Hyppää sisältöön

St. Lucia

Krista Ahonen
Krista Ahonen Päivitetty: 01.03.2016
Pieni St.

Karibianmerta täplittävien paratiisisaarten joukossa St. Lucia on vain yksi monista – ja kuitenkin myös täysin omanlaisensa kokemus. Vuoristoinen, vehreä ja hiekkarantojen reunustama St. Lucia on kohonnut erityisesti häämatkailijoiden suosioon, mutta saari sopii myös sporttisempaa rantalomakohdetta hakeville lomailijoille.

ST. LUCIA MATKAILUMAANA

Hiekkaranta St. Lucialla

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Paratiisisaari Karibialla

St. Lucia on Karibianmerellä sijaitseva saaristovaltio, jonka lähimpiin naapureihin lukeutuvat esimerkiksi Saint Vincent ja Grenadiinit, Barbados sekä Martinique. St. Lucia on kooltaan hieman yli 600 neliökilometrin kokoinen ja asukkaita saarella on noin 170 000.

Eurooppalaisista St. Lucian löysivät ensimmäisinä espanjalaiset 1500-luvun taitteessa. Eksoottinen karibialaissaari oli historian melskeissä haluttua omaisuutta: etenkin Ranska ja Englanti havittelivat saarta innokkaasti omakseen.

St. Lucia vaihtoi omistajaa toistakymmentä kertaa ennen lopullista itsenäistymistään Isosta-Britanniasta vuonna 1979. Maa kuuluu yhä Kansainhteisöön. Saarivaltion tärkeimpiä elinkeinoja ovat aikoinaan olleet sokeriruoko- ja banaaniviljelmät, mutta nykyisin hiekkarannoistaan ja eksoottisesta sademetsästään tunnettu St. Lucia elää turismista.

St. Lucian pääkaupunki ja Rodney Bayn ohella tunnetuin matkailualue on Castries. Saaren suosituimpia nähtävyyksiä ovat Qualiboun ja Soufrièren nimellä tunnettu tulivuori sekä Piton-vuorten erikoinen muodostelma, joka antaa saaren siluetille sen tunnistettavan muodon.

Matkailija pärjää saarella hyvin englannilla, joka on St. Lucian virallinen kieli.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

St. Lucian ilmasto

Moniin muihin Karibian saarin verrattuna St. Lucia on vuoristoisempi ja sateisempi. Auringosta saadaan saarella kuitenkin karibialaiseen tapaan nauttia ympäri vuoden, eikä öinenkään lämpötila putoa 20 asteen alapuolelle. Korkeimmillaan päivälämpötilat kieppuvat St. Lucialla keskimäärin 30 asteen tuntumassa.

Parasta matkustusaikaa saarella on kuivempi kausi, joka kestää tammikuusta huhtikuulle. Suurimmat sademäärät St. Lucialle laskeutuvat heinäkuun ja marraskuun välisenä aikana, mikä on myös hurrikaaniaikaa. Hurrikaaniaikana saarelle saattaa osua pyörremyrskyjä tai pienempiä myrskyrintamia, jotka voivat aiheuttaa tuhoja.

Rantaelämää St. Lucialla

St. Lucia on monien Karibian saarten tavoin tunnettu erityisesti rannoistaan. Upeiden maisemien ympäröimä Marigot Bay on pienuudestaan huolimatta yksi saaren suosituimmista rannoista. Toinen tunnettu rantakohde saarella on Rodney Bay.

Rannat eivät kuitenkaan ole ainoa St. Lucian valttikorteista. Saarella voi viettää myös aktiivista lomaa esimerkiksi patikoimalla sademetsissä, bongailemalla valaita ja delfiinejä tai sukeltamalla kirkkaassa meressä.

Laavaa ja sademetsiä

Piton-vuoret ovat St. Lucian tunnetuin maanmerkki ja suosittu vierailukohde. Jyrkästi kohoavat laavavuoret julistettiin Unescon maailmanperintökohteiksi vuonna 2004.

St. Lucialla on yhä vulkaanista toimintaa, mikä näkyy esimerkiksi La Soufrière -tulivuoren kraatterissa kiehuvan laavan ja pulppuilevien rikkilähteiden muodossa. Saaren lounaisosassa sijaitsevat rikkilähteet ovat yksi St. Lucian suosituimmista nähtävyyksistä ja niihin voi tutustua opastetulla kierroksella.

Luontomatkailijalle St. Lucia on pieni aarrelipas, joka kätkee sademetsänsä jättiläissaniaisten siimeksiin upeita orkideoja ja eksoottisia, harvinaisia lintulajeja. Saaren pohjoisosassa sijaitseva Pigeon Island National Park on suosituin luonnonpuisto.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Karibian rytmejä Castriesissa

Ostoskierroksen siivittämää kaupunkipäivää voi St. Lucialla viettää pääkaupunki Castriesissa. Myös kaupungin ravintolat tarjoavat pippuristen ruokapatojen äärellä uniikkeja makuelämyksiä.

