkin että lähden täältä aamulla!

Tv/elokuva teemabileet
Pitkän viikonlopun tavarat on nyt pakattuna käsimatkatavarakokoiseen matkalaukkuun. (Miten se voikaan olla niin pieni, Uuden-Seelannin tavarat ei millään ois mahtunu tuohon!) Toivotaan, että tästä on edes vähän hyöryä, sillä kesä/heinäkuun lennot olen myös varannut ajatuksella että käsimatkatavaroilla mennään. Saa nähdä miten käy!

Onnistuin! Viikonlopun tavarat mahtui kuin mahtuikin uuteen matkalakkuun.












