
Singapore tunnetaan aasialaisen ruoan kulinaarisena mekkana ja yhtenä Kaakkois-Aasian parhaista ostoskohteista.
Singapore sykähdyttää kulttuurien kirjolla. Lisäksi Singapore on matkailuteollisuuden ja yritystoiminnan alueellinen kehto sekä lentoliikenteen solmukohtana keskeinen portti moniin Aasian maihin.

Singapore on omituisen puhdas ja tehokas kaupunki. Valtiovalta pitää yllä tehokasta järjestystä, ja esimerkiksi purukumin syönti on maassa kiellettyä. Myös muistutuksia hyvistä elintavoista ja sääntöjen noudattamisesta näkyy kaikkialla. Kolikon kääntöpuolena Singapore on yksi maailman turvallisimmista kohteista.
Yksi parhaista tavoista kaupungin näkemiseen on maailman suurin maailmanpyörä. Singapore Flyer kuljettaa 165 metrin korkeuteen. Yläilmoista näkee, miten hämmästyttävällä tavalla viisi miljoonaa ihmistä on onnistuttu mahduttamaan tälle pienelle maakaistaleelle. Koska asuntoja tarvitaan lisää mutta maata on rajoitetusti, on sitä ironisesti jouduttu tuomaan Singaporeen lisää eri puolilta maailmaa.
Vaikka Singapore on vilkkaan kaupankäynnin myötä kehittynyt harppauksittain, näkyy sen kolonialistinen historia katukuvassa edelleen. Aasialainen ja brittiläinen arkkitehtuuri sekoittuvat useissa keskeisissä rakennuskohteissa. Kaupunkia halkovat pilvenpiirtäjät edustavat kymmeniä eri tyylejä. Varsinkin Singaporen teatteri on uskomaton arkkitehtoninen luomus, joka näyttää alumiiniselta durianilta.
Autenttista ruokailukokemusta etsivän kannattaa keskittää ruokailu paikallisille ruokakojuille, joita löytyy ympäri kaupunkia. Makuaistia hiveleviä annoksia saa vain muutamalla eurolla, jolloin budjettikin pysyy kurissa. Parhaat kojut ovat Chinatownissa ja pienessä Intiassa, missä ruoan ohella pääsee käsiksi paikalliseen kulttuuriin.
Shoppailu on Singaporessa niin paikallisille kuin turisteillekin suosittu aktiviteetti. Suuri osa kaupoista on keskittynyt usean kilometrin pituiselle Orchard Roadille, jota pidetään yhtenä Aasian vilkkaimmista kaduista.
Suuri osa kaupoista Orchard Roadilla on keskittynyt elektroniikkaan ja vaatetukseen, mutta etsivä löytää varmasti kaikkea maan ja taivaan väliltä. Hinnat riippuvat luonnollisesti siitä mitä etsii, mutta toisaalta kauppojen välinen kilpailu on kovaa ja hyviä löytöjä on tarjolla edullisestikin.
Illalla kannattaa nauttia lasillinen viiniä maailmankuulussa ja hulppean hienossa Rafflesin hotellissa. Palvelu ylittää täällä kaikki odotukset, kuten myös loppulasku, jos ei ole tarkkana. Tämän jälkeen voi jatkaa iltaa Boat Quayn lukuisissa ravintoloissa ja baareissa. Samalla voi nauttia miljoonakaupungin valoista ja kansainvälisestä ilmapiiristä.
Yksi Singaporen mielenkiintoisimmista kohteista on Sentosan saari. Rantakohteeseen pääsee gondolilla, ja saaresta löytyy muun muassa Singaporen kasino sekä keinotekoisesti rakennettu ranta. Hieno hiekka on tuotu tänne Havaijilta asti. Täydellisen muotoisella rannalla pääsee hetkeksi irti kaupungin hektisyydestä.
Singaporen yöllinen safari poikkeaa monesta normaalin värittömästä eläintarhakokemuksesta. Vaikka ollaan keskellä kaupunkia, on helppo kuvitella itsensä viidakon ytimeen. Tuhat erilaista eläinlajia, mukaan lukien pantterit ja sarvikuonot, pimeässä ympäristössä on niskakarvoja nostattava kokemus. Varsinkin, kun useat eläimet ovat tällöin aktiivisimmillaan.
Myös ulkopuoliselle vähintäänkin erikoiselta näyttävät kalakylpylät ovat Singaporessa suosittuja. Jalat laitetaan altaaseen, jotka ovat täynnä kaloja. Paikallisten mukaan kalat noukkivat kuolleet solut iholta, ja siltä kokemus tuntuukin. Hoidon tuloksena on parantunut verenkierto ja virkistynyt iho.
Reilun sadan kilometrin päässä päiväntasaajasta sijaitsevassa Singaporessa ilmasto on trooppinen. Vuodenajat eivät säätilaan juuri vaikuta.
Lämpöä Singaporessa piisaa vuoden ympäri, eikä elohopea käytännössä koskaan laske alle kahdenkymmenen asteen. Ilmasto on myös poikkeuksetta kostea ja taivaalta voikin ropista sadetta vuodenaikaan katsomatta. Sateet ovat useimmiten kuitenkin joko aamu- tai iltapäivän lyhyitä mutta voimakkaita kuuroja.
Kiireisin sesonki Singaporessa ajoittuu vuodenvaihteen tienoille, mutta liikematkustajia virtaa maahan jatkuvasti. Hiljaisinta on kuitenkin heinä-elokuussa, jolloin myös sopuhintaisten lentojen ja hotellien löytäminen on todennäköisintä.