Yöelämä ei St. Lucialla ole erityisen vilkasta, mutta monet saaren hotelleista ja ravintoloista tarjoavat viihdykettä matkailijoiden iltoihin. Etenkin musiikin saralla saari on kunnostautunut turistien viihdyttämisessä: limbotanssijat ja paikalliset yhtyeet osaavat ottaa yleisönsä.

Suosituimmat illanviettopaikat saarella sijaitsevat Rodney Bayssa. Jokaperjantaiset katujuhlat läheisessä Gros Isletin kylässä kestävät aamuun saakka.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN ST. LUCIALLA

Surffaajia St. Lucialla

Lennot ja matkat

St. Lucialla sijaitsee kaksi lentokenttää. George F. L. Charlesin lentoasema sijaitsee saaren pääkaupungissa Castriessa ja Hewanorran kansainvälinen lentoasema puolestaam Vieux-Fortissa.

Lennot St. Lucialle maksavat noin 1000–2000 euroa. St. Lucia kuuluu esimerkiksi Finnmatkojen valikoimaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

St. Lucialle on myös säännöllistä risteilyliikennettä ja saari lukeutuu monien Karibian-risteilyiden ohjelmistoon. Suuret risteilyalukset ankkuroituvat Castriesissa. Esimerkiksi suomalaisen Kristina Cruisesin Atlantin ylittävät Itä-Karibian risteilyt suuntaavat St. Lucialle.

St. Lucian hotellit

St. Lucialta löytyy majoitusta moneen makuun. Saari elää matkailusta, mikä näkyy hotellivalikoimassa.

Saaren ensisijaiset turistialueet sijaitsevat Castriesissa ja Rodney Bayssa, missä sijaitsevat myös monet saaren hotelleista. Hotelleja löytyy kuitenkin lähes kaikista saaren kylistä ja kaupungeista.

Lomailijoilla on valinnanvaraa, sillä St. Lucialla sijaitsee niin suuria lomahotelleja terveyskylpylöineen ja luksussviitteineen, kuin romanttisia vuokrahuviloita. St. Lucialta löytyy myös pieniä ja intiimejä majataloja.

Liikkuminen St. Lucialla

Helpoin ja edullisin tapa liikkua St. Lucialla ovat yksityisfirmojen vihrein rekisterikilvin varustetut minipussit. Bussiverkoston pääreitti kiertää saaren ympäri ja kattaa kaikki matkan varrelle jäävät kylät. Bussin voi myös huitoa pysähtymään reitin varrella, jolloin kyytiin pääsee, mikäli tilaa on.

Busseilla ei ole tarkkoja aikatauluja, mutta niitä kulkee tiuhaan tahtiin kaupunkien välillä sunnuntaita lukuun ottamatta. Matka Castriesista Gros Isletiin maksaa alle euron ja Vieux Fortiin noin 2 euroa.

St. Lucian ja muiden Karibian saarten välillä on helpointa liikkua lautalla. Castriesin satamasta on matkustajalauttaliikennettä lähisaarille, kuten L’Express des Îles -yhtiön operoima päivittäinen yhteys Martiniquelle.

ST. LUCIAN MATKAKOHTEET

Tulinäytös St. Lucian saarella

Castries

Castries on St. Lucian pääkaupunki, jossa asuu kolmannes saaren väestöstä. Castriesista löytyy ostosmahdollisuuksia pikkuputiikeista ostoskeskuksiin, sekä ravintoloita. Kaupunki ympäristöineen on saaren keskeisimpiä turistialueita.

Rodney Bay

Rodney Bay on St. Lucian suosituimpia lomakohteita, joka tarjoaa ostomahdollisuuksia, ravintoloita ja yökerhoja.

Soufrière

Saaren länsirannikolla sijaitseva Soufrière on St. Lucian entinen pääkaupunki. Kaupunki sijaitsee lähellä monia saaren nähtävyyksiä. Esimerkiksi Piton-vuoret sijaitsevat aivan kaupungin eteläpuolella.

Gros Islet

Gros Islet katujuhlineen on keskeinen matkailu- ja hotellialue. Saaren pohjoiskärjen lähellä sijaitsevassa vanhassa kalastajakylässä on yhä jäljellä entisaikojen charmia.

ST. LUCIAN PARHAAT

St. Lucian saari Karibialla

Parhaat aktiviteetit St. Lucialla

  1. Rannalla loikoilu
  2. Patikointi sademetsässä
  3. Purjehtiminen

St. Lucian miinukset

  • Hurrikaaniaikana trooppiset myrskyt ovat todennäköisiä ja joskus rajuja.
  • Usein hiljainen iltaelämä.
  • Korkeuserot voivat olla suuria.

Lisätietoa

St. Lucian matkailusivut

Kuvat: St. Lucia Tourist Board