Kasvukipuja

Mikä minusta tulee isona?

Siinäpä vasta kysymys. Kysymys, jonka äärellä olen viettänyt monia hetkiä viime aikoina valmistumisen jälkeen. Vakkarityö on plakkarissa, mutta matkajalka vipattaa ja halu oppia uutta maailmasta, itsestä ja eri kulttuureista on suuri. Mihin siis suunnata seuraavaksi?

Sain keväällä BA of Business Administration paperit ja työskentelen tällä hetkellä oman alani työpaikassa nimikkeellä johdon ja myynnin assistentti ja vieläpä kansainvälisessä kasvufirmassa. Mikä siis mättää vai mättääkö mikään? On sellainen olo, että haen tällä hetkellä aika vahvasti omaa paikkaa tässä maailmassa ja kärsin niin sanotusti kasvukivuista. Toisena päivänä on sairaan upeaa asua yksin ja olla itsenäinen ja nautin siitä, kun niin moni ovi on vielä auki. Seuraavana päivänä ollaankin sitten jo hermoromahduksen partaalla, kun ollaan oman minäkuvan ja maailmanrauhan kysymyksien äärellä. ”For God’s sake shut up and go with the flow!” sanon mun aivoille, mutta ei se auta.

Tuntuuko tutulta?

Pyörittelen paljon eri mahdollisuuksia mielessä joihin kuuluu mm. unelmien työpaikka, opiskelujen jatkaminen, ulkomailla asuminen, maailmanympärysmatka.. Oma perhekin olisi mahtavaa saada joku päivä. Onko tämä nyt se 25v ikäkriisi? Tuli kylläkin vuoden etuajassa jos on. Arvelen, että tuo ”kriisi” on enemmänkin elämäntilanteeseen sidottu kuin ikään. 25 vuoden hujakoilla moni valmistuu koulusta ja varmasti etsii itseään ja asettaa tavotteitaan uusiksi, niinkuin minäkin. Huomaan pohtivani omaa asennetta elämään ja maailmaan: olenko turhaan tyytymätön? Eikö kannattaisi olla vain onnellinen siitä mitä mulla on? Olenhan minä, mutta haluan lisää. No mitä se lisä sitten tarkoittaa? Who knows.

Olen ollut jo hetken aika sinut itseni kanssa ja jos en tiedä mitä haluan, niin ainakin tiedän jo vähän mitä en halua. En halua tyytyä johonkin vain koska se jokin on ”ihan kiva”. En halua jumittaa samassa paikassa ja mielentilassa jos en ole niihin tyytyväinen. Kukaan ei väitä, että elämä olisi ruusuntuoksuista ja auringonlaskuihin kävelemistä jatkuvasti, mutta aina välillä sen minun mielestäni kuuluu olla. Jokainen tekee täällä omat valintansa ja muokkaa elämänsä oman näköiseksi, ainakin toivottavasti. En keksi hirveän montaa kauheampaa skenaariota, kuin herätä joku päivä katumapäällä itselle vieraassa elämässä. En haluaisi jäädä harmittelemaan, kun jotain itselle tärkeää jäi tekemättä tai kokematta.

Tavoittelenko liikaa näin ajatellessani? Haluaisin ajatella että en, mutta ehkä aika näyttää elämän raakuuden ja todellisuus iskee päin kasvoja. Uskon kuitenkin, että meille jokaiselle on tämä yksi elämä suotu (who the hell knows why), mutta mielestäni se on elettävä omien ehtojensa mukaan. Tekemällä asioita, jotka tekevät sinut ja toivottavasti myös ihmiset ympärilläsi iloiseksi. Ei aina, koska se nyt vaan ei ole mahdollista, mutta ainakin suurimmaksi osaksi ajasta.

”I’ve found that growing up means being honest. About what I want.

What I need.

What I feel.

Who I am.”

Tällaisina hetkinä olen kiitollisempi kuin koskaan ihanista ystävistä ympärillä ja oman perheen vankkumattomasta tuesta, kuljen sitten mihin tahansa. Kuitenkin samaan aikaan kukaan muu ei näihin kysymyksiin voi löytää vastauksia kuin minä itse. Entä jos niihin ei olekaan tarkoitus löytää vastauksia? Mitä jos elämän tarkoitus on nimenomaan rämpiä eri esteiden yli ja alituisesti kehittyä ihmisenä? Aika raskasta, sanon minä. Mutta ehkä se lopussa palkitsee. Ainakin toivon niin.

Tämä postaus on kuvitettu puhelimella napsituilla otoksilla viime kesältä. Paljon naurua ja monia kauniita auringonlaskuja. Kokeilin myös vähän asetella kuvia eri puolelle platformia, mutta en oikein tiedä mitä siitä tykkään.. Tarkkaa puuhaa tämä harrastelu-bloggaaminen. Alla vielä pari biisiä meille kriiseilijöille ;)

x Susa

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

Share this post

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Follow

Follow this blog

Get every new post delivered right to your inbox.

Email address