Vaikka Singaporeen onkin Suomesta matkaa reilusti, pääsee sinne Finnairin liikennöimällä suoralla reittilennolla. Lentoaika on 11-13 tuntia.
Suorien edestakaisten lentojen hinnat Helsingistä Singaporeen vaihtelevat matalan sesongin 600 eurosta vuodenvaihteen 1100 euroon. Singaporen kansainvälinen lentokenttä sijaitsee 20 kilometrin päässä ydinkeskustasta.
Hotelli on helpointa varata etukäteen ellei se kuulu matkapakettiin. Singaporessa majoitusvaihtoehtoja löytyy jokaiseen makuun.
Vaikka Singaporen hotellit mielletäänkin usein hulppeiksi, löytyy kaupungista myös poikkeuksia. Halvimmillaan kahden hengen hotellihuoneen voi nimittäin saada jo 20-30 eurolla.
Välimatkat Singaporessa eivät ole pitkiä, sillä koko valtio on suuruusluokaltaan yhteneväinen pääkaupunkiseudun kanssa.
Parhaiten Singaporen kohteiden välillä pääsee liikkumaan käyttämällä MRT-junalinjaa, jonka matkalippu maksaa muutaman euron. Vaihtoehtoinen liikkumistapana Singaporessa on taksi, joka on muuten suhteellisen kalliiseen hintatasoon nähden yllättävän halpa.

Vain vartin matkan päässä kaupungin keskustasta sijaitseva Sentosan saari on yksi Singaporen-matkan pakollisista käyntikohteista. Saarella rentoutuminen todella onnistuu, sillä tarjontaa riittää rannoista ja urheiluaktiviteeteista aina gourmet-ruokailuun ja ostosmahdollisuuksiin.
Sentosa on trooppinen taivas, jonka yli kolmen kilometrin pituinen hiekkaranta on auringonpalvojan paratiisi. Havaijilta asti rahdattu valkoinen hiekka hyväilee jalkapohjia ympärivuotisen helteen pitäessä säätilan miellyttävänä.
Sentosan saarella on kolme rantaa, joista jokaisella on omat vahvuutensa. Palawanin ranta on koko perheen kohde, jossa erityisesti lapsille riittää puuhaa. Tanjong on puolestaan rannoista rauhallisin ja erityisen romanttinen etenkin iltaisin. Siloson rannalla sen sijaan riittää vilinää: päivisin rantalentopallon parissa, iltaisin taas lukuisissa rantabaareissa.
Lentopallon lisäksi Sentosa tarjoaa mainiot puitteet myös golfille. 18-reikäinen kenttä toimii muun muassa Barclays Singapore Open ja Asian Tour -kisojen näyttämönä.
Vuonna 2008 valmistunut Singapore Flyer pitää hallussaan maailman suurimman maailmanpyörän titteliä. 165 metriin nousevasta pyörästä näkymät ovat ainutkertaiset. Singaporen kaupungin ja pilvenpiirtäjien lisäksi kirkkaalla säällä näkee jopa Malesiaan asti.
Kierros maailmanpyörän kyydissä ei ole aivan huokeimmasta päästä, mutta vajaan kahdenkymmenen euron sijoitus maksaa itsensä varmasti takaisin. Erityisesti iltahämärässä nousu Singaporen valomeren yläpuolelle on varmasti unohtumaton kokemus.
Parantumattoman romantikon kannattaa myös jo unohtaa ruusukimput ja suklaat. Mikäli mielitiettyynsä tahtoo todella tehdä vaikutuksen, kannattaa pelata isoilla panoksilla. Illallinen kahdelle hengelle varatussa Singapore Flyerissa saa varmasti skeptisemmänkin silmät tuikkimaan.
Esplanade – Theatres On Bay on yksi Singaporen kuuluisimmista ja aikoinaan kiistellyimmistä rakennuksista. Valmistuessaan vuonna 2002 se muutti radikaalisti kaupunkivaltion taivaanrantaa näyttävällä alumiinisella rakenteellaan.
Paitsi arkkitehtuurillisilta ansioiltaan Esplanade on myös kulttuurianniltaan vaikuttava. Konserttisalin ja pääteatterilavan lisäksi rakennuksesta löytyy useita pienempiä studioita, joissa esityksiä pääsee ihailemaan. Halutessaan teatteritaidetta voi todistaa myös ulkoilmanäyttämöllä.
Vaikka konsertit ja teatteriesitykset eivät niin innostaisikaan, kannattaa Esplanade silti katsastaa myös sisäpuolelta. Esplanade Mall -ostoskeskus on vaikuttava shoppailukompleksi. Ostosten välissä voi lepuuttaa kehoa ja mieltä Esplanaden kattoterassilla maisemaa ihaillen ja vaikka drinkkiä siemaillen.

Your Singapore, Singaporen virallinen matkailusivusto
Teksti: Daniel Stöckli, Kalle Jokinen
Kuvat: SXC

Pääkaupunki: Singapore
Valtiomuoto: tasavalta
Pinta-ala: 697 km²
Väkiluku: 4 701 069
Virallinen kieli: mandariini-kiina, malaiji, englanti, tamili
Valuutta: Singaporen dollari
Uskonto: buddhalaisuus, islam
Aikaero Suomeen: +6 tuntia
Suuntanumero: 65
Sähkö: 230V, 50Hz