Jooga hyvinvoinnin tukena

Mulla meinaa välillä olla vaikeuksia rauhoittua ennen nukkumaanmenoa eli näin ollen nukahtamisessa voi kestää hetki. Tätä ei onneksi ole hetkeen tapahtunut, kun oon taas tietosesti vähentänyt nukahtamista haittaavia häiriötekijöitä iltaisin. Mm. lueskelen, poltan kynttilöitä ja kuuntelen musiikkia, mutta tärkein rauhoittumiskeino itselle on kuitenkin jooga.

Noin viitisen vuotta sitten salimotivaatio oli korkealla ja ajatus joogan tapaisesta lajista ei tullut kuulonkaan; aivan liian tylsää. Jotenkin aloin sitten tutustumaan enemmän kehonhuoltoon ja varsinkin polvivamman jälkeen joogasta tuli tärkeä osa arkea. Joogan monipuolisuuden ja eri lajien vaihtelevuuden ansiosta uskallan jopa väittää, että jooga sopii kaikille. En todellakaan väitä olevani yoga master millään tasolla, far from it, mutta näinä muutamina vuosina joogan plussat ovat kyllä tulleet selväksi.

Kehonhuollon, mobilisaation ja syvien lihaksien aktivoinnin lisäksi joogalla, ja liikunnalla muutenkin, voi tutkitusti lieventää masennuksen ja muiden mentaalipuolen sairauden oireita. Parantamisesta ei toki kannata puhua, mutta helpotusta jooga voi mielestäni ehdottomasti tarjota. En sano, että olisin ikinä ollut itse masentunut ja toivottavasti niin ei koskaan käy, mutta usein tulee pohdiskeltua asioita syvällisesti ja joskus vähän liikaakin. Myös kun uusia asioita täytyy omaksua paljon kerrallaan jolloin niiden sisäistäminen on haastavampaa, joogahetki tarjoaa mahdollisuuden rauhoittua.

Rauhoittuminen ja hengitys ovatkin yleensä ne ensimmäiset asiat mitä joogasta tulee mieleen venyttelyn lisäksi. Onneksi se on myös niin paljon muuta. ;) Syvät vatsalihakset pääsevät töihin ja käsilihakset vahvistuvat lankuttaessa ja pakaralihaksien treenaamiseen syntyy uusia ulottuvuuksia, kun kroppaan tutustuu täysin eri tavalla joogan ansiosta.

Toimistotyö on myös omalle kropalle aika rankkaa ja usein kotonakin tulee sitten jännitettyä hartioita ja könötettyä niska huonossa asennossa, ja niinpä iltarutiiniksi muodostuneet joogaheijailut tulee yleensä aina tehtyä ennen nukkumaanmenoa. Kamalaa kun huomaa miten nykyään alkaa itse noudattamaan samoja rutiineja kuin vaikka oma äiti tai mummo.. En ole vanha, en myönnä!!!½

Youtubesta löytyy opetusvideoita kitaransoitosta keppihevosteluun, mutta yksi kanava mitä en voi kuin vain lämpimästi suositella on Yoga with Adriene. Kanavalta löytyy videoita aloittelijoista edistyneimmille harjoittelijoille, harjoituksia 10 minuutista koko kropan 60 minuutin treeniin. Löytyy videoita migreeniä lievittämään ja pohkeiden avaamiseen. Adrienen slogan on: Find what feels good. Tämä lause  kiteyttää kaiken sen mitä jooga mulle tarkottaa. Jollekin muulle se voi tarkoittaa jotain muuta ja se on nimenomaan se mistä joogassa on kyse: jokainen luo sen itse. Onpa se sitten meditaatiota ja mielikuvaharjoituksia, syvävenyttelyä tai rankkaa treeniä.

Loppuun vielä tämän hetken aivan absolute fave song *annoying Valley girl voice* ja Adrienen joogavideo, jonka aion itse tehdä aamulla.

Tsekkaa myös nämä:

Mielenterveysseura.fi – Liikunnan yhteys mielenterveyteen

Anna.fi – Mitä tapahtuu, jos joogaa kuukauden jokaisena päivänä? Testasimme!

Guardian.com – My goofy online yoga teacher has indoctrinated me into her cult

Previous Post

No Comments

Leave a Reply

Share this post

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Follow

Follow this blog

Get every new post delivered right to your inbox.

Email address