Etusivu > Suomen matkailu > Ametistien taikaa Luostolla

Lapin tunnelmaa

Ametistien taikaa Luostolla

Lampivaaran ametistikaivos keskellä Pyhä-Luoston kansallispuiston upeita maisemia on ainoa laatuaan koko Euroopassa. Vierailijoille avoin kaivos sopii koko perheen retkikohteeksi ympäri vuoden.

Harvinainen esiintymä

Lapin ametistit ovat odottaneet löytäjiään maankamaran uumenissa yli 2000 miljoonaa vuotta. Viimeisin jääkausi noin 10 000 vuotta sitten nosti Luoston esiintymän aivan tunturin pintaan. Julkisuuteen erikoinen esiintymä nousi vasta 1990-luvulla.

Nykyisin Lampivaara on koko Euroopan ainoa toimiva ametistikaivos ja sen esiintymää pidetään geologisena harvinaisuutena sekä kaivoksen arktisen sijainnin että ametistien määrällisen runsauden vuoksi.

Kauniin violetin värinsä ja kovuutensa vuoksi ametisti on suosittu korujen raaka-aine, johon on kautta vuosituhansien liitetty maagisia voimia. Uskomusten mukaan lempeä ametisti antaa kantajalleen tyyneyttä ja rauhallisuutta, tekee kiireettömäksi ja auttaa muutoksiin sopeutumisessa.

Matkailijat tervetulleita

Lampivaaran kaivos on erikoisuus myös siinä mielessä, että yleensä jalokivikaivoksiin eivät turistit ole tervetulleita – täällä sen sijaan merkittävä osa toiminnasta perustuu matkailuun. Lampivaaran ametisteja ei kaupata suurille kaivosyhtiöille tyypilliseen tapaan raaka-aineeksi, vaan ne jalostetaan lopputuotteiksi saakka ja lisäksi kaivos hyödyntää toiminnassaan myös matkailun mahdollisuuksia. Sijainti keskellä aarniometsää ja kansallispuistoa kannustaa kunnioittamaan luontoa ja ekologisia arvoja.

Suksilla tai patikoiden

Matkaa Rovaniemeltä Luostolle on noin 130 kilometriä. Kaivos sijaitsee aivan Lampivaaran laella. Ympärillä aukeaa koskematon metsämaisema kaikkiin ilmansuuntiin. Hyvällä säällä kaivokselta voi nähdä jopa 80 kilometrin päähän.

Kaivokselle kuljetaan Lampivaaran kahvilan kautta. Kesäkaudella perille johtaa 2,5 kilometrin patikkareitti läpi Luoston ikimetsämaisemien. Mikäli patikointi ei kiinnosta, vie taksi tarvittaessa perille. Talvisin paikan päälle pääsee hiihtäen, kelkkasafarilla, leppoisalla rekikyydillä tai Ukko-Luoston pysäköintialueelta lähtevällä ametistipendolinolla.

Oma onnenametisti matkamuistoksi

Kaivoskierroksen noin tunnin mittaiseen ohjelmaan kuuluu tutustuminen paikan geologiseen historiaan ja ametistien mytologiaan. Kaivosvisiitin lopuksi jokainen saa kokeilla jalokivenmetsästystä tietenkin myös omin käsin, kun kävijät saavat pienet kuokat käsiinsä ja pääsevät kukin kuoputtelemaan maasta oman ametistinsa. Ei niin helppoa kuin luulisi!

Teksti: Riikka Krenn

Arvostele artikkeli: Ametistien taikaa Luostolla
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä
(4,50/5
- 6 ääntä)

Mitä mieltä sinä olet?

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Luomalla oman käyttäjätunnuksen voit lisätä itsellesi profiilikuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.

Pikavuoro maailman ympäri

Bussilla maailman ympäri

Seuraa suomalaisten seikkailua bussilla maailman ympäri.

» Siirry blogiin

Rantapallon äkkilähdöt

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla Rantapallon tapahtumista!
Seuraa meitä
  • Facebook
  • Twitter
  • RSS

Rantapallo