Etusivu > Risteilyt, Suomen matkailu > Risteillen Lappeenrannasta Viipuriin

Tunnelmallisella laivamatkalla Lappeenrannasta Viipuriin voit nauttia kauniista maisemista ja hyvästä ruuasta. Matka kulkee pitkin järvi-Suomea halkovaa Saimaan kanavaa, joka sulkuineen on elämys jokaiselle.
Perillä Viipurissa on aikaa tehdä ostoksia, katsella nähtävyyksiä ja tutustua paikan mielenkiintoiseen historiaan. Ostosten tekeminen on Viipurissa edullista, ja tuliaisiksi voi löytyä muun muassa kristallia, kenkiä, pellavaa tai muita huokeita aarteita. Ostosten ja nähtävyyksien lomassa on hyvä lepuuttaa jalkoja ja pistäytyä idyllisessä kahvilassa tai ravintolassa nauttimassa hetken hemmottelusta.
Risteilyille voi lähteä mukaan koko perhe, sillä tekemistä riittää myös lapsille. Ystävistä tai työkavereista kootulla joukolla matkalle lähteminen tuo piristystä arkeen, ja voihan omasta ajasta nautiskelemaan lähteä myös yksin.
Matkaa voi taittaa molempiin suuntiin risteilemällä tai palata voi myös bussilla tai junalla. Matkanjärjestäjiltä löytyy monipuolisia vaihtoehtoja, joista jokainen voi valita itselleen sopivan. Tarkempia tietoja löytyy matkanjärjestäjien kotisivuilta.
Esimerkiksi seuraavilla matkanjärjestäjillä on risteilyjä Lappeenrannasta Viipuriin:
Saimaa Cruises
Kymenmatkat
Saimaa Travel
3 kommenttia aiheesta Risteillen Lappeenrannasta Viipuriin
Ihana risteily aikuisille, varsinkin jos sää suosii. Hyvä ruoka laivassa, kaksi eri salaattia ja kaksi lämmintäruokaa ja kahvi. Hyvin maukasta. Miellyttävä henkilökunta! Viipurissa mukava käydä, hintataso ei enään hyvin halpa eikä ruokakaan kummosta mutta pitäähän meidän entinen kaunis kaupunki jokaisen joskus nähdä. Lasten ja nuorten kanssa ei kannata lähteä, ei mielestäni millekään kaupunkimatkalle. Laivassa ei ole mitään viihdykettä lapsille ja matka kestää kauan. Olin hyvin tyytyväinen matkaani puolisoni kanssa ja hotelli Viktoria oli oikein siisti ja tyylikäs.
hei.onko siellä lapsille mitään ohjelmaa tai joitain video pelejä tai rahakoneita.tai muuta ohjelmaa?
Moi! Meidän lapset viihtyivät erittäin hyvin risteilyllä. Risteilyemäntä järjesti pientä ohjelmaa lapsille mm. merimiessolmujen tekoa sekä lelujen kanssa leikkimistä. Lapset pääsivät myöskin käymään kapteenin luona ohjaamossa! Olen käynyt risteilyllä useampanakin kesänä ja reissu on ollut aina erittäin mukava!