Hyppää sisältöön

Särkänniemi – enemmän kuin huvipuisto

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 04.05.2015
Särkänniemessä on tänä kesänä juhlahumua, kun huvipuisto juhlii 40-vuotissyntymäpäiviään. Yli 30 huvilaitetta tarjoavat vauhtia, keinutusta ja pärskeitä – hauskuutta ja huvia riittää taatusti eri ikäisille ja meno vaihtelee rauhallisesta karusellikyydistä Tornado-vuoristoradan kaksoiskobrasilmukkaan.

ILMOITUS

Koe Särkänniemen monipuolinen kesä

Mauri Kunnaksen satumaisessa Koiramäen maailmassa pääsee tapaamaan oikeita eläimiä, uittamaan puuvenettä, kiipeilemään Kreivi Drakkulan linnassa ja seuraamaan Tassuteatterin uutuusnäytelmää Elsa, Kille ja Sammon ryöstö. Koiramäen maatilalla voi kokeilla myös poninratsastusta ja kärryajelua.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Pienet seikkailijat viihtyvät värikkään Angry Birds Landin lastenlaitteissa ja jännittävän seikkailuradan huimissa tunneleissa, liukumäissä, riippusilloilla ja sokkeloissa. Särkänniemen 32 huvilaitetta tarjoavat vaihtoehtoja niin perheen pienimmille kuin hulluimmille hurjapäille.

Särkänniemi

Delfinaarion uutuusohjelmasta Yhdessä – Together katsoja oppii paljon uutta kiehtovien merinisäkkäiden maailmasta. Akvaarion uusimpia asukkaita ovat hurjat nuolimyrkkysammakot ja veikeät parta-agamat. Näkötorni Näsinneulan huipulta voi hyvällä säällä nähdä jopa naapurikuntiin saakka.

Uutuuksina karmiva 5D-Kauhukino ja Pelitorin alue

Kesän uutuuselämys on pääportin läheisyydessä sijaitseva 5D-Kauhukino (K12). Selkäpiitä karmivassa Asylum-elokuvassa sukelletaan vanhan sairaalaan syövereihin. 3D-lasien, liikkuvien penkkien ja erilaisten veden ja paineilman avulla luotujen efektien ansiosta katsoja saa kokea elävän tuntuista kauhua.

Asylum 5D-Kauhukino on palkittu finalisti parhaan tuotannon kategoriassa maailman parhaiden 5D-esitysten Animago Award -kilpailussa. Toinen uutuuselokuva on Planetaariossa pyörivä Raivoisa maailmankaikkeus, joka kiidättää katsojansa maapalloa uhkaavien voimien äärelle. Planetaarion ohjelmistossa jatkavat myös vanhat tutut Kosminen maailmankaikkeus ja Puiden elämää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Särkänniemi

Huvipuiston keskellä Pelitori on muuttunut tivolimaiseksi markkinapaikaksi. Viisi lasten suosikkilaitetta – Merirosvolaiva, Leppäkerttu, Kahvikupit, Karamelli-karuselli ja Possujuna – ovat löytäneet huvipuistopelien rinnalta uuden kodin ja saaneet kavereikseen herkku- ja ruokapisteitä. Perinteikäs Possujuna on päässyt juhlavuoden kunniaksi paraatipaikalle.

Vanhan terassiravintola Männikön tilalle on muuttanut Näsinneulan pikkusisko Neulanen, joka tarjoilee suussa sulavaa gourmet-katuruokaa. Voffelikulmassa voi pysähtyä suolaisille tai makeille herkkuvohveleille.

Ilmainen sisäänpääsy

Särkänniemen Elämysranneke on saanut tänä kesänä rinnalleen laiterannekkeen. Alle 100-senttiset huvittelijat pääsevät ilmaiseksi laitteisiin ja kohteisiin. Juhlatunnelmista voi nauttia koko kesän ajan, sillä huvipuistoon ei ole lainkaan erillistä pääsymaksua.

www.sarkanniemi.fi

Särkänniemi, puh. 0207 130 200
Myyntipalvelu, puh. 0207 130 212, myyntipalvelu@sarkanniemi.fi
GPS-paikannusosoite on Laiturikatu 1, Tampere

Särkänniemi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

ILMOITUS

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kaikki Suomen huvipuistot

Esittelyssä kaikki Suomen huvipuistot – mikä sopii sinulle?

Tampere, Suomi

Tässä vinkit onnistuneeseen lomaan Tampereella: 24 nähtävyyttä

SuperPark Tampere

Tässä Särkänniemen uutuus ensi kesälle – katso kuvat!

Delfiinit

Särkänniemen delfinaario lopetetaan – delfiinien kohtalo epävarma

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja