Hyppää sisältöön

Oulu täyttyy musiikista – katso loppukesän tapahtumat!

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 22.07.2014
Pohjoinen Oulu hellii vierailijoita valoisien kesäöiden ja monipuolisten musiikkitapahtumien muodossa. Lue tästä, mitä kaikkea Oulussa ehtii vielä tänä kesänä kuunnella!

Qstock tuo rennon festivaalitunnelman Ouluun

Oulun tapahtumakesä on täynnä musiikkijuhlia, ja loppukesä huipentuu reilun kuukauden mittaiseen rutistukseen, jonka aikana musiikki valtaa kaupungin.

Oulun suosituin musiikkifestivaali Qstock järjestetään tänä vuonna jo 11. kertaa. Vuosi vuodelta kasvanut kaupunkifestivaali valtaa Kuusisaaren perjantaina 25. heinäkuuta, kun festivaalilavoille nousevat muun muassa Volbeat, Erin, J. Karjalainen ja Kasmir. Kaksipäiväinen festivaali näkyy ja kuuluu myös Oulun keskustassa, sillä festivaalialue sijaitsee vain alle kilometrin päässä keskustasta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Elojazz aloittaa Oulun Juhlaviikot

Oulun elokuu hellii musiikin ystäviä, sillä Oulun juhlaviikot tuovat musiikkitapahtumia pohjoiseen kaupunkiin koko kuukauden ajan.

Juhlaviikot pyörähtävät käyntiin heti kuun vaihteessa, kun jazz- ja rytmimusiikin festivaali Elojazz täyttää ravintola Rauhalan jazzilla. Nelipäiväinen musiikkitapahtuma muuttaa myös ravintolan edustalla sijaitsevan Åströmin puiston Jazzpuistoksi, jossa kaikenikäiset voivat nauttia rennosta jazz-tunnelmasta. Elojazzissa esiintyvät muun muassa Tuomo, Lenni-Kalle Taipale & Espoo Big Band, Lotta sekä Lars Danielsson.

Jalometalli kokoaa raskaan musiikin ystävät yhteen

Raskaan musiikin festivaali Jalometalli järjestetään Oulussa 8.-9. elokuuta 2014. Raksilassa Ouluhallin viereisellä Messuaukiolla järjestettävä festivaali kokoaa yhteen raskaan musiikin ystäviä ja tuo tummia sävyjä Oulun keskustaan.

Kaksipäiväisellä festivaalilla esiintyy muun muassa King Diamond, Testament, Triptykon, Dreamtale ja Kuolemanlaakso.

Oulun kesätapahtumat
Oulun musiikkikesä tuo runsaasti tapahtumia myös Rotuaarille.

Musiikkia koskien pauhussa

Koitelin Sahasaaressa Kiimingissä järjestettävä Koiteli Elää on akustisen musiikin festivaali, joka tarjoaa kävijöille erityiset puitteet. Koitelin koskien ympäröimällä festivaalialueella ei puutu tunnelmaa, kun yksipäiväinen festivaali tuo esiintymislavalle tänä vuonna muun muassa Kaija Kärkinen ja Ile Kallio -duon, Redraman, Aki Louhelan sekä Samuli Putro Bandin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Koiteli elää järjestetään Kiimingin Koitelissa lauantaina 16.elokuuta 2014.

Ilmakitarointi tuo kansainvälisiä mestareita Ouluun

Yksi Oulun kansainvälisimmistä ja tunnetuimmista tapahtumista, Ilmakitaransoiton MM-kisat, tuovat kaupunkiin runsaasti kisaturisteja ympäri maailmaa.

Rotuaarilla järjestettävä päätapahtuma täyttää aukion perjantaina 28. elokuuta 2014, kun lavalle nousee ilmakitaroinnin kansallisia mestareita sekä muutamia mustia hevosia taistelemaan ilmakitaroinnin maailmanmestaruudesta.

Satoja musiikkivideoita ilmaisnäytöksissä

Musiikkivideoiden ystäviä hemmottelevat Oulun musiikkivideofestivaalit järjestetään juhlaviikkojen lopussa 27.-31. elokuuta 2014. Tapahtuman aikana käydään musiikkivideoiden kotimainen kilpailu, jossa on tänä vuonna 386 osallistujaa. Kaikki videot esitetään festivaalin ilmaisnäytöksissä.

Musiikkivideoiden lisäksi valkokankaalle heijastetaan myös muun muassa elokuvia ja dokumentteja. Musiikkivideofestivaalit huipentuvat 30. elokuuta järjestettävään Pumpeligaalaan, jossa palkitaan kilpailujen parhaat musiikkivideot.

Qstock 25.-26.7.2014
Oulun juhlaviikot 31.7.-31.8.2014
Elojazz 31.7.-3.8.2014
Jalometalli 8.-9.8.2014
Koiteli elää 16.8.2014
Ilmakitaransoiton MM-kilpailut 27.-30.8.2014
Oulun musiikkivideofestivaalit 27.-31.8.2014

>>> Lue myös Oulun kaupunkiopas

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kuvat: Visit Oulu

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Oulun parhaat ravintolat

Oulun parhaat ravintolat: 20 vinkkiä kotimaanmatkailijalle

Sokos Hotel Arina

Tyylikkäät huoneet ja Oulun paras sijainti: tällainen on uudistettu Sokos Hotel Arina

Kotimaan syyslomavinkit 2022

Kotimaan syyslomavinkit – viisi kaupunkia, joissa vietät onnistuneen loman

Koivurannan saunalautta

Koe kesän parhaat löylyt keskellä jokea! Oulun tunnelmallinen saunalautta on todellinen Suomi-kesän elämys

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja