Hyppää sisältöön

Nauti joulutunnelmasta Turussa – nämä ovat kaupungin kiinnostavimmat tapahtumat

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 11.12.2016
Joulun alla Turku täyttyy joulumarkkinoista ja koko perheen tapahtumista.

Koko perheen joulukaupunki

Turku on tunnettu yhtenä Suomen kauneimmista joulukaupungeista ja koko kaupunki virittäytyy joulutunnelmaan jo marraskuun lopulta alkaen.

Ennen joulua Turussa järjestetään useita tapahtumia kuten joulumarkkinoita ja erikoisohjelmaa kaupungin nähtävyyksissä sekä museoissa. Suurin osa tapahtumista on suunnattu koko perheelle ja niissä on tarjolla paljon tekemistä lapsille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Joulukuussa Turussa on myös useita joulukonsertteja ja kaupungin teattereissa pyörii jouluaiheisia esityksiä: esimerkiksi Joulupukki ja noitarumpu sekä Saiturin joulu. Kaupungin monissa ravintoloissa on tarjolla perinteistä joululounasta, jota voi poiketa nauttimaan tapahtumien lomassa.

Katso alta Turun kiinnostavimmat tapahtumat joulunajalle!

Kauppatorin Joulutori 26.11.–23.12.

Turun Kauppatorilla järjestetään joulutori, jossa voi nauttia myyntikojujen antimista, ohjelmasta ja joulutunnelmasta. Torin myyntikojut ovat avoinna joulukuussa joka päivä. Joulutorilla vietetään erilaisia teemaviikkoja joissa aiheina ovat lasten joulu, perinnejoulu ja moderni joulu. Ohjelma vaihtelee teeman mukaan ja esimerkiksi lasten viikolla torilla leikitään perinneleikkejä sekä hypätään karusellin kyytiin.

Joulutori on myös pitkin Turkua levittyvän Joulun polun päätepiste. Joulun polku on yhtenäinen jouluaiheinen vyöhyke kaupungin keskustassa, joka koostuu jouluvaloista, näyteikkunoista ja erilaisista tapahtumista.

Seikkailupuiston joulukausi 20.11.–31.12.

Kupittaan kaupunginosan Seikkailupuisto on koko perheelle sopiva vierailukohde, ja joulun alla puistossa on tarjolla paljon jouluaiheista puuhastelua perheen pienimmille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Seikkailupuiston työpajoissa askarrellaan joulukoristeita sekä -kortteja ja valmistetaan kynttilöitä. Vauhdikasta tekemistä kaipaavat voivat kokeilla sirkusvälineiden käyttöä sirkusateljeessa, ja pienille lapsille järjestetään joulumuskari.

Vanhan Suurtorin joulumarkkinat 10.–11.12. ja 17.–18.12.

Lähellä Aurajoen rantaa sijaitsevalla Vanhalla Suurtorilla järjestetään joulumarkkinat, jotka ovat avoinna joulukuussa aina viikonloppuisin. Markkinoille osallistuu jopa sata suomalaista ja ulkomaalaista myyjää, joiden kojuista saa jouluherkkujen lisäksi käsitöitä, kuten asusteita, koriste-esineitä ja taidetta.

Joulumarkkinoilla on myös paja, jossa pääsee tapaamaan joulupukkia. Kävijöitä Suurtorilla viihdyttävät myös erilaiset joulunäytelmät, sirkusesitykset ja tanssiva joulukalenteri.

Turun linnan joulu 7.12.–8.1.

Turun linna on kaupungin tunnetuimpia vierailukohteita ja myös siellä on aistittavissa joulutunnelmaa. Linnan saleihin on katettu eri aikakausien joulupöytiä, joissa on esillä niille tyypillisiä jouluruokia sekä astiastoja. Linnassa on myös jouluseimi, joka on tehty Barbie-nukeista.

Viikonloppuisin linnassa järjestetään koko perheen jouluteemaisia opastettuja kierroksia, joissa tutustutaan linnaan ja sen nähtävyyksiin. Erikoisohjelma jatkuu myös joulun jälkeen, sillä 7.–8.1.2017 Turun linnassa järjestetään ritaripäivät.

Joulurauhan julistus 24.12.

Joulunajan tapahtumat huipentuvat joulurauhan julistukseen jouluaattona kello 12. Joulurauhan julistus aloittaa joulunvieton sekä kehottaa rauhalliseen ja sopuisaan juhlintaan. Julistuksen muoto on säilynyt samanlaisena vuodesta 1903 lähtien.

Joulurauhan julistus on kuulunut Turun jouluperinteisiin jo 1300-luvulta saakka. Tapahtumapaikka on toiminut vuodesta 1886 Brinkkalan talon parveke Vanhan Suurtorin laidalla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

>> Lue lisää vinkkejä Turkuun Rantapallon kohdeoppaasta!

Teksti: Krista Ahonen
Kuvat: Visit Turku/Esko Keski-Oja

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Mikä Levin hotelli sopii sinulle? 8 vinkkiä erilaisille matkailijoille

Ravintola Blanko

Turun parhaat ravintolat – 27 paikkaa, joita kannattaa kokeilla

Magical Pond -iglut Rukalla

Tältä näyttävät Rukan tyylikkäät lasi-iglut – sängystä näet revontulet ja valoisat kesäyöt

Uusi Strawberry-hotelli Turkuun

Uusi hotelli Turkuun – tuttu toimija laajentaa: “Matka Suomessa on vasta alkanut”

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja